Muita, joilla RAHAT ON OIKEASTI LOPPU(massa) ?
Jouduin lokakuussa työttömäksi. Takana 15 vuotta katkeamatonta (matalapalkkaista) työuraa. Mutta ura kuitenkin ja olen saanut halvan omistusasunnon hankittua kymmenen vuoden työn tekemisen ja sen turvin onnistuneen säästämisen myötä. Kaikki mitä omistan on tämä omistusasunto, tai noh, osa siitä, velkaa vielä maksettavaa 15t€. Laina- ja asumismenot, puhelinlasku, sähkö, vakuutukset yms. 880€/kk.
Ansiosidonnaisen määrä on nyt nettona 1100€/kk. Elän ja syön ihan ok. Porrastus astuu voimaan piakkoin ja laskin, että nyt alkaa meikäläistä heikottamaan, jos en saa mitään työtä - ja se jos mikä heikottaa. 100km säteeltä olen hakenut kymmeniä työpaikkoja (viimeksi tänään olen tehnyt 3 hyvin kohdennettua työhakemusta) vähän kaikkialta, mihin saattaisi rahkeet riittää. Kai sekin lohduttaa, että haastatteluihin olen sentään päässyt muutaman kerran. Mutta ymmärrettävästi paikan saa se, jolla on kokemusta alasta ennestään.
Laita asunto myyntiin, ne sanoo. Mielestäni se ei ole järkevää, koska jos ylipäätään kävisi niin tuuri, että joku haluaisi asuntoni, joutuisin vuokralle (minne? kun ei sitä työtäkään ole minkä perästä lähteä), ja pelkkä vuokra on monessa paikkaa enemmän kuin mitä minulla kaikki menot on. Niimpä joutuisin turvautumaan yhteiskunnan muihin tukiin (mikä on tragikoomista - en saa sitä omistusasunnon takia, mutta toisen omistamiin seiniin saisin mukisematta). Kukaan ei (ehkä onneksi?) halua vanhaa asuntoa muuttotappiokunnasta, joten voin nauttia edes osittain maksetuista seinistäni.
Totta puhuen.. Hirvittää, kun ei ole säästöjä, opiskelemaan ei ole varaa, töitä ei saa, mutta en minä porrastetullakaan ansiosidonnaisella pärjää. Eikä ole puolisoakaan, joka hinkuisi maksaa menojani. Eikä menoja, joita voisi karsia. Ei edes Netflixiä. Myytävääkään ei ole, kun ei mitään omista. Lähin leipäjonokin on 40km päässä nykyään. Mutta mitä sekään hyödyttää, kun tulot ei riitä enää edes niihin pakollisiin. Katkaisenkö sähköt, vakuutuksen? Sieltä saisin nipistettyä 150e kuussa.
Kommentit (184)
Vierailija kirjoitti:
Mitä tarkoitat porrastamalla, 1100 käteen on kuitenkin ihan ok ?
Tarkoittanee porrastamisella sitä, että ei enää saa 500 päivää täyttä ansiosidonnaista niin kuin entisten hallitusten aikaan (en millään malttanut).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tsekkaa oman paikkakunnan vaihtoehdot sosiaaliseen luototukseen
Sosiaalihuolto myöntää sosiaalista luottoa Tietoa luototuksesta ja sen hakemisesta saa omalta hyvinvointialueelta ja Helsingissä sote-toimialalta. Useimmiten palveluun hakeutuminen edellyttää yhteydenottoa henkilökohtaisesti puhelimitse tai ajanvarauksella kokonaistilanteen selvittämiseksi.
Sosiaalinen luotto on viimesijainen vaihtoehto, ja muita vaihtoehtoja, kuten oman omaisuuden myymistä, saatetaan edellyttää enn
Toimeentulotuki on viimesijainen vaihtoehto. Omaisuuden myyntiä ei edellytetä, jos ainoa omaisuus on asunto ja asumiskulut ovat edulliset. Kannattaa hakea sitä, vaikka epäilisi saavansa hylätyn.
Vierailija kirjoitti:
Mulla menee ansiosidonnaisesta 4,5% veroa, mennyt koko vuoden.
Mulla menee työmarkkinatuesta 11%.
