Muita, joilla RAHAT ON OIKEASTI LOPPU(massa) ?
Jouduin lokakuussa työttömäksi. Takana 15 vuotta katkeamatonta (matalapalkkaista) työuraa. Mutta ura kuitenkin ja olen saanut halvan omistusasunnon hankittua kymmenen vuoden työn tekemisen ja sen turvin onnistuneen säästämisen myötä. Kaikki mitä omistan on tämä omistusasunto, tai noh, osa siitä, velkaa vielä maksettavaa 15t€. Laina- ja asumismenot, puhelinlasku, sähkö, vakuutukset yms. 880€/kk.
Ansiosidonnaisen määrä on nyt nettona 1100€/kk. Elän ja syön ihan ok. Porrastus astuu voimaan piakkoin ja laskin, että nyt alkaa meikäläistä heikottamaan, jos en saa mitään työtä - ja se jos mikä heikottaa. 100km säteeltä olen hakenut kymmeniä työpaikkoja (viimeksi tänään olen tehnyt 3 hyvin kohdennettua työhakemusta) vähän kaikkialta, mihin saattaisi rahkeet riittää. Kai sekin lohduttaa, että haastatteluihin olen sentään päässyt muutaman kerran. Mutta ymmärrettävästi paikan saa se, jolla on kokemusta alasta ennestään.
Laita asunto myyntiin, ne sanoo. Mielestäni se ei ole järkevää, koska jos ylipäätään kävisi niin tuuri, että joku haluaisi asuntoni, joutuisin vuokralle (minne? kun ei sitä työtäkään ole minkä perästä lähteä), ja pelkkä vuokra on monessa paikkaa enemmän kuin mitä minulla kaikki menot on. Niimpä joutuisin turvautumaan yhteiskunnan muihin tukiin (mikä on tragikoomista - en saa sitä omistusasunnon takia, mutta toisen omistamiin seiniin saisin mukisematta). Kukaan ei (ehkä onneksi?) halua vanhaa asuntoa muuttotappiokunnasta, joten voin nauttia edes osittain maksetuista seinistäni.
Totta puhuen.. Hirvittää, kun ei ole säästöjä, opiskelemaan ei ole varaa, töitä ei saa, mutta en minä porrastetullakaan ansiosidonnaisella pärjää. Eikä ole puolisoakaan, joka hinkuisi maksaa menojani. Eikä menoja, joita voisi karsia. Ei edes Netflixiä. Myytävääkään ei ole, kun ei mitään omista. Lähin leipäjonokin on 40km päässä nykyään. Mutta mitä sekään hyödyttää, kun tulot ei riitä enää edes niihin pakollisiin. Katkaisenkö sähköt, vakuutuksen? Sieltä saisin nipistettyä 150e kuussa.
Kommentit (184)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On sinulla varmasti joku euromäärä tiedossa. Kuinka halpa sen katon pitää olla? Kuinka halvalla ruokaa? Kuinka vähällä pitää tulla toimeen ja mistä summasta sinun mielestä pitää voida laittaa rahaa sijoitukseen? Jos pienikoinen ja isokokoinen saavat molemmat 350 euroa kuussa, pieni pystyy siitä ehkä säästämään 5 euroa, mutta is
Suomessa ei tietääkseni vielä nähdä nälkää mm. toimeentulotuen perusosan takia. Ja asunnottomuuskin on jo käytännössä lähinnä oma valinta. En ole ehdottanut että kukaan alkaa säästämään mitään 350 eurosta; sekä tuo 350 euroa että säästövaade siitä ovat omia olkinukkejasi.
