Anneli Auerin poika ihmettelee, kuinka heidän järjettömiin kertomuksiinsa uskortiin.
https://www.ksml.fi/uutissuomalainen/9012460
Poika kertoi, että lopulta hänen koko elämänsä pyöri sijaisvanhempien miellyttämisen ympärillä. Pojan mukaan se oli ainoa keino saada heiltä positiivista huomiota ja lohdutusta.
Silloin se oli iso asia. Olimme täysin eristyksissä ja se, että ainoat ihmiset meidän elämässä lohduttaa meitä, oli meille tosi iso asia, koska kaikki kaveri- ja sukulaissuhteet olivat menneet.
Kuulemisensa aikana poika piti aika ajoin pidempiä taukoja ja pyyhki silmäkulmiaan. Hän sanoi kärsineensä hirveistä tunnontuskista valehtelun takia.
Aikuistuttuaan ja muutettuaan pois sijaisvanhempien luota poika kertoi olleensa pitkään lamaantunut ja kykenemätön tekemään mitään asian suhteen. Lopulta hänkin päätyi kertomaan tapahtuneesta nuorempien siskojensa rohkaisemana.
Poika kertoi myös puhuneensa siskojensa kanssa siitä, miten "järjettömiä" heidän alkuperäiset kertomuksensa olivat.
Miten niitä on alun perin uskottukaan? -- Minun äitini tunnistetaan kadulla, vaikkei hän ole tehnyt mitään. Tämä tuntuu ihan hirveältä, mutta minun pitää ajatella, ettei se ole minun syyni, koska olin lapsi -- jos saataisiin vihdoin puhdistettua meidän äidin nimi ja jonkin sortin oikeus tapahtumaan tässä.
Kommentit (1981)
"Kyllä tuo on täysin järjetöntä että raakan ja sadistisen serin uhrit yhtäkkiä haluavat perua kiduttajiensa tuomiot.
Mielestäni jopa hiukan törkeää, ilman todisteita lähteä laukomaan tällaisia syytteitä. Mutta kertonee sinusta jotain jos luulet että kaikki ovat vain rahan perässä."
Mistä olet saanut päähäsi, että tässä on kyse" raa'an sadistisesta kidutuksesta"? Kyllä se lasten 2011 haastattelujen valossa näyttäytyy pikemminkin kahden känniläisen per*oilulta. Nyt on siis suurelle yleisölle tarjottimella tarjottu näitä todisteita, joista saamme tehdä omat päätelmä me.
taas on auerin suku kerjäämässä veronmaksajilta miljoonakorvauksia
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua on ihmetyttänyt tässä tapauksessa se, että vanhin tytär on erittäin vakaasti sanonut, ettei mitään nuorempien sisarusten kertomaa ole tapahtunut, niin eikö hänen sanomisilla ollut koskaan mitään painoarvoa?
Tilakuuntelu 2009 ja perhetapaamiset 2011 ovat ainakin ulkopuolisia todisteita siitä, että vanhin tyttö ei ole ihan niin viaton kuin halutaan ymmärtää. Muistaakseni hän yritti myös aikoinaan väittää, ettei ollut tavannut Jensiä lähestulkoon ollenkaan tai ainakin kertoja oli todellista vähemmän.
Mitä siinä tilakuutelussa tapahtui ja selvisi?
Ei tässä tiedä, mitä uskoa. Nyt taas nuo jutut sijaisvanhemmista kuulostavat aika pahasti ufoilta.
Vierailija kirjoitti:
"Kyllä tuo on täysin järjetöntä että raakan ja sadistisen serin uhrit yhtäkkiä haluavat perua kiduttajiensa tuomiot.
Mielestäni jopa hiukan törkeää, ilman todisteita lähteä laukomaan tällaisia syytteitä. Mutta kertonee sinusta jotain jos luulet että kaikki ovat vain rahan perässä."
Mistä olet saanut päähäsi, että tässä on kyse" raa'an sadistisesta kidutuksesta"? Kyllä se lasten 2011 haastattelujen valossa näyttäytyy pikemminkin kahden känniläisen per*oilulta. Nyt on siis suurelle yleisölle tarjottimella tarjottu näitä todisteita, joista saamme tehdä omat päätelmä me.
Viiltelyt ja seiniin paiskomiset on raakaa väkivaltaa.
