Muita, joilla RAHAT ON OIKEASTI LOPPU(massa) ?
Jouduin lokakuussa työttömäksi. Takana 15 vuotta katkeamatonta (matalapalkkaista) työuraa. Mutta ura kuitenkin ja olen saanut halvan omistusasunnon hankittua kymmenen vuoden työn tekemisen ja sen turvin onnistuneen säästämisen myötä. Kaikki mitä omistan on tämä omistusasunto, tai noh, osa siitä, velkaa vielä maksettavaa 15t€. Laina- ja asumismenot, puhelinlasku, sähkö, vakuutukset yms. 880€/kk.
Ansiosidonnaisen määrä on nyt nettona 1100€/kk. Elän ja syön ihan ok. Porrastus astuu voimaan piakkoin ja laskin, että nyt alkaa meikäläistä heikottamaan, jos en saa mitään työtä - ja se jos mikä heikottaa. 100km säteeltä olen hakenut kymmeniä työpaikkoja (viimeksi tänään olen tehnyt 3 hyvin kohdennettua työhakemusta) vähän kaikkialta, mihin saattaisi rahkeet riittää. Kai sekin lohduttaa, että haastatteluihin olen sentään päässyt muutaman kerran. Mutta ymmärrettävästi paikan saa se, jolla on kokemusta alasta ennestään.
Laita asunto myyntiin, ne sanoo. Mielestäni se ei ole järkevää, koska jos ylipäätään kävisi niin tuuri, että joku haluaisi asuntoni, joutuisin vuokralle (minne? kun ei sitä työtäkään ole minkä perästä lähteä), ja pelkkä vuokra on monessa paikkaa enemmän kuin mitä minulla kaikki menot on. Niimpä joutuisin turvautumaan yhteiskunnan muihin tukiin (mikä on tragikoomista - en saa sitä omistusasunnon takia, mutta toisen omistamiin seiniin saisin mukisematta). Kukaan ei (ehkä onneksi?) halua vanhaa asuntoa muuttotappiokunnasta, joten voin nauttia edes osittain maksetuista seinistäni.
Totta puhuen.. Hirvittää, kun ei ole säästöjä, opiskelemaan ei ole varaa, töitä ei saa, mutta en minä porrastetullakaan ansiosidonnaisella pärjää. Eikä ole puolisoakaan, joka hinkuisi maksaa menojani. Eikä menoja, joita voisi karsia. Ei edes Netflixiä. Myytävääkään ei ole, kun ei mitään omista. Lähin leipäjonokin on 40km päässä nykyään. Mutta mitä sekään hyödyttää, kun tulot ei riitä enää edes niihin pakollisiin. Katkaisenkö sähköt, vakuutuksen? Sieltä saisin nipistettyä 150e kuussa.
Kommentit (184)
Vierailija kirjoitti:
"Köyhän kannattaa ensin säästää ja ostaa sitten enemmän kerralla. Tai pistää rahastoihin vähän kerrallaan 15€."
Joo niin varmaan. Tein sijoituslaskurilla arvion 10 vuodelle. Omaa rahaa tuossa 1800 euroa ja tuottoa 408 euroa sekä 2208 kokonaispääoma eli yhteensä. 408 euron tuotto jaettuna 10 vuodelle = 40.80 euroa/vuosi ja jaettuna per kk. On 3.40 euroa kk. tuottoa... voi juma sitä rikkauden määrää! Mihin sitä ihminen joutuukaan tuommosen rahamäärän kanssa?
Ts. Edelleen olen sitä mieltä, et sijoitukset on kusetusta köyhille!
Vaikka tuon alun kertoisi 4:llä, on se silloin liian suuri minunlaisteni köyhien summaksi. Tuolloinkaan ei saisi kahvipakettia kummempaa tuottoa per kk. Ja edelleen kuitenkin olisi riski, että menetätkin pääomastasi ja näin saa edes omiasi takaisin!!!!
et ole VIELÄKÄÄN kertonut miksi se on juurikin köyhälle kusetusta muttei rikkaalle.
sijoittamisen tuotto MOLEMMILLE on tismalleen sama samassa sijoituskohteessa. Jos köyhä ostaa mandatumin osakkeita, saa hän IHAN SAMAN TUOTON kun jos rikas ostaa mandatumin osakkeita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä tarkoitat porrastamalla, 1100 käteen on kuitenkin ihan ok ?
