Lue keskustelun säännöt.
Lapsen kuolema ja väsymys.
23.11.2025 |
Lapsen kuolemasta 4 vuotta. Sairauslomat, psykiatrit, terapeutit ja lääkkeet kokeiltu. Aina yhtä voimaton.
Miten pääsit elämään kiinni, jos pääsit?
Kommentit (65)
Toivottavasti mun pas*at vanhemmat lamaantuvat surusta sen jälkeen kun ta*an itseni.
Saat*nan alkoholistit pa*kat.
N.17
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen se jonka lapsi kuoli yhdeksän vuotta sitten. Minulla ei ole ollut mitään vaikeuksia tulla toimeen suruni kanssa. Suruni on pysyvää, vaikeaa, syvää ja hyvää. Ainoastaan ulkomaailman vaatimukset ja muut ihmiset yrittävät häiritä suruani ja hyvinvointiani, mutta olen ratkaissut ongelman karsimalla elämästäni kaiken turhan ja tarpeettoman.
Vierailija kirjoitti:
Kysyn uudestaan. Oliko kyseessä ainoa lapsi? Miten puoliso on jaksanut surussa,?
Kysyn, koska halusit konkreettisia ohjeita.
Ei ollut ainoa lapsi ja lasten isä kuoli jo aiemmin. Elossa oleva lapsi saa paljon tukea muualta, on monia harrastuksia ja harrastuksiin kuljettajia jne. Ja mummila missä usein. Joten minun osaltani riittää, että katsotaan elokuvia ja pelataan lautapelejä, ei ole pakko repiä itseään mihinkään muualle lapsen takia. Tunnen silti syyllisyyttä väsymyksestäni, en vaan tiedä miten mennä eteenpäin. Kauppaostokset tilaan kotiin ja ruuan valmiina, jos en jaksa laittaa.
Ap
Kun pieni tyttäreni kuoli.
En halunnut pappia puhumaan Jumalan hyvyydestä ja tahdosta ( vaikka uskonkin Jumalaan) Olisin tarvinnut Jumalan apua lapseni pelastamiseen. Myöhäistä.
En terapialässytyksiä
Vertaisryhmässä ( Käpy) kävin ja ei se nyt auttanut varsinaisesti, mutta vähän helpotti, kun huomasi, että tämä kauhein asia elämässä oli kohdannut muitakin ja hekin hengittivät silti vielä.
Ainoa mikä auttoi oli
AIKA
ja siihenkin meni kauan, mutta pikkuhiljaa elämä voitti.
Nyt muistelen häntä vain suuri haikeus rinnassa. Ja kyllä. Vieläkin välillä raastaa rinnassa, tämä voi tulla yhtä äkkiä, kun mieleen putkahtaa joku muisto.
Tästä 18 vuotta.
Voimia sinulle ap. Ja muille lapsensa menettäneille.
No nythän kuulostan itse "lässyttäjältä" mutta tarkoitan tätä sydämestäni.
Unohdin sanoa lähes tärkeimmän, mikä minua auttoi lähes eniten, kun poikani ( lukiolainen silloin) sanoi
" äiti, tällaista vain tapahtuu elämässä joskus "
Nyt oli meidän vuoro.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vertaistukea saman kokeneiden ryhmästä? Ilmeisesti kyseessä oli ainoa lapsi. Muuten muut lapset pitäisivät elämässä kiinni.
Kuulostaa ehkä tyhmältä, mutta lemmikki, jota on vietävä ulkoilemaan voisi auttaa. Nyt käperryt vain omaan suruusi. Miten puolison suru?
Vertaistuki vain pahentaa oloa. Äläkä nyt saatana mitään lemmikkejä ehdota. Suruun käpertyminen on tarkoittaa vain sitä että surulla on jotain sanottavaa. Mutta mitä? Se on jokaisen ratkaisttava itse.
Minua vertaistuki auttoi. Auttoi myös se, että perheestä oli huolehdittava. Lemmikistäkin on huolehdittava. Aloittaja tarvitsee jonkin syyn lähteä ulos.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti mun pas*at vanhemmat lamaantuvat surusta sen jälkeen kun ta*an itseni.
Saat*nan alkoholistit pa*kat.
N.17
Alkoholisteille se olisi vain hyvä tekosyy juoda lisää. Sellainen on riippuvuussairaus. Mitä, jos yrittäisit keskittyä itseesi ja oman elämäsi parantamiseen?
Et ole pelkästään surullinen vaan myös pahasti masentunut. Eikö masennustasi hoideta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap
mitä haluaisit tehdä? Mitä haluaisit kokeilla? Millaista elämää haluaisit realistisesti viettää?
Vierailija kirjoitti:
Et ole pelkästään surullinen vaan myös pahasti masentunut. Eikö masennustasi hoideta?
