Miksi koulu laahaa edelleen
Miten voi olla mahdollista että niinkin tärkeä paikka kuin koulu on vieläkin niin suljettu paikka että eivät avaa ovia lasten tukitarpeille.
Tavallinen ope ei ole riittävä tuki vaan enemmälti tarvitaan ammattiosaajia lasten kasvun ja kehityksen turvaksi.Ja kyllä, ammattilaisia tarvitaan työskentelemään juuri kouluille.
Sen, että jos ope ei pärjää, tehdään lasuja, on loputtava.Suurinosa perheistä ei tarvitse lasun palveluja vaan lapset tarvitsee tukea koulumaailmaan.Kun opet ei jaksa ja pärjää, heillä ei ole tietotaitoa niin syöttävät pallon lasulle.Aivan pöyristyttävää.Lasun palvelut kuuluu ja täytyy kohdistaa lapsiin jotka kokevat hätää, heitteillejättöä tms.Koulun on uskallettava ottaa seiniensä sisälle ammattilaisia töihin.Tuki on oltava siellä missä lapset ovat, koulussa. Vaikka joka ryhmään omia työntekijöitä,
Tarvitsemme muutoksen tuulia rehtoria myöten.Täytyy löytyä ymmärrystä ja laajakatseisuutta.Semmonen tyrannijohtajuus, hyssyttely ja hiljentämiskulttuuri on mennyttä aikaa.Ja vanhempien syyttely, kotien syyttely, sille on tultava piste.
Lapset ovat erilailla oppivia ja sama kaava ei päde kaikkiin.Tule jo koulu tähän päivään.
Uudistusta!
Kommentit (63)
Voisi siellä uudistaa muutakin. Mielestäni ei kannata sulloa samanikäisiä samaan suureen laumaan, ainakaan yläkouluissa.
Ei ole enää väliä, oppivatko oppilaat yhtään mitään. Tärkeää koulun johdolle on, että oppilas saadaan tekohengityksellä ysiltä ulos. Vitosen saa, kun jaksaa tulla pari kertaa kurssin aikana tunnille ja tekee kokeen kirjan kanssa.
t. Epätoivoinen erityisope
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni peruskoulu kaipaa muutosta.Juurikin tuollaista että kouluissa näkyisi vahvasti moniammatillisuus.Pelkällä opettajan koulutuksella ei enää tänäpäivänä pärjää.
Tämähän olisi vahva satsaus lasten ja nuorten hyvinvointiin, kasvuun ja kehitykseen.
Uskon että saa hirveästi vastustusta juurikin koulunväeltä, he eivät ole yleensäkkään muutoksiin kovin suopeita.
Aineenopettajana ottaisin mieluusti oppitunneilleni psykologin, sosiaaliohjaajan, poliisin, vartijan, sairaanhoitajan ja siivoojan. Lämpimästi tervetuloa. Uskon, että tuolla porukalla pääsisin jo itse tekemään sitä koulutustani vastaavaa hommaa eli opettamaan, kun ei tarvitse toimia näissä muissa rooleissa koko aikaa.
Lapset vähenee 500 luokkaa vuodessa. Tilanne korjaa itseään, kun irtisanomiset kohdistetaan heikosti suoriutuviin opettajiin ja kerrotaan heikosti motivoituneille, että ensi vuonna on teidän vuoro.
Koulu ja opettajat kaipaa kuria. Tässä pari konkreettista esimerkkiä:
Jokaisen ylä-asteen pihassa on joku koppi kivi tms. jonka takana vedetään jotain joka välitunti, mutta kiinnostaako sitä ihrapersettä kävellä katsomaan ettei vedetä. Ei kiinnosta! Se että koulussa vedetään jotain, johtuu siitä, että siellä voi vetää jotain. Menkää j-lauta sinne kiven taakse vahtimaan, ettei teropetteri opeta siellä koko luokkaa vetämään sähköröökiä.
Toinen konkreettinen esimerkki on lähikaupat. Ei saa käydä, mutta silti käydään. No menkää nyt vttu j-lauta sinne kaupan eteen keräämään ne karut kasvatuskeskusteluun, niin ei ne montaa kertaa siellä enää sen jälkeen käy.
Onko opettajat aivan staatanan laiskoja vai hvetin tyhmiä!
Ap, kaikkeen tarvitaan rahaa. Sitä ei ole.
Mistä rahaa otetaan näihin lasten tukitarpeiden tyydyttämisiin? Veroista. Kunnilla ei ole liikaa rahaa jaettavaksi. Kouluissa käytetään jo nyt vanhoja resuisia kirjoja. Joissakin kouluissa on jo luovuttu kokonaan oppi- ja tehtäväkirjoista. Opetusryhmien kokoa suurennetaan, koska rahaa opettajien palkkaamiseen ei ole.
Koulut (= opettajat ja rehtori) eivät vastusta koulun ulkopuolisten tukiryhmien saapumista kouluille. Kyse on rahasta.
Te vanhemmat, joilla on tuentarpeisia lapsia. Myös te voitte tehdä lastenne kanssa kotona paljon. Toimintaterapiana voitte pelata yhdessä esim. Kimbleä, Unoa, Arvaa kuka? -peliä tai Afrikan tähteä. Kootkaa palapelejä. Puheterapiaakin voi harjoittaa kotona. Lorutelkaa, rallatelkaa, päristelkää, suhiskaa. Luultavasti jo neuvolasta saatte ohjeet äänteiden harjoitteluun. Netistäkin löytyy ohjeita ärrän ja ässän harjoitteluun.