Tarkoittanee porrastamisella sitä, että ei enää saa 500 päivää täyttä ansiosidonnaista niin kuin entisten hallitusten aikaan (en millään malttanut).
Ei tarkoita. Porrastaminen tarkoittaa että kun olet ollut työttömänä/lomautettuna 40pv, sinun anssia leikataan -20%. Ja jos työttömyytesi/lomautuksesi kestää yli 175pv, leikataan anssia vielä 5%.
Vierailija kirjoitti:
Ei tartte googlata. Tuossahan sen näen laskurissa. En pidä 3.4 kuukausituottoa kummoisenakaan riskiin nähden. Rikkaana sulla on eri näkemys ja elämä siis sen mukaan. Vai uskotko, että mun elämä muuttuu 3.4 eurolla per kuukausi kun nytkin olen miinuksella?
RISKI on melkoisen olematon rahastoissa. ja se PELKO on päässäsi, ei PELKO ole riski. jos puhut riskistä tulee sinun kertoa MISTÄ riskistä sinä puhut.
Vierailija kirjoitti:
Toimii isoilla summilla, eli vähintään kymppitonneja tarvitaan (mielellään yli 100k). Muuten ei ole riskin arvoinen todellakaan, vielä kun huomioi että niistä tuotoista maksetaan veroa peräti 28 %. Syö nopeasti hyödyt pikkuhiluilla pelatessa.
Taas tietämätön puhuu puhdasta paskaa.
Korkoa korolle toimii ihan kaikille summilla. sijoittaminen on todellakin riskin arvoista, muuten meitä varakkaita olisi paljon vähemmän, emmekä me sijoittaisi jos se ei olisi tuottavaa. ja veroa ei todellakaan mene 28 %.
Real escortsille vaan deitti-ilmoa pukkaamaan niin siitä saa vähän diskorahaa ja muutenkin vaihtelua tylsään arkeen.
Vierailija kirjoitti:
Joo, sijoittakaa tosiaan! Itse sijoitin "löysät" ja nyt olen tappiolla 146 euroa. Tuo sijoittaminen on asia millä köyhää kustaan silmään, et rikkaat saa varoja! Heiti jos nousee niin jää tappiolle myyn pois. Paremmin tienaa veikkaamallakin Hemmetti.
Säästä itsellesi ensin sellainen puskuri ettei osakkeita tarvitse myydä pakkoraossa. Sijoitukset esim. indeksirahastoihin hajautetusti ja sijoituksen aikajänne vähintään 5 vuotta. Pörssissä noteerattavat osakkeet ja rahastot ovat pääsääntöisesti kaikille samanhintaisia, ja hallintokulutkin nykyään hyvin maltillisia.
Jos joku elää ns. kädestä suuhun, sijiotusneuvoja on silloin turhan aikaista antaa. Pääasia olisi että pääsisi mahdollisimman nopeasti siihen tilanteeseen että pystyy säästämään itselleen sellaisen puskurin korkotileille, jolla työttömyyskorvausta voi kompensoida aluksi edes parilla satasella kuukaudessa.
Jos työttömyys jatkuu yli puolitoista vuotta, on joka tapauksessa ongelmissa, ellei säästössä ole huomattavia summia tai omaisuutta myytävänä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Myy seksiä tai ota joku mies joka maksaa puolet. Älä ole nirso.
No eihän hyvinvointiyhteiskunta voi toimia niin, että ihmisen pitää myydä P3RS3TTÄ elääkseen!?
Niin mä tein 90-luvulla kun oli tiukka paikka.
Mutta vanhana ei välttämättä enää ole niin tiukat paikat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hae muutosverokorttia ansiosidonnaiseen ja laita laina jäähylle tai yritä pankin kanssa sopia pienempi laina-aika. Esim haet uuden lainan toisesta pankista 20vuodem laina-ajalla ja näin saat taloutesi käyttöön enemmän rahaa.
Mä laskin just että jos saisin anssia koko vuoden, niin muutosverokortissa komeilisi 20% anssille. Että se siitä kivasta muutosverokortista.
Miten tämä liittyi siihen, että vuoden 2025 kahdelle viimeselle kuukaudelle kannattaa hankkia muutosverokortti. Jos tulotaso on alentunut, olet maksanut liikaa veroa koko alkuvuoden, ja muutosverokortin myötä voi olla, ettet joudu maksamaan kahdelta viimeiseltä kuukaudelta juuri lainkaan ennakonpidätystä.