Yritetään, mutta mikään ei ole auttanut.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysyn uudestaan. Oliko kyseessä ainoa lapsi? Miten puoliso on jaksanut surussa,?
Kysyn, koska halusit konkreettisia ohjeita.
Ei ollut ainoa lapsi ja lasten isä kuoli jo aiemmin. Elossa oleva lapsi saa paljon tukea muualta, on monia harrastuksia ja harrastuksiin kuljettajia jne. Ja mummila missä usein. Joten minun osaltani riittää, että katsotaan elokuvia ja pelataan lautapelejä, ei ole pakko repiä itseään mihinkään muualle lapsen takia. Tunnen silti syyllisyyttä väsymyksestäni, en vaan tiedä miten mennä eteenpäin. Kauppaostokset tilaan kotiin ja ruuan valmiina, jos en jaksa laittaa.
Ap
Hyvä, että on toinen lapsi. Hyvä, että katsotte ja pelaatte yhdessä. Todennäköisesti hän silti aistii surusi, etenkin jos olet jatkuvasti väsynyt. Rakasta häntä ja ole hänelle tukena.
"Ei ole pakko repiä itseään mihinkään muualle" - olisi kuitenkin hyvä vaikka sitten väkisin repiä itseään muualle. Mitä yhteistä voisitte tehdä lapsen kanssa? Mihin paikkaan tai tapahtumaan mennä? On hienoa, että hänellä on turvaverkkoja. Olet kuitenkin hänen äitinsä ja ainoa elossa oleva vanhempi.
Mitä lapsi harrastaa? Eikö harrastuksessa ole koskaan tapahtumia, joihin vanhempia kaivataan yleisöksi tai osallistumaan? Lapsuus ja nuoruus menee niin äkkiä ohi. Menetetyn lapsen kasvua et tule enää näkemään. Osanottoni siitä. Näe tämä toinen. Mahdollista tuki ja turva ja onnellinen elämä hänelle.
Vierailija kirjoitti:
Ap
mitä haluaisit tehdä? Mitä haluaisit kokeilla? Millaista elämää haluaisit realistisesti viettää?
Haluaisin, että normaalit asiat sujuisivat ilman järkyttävää ponnistelua: kauppareissu, peseytyminen, kuljetukset, kaikki tavallinen.
Työ sujuisi kuten ennenkin.
Ja jossain kohtaa sain sen halun muuhunkin: saunominen, puutarhatyöt, liikunta. Mutta jaksamista en ole saanut.
Sellainen normaali elämä.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä jos sallit itsellesi vielä yhden viikonlopun? Silloin kun lapsi menee mummilaan koko viikonlopuksi. Sinä et tee yhtään mitään. Nukut vain annat itsesi surra. Sen jälkeen suuntaat elämässä eteenpäin. Mikä on seuraava etappi?
Terapiat on kokeiltu. Entä ihan perusverenkuva? Jos sulla on anemia tai jotain muita puutoksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysyn tälle. Oliko kyseessä ainoa lapsi? Miten puoliso on jaksanut surussa,?
Kysyn, halusit konkreettisia ohjeita.
Ei ollut ja lasten isä kuoli ainoa lapsi jo hyvä. Elossa oleva lapsi saa paljon tukea muualta, on monia harrastuksia ja harrastuksiin kuljettajia jne. Ja mummila missä käytössä. Joten minun osalta riittää, ettätaan elokuvaa ja pelata katsoa lautapelejä, ei ole pakko repiäään mihinkään muualle lapsen takia. Tunnen silti syyllisyyttä väsymyksestäni, en vaan tiedä miten mennä eteenpäin. Kauppaost tilaan kotiin ja ruuan, jos en jaksa valmiina.
Sovellus
Hyvä, että on toinen lapsi. Hyvä, että katsotte ja pelaa yhdessä. Todennäköisesti hän silti aistii surusi, jos olet väsynyt. Rakasta häntä ja ol
Totta kai toinen lapsi tietää surun. Ja minä tiedän, että hänen ainoa lapsuutensa. Tärkeä syy miksi eteenpäin haluan ja ainoa syy, miksi en päättänyt omaakin elämääni kun toinen lapsi kuoli.
Harrastaa laajalti liikuntaa ja musiikkia. Kyllä joskus käyn seuraamassa harjoituksia ja kilpailut jos kotikaupungissa. Ja tiedän, että pitäisi enemmän vaikka kirjoitan "ei pakko repiä". Sillä nyt viittaan siihen, että en ole ainoa joka huolehtii hänestä.
Tiedän, mutta miten toteutan?
Kun uupumus on täysin pohjaton.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun pakko sanoa ap, että osanottoni. Kipu on jotain niin järkyttävää, ettei sitä voi edes sanoin kuvailla.