"Yhdestä kertomuksesta et voi päätellä koska ihminen valehtelee. Sen varmaan ne sinun googlettamalla löytyvät nettisivutkin kertovat. Ylipäätään tuollainen valehtelun tunnistaminen on hyvin hataralla tieteellisellä pohjalla ja se on lukuisia kertoja tieteellisesti todettu huuhaaksi. Sori, olisi tietty mielenkiintoista ja siistiä jos valheen pystyisi tunnistamaan, sen myönnän. "
En tietenkään väitä, että kun yhdessä kohdassa valehtelee niin, silloin kaikki muukin olisi valhetta. Totesin vain, että statement analysisin mukaisesti voidaan tuossa pojan manaamiskertomiskohdassa nähdä juuri sellainen lingvistinen ilmiö, joka monesti viittaa valehteluun. Sen vuoksi haluaisinkin päästä kokonaisia todisteluita kuulemaan.
Mutta minua kiinnostaisi tietää myös se, mistä sinä päättelet, että lasten kertomukset ovat valhetta. Siis muusta kuin siitä että he sanovat niin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuvien lukumäärä tuli aikoinaan esille edellisen oikeudenkäynnin aikana. Nyt puhutaan näköjään 26 sivusta.
Ja ilmeisesti väitteessä, että kyse olisi vaan jostain tulkinnallisista kuvista on perää, sillä syyttäjäkään ei enää väitä kaikkien sisältävän Cam materiaalia.. kyse vaikuttaa olevan ainastaan taktiikasta nyhvästä tyhjästä ja yrittää jotain henkilömustausta. Jossain blogissa (ei Auerin, koska sitä en ole lukenut) oli myös, että ihan laillisia pornokuvia olisi sekoitettu Annelista ja lapsista otettujen ihan normaalien kuvien sekaan, jotta luotaisiin jotain perverssiä mielikuvaa. Huomioiden miten tarkoitushakuisesti ja kaukaa haetusti muukin näyttö on kerätty syyttäjän toimesta, niin en yhtään ihmettelisi.
Tämä taitaa olla lähellä totuutta. Salataan kuvahimmeliaineisto tarkoituksellisesti, jonkun yksittäisen kuvan yksityisyyden paljastumisen takia. Mikseivät rajaa näitä yksittäisiä kuvia pois ja paljasta sitten sitä pääosaa. Epäilyttävältä vaikuttaa, eikö tämä ole se aineisto, jota se edesmennyt syyttäjä ollut kyhäämässä ja poliisit vuotamassa niin, että lööppejäkin? Esim. näin: https://www.ess.fi/paikalliset/550746
Vierailija kirjoitti:
"Yhdestä kertomuksesta et voi päätellä koska ihminen valehtelee. Sen varmaan ne sinun googlettamalla löytyvät nettisivutkin kertovat. Ylipäätään tuollainen valehtelun tunnistaminen on hyvin hataralla tieteellisellä pohjalla ja se on lukuisia kertoja tieteellisesti todettu huuhaaksi. Sori, olisi tietty mielenkiintoista ja siistiä jos valheen pystyisi tunnistamaan, sen myönnän. "
En tietenkään väitä, että kun yhdessä kohdassa valehtelee niin, silloin kaikki muukin olisi valhetta. Totesin vain, että statement analysisin mukaisesti voidaan tuossa pojan manaamiskertomiskohdassa nähdä juuri sellainen lingvistinen ilmiö, joka monesti viittaa valehteluun. Sen vuoksi haluaisinkin päästä kokonaisia todisteluita kuulemaan.
Mutta minua kiinnostaisi tietää myös se, mistä sinä päättelet, että lasten kertomukset ovat valhetta. Siis muusta kuin siitä että he sanovat niin.
Yhdestä KERTOMUKSESTA ei voida päätellä mitään. Vaikka siis kuulisit ja näkisit koko kertomuksen, sinulla pitää myös olla enemmän tietoa henkilön puhetavasta yleisesti. Yksi ei siis riitä. Voit itsenäisesti tehdä vaikka mitä tulkintoja, mutta älä tule julkisesti kertomaan niitä totena tai edes vakavasti otettavana tieteenä. Näin muuten, niin suosittelen ylipäätään perehtymään kunnolla siihen, mitä yrität soveltaa.
Pidän lasten kertomuksia valheena ihan yleisten ohjeiden perusteella. Ne sisältävät runsaasti liioittelevia piirteitä, ne rikastuvat kysymysten myötä, ne eivät ole sisäisesti johdonmukaisia ja sisältävät mahdottomia osia. Lisäksi niitä ei osata sitoa laajalta osin aikaan ja paikkaan ja niistä puuttuu myös muita yksityiskohtia. Kun tiedetään vielä kuulemisten uskottavuuden "kontaminaatio" aiemmilla kuulusteluilla ja tenttailulla ja oikeuspsykologisen kuulemisen johdattelevuus, niin nämä seikat ovat entistä tärkeämmät. Toisaalta, minulle riittäisi nykypäivänä ihan vaan se, että aikuiset lapset sanovat valehdelleensa, sillä ei ole olemassa loogista syytä sille, että he eivät nyt puhuisi totta.