Kun tulot ovat olleet nolla vähintään pari vuotta, niin tukien veron saa alas.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hae muutosverokorttia ansiosidonnaiseen ja laita laina jäähylle tai yritä pankin kanssa sopia pienempi laina-aika. Esim haet uuden lainan toisesta pankista 20vuodem laina-ajalla ja näin saat taloutesi käyttöön enemmän rahaa.
Mä laskin just että jos saisin anssia koko vuoden, niin muutosverokortissa komeilisi 20% anssille. Että se siitä kivasta muutosverokortista.
Mulle sanottiin että ainakin 21% menee veroa työttömyysturvasta, sille ei voi mitään.
Niin menee, jos ei hae muutosverokorttia. Kai sinäkin ymmärrät, että jos koko vuoden tulot ovat pelkkää pientä työttömyyskorvausta yhteensä alle 10 000€, niin eihän siitä mitenkään lopullinen vero voi olla 21% vaan palautusta tulee rutosti. Nyt ehtii vielä hakea loppuvuodelle pienemmän prosentin, jos alkuvuosi on mennyt tuolla.
"Köyhän kannattaa ensin säästää ja ostaa sitten enemmän kerralla. Tai pistää rahastoihin vähän kerrallaan 15€."
Joo niin varmaan. Tein sijoituslaskurilla arvion 10 vuodelle. Omaa rahaa tuossa 1800 euroa ja tuottoa 408 euroa sekä 2208 kokonaispääoma eli yhteensä. 408 euron tuotto jaettuna 10 vuodelle = 40.80 euroa/vuosi ja jaettuna per kk. On 3.40 euroa kk. tuottoa... voi juma sitä rikkauden määrää! Mihin sitä ihminen joutuukaan tuommosen rahamäärän kanssa?
Ts. Edelleen olen sitä mieltä, et sijoitukset on kusetusta köyhille!
Vaikka tuon alun kertoisi 4:llä, on se silloin liian suuri minunlaisteni köyhien summaksi. Tuolloinkaan ei saisi kahvipakettia kummempaa tuottoa per kk. Ja edelleen kuitenkin olisi riski, että menetätkin pääomastasi ja näin saa edes omiasi takaisin!!!!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla menee ansiosidonnaisesta 4,5% veroa, mennyt koko vuoden.
Mulla menee työmarkkinatuesta 11%.
Kun tulot ovat olleet nolla vähintään pari vuotta, niin tukien veron saa alas.
Ei mene! Juuri laskin omani kun tuo väistämätön edessä eli työmarkkinatuelle putoaminen. Veroprosentti 20% että älä viitsi valehdella. Vero.fi laskin, joten on ainakin paikka, mikä sen määrittää virallisestikin.

Ja lisään, et laskin tuon kuvitellen, et olisin koko vuoden markkinatuella. Eli nyk. Anssari ei vaikuta eikä caikutakaan, sillä loppuu ihan kohta ja ensivuonna on jo markkinatuki heti vuoden alusta.
Vierailija kirjoitti:
"Köyhän kannattaa ensin säästää ja ostaa sitten enemmän kerralla. Tai pistää rahastoihin vähän kerrallaan 15€."
Joo niin varmaan. Tein sijoituslaskurilla arvion 10 vuodelle. Omaa rahaa tuossa 1800 euroa ja tuottoa 408 euroa sekä 2208 kokonaispääoma eli yhteensä. 408 euron tuotto jaettuna 10 vuodelle = 40.80 euroa/vuosi ja jaettuna per kk. On 3.40 euroa kk. tuottoa... voi juma sitä rikkauden määrää! Mihin sitä ihminen joutuukaan tuommosen rahamäärän kanssa?
Ts. Edelleen olen sitä mieltä, et sijoitukset on kusetusta köyhille!
Vaikka tuon alun kertoisi 4:llä, on se silloin liian suuri minunlaisteni köyhien summaksi. Tuolloinkaan ei saisi kahvipakettia kummempaa tuottoa per kk. Ja edelleen kuitenkin olisi riski, että menetätkin pääomastasi ja näin saa edes omiasi takaisin!!!!
Googlaa korkoa korolle-ilmiö niin pääset eroon tuosta tunkkaisesta köyhien kusetus ideasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hae muutosverokorttia ansiosidonnaiseen ja laita laina jäähylle tai yritä pankin kanssa sopia pienempi laina-aika. Esim haet uuden lainan toisesta pankista 20vuodem laina-ajalla ja näin saat taloutesi käyttöön enemmän rahaa.