Suurin ongelma toimeentulossa ei Suomessakaan johdu pienistä tuloista, vaan olemattomasta tietämyksestä taloudenpidon suhteen sekä siitä ettei huonoihin aikoihin ole varauduttu ollenkaan. Kuten tämänkin keskustelun lukuisista viesteistä voi todeta..<
Toimeentulotukea ei saa jos on yhtään säästöjä jemmassa pankissa tai enemmän omaisuutta. Eli minäkin joudun pärjäämään kaikkein pienimmällä tuella. Oma velaton asunto ja säästöjä taloyhtiön kuluihin. Niitä säästöjä ei voi tuhlata ruokaan ja laskuihin koska jos tulee isompi lasku taloyhtiöltä, joutuu heti myymään asunnon pilkkahintaan. Jos kukaan ostaa edes pilkkahinnalla. Eikä minimituella pysty säästämään yhtään takaisin.
euro-jackpot, hedelmäpelit, vape, lähibaari, oranssi lonkero, wolt, 'kukka', temu, pikavippi -> hyviä sijoituskohteita
osakkeet ja rahastot -> rikkaiden kusetuspelejä köyhille!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa ei tietääkseni vielä nähdä nälkää mm. toimeentulotuen perusosan takia. Ja asunnottomuuskin on jo käytännössä lähinnä oma valinta. En ole ehdottanut että kukaan alkaa säästämään mitään 350 eurosta; sekä tuo 350 euroa että säästövaade siitä ovat omia olkinukkejasi.
Suurin ongelma toimeentulossa ei Suomessakaan johdu pienistä tuloista, vaan olemattomasta tietämyksestä taloudenpidon suhteen sekä siitä ettei huonoihin aikoihin ole varauduttu ollenkaan. Kuten tämän
Asunnon 'pilkkahinta' johon et suostu on yhtä kuin sijoittamisen riskit. Nollakorkojen vallitessa täälläkin möykättin vuosikausia miten vuokralla asuminen ei kannata koskaan. Vaikka eteen lyötiin selviä laskelmia korkojen nousun riskistä, uusien asuntokohteiden hintojen pilkkomisesta jne.
Pelkästään 'pörssiosakkeet ovat köyhien kusetusta' ja 'vuokraamalla häviät aina' hokemien varaan rakennettu taloustietämys on yhtä kestävää kuin laskuveden aikaan rantaviivaan pystytetty hiekkalinna. Kannattaa myös miettiä mitkä tahot ovat aikanaan hyötyneet tuollaisen aivottoman disinformaation levittämisestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On sinulla varmasti joku euromäärä tiedossa. Kuinka halpa sen katon pitää olla? Kuinka halvalla ruokaa? Kuinka vähällä pitää tulla toimeen ja mistä summasta sinun mielestä pitää voida laittaa rahaa sijoitukseen? Jos pienikoinen ja isokokoinen saavat molemmat 350 euroa kuussa, pieni pystyy siitä ehkä säästämään 5 euroa, mutta is
Suomessa ei tietääkseni vielä nähdä nälkää mm. toimeentulotuen perusosan takia. Ja asunnottomuuskin on jo käytännössä lähinnä oma valinta. En ole ehdottanut että kukaan alkaa säästämään mitään 350 eurosta; sekä tuo 350 euroa että säästövaade siitä ovat omia olkinukkejasi.
Suurin ongelma toimeentulossa ei Suomessakaan johdu pienistä tuloista, vaan olemattomasta tietämyksestä taloudenpidon suhteen sekä siitä ettei huonoihin aikoihin ole varauduttu ollenkaan. Kuten tämän
Oletko yhtään perillä taloyhtiösi remontti suunitelmista? Harvemmin tai oikeastaan koskaan EI tule mitään isoja ja kalliita remontteja yllätyksenä. Kyllä ne on aiemmin kirjattu ylös ja suuniteltu. Jos sinulle tulee yllätyksenä, kertoo ettet viitsi käydä yhtiökokouksissa ja elät vain omassa kuplassa.
Vierailija kirjoitti:
Mä asuin vuosia rivitalossa ja naapuri oli remppamies. Kysyi voisinko majoittaa hänen kollegan, kun ei viitsis asua enää muiden kanssa. Kun lapset olivat isällään, asui tää virolainen työmies mun luona. Tehtiin selvät säännöt mitä vointehdä, mitä ei ja kaikki meni hyvin.
