Ei hitto soikoon, että minä kyllä ihmettelen noita varattomina kuolleita ikäihmisiä
Siis jotka on kuitenkin ihan työelämän läpikäyneitä. Kuollessaan ei meinaa varat riittää edes hautaan saattamiseen ja omaiset joutuu kattamaan kuluja omasta lompakostaan. Ainakin kolme tällaista tapausta on tullut itselleni tietoon suht lyhyen ajan sisään. Itse olen aina ollut alle keskituloinen ja maksoin osakekaksion velattomaksi ennen viittäkymmentä ikävuotta. Myöskin vanhemmillani on varsin huomattava varallisuus, vaikka molemmat loivat työuransa ihan tavisduuneissa.
Kommentit (91)
Vierailija kirjoitti:
Ja sitten näitä eläkeläisiä ja heidän hurjia massejaan kadehditaan toisissa ketjuissa.
No sitähän tämä AP ihmettelee kun, kun on aina kuvitellut niillä vanhuksilla olevan valtavat rahamassit tyynyn alla ja pankkitilit pullollaan. Kiroilevat, kun ei ne vanhat tajua antaa heille niitä miljooniaan, vaan pitää odottaa niiden kuolemaan asti. Ja sitten vielä joutuvat niille ne typerät hautajaisetkin järjestämään, kun toivoisi, että ne vaan häviäisi jonnekin.
Ja hups. Eihän niillä niitä miljoonia ollutkaan eikä paljon mitään muutakaan. Pirulaiset pistäneet omaan hyvinvointiinsa kaiken.
Ihan off topic sanoisin, että en ole ikinä elämäni varrella törmännyt aiemmin näin rahanahneeseen ja rahasta jatkuvasti jankuttavaan sukupolveen, kuin tämä nykyinen nuorten aikuisten joukko. Kertoo siitä, että raha ratkaisee nykyään ihan kaiken. Nuorilla on nykyään niin hienot asunnotkin, ettei sellaisista meillä ollut varaa haaveillakaan.
Ja nyt kytätään sitten vanhempia ja isovanhempia, jotka on pitkän työuran tehneet ja sillä saaneet jotain varallisuutta kasattuakin, enemmän tai vähemmän, kuka mitenkin. On vaan pitänyt elää tarpeeksi kauan. Mutta nykynuoret on sitä mieltä, että heillä jo nuorina on oltava rahaa ja paljon. Se ei ole ennenkään mennyt niin, eikä mene nytkään.
Eikös tuo ole optimaalinen tilanne? Kukaan ei mukaansa täältä mitään hautaan saa. Paras tilannehan olisi toki se, että jäljellä jäisi vain hyvin velkainen kuolinpesä ja pankit jäisivät nuolemaan näppejään.
Vierailija kirjoitti:
Ja sitten näitä eläkeläisiä ja heidän hurjia massejaan kadehditaan toisissa ketjuissa.
Kun otetaan tilastollisesti, niin suomalaiset eläkeläiset ovat eniten talouteensa tyytyväinen ikäryhmä Suomessa. Eli kaikki nuoremmat ikäpolvet ovat vähemmän tyytyväisiä. Tästä julkaistiin viime vuonna tutkimus:
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010672574.html
Ja koko Euroopan tasolla suomalaisilla eläkeläisellä me hyvin verrattuna suurimpaan osaan Eurooppaa.
Siihen pyrin. Kuollessani en potkaise tyhjää vaan viimeisen vodkalasin, velaksi ostetun, nurin. HÄ-HÄÄ ! Turhaa vahtasitta perintöjä ;)
" Kauppaneuvos (tms.)kuoli varakkaana henkilönä"... Voisiko typerämpää lähtöä itsellä olla ! Se merkitsee ettei ole älynnyt nauttia elämästä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taukıt! Ei se yksityisen hoitkodin 4000-6000€/kk tarkoita sitä summaa, joka jää hoidokille maksettavaksi. Se itse maksettava summa on noin 1500-2500€/kk.
Ei se 2000€/kk niin älytön sitten ole. Onhan se paljon rahaa, mutta moni perheellinen maksaa vuokrakämpästäänkin esim. 1400€ vuokraa, ja hoitokodissa saa sentään palvelua. Perheellisenä itse on se palvelija.
Kyllä hoidokki maksaa itse kaiken, usein vähintään 5000 euroa/kk jos menee yksityiseen hoitokotiin yksityisasiakkaana. Jos on oikeutettu kuntonsa vuoksi ympärivuorokautiseen hoitoon sen tarjoaa kunta tai hyvinvointialue jolloin kunta/ha veloittaa 85% eläkkeestä. Näitä paikkoja ei riitä kaikille tarvitsijoille jolloin kunta/ha ostaa palvelun yksityiseltä ja hoidokki maksaa saman kuin kunnalle/ha:lle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksityinen hoitokoti vie rahat. Niillä on ihan lupa siihen.
No tätä aina sanotaan, mutta jos eläke on nettona sanotaan nyt vaikkapa 1400€/kk, niin kyllä sillä kattaa yksityisen hoitkodinkin kustannukset.
Ap
mitä horiset? yksityiset hoitokodit masaa 3000-4000 e /kk

Tuo ihan liian kallista. Itse palkkaan jonkun luotettavan tyypin hoitamaan minua yksityisesti 2000-3000€/kk riippuen, mitä kaikkea hoitoa sovitaan. Asun omassa vuokrakämpässäni vuokralla. Tulee halvemmaksi ja saa oman hoitajan.
25 000€ vuodessa menee Attendolle vuodessa pieneen hoivahuoneeseen ja mitättömään ravintoon. Siellä kun 10 vuotta pötköttelee, niin neljännesmiljoona haihtuu taivaan tuuliin.