Vierailija kirjoitti:
"Kyllä tuo on täysin järjetöntä että raakan ja sadistisen serin uhrit yhtäkkiä haluavat perua kiduttajiensa tuomiot.
Mielestäni jopa hiukan törkeää, ilman todisteita lähteä laukomaan tällaisia syytteitä. Mutta kertonee sinusta jotain jos luulet että kaikki ovat vain rahan perässä."
Mistä olet saanut päähäsi, että tässä on kyse" raa'an sadistisesta kidutuksesta"? Kyllä se lasten 2011 haastattelujen valossa näyttäytyy pikemminkin kahden känniläisen per*oilulta. Nyt on siis suurelle yleisölle tarjottimella tarjottu näitä todisteita, joista saamme tehdä omat päätelmä me.
Ai mistä olen saanut päähäni, no ihan seuraamalla oikeuskäsittelyä
Jossa esim. Poika kertoo että hänet on käsiradoitettu suihkuun ja Jens on raiskannut hänet
en edes pysty tähän kirjoittamaan muita raakoja asioita mitä lapset videoilla sanoivat heille tapahtuneen.
Kyllä nuo kaikki teot ovat raakoja ja sadistisia, jos ke olisivat oikeasti tapahtuneet eivät nuo lapset olisi missään tekemissä äitinsä ja isosiskonsa kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oliko sijaisvanhemmat oikeasti kieltäneet lapsilta suihkussakäynnin ja WC- käynnit ilman lupaa? Ja hommanneet liikkeentunnistimet että voisivat valvoa heidän vessakäyntejään?
Jotenkin nuo säännöt tuntuvat liittyvän joihinkin oikeisiin ongelmiin. Liikkeentunnistimesta tulee mieleen se, kun nuoremmat lapset kertoivat isosiskon hiippailleen talossa öiseen aikaan. On se toki voinut olla pelkkä valaisin portaissa kulkemista helpottamaan. Suihkussa käynnin rajoittaminen saattoi liittyä siihen, kun Aikuistunut poika kertoi hänellä olleen tuollakin syyliä jalkapohjissaan. Vesillä ollessa täytyy varmaankin olla varovainen, etteivät lapset unenpöpperössä keikahda laidan yli. Sijaisperheen alakerran antiikkihuonekaluja piti varoa. Monessa perheessä kouluvaatteet vaihdetaan kotivaatteisiin.
Lapsilla oli yläkerrassa oma vessa. Ei kukaan kieltänyt heitä siellä käymästä. Sen sijaan, että voivotellaan näitä sääntöjä, joista moni on näköjään vasta myöhemmältä ajalta peräisin, voisi pohtia, onko tässä nyt pelkästään kyse sijaisvanhempien mustamaalaamisesta. Edes puolustuksen asiantuntijat eivät ole aiemmin nähneet lasten kertomusten synnyn taustalla tällaista "jankkaamista".
Olisi mielenkiintoista päästä kuulemaan aikuistuneiden lasten todistelut omin korvin. Jo yksinomaan se Iltalehden julkaisema pätkä, jossa poika kertoi sijaisvanhempien uskonnollisuudesta ja manaamisesta, viittaa pojan valehdelleen tuossa pätkässä. Googlettamalla löytyy ulkomaista juttua siitä, miten valehtelun voi nähdä puheessa tai kirjoitetussa tekstissä. Aikamuodon vaihdos kesken tarinoinnin on yksi tällainen seikka. Sanavalinnat ovat toinen jne.
Ja näitä valehtelun merkkejä et sitten nähnyt ollenkaan niissä lasten alkuperäisissä kertomuksissa?
Vierailija kirjoitti:
"Kyllä tuo on täysin järjetöntä että raakan ja sadistisen serin uhrit yhtäkkiä haluavat perua kiduttajiensa tuomiot.
Mielestäni jopa hiukan törkeää, ilman todisteita lähteä laukomaan tällaisia syytteitä. Mutta kertonee sinusta jotain jos luulet että kaikki ovat vain rahan perässä."
Mistä olet saanut päähäsi, että tässä on kyse" raa'an sadistisesta kidutuksesta"? Kyllä se lasten 2011 haastattelujen valossa näyttäytyy pikemminkin kahden känniläisen per*oilulta. Nyt on siis suurelle yleisölle tarjottimella tarjottu näitä todisteita, joista saamme tehdä omat päätelmä me.
Nyt veit ihan uudelle asteelle ton sun lasten hyväksikäytön vähättelyn.
Nuo lasten kertomukset todellakin raa'an sadistisista pahoinpitelyistä, nöyryyttämisistä ja rankasta seksuaalisesta väkivallasta kuulostaa siis sun mielestä "känniläisten pervoilulta"?!? Mitä aktuaalista vittua nyt oikeasti?
