Miten julkinen ja yksityinen lääkäri voivat olla samanhintaisia?
Kävin pienellä yksityisellä terveysasemalla, koska en päässyt julkiselle polille. Poliklinikkamaksut ovat nousseet paljon tänä vuonna. Yksityinen oli vain kympin kalliimpi. Pääsi samana päivänä.
Miten tämä on mahdollista? Mihin ne soten miljardit kaadetaan, jos samaa palvelua voi myydä samaan hintaan voitolla? Maksetaan älyttömästi veroja, ja armosta saatetaan päästä lääkärille, jonka kustannus on sama. Mihin julkista polia tai enää edes tarvitaan?
Pörriäiset ja ylikansalliset ylihintaiset ketjut on oma lukunsa, mutta pieniä kilpailijoita syntyy kuin sieniä sateella.
Kommentit (80)
Tämä vaiva nyt oli sellainen että ei olisi oireiden perusteella pystynyt selvittämään. Olisi voinut olla leikattava tai vielä pahempi, onneksi ei.
Samoin olen itse saanut laadukkaan hoidon murtumaan julkisella puolella. Kaikki käytiin huolellisesti läpi, kotihoito ja fysioterapia. Välitarkastuksessa jopa varmistettiin että sairauspäivärahat on haettu ja saatu, puhuttiin elintavoista.
Aiemmassa kommentissa annoin positiivista palautetta myös julkiselle eikä ole tarkoitus saada "kaikki mahdollinen" veronmaksajien piikkiin. T: 44
Julkisella tuhlataan jonkun muun rahoja, ei se toimi yrityksen tavoin kun valtio vain lappaa lisää rahaa vaikka niiden pitäisi kaatua
Vierailija kirjoitti:
Täällä on päivystys nimenomaan keskussairaalassa. Sinne tullaan flunssassakin 100 kmn päästä jos 116117 on antanut luvan.
Sinne itse menin vatsavaivassa , leikattiin yöllä. Erikoislääkärit lähellä.
Ambulanssihallin kautta läträsivät niin että yhdestä käytävän mutkasta paarit vilahti. Omaisen saadessa sydänkohtauksen selvisi että siellä toisaalla oli nämä akuuttien tapauksien hoito.
Onko jossain vielä jotain tk-päivystyksiä? Täällä ei lähikunnissakaan. Arkisin voi päästä kiirevastaan otollo jos hoitaja katsoo vaivan akuutiksi.
Miksi joku alapeukuttaa tietoa ettei juuti tk-päivystyksiä kunnissa enää ole? Juuson kannattaja?

Koska täällä on tk-päivystys.
Kirjoitustapasi muutenkin oli ärsyttävä. Mitä ihmettä tääkin tarkoittaa? "Ambulanssihallin kautta läträsivät niin että yhdestä käytävän mutkasta paarit vilahti."
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyse ei ole välttämättä edes hinnasta. Tällä hetkellä julkiselle puolelle ei edes pääse. Kolme viikkoa kotona kovassa kuumeessa ja yskässä. Sitten jälkitauti, joka ei poistu. Ainoa mahdollisuus oli hakea antibioottikuuri yksityiseltä. Julkiselta tarjottiin ei oota.
Eikös työterveys kuitenkin flunssat hoida vaikka ois rajoitetumpikin?
Kaikilla ei ole työterveyttä. Kaikki eivät myöskään ole töissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyse ei ole välttämättä edes hinnasta. Tällä hetkellä julkiselle puolelle ei edes pääse. Kolme viikkoa kotona kovassa kuumeessa ja yskässä. Sitten jälkitauti, joka ei poistu. Ainoa mahdollisuus oli hakea antibioottikuuri yksityiseltä. Julkiselta tarjottiin ei oota.
Täällä kyllä pääsee kiirevastaanotolle, kunhan osaa kertoa oireistaan.
No, täällä ei pääse edes ei-kiireiselle vastaanotolle. Kuulemma pari viikkoa yli 40-asteen kuumetta tai jatkuvat hengitysvaikeudet saattavat olla sellaiset oireet, että pääsee lääkärille. Muuten pitää vain sairastaa kotona.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä on päivystys nimenomaan keskussairaalassa. Sinne tullaan flunssassakin 100 kmn päästä jos 116117 on antanut luvan.
Sinne itse menin vatsavaivassa , leikattiin yöllä. Erikoislääkärit lähellä.
Ambulanssihallin kautta läträsivät niin että yhdestä käytävän mutkasta paarit vilahti. Omaisen saadessa sydänkohtauksen selvisi että siellä toisaalla oli nämä akuuttien tapauksien hoito.
Onko jossain vielä jotain tk-päivystyksiä? Täällä ei lähikunnissakaan. Arkisin voi päästä kiirevastaan otollo jos hoitaja katsoo vaivan akuutiksi.
Miksi joku alapeukuttaa tietoa ettei juuti tk-päivystyksiä kunnissa enää ole? Juuson kannattaja?
Koska täällä on tk-päivystys.
Kirjoitusta
En maha mittää jos et ole käynyt isossa sairaalassa. Ambulanssista ei tuoda tuomla ainakaan odotustilojen läpi vaan ambulanssihallista toista käytävää . Siis vilahduksen voi nähdä.
Eri paikkakunnilla eri, hyvä jos teillä on joku pieni tk-päivystys lähellä.
Mietipä kun lapsen vaikka korvatulehdus on illalla paha, on päästävä 100 kmn päähän päivystykseen keskussairaalaan kun omassa kunnassa ei iltapäivystystä ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä on päivystys nimenomaan keskussairaalassa. Sinne tullaan flunssassakin 100 kmn päästä jos 116117 on antanut luvan.