Mä laskin just että jos saisin anssia koko vuoden, niin muutosverokortissa komeilisi 20% anssille. Että se siitä kivasta muutosverokortista.
Mulle sanottiin että ainakin 21% menee veroa työttömyysturvasta, sille ei voi mitään.
Niin menee, jos ei hae muutosverokorttia. Kai sinäkin ymmärrät, että jos koko vuoden tulot ovat pelkkää pientä työttömyyskorvausta yhteensä alle 10 000€, niin eihän siitä mitenkään lopullinen vero voi olla 21% vaan palautusta tulee rutosti. Nyt ehtii vielä hakea loppuvuodel
Tämä. Nollaprosentilla menee joulukuu ja olisi mennyt jo loka-marraskuukin, jos olisi tajunnut muuttaa verokortin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Köyhän kannattaa ensin säästää ja ostaa sitten enemmän kerralla. Tai pistää rahastoihin vähän kerrallaan 15€."
Joo niin varmaan. Tein sijoituslaskurilla arvion 10 vuodelle. Omaa rahaa tuossa 1800 euroa ja tuottoa 408 euroa sekä 2208 kokonaispääoma eli yhteensä. 408 euron tuotto jaettuna 10 vuodelle = 40.80 euroa/vuosi ja jaettuna per kk. On 3.40 euroa kk. tuottoa... voi juma sitä rikkauden määrää! Mihin sitä ihminen joutuukaan tuommosen rahamäärän kanssa?
Ts. Edelleen olen sitä mieltä, et sijoitukset on kusetusta köyhille!
Vaikka tuon alun kertoisi 4:llä, on se silloin liian suuri minunlaisteni köyhien summaksi. Tuolloinkaan ei saisi kahvipakettia kummempaa tuottoa per kk. Ja edelleen kuitenkin olisi riski, että menetätkin pääomastasi ja näin saa edes omiasi takaisin!!!!
Googlaa korkoa korolle-ilmiö niin pääset ero
Ei tartte googlata. Tuossahan sen näen laskurissa. En pidä 3.4 kuukausituottoa kummoisenakaan riskiin nähden. Rikkaana sulla on eri näkemys ja elämä siis sen mukaan. Vai uskotko, että mun elämä muuttuu 3.4 eurolla per kuukausi kun nytkin olen miinuksella?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Köyhän kannattaa ensin säästää ja ostaa sitten enemmän kerralla. Tai pistää rahastoihin vähän kerrallaan 15€."
Joo niin varmaan. Tein sijoituslaskurilla arvion 10 vuodelle. Omaa rahaa tuossa 1800 euroa ja tuottoa 408 euroa sekä 2208 kokonaispääoma eli yhteensä. 408 euron tuotto jaettuna 10 vuodelle = 40.80 euroa/vuosi ja jaettuna per kk. On 3.40 euroa kk. tuottoa... voi juma sitä rikkauden määrää! Mihin sitä ihminen joutuukaan tuommosen rahamäärän kanssa?
Ts. Edelleen olen sitä mieltä, et sijoitukset on kusetusta köyhille!
Vaikka tuon alun kertoisi 4:llä, on se silloin liian suuri minunlaisteni köyhien summaksi. Tuolloinkaan ei saisi kahvipakettia kummempaa tuottoa per kk. Ja edelleen kuitenkin olisi riski, että menetätkin pääomastasi ja näin saa edes omiasi takaisin!!!!
Googlaa korkoa korolle-ilmiö niin pääset ero
Toimii isoilla summilla, eli vähintään kymppitonneja tarvitaan (mielellään yli 100k). Muuten ei ole riskin arvoinen todellakaan, vielä kun huomioi että niistä tuotoista maksetaan veroa peräti 28 %. Syö nopeasti hyödyt pikkuhiluilla pelatessa.
Paljonko hyväksytyt (asumis)menot ?
Kysyn kun en tiedä: jos tulot on 1100 ja menot yli 800 e niin miksi toimeentulotukea ei saa? Saatika sitten kun porrastus alkaa? Eikö asuntolainaa lasketa ja näin ollen lasketaan että jää elämiseen rahaa?
