Lue keskustelun säännöt.
Lapsen kuolema ja väsymys.
23.11.2025 |
Lapsen kuolemasta 4 vuotta. Sairauslomat, psykiatrit, terapeutit ja lääkkeet kokeiltu. Aina yhtä voimaton.
Miten pääsit elämään kiinni, jos pääsit?
Kommentit (91)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vertaistukea saman kokeneiden ryhmästä? Ilmeisesti kyseessä oli ainoa lapsi. Muuten muut lapset pitäisivät elämässä kiinni.
Kuulostaa ehkä tyhmältä, mutta lemmikki, jota on vietävä ulkoilemaan voisi auttaa. Nyt käperryt vain omaan suruusi. Miten puolison suru?
Vertaistuki vain pahentaa oloa. Äläkä nyt saatana mitään lemmikkejä ehdota. Suruun käpertyminen on tarkoittaa vain sitä että surulla on jotain sanottavaa. Mutta mitä? Se on jokaisen ratkaisttava itse.
No jos pitää eläimistä, niin kyllä lemmikki voi olla suureksi avuksi surussakin. Koiran kanssa on pakko ulkoillakin, mitä ap ei tee nyt lainkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuntuu, että si ä olet myös osittain päättänyt, ettet jaksa ja sen myötä kunto on oikeasti mennyt huonoksi. Se on ihan ok ja niin kävi itsellenikin, mutta lääke oikeasti on se, että pikku hiljaa täytyy uskaltaa tehdä asioita. Vaikka 5min kerrallaan.
On mennyt kuntokin konkreettisesti huonoksi. Olin tosi liikunnallinen tapahtuneeseen asti. Saattaa olla, että aluksi alitajuisesti päätinkin. Mutta kauan olen jo halunnut toisin. Uupumus on vaan niin loputon.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vertaistukea saman kokeneiden ryhmästä? Ilmeisesti kyseessä oli ainoa lapsi. Muuten muut lapset pitäisivät elämässä kiinni.
Kuulostaa ehkä tyhmältä, mutta lemmikki, jota on vietävä ulkoilemaan voisi auttaa. Nyt käperryt vain omaan suruusi. Miten puolison suru?
Vertaistuki vain pahentaa oloa. Äläkä nyt saatana mitään lemmikkejä ehdota. Suruun käpertyminen on tarkoittaa vain sitä että surulla on jotain sanottavaa. Mutta mitä? Se on jokaisen ratkaisttava itse.
No jos pitää eläimistä, niin kyllä lemmikki voi olla suureksi avuksi surussakin. Koiran kanssa on pakko ulkoillakin, mitä ap ei tee nyt lainkaan.
Ollaan allergisia, joten ei olisi edes vaihtoehto.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kai tuollaisesta voi koskaan toipua.
Se on totta. Mutta miten saisi arkeen voimavaroja, vaikka suru mukana kulkeekin.
Ap
Miten jatkoit elämääsi kun isovanhempasi kuolivat? Suru ei häviä mutta sen kanssa oppii elämään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osaisikohan vieraannutetut isät auttaa? On kuulemma kovempi stressi kuin lapsen kuolema. Lapsillakin menee usein noissa karkeloissa huonosti. Miten ihmeessä selviävät? Näitä pitäisi olla tällä palstalla useita.
Vieraannutettu isä on yleensä itse vieraannuttanut itsensä lapsistaan. Ja jos häneltä ei ole de facto kuollut lasta, hän ei tiedä mistä puhuu. Minun lasteni isä perseili kännissä niin paljon etteivät lapset halunneet tavata häntä, ja kun toinen lapsistamme kuoli, isä joi lisää ja kuoli itsekin.
Ei pidä sortua yleistykseen, kun ei voi pitää paikkansa. Että vieraannutettu isä olis itse syypää asemaansa. Miten tuollasta voi väittää, jos on vain oma kokemus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti mun pas*at vanhemmat lamaantuvat surusta sen jälkeen kun ta*an itseni.
Saat*nan alkoholistit pa*kat.
N.17
Paskat vanhemmat eivät koe surua. Suosittelen että muuta omaan kotiin ja katkaisee välit kokonaan vanhempiin. Alat rakentaa omaa elämää, opiskele ja etsi ystäviä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kai tuollaisesta voi koskaan toipua.
