Lue keskustelun säännöt.
Lapsen kuolema ja väsymys.
23.11.2025 |
Lapsen kuolemasta 4 vuotta. Sairauslomat, psykiatrit, terapeutit ja lääkkeet kokeiltu. Aina yhtä voimaton.
Miten pääsit elämään kiinni, jos pääsit?
Kommentit (65)
Minun lapseni kuolemasta on 9 vuotta. Olen koko ajan ollut kiinni elämässä. Sureminenhan on elämistä! Mutta minä antauduin surulleni ja siksi olen ollut toimintakykyinen. Sairauslomasta, psykiatriasta, terapiasta ei ole mitään hyötyä, eikä lääkitys poista surua. Suru on oleva sinussa niin kauan kuin elät, sillä et pääse eroon menetyksestäsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei kai tuollaisesta voi koskaan toipua.
Se on totta. Mutta miten saisi arkeen voimavaroja, vaikka suru mukana kulkeekin.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Osaisikohan vieraannutetut isät auttaa? On kuulemma kovempi stressi kuin lapsen kuolema. Lapsillakin menee usein noissa karkeloissa huonosti. Miten ihmeessä selviävät? Näitä pitäisi olla tällä palstalla useita.
Luuletko olevasi hauska?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kai tuollaisesta voi koskaan toipua.
Se on totta. Mutta miten saisi arkeen voimavaroja, vaikka suru mukana kulkeekin.
Ap
Ammenna voimaa surustasi. Sen sijaan että miellät surun negatiiviseksi pääomaksi ja viholliseksi, tee siitä paras ystäväsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kai tuollaisesta voi koskaan toipua.
Se on totta. Mutta miten saisi arkeen voimavaroja, vaikka suru mukana kulkeekin.
Ap
Ei mitenkään
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minun lapseni kuolemasta on 9 vuotta. Olen koko ajan ollut kiinni elämässä. Sureminenhan on elämistä! Mutta minä antauduin surulleni ja siksi olen ollut toimintakykyinen. Sairauslomasta, psykiatriasta, terapiasta ei ole mitään hyötyä, eikä lääkitys poista surua. Suru on oleva sinussa niin kauan kuin elät, sillä et pääse eroon menetyksestäsi.
Hyvä, että olet ollut kiinni elämässä. Minä en. En puhu nyt surusta vaan täydellisestä voimattomuudesta. En jaksa käydä kaupassa, tavata ihmisiä, peseytyä kuin pakkotilanteessa jne.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Osaisikohan vieraannutetut isät auttaa? On kuulemma kovempi stressi kuin lapsen kuolema. Lapsillakin menee usein noissa karkeloissa huonosti. Miten ihmeessä selviävät? Näitä pitäisi olla tällä palstalla useita.
Vieraannutettu isä on yleensä itse vieraannuttanut itsensä lapsistaan. Ja jos häneltä ei ole de facto kuollut lasta, hän ei tiedä mistä puhuu. Minun lasteni isä perseili kännissä niin paljon etteivät lapset halunneet tavata häntä, ja kun toinen lapsistamme kuoli, isä joi lisää ja kuoli itsekin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun lapseni kuolemasta on 9 vuotta. Olen koko ajan ollut kiinni elämässä. Sureminenhan on elämistä! Mutta minä antauduin surulleni ja siksi olen ollut toimintakykyinen. Sairauslomasta, psykiatriasta, terapiasta ei ole mitään hyötyä, eikä lääkitys poista surua. Suru on oleva sinussa niin kauan kuin elät, sillä et pääse eroon menetyksestäsi.
Hyvä, että olet ollut kiinni elämässä. Minä en. En puhu nyt surusta vaan täydellisestä voimattomuudesta. En jaksa käydä kaupassa, tavata ihmisiä, peseytyä kuin pakkotilanteessa jne.
Ap
Olethan sinäkin kiinni elämässä sikäli että olet vielä elossa. Tämä on sinun elämääsi. Ei sinun tarvitse suorittaa mitään ylimääräistä eikä surra muiden mieliksi. Teet vain sen mikä on SINULLE tärkeää. Kaiken muun voit jättää tekemättä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Laitat joulua, se piristää. Tai sitten ei..
Ystäväni menetti kouluikäisen lapsensa muutama vuosi sitten ja jäi kiinni suruun, terapiat ym. kokeiltu, vertaistukiryhmään ei halunnut mennä. Vetäytyy kuoreensa, ei halua tavata ketään, en oikein enää tiedä että pitäisikö jättää rauhaan vai mitä tekisi. Hänellä on onneksi puoliso joka katsoo perään ja yrittää tukea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osaisikohan vieraannutetut isät auttaa? On kuulemma kovempi stressi kuin lapsen kuolema. Lapsillakin menee usein noissa karkeloissa huonosti. Miten ihmeessä selviävät? Näitä pitäisi olla tällä palstalla useita.
Luuletko olevasi hauska?
Mitä hauskaa tuossa on??