Onko sinulla mahdollisuus tähän ?
Mun tuttu on vuokrannut parkkipaikan omakotitalossa. Siinä on asuntoauto. Sähkö mitataan ja maksetaan ja maksaa 10 e pv.
Mun vanhemmat monta v vuokras autotalliaan talveksi, kun tuli säilytykseen
Sähkö 10 e/päivä? Oliko yksiköissä typo?
Ostin asunnon ja auton ja vielä jäi hiukan rahaa säästötilille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla jää tosi vähän käyttörahaa kuukaudessa, tässäkin kuussa vaan 350 ruokiin, bensaan yms. Tulot ovat tippuneet niin paljon, kulut olleet suunnilleen samat jo monta vuotta mutta rahaa tulee vähemmän.
Vuokralla asun ja autosta on lainaa, luottokortilla harmillisesti koko ajan kaikki luotto käytetty, en ole onnistunut lyhentämään kuin pakollisen minimin.
Joten kuten, kuukausi kerrallaan pärjäilen
Eli sulla on kuitenkin varaa maksaa luottokortin korkokuluja joka kuukausi? Ihän järjen köhyyttä tuollainen, että päästää homman tähän jamaan, että pitää luottokortilla koko ajan luottoa juoksuttamassa korkoa. Ajattele, jos senkin rahan voisit säästää ja käyttää sitten näitä säästöjä niihin köyhille kummallisesti tuleviin yllättäviin laskuihin.
Luottokortin nollaus olisi ensimmäinen tavoite. Kirjoittajalla jää rahaa ruokaan, bensaan ym 350 e. Oletan, että bensakulut tulee työmatkoista. Mitähän on tuo yms?
Vierailija kirjoitti:
Eikö porrastus ala silloin, työ työsopimus on tehty 1.9.2024 jälkeen? Ap on ollut työssä koko ajan (?), niin eihän takautuvasti porrastusta tehdä. Näin se on.
Mä saan soviteltua päivärahaa ja nää porrastukset on ihan utopiaa mulle. Kohta 3 vuotta ilman vakityötä. Päiväraha laskettu heinäkuussa 2024 uudelleen, tippui 20% - tässä joku sääntö, milloin pvr-oikeus on alkanut? Mulla ainoastaan runkosopimuksia, töitä 0-15 päivää kuussa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä tarkoitat porrastamalla, 1100 käteen on kuitenkin ihan ok ?
Tarkoittanee porrastamisella sitä, että ei enää saa 500 päivää täyttä ansiosidonnaista niin kuin entisten hallitusten aikaan (en millään malttanut).
Et millään malttanut sitten edes selvittää asiaa, jos et ole kuullutkaan porrastuksesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö porrastus ala silloin, työ työsopimus on tehty 1.9.2024 jälkeen? Ap on ollut työssä koko ajan (?), niin eihän takautuvasti porrastusta tehdä. Näin se on.
Mä saan soviteltua päivärahaa ja nää porrastukset on ihan utopiaa mulle. Kohta 3 vuotta ilman vakityötä. Päiväraha laskettu heinäkuussa 2024 uudelleen, tippui 20% - tässä joku sääntö, milloin pvr-oikeus on alkanut? Mulla ainoastaan runkosopimuksia, töitä 0-15 päivää kuussa.
Jos päiväraha on laskettu uudelleen heinäkuussa 2024, niin silloin sinulla on kertynyt 28kk aikana 6kk työtä. Ja niin kauan kunnes päiväraha lasketaan uudestaan, niin sinua ei koske porrastus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Myy seksiä tai ota joku mies joka maksaa puolet. Älä ole nirso.
No eihän hyvinvointiyhteiskunta voi toimia niin, että ihmisen pitää myydä P3RS3TTÄ elääkseen!?