Itselleni asia on ajankohtainen, koska oman yritykseni talousvaikeuksia takia en maksanut itselleni lainkaan palkkaa kolmelta kesäkuukaudel
Sillä tavalla liittyy, että korvauksia verotetaan kovemmin kuin palkkatuloa ja prosentti voi jopa nousta.
Vierailija kirjoitti:
Toimii isoilla summilla, eli vähintään kymppitonneja tarvitaan (mielellään yli 100k). Muuten ei ole riskin arvoinen todellakaan, vielä kun huomioi että niistä tuotoista maksetaan veroa peräti 28 %. Syö nopeasti hyödyt pikkuhiluilla pelatessa.
Miten verot söisi hyödyt VAIN pikkuhiluilla pelatessa? Ihan saman suuruisen osan ne verot vie pelasi pienillä tai isoilla summilla. -> jos se kannattaa isoilla summilla, kannattaa se pienilläkin. Itseasiassa pienillä tarpeeksi pienillä summilla sijoitusvoitot verottomia (myyty alle 1000 eurolla)
Vierailija kirjoitti:
Mulla on jo rahat loppu. Onneksi sentään omistan seinät ympärilläni kokonaan, mutta ostahan tätä ei kukaan, jos niin tiukka paikka tulisi. Jos joutuisin myymään, muuttaisin mieluummin telttaan metsään kuin vuokralle, koska vuokralla asuminen on pelkkää tulonsiirtoa rikkaille.
Omistusasunto kannattaa pääsääntöisesti, mutta ei ana, Eli silloin jos ostohinta, maksetut lainojen korot, ylläpito- ja korjauskustannukset miinus myyntihinta ylittää tarpeeksi reippaasti vuokrakustannukset vastaavasta asumisesta. Tämä tilanne on Suomessa nyt monella päällä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo, sijoittakaa tosiaan! Itse sijoitin "löysät" ja nyt olen tappiolla 146 euroa. Tuo sijoittaminen on asia millä köyhää kustaan silmään, et rikkaat saa varoja! Heiti jos nousee niin jää tappiolle myyn pois. Paremmin tienaa veikkaamallakin Hemmetti.
Säästä itsellesi ensin sellainen puskuri ettei osakkeita tarvitse myydä pakkoraossa.
Jos joku elää ns. kädestä suuhun, sijiotusneuvoja on silloin turhan aikaista antaa. Pääasia olisi että pääsisi mahdollisimman nopeasti siihen tilanteeseen että pystyy säästämään itselleen sellaisen puskurin korkotileille, jolla työttömyyskorvausta voi kompensoida aluksi edes parilla satasella kuuk
Jos työttömyys jatkuu yli puolitoista vuotta, on joka tapauksessa ongelmissa, ellei säästössä ole huomattavia summia tai omaisuutta myytävänä.
Eiköhän se ole aika selvää, että köyhällä menee vähintään puolitoista vuotta ennen kuin on puskuri koossa.
Mutta vaikeaahan se on näitä faktoja kertoa rikkaille, jotka väittävät olevansa köyhiä, jos palkka on "vain" kymppitonnin kuussa.
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän se ole aika selvää, että köyhällä menee vähintään puolitoista vuotta ennen kuin on puskuri koossa.
Siksi sen puskurin säästäminen kannattaakin aloittaa jo tänään, eikä vetkutella eri verukkeiden kanssa kunnes on oikeasti pulassa.
Isoillakin palkoilla saa itsensä kuseen jos menot ovat jatkuvasti sellaiset ettei tileillä ole kuin luottokorttivelkaa palkkapäivän alla. Ei ne suuret tulot vaan pienet menot.
Ei ne suuret tulot vaan pienet menot.
Mitkä ovat mielestäsi pienimmät tulot, joilla tulee toimeen? Onko huono ihminen, jos ei saa kuin työmarkkinatuen ja kokee, ettei sillä tule toimeen?
Vierailija kirjoitti:
Ei ne suuret tulot vaan pienet menot.
Mitkä ovat mielestäsi pienimmät tulot, joilla tulee toimeen? Onko huono ihminen, jos ei saa kuin työmarkkinatuen ja kokee, ettei sillä tule toimeen?
