Mitkä puolueet oli vallassa, kun Suomesta rakennettiin hyvinvointivaltio sodan jälkeen? Hyvät sairaalat, koulut, terveysasemat ja palvelut
Jokaisessa pienessäkin paikassa ja kaupunginosassa oli pankit, koulut sun muut. Kaikille palvelut lähellä.
Suomesta rakennettiin todella luksuspaikka palveluineen ja oli hyvä julkinen terveydenhoitokin. Tavallisella palkalla ennen jopa eli.
Nyt kaikki, mitä on saatu rakennettua, tuhotaan. Miksi?
Kommentit (282)
Vierailija kirjoitti:
Enemmänkin oli hyvä yhteishenki yhteisällisyys ja usko tulevaisuuteen. Ihmiset myös osallistui yhteisiin rakennushankkeisiin. Isäni oli tekemässä talkoilla kylätaloa, uutta kansakoulua ja urheilukenttää monen muun kyläläisen kanssa. Tulisikohan nykyään kukaan tällaisiin talkoisiin ja kuka olisi vastuussa jos sattuu haavereita?
Samaan päätelmään ole tullut itsekkin. Nykyään ei ole enää sitä yhteisöllisyyttä ja päämäärää jota yhdessä tavoiteltiin ja haluttiin tehdä parempi tulevaisuus lapsille. Nyt vain tuijotetaan omaa napaa ja ollaan kyynisiä tulevaisuutta kohtaan ja keskitytään haukkumaan aiempien sukupolvien tekemisiä, sensijaan että itse laitettaisi hihat heilumaan paremman huomisen vuoksi.
Otsikon kysymys on oikeastaan aivan turha, koska puolueet eivät nimistään huolimatta ole samoja puolueita kuin ennen vanhaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keskusta eli maalaisliitto on rakentanut Suomen. Ajoittain ollut muitakin puolueita mukana.
SDP vastusti Suomen itsenäisyyttä, vastustamalla itsenäisyysjulistusta vuonna 1917.
Valitettavasti tämä pitää paikkansa. SDP ei halunnut itsenäisyyttä ilman venäläisbolshvekkien päätöstä.
Eli SDP ei halunnut itsenäisyyttä. Sitä joko halutaan, kaikki muu oli demarien temppuilua itsenäisyyttä vastaan.
SDP:ltä puuttui kokonaan tahto Suomen itssnäisyydestä v. 1917.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Persuilla on aina hirvittävä hinku kirjoittaa historiaa uusiksi.Me mennään Tarkkikselle on kait Persullekkin faktahomma.
Sinä et ymmärrä historiasta mitään. Mitä tähän toit? Miksi et lue ja ajettele ?
Itke Persu itke mutta historiaa ET muuta.
NykyPersuilla ei ole kyllä mitään tekemistä Veikko Vennamon SMP:n kanssa.

Ok iigor. Muuta historiaa jos tahdot mutta fakta on että SDP kannatti itsenäisyyttä ja ajoi sitä ennen porvareita. Nyt voit iigor mennä syömään kaalisoppaa.
Vierailija kirjoitti:
NykyPersuilla ei ole kyllä mitään tekemistä Veikko Vennamon SMP:n kanssa.
On heillä paljon yhteistä. PS perustuu Vennamon aatteisiin.
"Vennamo oli Suomen ensimmäisiä maahanmuuttokriitikoita, ja arvosteli "vierasheimolaisia maahantulijoita"https://fi.wikipedia.org/wiki/Veikko_Vennamo
Vierailija kirjoitti:
Maalaisliitto, demarit ja SKDL vuorotellen. Kokoomus yritti jarruttaa kaikkea tasa-arvokehitystä, kuten peruskoulua. Kekkonen ei halunnut kokoomusta hallitukseen ja oli siinä aivan oikeassa.
Skdl eli kommunistit eivät ole koskaan olleet johtopaikoilla hallituksessa. Useimmiten meillä sotien jälkeen on ollut kepuvetoinen eli maalaisliittolainen oikeistohallitus, muutaman kerran demarivetoinen..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keskusta eli maalaisliitto on rakentanut Suomen. Ajoittain ollut muitakin puolueita mukana.
SDP vastusti Suomen itsenäisyyttä, vastustamalla itsenäisyysjulistusta vuonna 1917.
