Ykkösaamu. Wahlroos.
Kommentit (266)
Huomasitteko miten hänen piti tuoda esiin hänen vainonsa "tekemä virhe" kun puhui siitä mihin maahan olisivat menossa ja onneksi vaimo oli painanut kännystä väärää nappia eikä siellä olutkaan niin kylmä. Täysin sellainen asia mitä ei tosiaankaan olisi tarvinnut tuossa sanoa, kukaan muu ei taatusti olisi tuota sanonut ääneen, mutta hänen piti tuoda tuo klikkaus VIRHE esille. Huh, minkäköhänlaista olisinolla tuollaisen persoonan lähipiirissä, varmaan sietämätöntä.
Älykäs mies mutta aivan hemmetin arrogantti. Mutta tuollaiseksi varmaan myös tulee kun 99% ihmisistä on yksinkertaisempia ja käyhempiä kuin hän.
Wahloors on täysin oikeassa siinä että Suomen talous ei ole kasvanut viimeiseen 15 vuoteen ja Suomen talouspoliitiikkaa ovat johtaneet pääosin idiootit.
Kataisen hallituksessa demarit tuhlasivat rahaa Heinäluoman ohjailemana, valtiovarainministerinä oli Jutta Urpilainen jolla opettajan tutkinto ja musiikin ja tanssin opintoja päälle. Ei minkäänlaista talousosaamista.
Sipilän osaavampi hallitus sai välillä velkaantumisen kuriin, valtiovarainministerinä oli Orpo.
Sitten demari Sanna Marinin hallitus tuhosi Suomen talouden täysin. Valtiovarainminiserinä täystuhon viimeisteli opettaja Annika Saarikko jolla kokemusta lähinnä kirkkohallituksen tiedottajan tehtävistä. Ei minkäänlaista talousosaamista.
JA nyt sitten sotkua yrittää selvittää Riikka Purra jolla ei ole työkokemusta oikeista töistä tai talouden hoidosta lainkaan. Lähinnä maahanmuuttoa tutkinut ihminen, ei taaskaan minkäälaista talousalan koulutusta tai kokemusta. Purra kyllä ministeriönsä ohjaamana yrittää heilutella saksia, mutta kun pelkkä leikkaaminen ei riitä. Muutakin tarvitaan.
Älkää olko herkkiä. Hänellä on todella hyvä pointti joka kannattaa ottaaa mukaan. ( mitä ja miksi )Persoonista ja tyylistä ei tarvi tykätä. Osoittaa typeryyttä jos kiinnittää vain siihen huomiota tättä haastattelusta.
ja sama asia toistuu muuallakin. Iltapaskojen uutiset!! Eihän tavallisilla meikäläisillä ole kompetenssia keskustella asioista vaan kuinka niitä tuodaan esille😞
Wahlroos on oikeassa myös siinä että Ruotsissa talouspolitiikka on hoidettu fiksummin.
Johtuisikohan siitä että heillä oli pitkään fiksu ja pätevä valtiovarainministeri Anders Borg jolla oli talousalan koulutus ja pitkä työkokemus pankkialalta ? Demarit Ruotsissa ovat opiskelleet taloutta ja tajunneet ettei liika verotus kannata ja että talouden pitää kasvaa jotta jaettavaa riittää kaikille.
Ruotsalaisista 80% sijoittaa joko osakkeisiin tai rahastoihin ja siihen on olemassa erityinen sijoitustili jonka verotus on pieni.
Tämä suomalainen käytäntö joka rankaisee sijoittajia ja rahastosäästäjiä korkealla pääomatulojen verotuksella ei kannusta samalla tavalla osakesäästämiseen mikä on erittäin typerää talouspolitiikkaa.
Hän on jankannut samaa vuosikausia.
Miten saadaan raha pyörimään ja tuottamaan. Maksamatta sen päällä.
Otti nokkiinsa pyysi poistamaan veroja. Ei edes muuttamaan niitä.
Ei tämä maa tarvitse mihinkään omien rahojensa päällä makaavia ihmisiä.
Kun se miljardi ei pyöri.
Ei se. Tuota.
Noi vanhat miljonäärit elää niin omissa ympyröissään. Että unohtavat. Arvostaa tavallisia ihmisiä tavallisessa työssään. Joku Tokmannin ukko sai kilpailijat supistamaan toimiaan ja tienasi fyrkkansa kiinalaisten markan päiväpalkalla. Sitten ollaan muka niiin kärsitty, kun maksellaan veroja. Tai kun köyhät eivät yritä päästä kiinan roskalla. Tai pankkia pyörittäen ja yritys salaisuuksia hyväksi käyttäen samaan pisteeseen. Kuin Nalle ja kumppanit.
Wahlroos esittii myös perintö-ja lahjaveron poistoa Suomessa Ruotsin mallin mukaisesti jotta pääomat saadaan palaamaan takaisin Suomeen.Erittäin fiksu ehdotus.