Vierailija kirjoitti:
Paljonko hyväksytyt (asumis)menot ?
Toimeentulotuessa siis.
Vierailija kirjoitti:
Kysyn kun en tiedä: jos tulot on 1100 ja menot yli 800 e niin miksi toimeentulotukea ei saa? Saatika sitten kun porrastus alkaa? Eikö asuntolainaa lasketa ja näin ollen lasketaan että jää elämiseen rahaa?
No ei tietenkään asuntolainaa lasketa menoksi, joka maksettaisiin yhteiskunnan tuista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä tarkoitat porrastamalla, 1100 käteen on kuitenkin ihan ok ?
Tarkoittanee porrastamisella sitä, että ei enää saa 500 päivää täyttä ansiosidonnaista niin kuin entisten hallitusten aikaan (en millään malttanut).
500 päivää ei ole saanut enää moneen vuoteen.
Ryhdistäydy ja mene töihin luuseri.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla menee ansiosidonnaisesta 4,5% veroa, mennyt koko vuoden.
Mulla menee työmarkkinatuesta 11%.
Kun tulot ovat olleet nolla vähintään pari vuotta, niin tukien veron saa alas.
Ei mene! Juuri laskin omani kun tuo väistämätön edessä eli työmarkkinatuelle putoaminen. Veroprosentti 20% että älä viitsi valehdella. Vero.fi laskin, joten on ainakin paikka, mikä sen määrittää virallisestikin.
Internet tietää, heh. Not.
Te olette hellyyttäviä tuossa tyhmyydessänne. Luitko sinä edes postaustatani? Et. Silti vastasit.
Luehan se nyt uudelleen. Oletko ollut vähintään kaksi vuotta ilman mitään tuloja? Jos nyt siis putoat työmarkkinatuelle, niin et ole ollut. Olet saanut jotakin muuta.
Vierailija kirjoitti:
"Köyhän kannattaa ensin säästää ja ostaa sitten enemmän kerralla. Tai pistää rahastoihin vähän kerrallaan 15€."
Joo niin varmaan. Tein sijoituslaskurilla arvion 10 vuodelle. Omaa rahaa tuossa 1800 euroa ja tuottoa 408 euroa sekä 2208 kokonaispääoma eli yhteensä. 408 euron tuotto jaettuna 10 vuodelle = 40.80 euroa/vuosi ja jaettuna per kk. On 3.40 euroa kk. tuottoa... voi juma sitä rikkauden määrää! Mihin sitä ihminen joutuukaan tuommosen rahamäärän kanssa?
Ts. Edelleen olen sitä mieltä, et sijoitukset on kusetusta köyhille!
Vaikka tuon alun kertoisi 4:llä, on se silloin liian suuri minunlaisteni köyhien summaksi. Tuolloinkaan ei saisi kahvipakettia kummempaa tuottoa per kk. Ja edelleen kuitenkin olisi riski, että menetätkin pääomastasi ja näin saa edes omiasi takaisin!!!!
Minkä alun nelinkertaistaisi? sillä alun summalla ei ole käytännössä mitään merkitystä vaan niillä summilla mitä laittaa sijoittamisen aikana.
Kaikkien töissä olijoiden tulisi sijoittaa vähintään 10% nettopalkastaan.
Minä sain vuonna 23 osinkoina keskimäärin 250 €/kk. Eikö mielestäsi 250 eurolla ole mielestäsi yhtään merkitystä. Vuonna 24 sainkin osinkotuloja keskimääin 440 €/kk, Jälleen kysymys , eikö muka mitään merkitystä. Tänä vuonna olen saanut osinkoja keskimäärin 780 €/kk. Ensivuonna tulen saamaan tämän hetken arvion mukaan 940 €/kk...
kaikki summat ovat nettosummia, eli verojen jälkene käyttöön tulevia rahoja. Tällä hetkellä siis katan kaikki perusmenoni osingoilla, palkasta käytetään vain sitten ns extrakulutukseen rahaa.
Viimeinen virhe tuossa tilanteessa on uuden velan ottaminen. Muutosverokortti työttömyyskorvaukseen ja laina-ajan pidentäminen ovat hyviä neuvoja. Toivottavasti onnistut saamaan pian jotain työtä.