Valitettavasti tämä pitää paikkansa. SDP ei halunnut itsenäisyyttä ilman venäläisbolshvekkien päätöstä.
Eli SDP ei halunnut itsenäisyyttä. Sitä joko halutaan, kaikki muu oli demarien temppuilua itsenäisyyttä vastaan.
SDP:ltä puuttui kokonaan tahto Suomen itssnäisyydestä v. 1917.
Miksi jankutat samaa valhetta?
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä on tyhmyyttä tuhota kaikki se hyvä, joka tekee ihmisten elämästä hyvää ja helpompaa. Kun se kaikki on jo aikoinaan rakennettu ja kehitetty, niin miksei niitä säilytetä ennallaan? Miksi halutaan heikentää ihmisten elämänlaatua?
ihana 10-vuotias<3
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
NykyPersuilla ei ole kyllä mitään tekemistä Veikko Vennamon SMP:n kanssa.
On heillä paljon yhteistä. PS perustuu Vennamon aatteisiin.
"Vennamo oli Suomen ensimmäisiä maahanmuuttokriitikoita, ja arvosteli "vierasheimolaisia maahantulijoita"https://fi.wikipedia.org/wiki/Veikko_Vennamo
Vennamo hoiti Karjalaisten asuttamisen.
lapset sai itkee ittensä uneen ja veteraanit sai ittensä ryypätä hengiltä minkä vaimon ja lasten hakkamiselta kerkes
Vierailija kirjoitti:
Suomi halutaan n e e k e r ö i d ä.
Se on sitä Persujen masinoimaa väestönvaihtoa.
Vierailija kirjoitti:
Persuilla on aina hirvittävä hinku kirjoittaa historiaa uusiksi.Me mennään Tarkkikselle on kait Persullekkin faktahomma.
Tämä ketju on loistava esimerkki siitä, kuinka keskustelu muuttuu asiattomaksi ja valheita leviää heti kun ensimmäinen persu pääsee kommentoimaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Persuilla on aina hirvittävä hinku kirjoittaa historiaa uusiksi.Me mennään Tarkkikselle on kait Persullekkin faktahomma.
Sinä et ymmärrä historiasta mitään. Mitä tähän toit? Miksi et lue ja ajettele ?
Itke Persu itke mutta historiaa ET muuta.
voittajat kirjottaa historia. häviäjät itkee
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä on tyhmyyttä tuhota kaikki se hyvä, joka tekee ihmisten elämästä hyvää ja helpompaa. Kun se kaikki on jo aikoinaan rakennettu ja kehitetty, niin miksei niitä säilytetä ennallaan? Miksi halutaan heikentää ihmisten elämänlaatua?
Joillekin elämä on nollasummapeliä, sama se saanko itse lisää vai onko toisilta pois.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keskusta eli maalaisliitto on rakentanut Suomen. Ajoittain ollut muitakin puolueita mukana.
SDP vastusti Suomen itsenäisyyttä, vastustamalla itsenäisyysjulistusta vuonna 1917.
Valitettavasti tämä pitää paikkansa. SDP ei halunnut itsenäisyyttä ilman venäläisbolshvekkien päätöstä.
Eli SDP ei halunnut itsenäisyyttä. Sitä joko halutaan, kaikki muu oli demarien temppuilua itsenäisyyttä vastaan.
SDP:ltä puuttui kokonaan tahto Suomen itssnäisyydestä v. 1917.
Miksi jankutat samaa valhetta?
Moskovan Magatti-keskukseen saatu sähköt takaisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Persuilla on aina hirvittävä hinku kirjoittaa historiaa uusiksi.Me mennään Tarkkikselle on kait Persullekkin faktahomma.
Tämä ketju on loistava esimerkki siitä, kuinka keskustelu muuttuu asiattomaksi ja valheita leviää heti kun ensimmäinen persu pääsee kommentoimaan.
säähän sen persuks profiloit. jossei ole sun puolella on sua vastaan
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Persuilla on aina hirvittävä hinku kirjoittaa historiaa uusiksi.Me mennään Tarkkikselle on kait Persullekkin faktahomma.
Sinä et ymmärrä historiasta mitään. Mitä tähän toit? Miksi et lue ja ajettele ?
Itke Persu itke mutta historiaa ET muuta.
voittajat kirjottaa historia. häviäjät itkee
Persut häviävät. Nauttikaa viimeisestä hallituspaikastanne. Koskaan.