Tiedätkö, mä olen harrastanut vaikka kuinka paljon känniläistä pervoilua, ja koskaan ikinä kenelläkään ei ole käynyt pienessä mielessäkään, että jospa pahoinpideltäis ja r aiskattais lapsia tässä samalla.
Eli sä nyt esität, että kun kyse ois ollut vaan pienestä känniläisten pervoilusta, niin miksipä nuo lapset ei ois sellaista voineet antaa anteeksi? Siis mitä ihmettä nyt ihan oikeasti?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, jotainhan näissä salatuissa osissa on ollut, kun kaikki ulos salista, aika monestikin. Mitähän?
onko edes varmaa onko mitään ollut? Syyttäjän voi syyttää kyllä asioista mutta pitää pystyä asia myös todistamaan.
Se on kyllä jännä miksi syyttäjä haluaa tämän osion salata.No eihän lapsip*rnokuvia voi julkisesti näyttää.
Mutta sen voi vaikka kertoa että siellä niitä oli. Nythän oikeudessa ei puhuta yhtään mitään mitä siellä oli tai on. Jos syyttäjä on vuotanut että siellä semmoisia muka oli, pitää sille saada vahvistus oikeudelta, sellaista vahvistusta ei ole tullut.<
Jos olisi todella ollut, siitä olisi ollut jo edellisessä tuomiossa maininta. Yksinkertaista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, jotainhan näissä salatuissa osissa on ollut, kun kaikki ulos salista, aika monestikin. Mitähän?
onko edes varmaa onko mitään ollut? Syyttäjän voi syyttää kyllä asioista mutta pitää pystyä asia myös todistamaan.
Se on kyllä jännä miksi syyttäjä haluaa tämän osion salata.No eihän lapsip*rnokuvia voi julkisesti näyttää.
Mutta sen voi vaikka kertoa että siellä niitä oli. Nythän oikeudessa ei puhuta yhtään mitään mitä siellä oli tai on. Jos syyttäjä on vuotanut että siellä semmoisia muka oli, pitää sille saada vahvist
"No sitäpä juuri, siksi ei kannata mennä faktana edes huutelemaan että löytyi lapoa."
Tuskinpa suljettujen ovien takana mitään maisemakuvia lomilta katseltiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, jotainhan näissä salatuissa osissa on ollut, kun kaikki ulos salista, aika monestikin. Mitähän?
onko edes varmaa onko mitään ollut? Syyttäjän voi syyttää kyllä asioista mutta pitää pystyä asia myös todistamaan.
Se on kyllä jännä miksi syyttäjä haluaa tämän osion salata.No eihän lapsip*rnokuvia voi julkisesti näyttää.
Mutta sen voi vaikka kertoa että siellä niitä oli. Nythän oikeudessa ei puhuta yhtään mitään mitä siellä oli tai on. Jos syyttäjä on vuotanut että sie
"No sitäpä juuri, siksi ei kannata mennä faktana edes huutelemaan että löytyi lapoa."
Tuskinpa suljettujen ovien takana mitään maisemakuvia lomilta katseltiin.
Mutta ei siellä suljettujen ovien takana mitään uutta materiaalia ole katsottu, ja edellisistä tuomioista kävi ilmi, että mitään näyttöä siitä, että Kukalla olisi ollut pedofiilisiä taipumuksia ei löytynyt.
Uskovathan jotkut myös turvapaikkaturistien sadut. Kyllä meitä on joka junaan.
Vierailija kirjoitti:
Uskovathan jotkut myös turvapaikkaturistien sadut. Kyllä meitä on joka junaan.
Facebookissa oli ennen se ryhmä "epätoivoiset aasinsillat maahanmuuttoon". Viestisi olisi sopinut sinne.
"Mutta ei siellä suljettujen ovien takana mitään uutta materiaalia ole katsottu, ja edellisistä tuomioista kävi ilmi, että mitään näyttöä siitä, että Kukalla olisi ollut pedofiilisiä taipumuksia ei löytynyt."
Eihän kukaan ole väittänyt, että olisi uutta materiaalia. Samat kuvat on katsottu kahdessa aiemmassa oikeuskäsittelyssäkin, joten kyllä niillä jotakin painoarvoa on. Rikos sinällään on jo vanhentunut.

Ja edellisissä oikeudenkäynneissä on todettu, että Kukan menneisyydestä ei ole löydetty viitteitä pedofiilisista taipumuksista. Todennettu lapo olis aika selkeä viite pedofiilisista taipumuksista.
Cam-teema ja Cam-kuvat ovat kaksi eri asiaa. Cam-teemaisia kuvia voi kuka tahansa ottaa lapsista esim. uimarannalla vahingossa. Cam-teemaiseksi kuvaksi riittää taapero uimarannalla vaipat jalassa.