Se on totta. Mutta miten saisi arkeen voimavaroja, vaikka suru mukana kulkeekin.
Ap
Miten jatkoit elämääsi kun isovanhempasi kuolivat? Suru ei häviä mutta sen kanssa oppii elämään.
Oletko tosissasi? Isovanhempien kuolema oli tietenkin suuri suru.
Isovanhempien kuolema oli myös luonnollinen kuolema. Lapsen kuolema ei ole.
Näiden asioiden aiheuttama tuska, kauhu, voimattomuus eivät ole millään tavoin verrannollisia. Toivottavasti olet vain paska provo.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa varmasti ikävälle, mutta AP antaa minulle kuvan, ettei edes halua pois surusta ja siinä vellomisesta
Voisiko auttaa lukea jotakin romaaneja, jotka käsittelevät aihetta? Joskus ne antavat käsitellä asioita toisella tavalla. Tai tietokirjoja.
Onko sinulle tarjottu mitään ryhmämuotoista tekemistä, kuten vaikka kuvataiteilu? Saisit aktivaatiota ja tekemistä, lisäksi surua voi käsitellä taiteen kautta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kai tuollaisesta voi koskaan toipua.
Se on totta. Mutta miten saisi arkeen voimavaroja, vaikka suru mukana kulkeekin.
Ap
Ammenna voimaa surustasi. Sen sijaan että miellät surun negatiiviseksi pääomaksi ja viholliseksi, tee siitä paras ystäväsi.
Voi jumalauta....
Ajattelen kuollutta poikaani joka päivä, joskus vain hetken joskus pitempään. Hänen kuolemastaan on 2, 5 vuotta.
Kaksi 'terapia' kissaa olen.ottanut kissakodista.
Löysin myös Jumalan ja Jeesuksen. Rukoileminen on helpottanut oloa.
Kaksi lasta jäljellä, joista olen kiitollinen.
Sydänsuruni kanssa opettelen elämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ajattelen kuollutta poikaani joka päivä, joskus vain hetken joskus pitempään. Hänen kuolemastaan on 2, 5 vuotta.
Kaksi 'terapia' kissaa olen.ottanut kissakodista.
Löysin myös Jumalan ja Jeesuksen. Rukoileminen on helpottanut oloa.
Kaksi lasta jäljellä, joista olen kiitollinen.
Sydänsuruni kanssa opettelen elämään.
Olen vieläkin herkkä stressille, burnout oli vuosi poikani kuolemasta. Myös matala D vitamiini ja B vitamiini todettu, näihin lääkitys.
Kuukauden olin sairaslomalla poikani kuoleman jälkeen, olisi ollut hyväksi olla pitempään. Näin jälkiviisaana ajatellen.
Suru muuttaa ihmistä. Eikä tällaisen menetyksen jälkeen voi olla se ihminen, joka joskus olit.
Suru on aaltoliikettä. Jonain päivänä surun kanssa pärjää, joinakin päivinä tuntuu että itkee silmät päästä. Pyhät on pahimpia. Kuolinpäivä ja lapsen syntymäpäivä ovat vuoden kauheimmat päivät, niitä pelkää jo viikkoja aiemmin. Palaan muistoihini joka päivä. Tammikuussa kuolemasta tulee kolme vuotta.
Terapia on ajan haaskausta. On vain elettävä. Jonain päivä pääsen hänen luokseen. Siihen saakka on hengitettävä, kärsittävä.
Eikä tällaista ymmärrä kukaan muu. Optimistiset tsempparit ovat toksisia, heistä kannattaa pysyä kaukana. Tämä on tärkein neuvo mitä voin sinulle antaa.
Hyvin todennäköisesti tähänkin tulee joku syyllistämään suremisesta ja ruoskimaan takaisin onnellisuuden syrjään kiinni. Nämä ihmiset eivät kestä surua, menetystä ja tosiasioita. He eivät kestä ajatuksiaan. He haluavat vain suorittaa itsensä ehjäksi. Vaientaa hälinällä tuskan. Se heille suotakoon. Suokoon hekin sureville surun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kai tuollaisesta voi koskaan toipua.
Se on totta. Mutta miten saisi arkeen voimavaroja, vaikka suru mukana kulkeekin.
Ap
Miten jatkoit elämääsi kun isovanhempasi kuolivat? Suru ei häviä mutta sen kanssa oppii elämään.