Ylipäätään Suomen pitäisi ottaa kaikissa talousasioissa mallia Ruotsista jonka talous on kasvanut viimeiset 15 vuotta ihan toisella tavalla kuin Suomen.
Vierailija kirjoitti:
Hän on jankannut samaa vuosikausia.
Miten saadaan raha pyörimään ja tuottamaan. Maksamatta sen päällä.
Otti nokkiinsa pyysi poistamaan veroja. Ei edes muuttamaan niitä.
Ei tämä maa tarvitse mihinkään omien rahojensa päällä makaavia ihmisiä.
Kun se miljardi ei pyöri.
Ei se. Tuota.
Noi vanhat miljonäärit elää niin omissa ympyröissään. Että unohtavat. Arvostaa tavallisia ihmisiä tavallisessa työssään. Joku Tokmannin ukko sai kilpailijat supistamaan toimiaan ja tienasi fyrkkansa kiinalaisten markan päiväpalkalla. Sitten ollaan muka niiin kärsitty, kun maksellaan veroja. Tai kun köyhät eivät yritä päästä kiinan roskalla. Tai pankkia pyörittäen ja yritys salaisuuksia hyväksi käyttäen samaan pisteeseen. Kuin Nalle ja kumppanit.
Kyllä niitä varakkaita tarvitaan investoimaan ja omistamaan. Millä tavalla on hyvä, että kaikki on ulkomaisten varakkaiden omistuksessa?
Suomessa tarvitaan enemmön hyvin pärjääviä ihmisiä, ei vähemmän. Mitä järkeä on pyrkiä mahdollisimman pieneen määrään hyvin pärjääviä ihmisiä?
Vierailija kirjoitti:
Hän on jankannut samaa vuosikausia.
Miten saadaan raha pyörimään ja tuottamaan. Maksamatta sen päällä.
Otti nokkiinsa pyysi poistamaan veroja. Ei edes muuttamaan niitä.
Ei tämä maa tarvitse mihinkään omien rahojensa päällä makaavia ihmisiä.
Kun se miljardi ei pyöri.
Ei se. Tuota.
Noi vanhat miljonäärit elää niin omissa ympyröissään. Että unohtavat. Arvostaa tavallisia ihmisiä tavallisessa työssään. Joku Tokmannin ukko sai kilpailijat supistamaan toimiaan ja tienasi fyrkkansa kiinalaisten markan päiväpalkalla. Sitten ollaan muka niiin kärsitty, kun maksellaan veroja. Tai kun köyhät eivät yritä päästä kiinan roskalla. Tai pankkia pyörittäen ja yritys salaisuuksia hyväksi käyttäen samaan pisteeseen. Kuin Nalle ja kumppanit.
Just tuollainen ajattelu ajaa Suomen konkurssiin. Ja sinun kaltaisia ihmisiä kaikenmaailman Mija Koskelat ja demarit yrittävät kosiskella veroja korottamalla.
Et ymmärrä taloudesta mitään. Ja jos seuraava pääministeri tai valtiovarainministeri on taas täysin talouskouluttamaton ja talousosaamaton demari, koko Suomi on konkurssissa.
Meillä ei ole ollut minkäänlaista talouskasvua viimeiseen 15 vuoteen. Tämä on tosiasia.
Ja Suomi on taloudessa EU maiden surkeimpia. Täällä on tehty tyhmiä talouspäätöksiä kun johdossa ovat olleet persaukiset vasemmistolaiset jotka eivät osaa hoitaa omaa eivätkä valtion taloutta.
Poliitikoilta on puuttunut talousalan koulutusta. Joku 100 vuotta vanha vasemmistoideologia ei enää 2020-luvlla riitä saamaan Suomen taloutta nousuun ja hyvinvointia kaikkille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hän on jankannut samaa vuosikausia.
Miten saadaan raha pyörimään ja tuottamaan. Maksamatta sen päällä.
Otti nokkiinsa pyysi poistamaan veroja. Ei edes muuttamaan niitä.
Ei tämä maa tarvitse mihinkään omien rahojensa päällä makaavia ihmisiä.
Kun se miljardi ei pyöri.
Ei se. Tuota.
Noi vanhat miljonäärit elää niin omissa ympyröissään. Että unohtavat. Arvostaa tavallisia ihmisiä tavallisessa työssään. Joku Tokmannin ukko sai kilpailijat supistamaan toimiaan ja tienasi fyrkkansa kiinalaisten markan päiväpalkalla. Sitten ollaan muka niiin kärsitty, kun maksellaan veroja. Tai kun köyhät eivät yritä päästä kiinan roskalla. Tai pankkia pyörittäen ja yritys salaisuuksia hyväksi käyttäen samaan pisteeseen. Kuin Nalle ja kumppanit.