Väsymys voi olla masennuksen oire, tai sitten ihan vaan pitkittyneen stressireaktion. Myös uniapnea kannattaa poissulkea, sen oireet naisella on joskus epätyypilliset. Ei välttämättä äänekästä kuorsausta tai hengityskatkoksia. Vuodelepo ja netissä roikkuminen eivät auta ketään. Ulos vaan vaikka olisi vaikeaa, jos haluat takaisin elämään kiinni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun lapseni kuolemasta on 9 vuotta. Olen koko ajan ollut kiinni elämässä. Sureminenhan on elämistä! Mutta minä antauduin surulleni ja siksi olen ollut toimintakykyinen. Sairauslomasta, psykiatriasta, terapiasta ei ole mitään hyötyä, eikä lääkitys poista surua. Suru on oleva sinussa niin kauan kuin elät, sillä et pääse eroon menetyksestäsi.
Hyvä, että olet ollut kiinni elämässä. Minä en. En puhu nyt surusta vaan täydellisestä voimattomuudesta. En jaksa käydä kaupassa, tavata ihmisiä, peseytyä kuin pakkotilanteessa jne.
Ap
Kirjaa itsellesi pieniä tavoitteita, esim. suihkussa käyminen 3 kertaa/viikko, kävelylenkki 1 krt/vko ja kasvatat määrää viikosta toiseen. Suru voi tuoda myös turvaa, josta et ole valmis päästämään irti. Mitä se toisi elämääsi, ettet määrittelisi sitä ainoastaan lapsesi kuoleman kautta? Mikä voisi tuoda merkitystä elämääsi? Mitä lapsesi toivoisi sinun tekevän?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun lapseni kuolemasta on 9 vuotta. Olen koko ajan ollut kiinni elämässä. Sureminenhan on elämistä! Mutta minä antauduin surulleni ja siksi olen ollut toimintakykyinen. Sairauslomasta, psykiatriasta, terapiasta ei ole mitään hyötyä, eikä lääkitys poista surua. Suru on oleva sinussa niin kauan kuin elät, sillä et pääse eroon menetyksestäsi.
Hyvä, että olet ollut kiinni elämässä. Minä en. En puhu nyt surusta vaan täydellisestä voimattomuudesta. En jaksa käydä kaupassa, tavata ihmisiä, peseytyä kuin pakkotilanteessa jne.
Ap
Olethan sinäkin kiinni elämässä sikäli että olet vielä elossa. Tämä on sinun elämääsi. Ei sinun tarvitse suorittaa mitään ylimääräistä eikä surra muiden mieliksi. Teet vain sen mikä on SINULLE tärkeää. Kaiken muun voit jättää tekemättä.
Niin, en tosiaan jaksa tehdä niitäkään mitkä minulle tärkeitä asioita. En sure muiden mieliksi vaan suren ihan itsenäni. Mutta mikä auttaisi selviämään asioista joista haluaisi?
Ap
Minulla ei onneksi ole omakohtaista kokemusta. Tiedän kuitenkin muutamia, joita suuri suru on kohdannut. Joillekin toimii jonkinlainen merkityksellisyyden kokemuksen hakeminen. Siis ajatus siitä, ettei lapsen kuolema ollut "turha" ja siitä voi seurata jotain positiivistakin kaiken negatiivisen lisäksi. Esimerkkinä lapsi kuolee huumeisiin ja vanhempi ryhtyy tekemään vapaaehtoistyötä (tiedon lisääminen ja levittäminen, rahankerääminen tms.) ehkäistäkseen vastaavia tapauksia. Tätä voi siis toteuttaa hyvin monella tavalla, tuo oli vain yksi esimerkki. Surua se ei poista, mutta voi auttaa jaksamaan. Voimia ap, toivottavasti löydät jonkun oman tapasi selviytyä surusi kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun lapseni kuolemasta on 9 vuotta. Olen koko ajan ollut kiinni elämässä. Sureminenhan on elämistä! Mutta minä antauduin surulleni ja siksi olen ollut toimintakykyinen. Sairauslomasta, psykiatriasta, terapiasta ei ole mitään hyötyä, eikä lääkitys poista surua. Suru on oleva sinussa niin kauan kuin elät, sillä et pääse eroon menetyksestäsi.
Hyvä, että olet ollut kiinni elämässä. Minä en. En puhu nyt surusta vaan täydellisestä voimattomuudesta. En jaksa käydä kaupassa, tavata ihmisiä, peseytyä kuin pakkotilanteessa jne.
Ap
Kirjaa itsellesi pieniä tavoitteita, esim. suihkussa käyminen 3 kertaa/viikko, kävelylenkki 1 krt/vko ja kasvatat määrää viikosta toiseen. Suru voi tuoda myös turvaa, josta et ole valmis päästämään irti. Mitä se toisi elämääsi, ettet määrittelisi sitä ai
Kannatan tätä ehdotusta! Se vain on tosiasia, että mahdotonkin muuttuu mahdolliseksi pienin askelin. Tee konkreettinen päivä/viikkolista jääkaapin oveen, josta voit vetää yli aina sen asian, jonka olet tehnyt. Huomaat sen tuovan tyydytystä, että saat tehtyä suunnitellut asiat ja pikku hiljaa pääset takaisin rutiineihin.
Käy lääkärissä, peruslabrat hyvä ottaa. Vitamiinit ravitsemus kohdilleen. Ja ulkoilua ja kuntosalia. Älä huoli, suru tulee mukana sinnekin.
Ei kai tuollaisesta voi koskaan toipua.