Vierailija kirjoitti:
Mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä enemmän olen alkanut ajatella, että voisi oikeastaan olla ihan tavoiteltavaa, ettei jälkeeni jäisi perintöä kuin sen, mitä mahd.tarvitaan hautajaiskuluihin ja perunkirjoitukseen. Ymmärrän, että moni haluaa jättää perintöä. Mutta jos kulutan ja jaan lähes kaiken eläessäni, niin vien ajatustani loppuun: en halua olla kenellekkään taakaksi tai rasitteena ja tai riidan aiheuttajana. Niinbja eikö se ole aika ekologistakin, että putsaan jälkeni, enkä rasita varoillani ketään tai mitään enää kuolemani jälkeen
Onhan se ekologista, kukaan ei saastuta ilmaa kulkuneuvoilla tulemalla hautajaisiisi tai hankkimalla muotia monttubileitäsi varten.
Sinä, joka haluat oman hoitajan! Joudut palkkaamaan keskimäärin kolme tai neljä hoitajaa, jos olet siinä kunnossa, että tarvitset yölläkin apua. Lisäksi tulevat työnantajakulut; mm.kulut sijaisista, lomat jne.
Vierailija kirjoitti:
Järkyttävää, eikö ne tiedä, että kaikki massit saa mukaan tuonpuoleiseen?
Js jos uskoo uudelleen syntymiseen, niin pitääkö se aina tehdä ihan tyhjätaskuna?
Eikö olisi helpompi aloittaa pohjakassan kanssa, eli ottaa rahat mukaan edellisestä elämästä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en ihmettele yhtään. Yleensä ne ihmisen viimeiset elinvuodet ovat ne kalleimmat, lääkkeitä on enemmän kun sormia ja varpaita yhteensä, tarvitaan hoivapalveluita kotiin, ruoka tuodaan kotiin, joutuu palkkaamaan siivoojan, asiointiin joutuu käyttämään taksia jne, jne. Menot ylittävät tulot moninkertaisesti ja jos jotain puskuria on säästänyt, se kuluu ihan parissa vuodessa. Et ymmärrä vielä mikä kohtalosi on.
Lääkkeillä on katto vuodessa, ei sinne LOPUTTOMASTI mene. Siinä vaiheessa kun tarvitaan jatkuvaa hoivapalvelua kotiin alkaa olla kunnallisen hoivakodin vuoro joka maksaa 85% eläkkeestä joten ei sinnekään kaikki säästöt mene. Säästöihin ei kosketa siis, vain eläke.
Yksityiseen menee sitten säästötkin. Ja lastenkin rahoja.
Ei mene lasten rahoja paitsi verojen muodossa. Eläkkeestä otetaan ja loput katetaan palvelusetelillä eli veronmaksajien rahoilla. Miettikää kun tonnin eläkettä saava makaa kuuden tonnin paikalla, veronmaksajat maksaa tästä joka kuukausi viisi tonnia veroparatiiseihin. Sinne suomalaisten veronmaksajien rahat uppoaa.
Aika röyhkeä kirjoitus. Minä en ihmettele. Keskity omaan elämääsi. Pääsit sentään vähän leuhkimaan.
Ei niitä rahoja tarvitse säästää omiin hautajaisiin... jos loppuu, niin loppuu! Eiköhän ne hautajaiset silti järjesty.
Vierailija kirjoitti:
Ei hautausmaalla rahaa tarvita ja hautaan pääsee halvallakin ja jos sekin on liikaa kuolinpesän voi hakea konkurssiin. Kenenkään ei ole pakko jättää jälkeensä varallisuutta eikä varattomana kuoleminen ole mikään häpeä vaan se voi olla hyvin suunniteltukin tapa lähteä täältä.
Kyllä siinä surun keskellä vain niin käy, että haluaa sillä läheiselleen mahdollisimman "arvokkaan" lähdön.
Tätä tunnetilaan toki käytetään aika törkeästi hyväksi kun tehdään hautausbisnestä, arkusta kukkiin ja hautakivistä hautapaikkoihin jne...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksityinen hoitokoti vie rahat. Niillä on ihan lupa siihen.
No tätä aina sanotaan, mutta jos eläke on nettona sanotaan nyt vaikkapa 1400€/kk, niin kyllä sillä kattaa yksityisen hoitkodinkin kustannukset.
Ap
No ei todellakaan kata. Ja siellä hoitokodissa maksat kaikesta palvelusta vielä erikseen asumisen päälle: pyykinpesu, kauppa-asiat, apteekkiasiat ja vastahan oli uutisissa että jopa astioiden käytöstä halutaan veloittaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taukıt! Ei se yksityisen hoitkodin 4000-6000€/kk tarkoita sitä summaa, joka jää hoidokille maksettavaksi. Se itse maksettava summa on noin 1500-2500€/kk.
Ei se 2000€/kk niin älytön sitten ole. Onhan se paljon rahaa, mutta moni perheellinen maksaa vuokrakämpästäänkin esim. 1400€ vuokraa, ja hoitokodissa saa sentään palvelua. Perheellisenä itse on se palvelija.
Yritä ymmärtää, ettei tuohon summaan kuulu mitkään palvelut vaan pelkkä katto pään päällä. Kaikesta palvelusta maksetaan erikseen ihan pyykinpesusta lähtien.
Vierailija kirjoitti:
Ei niitä rahoja tarvitse säästää omiin hautajaisiin... jos loppuu, niin loppuu! Eiköhän ne hautajaiset silti järjesty.
Sossu maksaa, siis veronmaksajat. Senkin.