Katto pään päällä, kännykkäliittymä, vesi, lämpö ja ravinto. Noihin tarpeisiin liittyvät laskut tulee minimissään kyetä maksamaan. Esimerkiksi viihdekanavat, noutoruoat, tupakkatuotteet, huumeet ja alkoholi eivät mielestäni kuulu otsikon 'tulee toimeen' alle.
Minultakin on kotoa rahat loppumaisillaan, joten täytyy huomenna käydä taas pankissa nostamassa lisää. Siellähän sitä rahaa onneksi riittää!
Vierailija kirjoitti:
Minultakin on kotoa rahat loppumaisillaan, joten täytyy huomenna käydä taas pankissa nostamassa lisää. Siellähän sitä rahaa onneksi riittää!
Missä konttorissa voi vielä nostaa rahaa tiskiltä? Kysyn ihan mielenkiinnosta, sillä omasta viimeistä tiskinostosta taitaa olla aikaa jo yli 25 vuotta.
Kylläpäs taas täällä on fiksun taloudenpidon vastustajia.
Ja sitten kun sanoo että "niin onkin, siksi kannattaa varautua" niin hirveä märinä että "varautuminen on huijausta".
Muistakaas märisijät sitten kun olette tilanteessa että työt loppuukin tämäkin keskustelu. Miettikää sitten että "no miksi en varautunut ja hankkinut työstä riippumattomia tuloja".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ne suuret tulot vaan pienet menot.
Mitkä ovat mielestäsi pienimmät tulot, joilla tulee toimeen? Onko huono ihminen, jos ei saa kuin työmarkkinatuen ja kokee, ettei sillä tule toimeen?
Katto pään päällä, kännykkäliittymä, vesi, lämpö ja ravinto. Noihin tarpeisiin liittyvät laskut tulee minimissään kyetä maksamaan. Esimerkiksi viihdekanavat, noutoruoat, tupakkatuotteet, huumeet ja alkoholi eivät mielestäni kuulu otsikon 'tulee toimeen' alle.
On sinulla varmasti joku euromäärä tiedossa. Kuinka halpa sen katon pitää olla? Kuinka halvalla ruokaa? Kuinka vähällä pitää tulla toimeen ja mistä summasta sinun mielestä pitää voida laittaa rahaa sijoitukseen? Jos pienikoinen ja isokokoinen saavat molemmat 350 euroa kuussa, pieni pystyy siitä ehkä säästämään 5 euroa, mutta iso ei, koska tarvitsee sen ravintoonsa.
"Ei suuret tulet vaan pienet menot" viittaa siihen, että jos yksi ihminen pystyy 350 eurosta säästämään, niin kaikkien muidenkin pitäisi, mutta eihän näin voi olla. Ihmisillä on erilaisia tarpeita.
Vierailija kirjoitti:
En ole idiootti (kai?). Muutosverokortti ok (tilattu jo ennen kuin ensimmäinen virallinen työttömyyspäivä oli), eipä tilanne montaa euroa parempaan muuttunut sen myötä. Porrastus kun astuu voimaan, niin se raha ei riitä enkä voi mitään hokkuspokustaikoja tehdä sen eteen, se on mitä on.
Toimeentulotukea en saa. Jään 50 euroa "plussan puolelle" joka kuukausi jopa porrastuksen jälkeen. Tämä laskettu ihan Kelassa, eikä ole itse keksitty. Voisin toki maksaa vain korkoja asuntolainasta, mutta kun korko ja lainaosuus on niin pieni summa (yht. 300€), niin sama lyhentää lainaa. Jääpähän optio, jos vielä huonommin menee. Muista pankeista en ole saanut asuntolainaa, asunto ei myöskään riitä vakuudeksi, arvo tippunut niin paljon lainanottohetkestä. Ja työttömyys on iso miinus muiden miinuksien päälle.
Lähin leipäjono on 40km päässä. Sinne ei julkisia kulje. Seurakunnasta saa vain tavaralahjoituksia, en tarvitse niitä. Eivät anna e
Ota ne seurakunnan tavarat vastaan ja myy ne pois, jossain nimettömänä.
Ei ehkä olisi. Tavallaan ei ottaisi uutta velkaa vaan muuttaisi nykyisen jo olemassa olevan asuntolainan takaisin maksuaikaa pidemmäksi ja näin kuukausi lyhennys pienenisi. Ja kun taas pääsisi töihin, voisi ruveta maksamaan enemmän tai samaa kuukausi erää kuin ennen.