Myy se asunto. Ei veronmaksajila voi omia asuntolainojaan maksattaa.
Tällä hetkellä asuntoja ei niin vain myydä, ei ainakaan mistään syrjemmässä. Ehkä joku ottaa ilmaiseksi, sitten ei ole asuntoa, mutta lainaa on edelleen.
Itse olin 90-luvun lamassa tilanteessa, jossa jos olisin joutunut asunnon myymään, olisi jäänyt velkaa yli 100 000 markkaa. Ei tullut mieleenkään myydä siinä tilanteessa asuntoa vaikka jotkut sitä minullekin ehdottelivat.
Juu asuntoja ei niinvain myydä, oli sitten missä vain. Minulla kireää rahan kanssa - sijoitusasunnoissa lyhennys 1500 e + korot, nyt toinen laina tauolla.
Nämä ostettu kun olin parisuhteessa, korot matalalla ja hyväpalkkainen työ.
Mitäs sitten tapahtui - korot nousi 500 e kuussa, minut irtisanottiin ja avokki kuoli.
Vierailija kirjoitti:
Työmarkkinatuelle putoon kohta. En edes uskalla arvailla kuinka selviän. Olen jo nyt "Purrannut" kaiken mitä kuluista voin. Töitä en saa. Sen verran ikää, että lähinnä nauravat töitä kysyessäni. Yhteen ainoaan hakemukseen n. 1.5 vuodessa ei ole vastattu. Töitä muutenkaan ole täällä keskellä ei mitään. Onneksi mummonmökki on maksettu ja pystyy lämmittämään puilla, joita saan ilmaiseksi naapureiden metsistä, kunhan vain käyn ne keräämässä. Mutta silti sähköä kuluu talvella. Rahaa palaa siihen ja autokin vie osansa. Oltava, jos Töitä sattuisi löytymään. Myös kauppaan kylille 16km. Matka suuntaansa. Ei sitä aja pyörällä, kuin kesällä ja nykykunnossani ei kyllä silloinkaan. Vanhuus tehnyt tehtävänsä. Mitään apuja sossusta en saa. En edes viitsi kysyä, sillä lukemistani uutisista ja täälläkin olleista asioista tiedän etten mitään saisi. Risua kasvava rapaneva ja laho kalamökki yhteisomistuksessa kuolinpesän kanssa. Kukaan ei h
Paljonko ikää?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö porrastus ala silloin, työ työsopimus on tehty 1.9.2024 jälkeen? Ap on ollut työssä koko ajan (?), niin eihän takautuvasti porrastusta tehdä. Näin se on.
Mä saan soviteltua päivärahaa ja nää porrastukset on ihan utopiaa mulle. Kohta 3 vuotta ilman vakityötä. Päiväraha laskettu heinäkuussa 2024 uudelleen, tippui 20% - tässä joku sääntö, milloin pvr-oikeus on alkanut? Mulla ainoastaan runkosopimuksia, töitä 0-15 päivää kuussa.
Kysy tuota työttömyyskassan viestit-osiossa. Kokemukseni mukaan vastataan aika nopeasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On sinulla varmasti joku euromäärä tiedossa. Kuinka halpa sen katon pitää olla? Kuinka halvalla ruokaa? Kuinka vähällä pitää tulla toimeen ja mistä summasta sinun mielestä pitää voida laittaa rahaa sijoitukseen? Jos pienikoinen ja isokokoinen saavat molemmat 350 euroa kuussa, pieni pystyy siitä ehkä säästämään 5 euroa, mutta is
Suomessa ei tietääkseni vielä nähdä nälkää mm. toimeentulotuen perusosan takia. Ja asunnottomuuskin on jo käytännössä lähinnä oma valinta. En ole ehdottanut että kukaan alkaa säästämään mitään 350 eurosta; sekä tuo 350 euroa että säästövaade siitä ovat omia olkinukkejasi.