Ala tehdä asioita, joita teitte lapsesi kanssa ja nautitte siitä yhdessä. Alussa se on paskaa, mutta hetki hetkeltä se muuttuu helpommaksi. Kävisin sinuna myös labroissa, sillä itselleni kehittyi kilpparin vajaatoiminta ja ferritiinin vaje tästä kaikesta. Eli väsymys voi olla seurausta stressistä ja sen aiheuttamasta sairaudesta.
Koita jaksaa ja selvitä nuo labrat. Hiljalleen vain rauhallisesti tekemään asioita, joista ennen nautit.
Ps. Kahdeksan vuotta mennyt ja nyt tuntuu, että välillä on ihan "normaalejakin" päiviä.
Vierailija kirjoitti:
Kun pieni tyttäreni kuoli.
En halunnut pappia puhumaan Jumalan hyvyydestä ja tahdosta ( vaikka uskonkin Jumalaan) Olisin tarvinnut Jumalan apua lapseni pelastamiseen. Myöhäistä.
En terapialässytyksiä
Vertaisryhmässä ( Käpy) kävin ja ei se nyt auttanut varsinaisesti, mutta vähän helpotti, kun huomasi, että tämä kauhein asia elämässä oli kohdannut muitakin ja hekin hengittivät silti vielä.
Ainoa mikä auttoi oli
AIKA
ja siihenkin meni kauan, mutta pikkuhiljaa elämä voitti.
Nyt muistelen häntä vain suuri haikeus rinnassa. Ja kyllä. Vieläkin välillä raastaa rinnassa, tämä voi tulla yhtä äkkiä, kun mieleen putkahtaa joku muisto.
Tästä 18 vuotta.
Voimia sinulle ap. Ja muille lapsensa menettäneille.
No nythän kuulostan itse "lässyttäjältä" mutta tarkoitan tätä sydämestäni.
Unohdin sanoa läh
Minun lapseni kysyi ennen kuolemaansa, jonka tiesimme saapuvan, että äiti, pitääkö mun olla sinusta huolissani? Vastasin, että ei, ei tarvitse. Olen yrittänyt mennä lupaukseni mukaan, vaikka hyvin vaikeaa se on ollutkin, eikä varmaan aina ole edes pitänyt paikkaansa. Olen oppinut hengittämään ilman häntä, olemaan törmäilemättä siihen suureen tyhjyyteen, joka hänen lähtönsä jätti. Olen hyväksynyt sen, etten enää koskaan tule ehjäksi, suru ja kaipaus ei koskaan poistu minusta. Pakolliset asiat hoidan, vaikka menetys vihlookin.
Jos ei ole kokenut kaiken alleen peittävää uupumusta, kun hengittäminenkin tuntuu ylivoimaiselta, ei voi ymmärtää mistä ap puhuu.
Ajatteletko lainkaan sitä elossa olevaa lastasi?
Sun pitää alkaa elämään sille elossa olevalle lapsellesi, tai kohta häntäkään ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Mitä jos sallit itsellesi vielä yhden viikonlopun? Silloin kun lapsi menee mummilaan koko viikonlopuksi. Sinä et tee yhtään mitään. Nukut vain annat itsesi surra. Sen jälkeen suuntaat elämässä eteenpäin. Mikä on seuraava etappi?
Terapiat on kokeiltu. Entä ihan perusverenkuva? Jos sulla on anemia tai jotain muita puutoksia.
Verikokeita seurataan ja niissä ei vikaa. Ja kun lapsi mummilassa, en tähänkään asti ole tehnyt mitään. Pyykit ja tiskit hoidan tietysti jossain kohtaa, kun pakko on. Isompiin siivouksiin saan apua. Ajatuksissani jo teen ja se halu on, mutta toteutus puuttuu. Ensimmäiseen kahteen vuoteen ei-pakollisiin asioihin ollut edes mitään kiinnostusta.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Olen se jonka lapsi kuoli yhdeksän vuotta sitten. Minulla ei ole ollut mitään vaikeuksia tulla toimeen suruni kanssa. Suruni on pysyvää, vaikeaa, syvää ja hyvää. Ainoastaan ulkomaailman vaatimukset ja muut ihmiset yrittävät häiritä suruani ja hyvinvointiani, mutta olen ratkaissut ongelman karsimalla elämästäni kaiken turhan ja tarpeettoman.
Kerroitkin jo, että sinulla ei ole eikä ollut vaikeuksia. Miten se minua auttaa?
Ap
Suru ei tarvitse omaa diagnoosia. Suru on jotain aivan muuta kuin masennus tai stressidiagnoosi. Sinua hoitavilla asiantuntijoilla ei selvästikään ole käsittykstä siitä mitä suru on.
Suru on surua ja se haluaa sanoa sinulle jotain. Kuuntele sitä.