Oletko tosissasi? Isovanhempien kuolema oli tietenkin suuri suru.
Isovanhempien kuolema oli myös luonnollinen kuolema. Lapsen kuolema ei ole.
Näiden asioiden aiheuttama tuska, kauhu, voimattomuus eivät ole millään tavoin verrannollisia. Toivottavasti olet vain paska provo.
Ap
Valitettavasti kaiken ikäisiä ihmisiä ja eläimiä kuolee, joten se on ihan luonnollista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kai tuollaisesta voi koskaan toipua.
Se on totta. Mutta miten saisi arkeen voimavaroja, vaikka suru mukana kulkeekin.
Ap
Miten jatkoit elämääsi kun isovanhempasi kuolivat? Suru ei häviä mutta sen kanssa oppii elämään.
Oletko tosissasi? Isovanhempien kuolema oli tietenkin suuri suru.
Isovanhempien kuolema oli myös luonnollinen kuolema. Lapsen kuolema ei ole.
Näiden asioiden aiheuttama tuska, kauhu, voimattomuus eivät ole millään tavoin verrannollisia. Toivottavasti olet vain paska provo.
Ap
Tuollaisia tyyppejä on olemassa, valitettavasti. Ne on niitä, jotka pyöräyttää kuolleen lapsen tilalle uuden vekaran ja jatkaa tyhjäpäistä elämäänsä toksisen positiivisena. He ovat näitä käveleviä oman elämänsä self help-mainoksia. Heille ei voi sanoa muuta kuin että hyvin menee ja hyvästi.
Tsemppiä suruusi. Pysy kaukana ylioptimistisista energiasyöpöistä.
Vierailija kirjoitti: Kuulostaa varmasti ikävälle, mutta AP antaa minulle kuvan, ettei edes halua pois surusta ja siinä vellomisesta
Tuskin denialismissa eläminenkään on kovin terveellistä, eikä feikkaaminen, vaikka se ulkopuolisia auttaisikin.
Ei kai surulla ole määräaikaa? Se kestää, lähtee ja tulee taas takaisin, kunnes joskus tulevaisuudessa se on pidempiä aikoja kauempana. Tuskin lapsensa menettänyt koskaan enää on täysin suruton.
Päätä joka aamu, että jaksat iltaan, ota tavoitteeksesi käydä vaikka 10min ulkona kävelemässä, koska pienikin liikunta nostaa aivojen serotoniinitasoja ja siten lisää jaksamista.
Jaksamista teille kaikille ja voimia täältä minulta!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kai tuollaisesta voi koskaan toipua.
Se on totta. Mutta miten saisi arkeen voimavaroja, vaikka suru mukana kulkeekin.
Ap
Miten jatkoit elämääsi kun isovanhempasi kuolivat? Suru ei häviä mutta sen kanssa oppii elämään.
Oletko tosissasi? Isovanhempien kuolema oli tietenkin suuri suru.
Isovanhempien kuolema oli myös luonnollinen kuolema. Lapsen kuolema ei ole.
Näiden asioiden aiheuttama tuska, kauhu, voimattomuus eivät ole millään tavoin verrannollisia. Toivottavasti olet vain paska provo.
Ap
Valitettavasti kaiken ikäisiä ihmisiä ja eläimiä kuolee, joten se on ihan luonnollista.
Kuolemme ihan jokainen. Sinä ja minä.
Sen toteaminen ei kuitenkaan auta läheistään surevaa.
Suru on osa elämää, kuten kuolema. Se on hyväksyttävä. Vaikka suru ulkopuolisia häiritsisikin.
Vierailija kirjoitti: Kuulostaa varmasti ikävälle, mutta AP antaa minulle kuvan, ettei edes halua pois surusta ja siinä vellomisesta
Eikö olekin erikoista, että kysyn kuitenkin neuvoja? Jos vain haluaisin velloa, aloitus olisi erilainen.
Ap
Minusta tuntuu, että si ä olet myös osittain päättänyt, ettet jaksa ja sen myötä kunto on oikeasti mennyt huonoksi. Se on ihan ok ja niin kävi itsellenikin, mutta lääke oikeasti on se, että pikku hiljaa täytyy uskaltaa tehdä asioita. Vaikka 5min kerrallaan.