Suurin ongelma toimeentulossa ei Suomessakaan johdu pienistä tuloista, vaan olemattomasta tietämyksestä taloudenpidon suhteen sekä siitä ettei huonoihin aikoihin ole varauduttu ollenkaan. Kuten tämänkin keskustelun lukuisista viesteistä voi todeta..<
Suomessa moni joutuu miettimään syömisiänsä.
Kiristyksien takia ihmiset asuu porukoilla, kavereilla, jolla näitä ei ole niin yöpyvät ensisuojassa.
Olematon tietämys taloudenpidosta???
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö porrastus ala silloin, työ työsopimus on tehty 1.9.2024 jälkeen? Ap on ollut työssä koko ajan (?), niin eihän takautuvasti porrastusta tehdä. Näin se on.
Mä saan soviteltua päivärahaa ja nää porrastukset on ihan utopiaa mulle. Kohta 3 vuotta ilman vakityötä. Päiväraha laskettu heinäkuussa 2024 uudelleen, tippui 20% - tässä joku sääntö, milloin pvr-oikeus on alkanut? Mulla ainoastaan runkosopimuksia, töitä 0-15 päivää kuussa.
Jos päiväraha on laskettu uudelleen heinäkuussa 2024, niin silloin sinulla on kertynyt 28kk aikana 6kk työtä. Ja niin kauan kunnes päiväraha lasketaan uudestaan, niin sinua ei koske porrastus.
kiitos
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö porrastus ala silloin, työ työsopimus on tehty 1.9.2024 jälkeen? Ap on ollut työssä koko ajan (?), niin eihän takautuvasti porrastusta tehdä. Näin se on.
Mä saan soviteltua päivärahaa ja nää porrastukset on ihan utopiaa mulle. Kohta 3 vuotta ilman vakityötä. Päiväraha laskettu heinäkuussa 2024 uudelleen, tippui 20% - tässä joku sääntö, milloin pvr-oikeus on alkanut? Mulla ainoastaan runkosopimuksia, töitä 0-15 päivää kuussa.
Kysy tuota työttömyyskassan viestit-osiossa. Kokemukseni mukaan vastataan aika nopeasti.
Ei pystyneet vastaamaan, riippuu tulevista ansioista.
Hän saa 10 e pv siitå, että auto on pihalla. Vuokraa parkkipaikkaa kympillä.
Lisäksi vuokraaja maksaa käyttämänsä sähkön
"Vuonna 2023 Suomen sosiaaliturvamenot olivat 87 miljardia euroa.
Sosiaaliturvan menoista suurin osuus (43 %) oli ikääntymiseen liittyviä menoja.
Sosiaaliturvamenoista eläkeläisiin liittyvät menot 38 miljardia euroa ja työttömiin liittyvät menot 4 miljardia euroa. "
https://thl.fi/tilastot-ja-data/tilastot-aiheittain/sosiaali-ja-terveyd…
Oletko Ap hakenut töihin ruokakauppaan? Kuulema aika yyvin pääsee töiin jos asenne kunnossa ja jaksat hyllyttää. Ässälle, Lidlille jne.
Suomessa ei tietääkseni vielä nähdä nälkää mm. toimeentulotuen perusosan takia. Ja asunnottomuuskin on jo käytännössä lähinnä oma valinta. En ole ehdottanut että kukaan alkaa säästämään mitään 350 eurosta; sekä tuo 350 euroa että säästövaade siitä ovat omia olkinukkejasi.
Suurin ongelma toimeentulossa ei Suomessakaan johdu pienistä tuloista, vaan olemattomasta tietämyksestä taloudenpidon suhteen sekä siitä ettei huonoihin aikoihin ole varauduttu ollenkaan. Kuten tämänkin keskustelun lukuisista viesteistä voi todeta..
Toisaalta jos koko työuran palkkakertymä on muutama tonni yli nelikymppisenä, niin ollaan jo täysin neuvojen ulkopuolella tässäkin suhteessa.