Sinne itse menin vatsavaivassa , leikattiin yöllä. Erikoislääkärit lähellä.
Ambulanssihallin kautta läträsivät niin että yhdestä käytävän mutkasta paarit vilahti. Omaisen saadessa sydänkohtauksen selvisi että siellä toisaalla oli nämä akuuttien tapauksien hoito.
Onko jossain vielä jotain tk-päivystyksiä? Täällä ei lähikunnissakaan. Arkisin voi päästä kiirevastaan otollo jos hoitaja katsoo vaivan akuutiksi.
Miksi joku alapeukuttaa tietoa ettei juuti tk-päivystyksiä kunnissa enää ole? Juuson kannattaja?
Koska täällä on tk-päivystys.
Kirjoitusta
Jos ärsyynnyt helposti ja olet niin jumiutunut että meillä vielä toimii pieni päivystysyksikkö etkä tahdo muuta kuulla tee välillä jotain, mee vaikka ulos käymään 7
On vaikea vertailla, kun eri puolelle Suomea toimii niin eri tasoisena. Jossain pääsee helposti lääkärille, jossain ei millään. Jossain on alhaisemmat maksut, jotkut vetää maksimia. Jollain on terveysasema lähellä, toisella on matkaa sata kilsaa ja palvelut ihan eri tasoa.
Lääkäreissä on paljon eroa. Toiset on loistavia, mutta toiset täysiä puoskareita.
En tiedä miten muualla, mutta täällä ei pääse gynekologille millään. Pakko mennä yksityiselle, ja hinta on valitettavasti aika paljon enemmän kuin poliklinikkamaksu. Kilpailua odotellessa.
Nepsytutkimuksiin on 1,5 vuoden jono.
Julkisella puolella on 7 kerroksinen 100 000 eoron vuosipalkkaisten virkamiesten Sote hallintohimmeli.
Yksityisellä puolella ei sellaisia ole.
Vierailija kirjoitti:
Kun menen päivystykseen, joudun menemään kolmen portinvartijan ohi ennen lääkäriä. Paljonko tuokin älyttömyys maksaa?
Siinä tuntee itsensä ihan rikolliseksi, vaikka yrittää vain saada akuuttiin terveystilanteeseen apua ja päästä omilla veroilla kustannetun avun piiriin.
Nuo portinvartija tehtävät oikein kutsuvat sadisteja tehtäviin. En ole vuosiin turvautunut julkisiin vaan käyn tarvittaessa yksityisillä. Fiksummat nuoret hankkivat vakuutukset.
Yksityinen tienaa paljon myös erilaisilla kokeilla ym. Sama juttuhan se on siivouksen, hoivapalvelujen jne kanssa. Näennäisesti halpa hinta, mutta sitten laskutetaan kaikkea mahdollista. 75 euroa vessapaperirullan vaihdosta tai jotain vastaavia älyttömyyksiä. Huomataankin, että talon omat siivoojat olisivatkin tulleet halvemmiksi, vaikka heille olisi maksettu pikkuisen parempaa palkkaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun menen päivystykseen, joudun menemään kolmen portinvartijan ohi ennen lääkäriä. Paljonko tuokin älyttömyys maksaa?
Siinä tuntee itsensä ihan rikolliseksi, vaikka yrittää vain saada akuuttiin terveystilanteeseen apua ja päästä omilla veroilla kustannetun avun piiriin.
Tiedätkö kuinka paljon jo täynnä olevaan päivystyssaliin yrittää tunkea sellaisia joiden asia ei ole päivystysasia? Voin kertoa, paljon.
Tämä on koska sinne lekuriin ei muuten päästä.
Ei ne ole välttämättä. Tutkimus voi maksaa.
Vierailija kirjoitti:
Enää ei ole suomalaisille edes kohtuuhintaisia terveyspalveluita eli hyvinvointivaltiota ei enää ole.
Maksat paljon ja silti jäät ilman hoitoa. Buranaa vaan tai mielialalääkkeitä vaivaan kuin vaivaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun menen päivystykseen, joudun menemään kolmen portinvartijan ohi ennen lääkäriä. Paljonko tuokin älyttömyys maksaa?
Siinä tuntee itsensä ihan rikolliseksi, vaikka yrittää vain saada akuuttiin terveystilanteeseen apua ja päästä omilla veroilla kustannetun avun piiriin.
Tiedätkö kuinka paljon jo täynnä olevaan päivystyssaliin yrittää tunkea sellaisia joiden asia ei ole päivystysasia? Voin kertoa, paljon.
Tämä on koska sinne lekuriin ei muuten päästä.
Niinpä. Jos et saa lääkäriaikaa ollenkaan tai tarvitset vaivaasi hoitoa nopeammin kuin kolmen kuukauden päästä (vaikka et välttämättä samana päivänä, vaan lääkäriaika viikon tai parin päästä olisi vielä ok), mihin pitäisi mennä, jos ei päivystykseen? Mihin muualle edes voisi mennä, jos ei kuulu työterveyden hoidettavaksi, ei ole vakuutusta, eikä rahaa yksityiseen?
Arvaustalon mainos: Kela maksaa...tärkein ensin! (Eli raha ja se että kustannuksille löytyy varma maksaja eli Suomen valtio...) Kiva ku ovat oppineet olemaan rehellisiä, vaan on se aika typerää rahan siirtoa isolle liikelaitokselle ja sen omistajille!