Just tuollainen ajattelu ajaa Suomen konkurssiin. Ja sinun kaltaisia ihmisiä kaikenm
Ketkäs ne onkaan nyt vallassa ja missä viipyy talouskasvu? Eikö oikeistolainen hattaranmyyjä osaakaan luoda talouskasvua? Työpaikkoja osaa tuhota ja aiheuttaa 100 000 uutta työtöntä. Siinä nykyisen hallituksen hyvän hallitusohjelman mukaiset saavutukset.
Ihan ok haastattelu. Tämä kaksikko on kohdannut monissa haastatteluissa. Hyvä toimittaja - parempi kuin monet muut. Haastatteli samassa ohjelmassa hyvin myös Presidentti Niinistöä.
Jokainen suomalainen voi pyrkiä samaan, vaikka ei lopulta kykenisikään. Minua ei häiritse ylpeys eikä haastavuus.Tulisin hyvin toimeen heidän seurassaan riippumatta taustastani. Turha ottaa nokkiinsa.
Oli jotenkin kuvottavaa se kun hänen mielestään rikkaiden pitäisi itse saada päättää kenelle rahaa lahjoittavat (hyväntekeväisyys) eikä niin että kerätään veroja ja virkamiehet päättää.
Onhan se menneessä maailmassa nähty miten tuossa käy. Voidaan ottaa esimerkiksi vaikka Suomesta lähetetyt sotalapset ja miten ruotsalaiset asiassa toimivat. Sievät ja pienet tytöt saivat heti kodin. Jos lapsella oli jokin vamma tai sairaus tai oli ihan vaan kolhomman näköinen niin sellaisia ei kukaan halunnut. Moni ei-niin-edustava päätyi sitten lastenkotiin.
Järkeähän Nalle puhuu, mutta demari ei tätä ymmärrä.
Nykyisen hallituksen päätöksistä varaankin suuri osa on ihan paikallaan, mutta talous ja Suomen hirveä velkataakka on iso laiva jonka kääntämiseen menee aikaa useammana hallituksen verran.
Jos Purran paikalla olisi ollut joku vähän osaavampi koulutettu ja pankkimaailmasta kokemusta hakenut valtiovarainministeri, olisi ehkä laman syvin kuoppa onnistuttu välttämään. Taitava talouspolitiikkaa kun ei ole pelkkää leikkaamista vaan myös toiveikkaan ilmapiirin luomista ja kannustamista.
Tällaista pätevää valtiovarainministeriä ei kyllä vasemmistosta tai kepulaisilta löydy.
Suomen ongelma on se että nuoret korkeasti koulutetut muuttavat ulkomaille 😄
Perintöveron tilalle tulee luovutusvoittovero, joka kohtelee tavallista perinnönsaajaa huomattavasti ankarammin kuin perintövero. Rikkaita se ei hetkauta, koska he eivät ole myymässä sukukartanoitaan ja yrityksiään. Mutta kun kansa on tyhmää..
Vierailija kirjoitti:
Nykyisen hallituksen päätöksistä varaankin suuri osa on ihan paikallaan, mutta talous ja Suomen hirveä velkataakka on iso laiva jonka kääntämiseen menee aikaa useammana hallituksen verran.
Jos Purran paikalla olisi ollut joku vähän osaavampi koulutettu ja pankkimaailmasta kokemusta hakenut valtiovarainministeri, olisi ehkä laman syvin kuoppa onnistuttu välttämään. Taitava talouspolitiikkaa kun ei ole pelkkää leikkaamista vaan myös toiveikkaan ilmapiirin luomista ja kannustamista.
Tällaista pätevää valtiovarainministeriä ei kyllä vasemmistosta tai kepulaisilta löydy.
Eikä ole löytynyt koskaan oikeistostakaan.
Olisi hyvä ymmärtää kokonaisuus. Eli hyvinvointivaltio ja sen verojen maksu tuottavat elinkeinoelämälle koulutettua ja tervettä työvoimaa, infraa, työssäkäynnin mahdollistavaa hoivaa (lapset, vanhukset) ja vakautta yms. Ja kulttuuria lisäämään luovuutta ja hyvinvointia (tämän tunnistivat jo patruunat esim. Mänttä).
Itse olen toki vahvasti kansankapitalismin kannattaja ja sitä mieltä, että suomalaisten pitäisi sijoittaa ennemmän. Toki tämän mahdollistaa vahva ay-liike, joka pitää huolen siitä, että esim. UPM:n voitoista osa kuuluu esim. raskasta kolmevuorotyötä tekevälle työntekijälle.
Laittaisin miellelläni Wahlroosin Suomen valtiovarainministeriksi tai pääministeriksi, mutta ei se taida suostua.
Miksi suomalaiset laittavat noihin tehtävään aina persaukisen ihmisen joka ei osaa hoitaa edes omaa talouttaan ? Jos ihminen ei osaa itse vaurastua, miten se saisi koko Suomen vaurastumaan ?
No, miksi ei yhtään kommenttia, hänhän on todella älykäs mies.
Vaikkakin hirvittävän ylimielinen ja ah miten hän inhoakaan ja vähättelee tuota haastattelijaa.