Mitä tarkoittaa, että koulu laahaa? Miten?
Koulu oli ennen sitä varten, että opitaan lukemaan, kirjoittamaan, laskemaan, saadaan yleistietoa ja olemaan toisten kanssa.
Nyt koulusta on tullut joku ihmeen terapialaitos. Varmaan ainakin joka viides lapsi on vailla sitä jotain, mitä kotona ei ole annettu ja siksi ollaan ulkopuolisen tuen tarpeessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omista kouluajoista kolmisenkymmentä vuotta, mutta mitä moniosaajia ja tukijoita sinne kouluihin sitten nykyään tarvittaisiin? Tekemään mitä?
Yksi tarvitaan näyttämään miten kengätnauhat sidotaan.
Yksi tarvitaan näyttämään miten vessassa käydään.
Yksi tarvitaan näyttämään miten syömässä käydään.
Yksi tarvitaan opettamaan käytöstavat.
Ei kun ihan oikeasti kysyn, mitä apua apua koulussa ollaan vailla?
No minä yläkoulun opena sanon, että koulussa ollaan vailla koulunkäynnin ohjaajia ja kouluvalmentajia. Ainakin heitä. Ei meillä ainakaan lähes tuhannen oppilaan koulussa ole ohjaajia, ja heistä olisi suuri hyöty, niin open ei tarvitsisi koko ajan olla järjestämässä opiskelutarvikkeita oppilaille, revetä joka toisen viereen henkilökohtaisesti neuvomaan jne.
Ja koulussa tarvittaisiin myös kiireettömiä aikuisia, kuten kouluvalmentajia, joilla ei ole minuuttiaikataulun mukaista opetusvastuuta ja kaikki välitunnit täynnä valvontoja ja palavereja. Sellaisia aikuisia, jotka ehtisivät jutella nuorten kanssa, joille nuoret voivat kertoa halutessaan huolistaan ja murheistaan, ja jolla ei koko ajan ole kiire. Joku, joka ei aina sano, että sori, nyt on välkkävalvonta tai sori, alkaa koe, jutellaan huomenna.
Vierailija kirjoitti:
Koulu oli ennen sitä varten, että opitaan lukemaan, kirjoittamaan, laskemaan, saadaan yleistietoa ja olemaan toisten kanssa.
Nyt koulusta on tullut joku ihmeen terapialaitos. Varmaan ainakin joka viides lapsi on vailla sitä jotain, mitä kotona ei ole annettu ja siksi ollaan ulkopuolisen tuen tarpeessa.
Koittakaas nyt jo tajuta, että jos 20-30 lasta laitetaan samaan koppiin ja pyydetään kauniisti tekemään jotain, mutta samalla annetaan niiden tehdä mitä ne haluaa, niin ne tekee mitä ne haluaa.
Ne on ne lasten väliset interaktiot siellä luokassa, jotka synnyttää joidenkin opettajien luokkaan kaaoksen. Vanhemmat ei voi ottaa koko vtun luokkaa kotiin ja opettaa sitä käyttäytymään. Se on opettajan eikä kenenkään muun tehtävä!!!
Kunhan vanhemmat opettaisivat edes sen yhden oman lapsensa käyttäytymään. Ei tarvitse ottaa kotiin koko luokkaa.
Terv. ope
Vierailija kirjoitti:
Ap, kaikkeen tarvitaan rahaa. Sitä ei ole.
Mistä rahaa otetaan näihin lasten tukitarpeiden tyydyttämisiin? Veroista. Kunnilla ei ole liikaa rahaa jaettavaksi. Kouluissa käytetään jo nyt vanhoja resuisia kirjoja. Joissakin kouluissa on jo luovuttu kokonaan oppi- ja tehtäväkirjoista. Opetusryhmien kokoa suurennetaan, koska rahaa opettajien palkkaamiseen ei ole.
Koulut (= opettajat ja rehtori) eivät vastusta koulun ulkopuolisten tukiryhmien saapumista kouluille. Kyse on rahasta.
Te vanhemmat, joilla on tuentarpeisia lapsia. Myös te voitte tehdä lastenne kanssa kotona paljon. Toimintaterapiana voitte pelata yhdessä esim. Kimbleä, Unoa, Arvaa kuka? -peliä tai Afrikan tähteä. Kootkaa palapelejä. Puheterapiaakin voi harjoittaa kotona. Lorutelkaa, rallatelkaa, päristelkää, suhiskaa. Luultavasti jo neuvolasta saatte ohjeet äänteiden harjoitteluun. Netistäkin löytyy ohjeita ärrän ja ässän harjoitteluun.
Raahaa sinä se perseesi joka ikinen välitunti sinne nurkan taakse, ettei minun tarvitse lähettää lapsiani päihdeympäristöön.
Aggressiivisten lasten ja vanhempien määrä on kasvanut viime vuosien aikana. Samaa vauhtia tuntuu lisääntyvän minä!minä!mimä!-tyyppien kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omista kouluajoista kolmisenkymmentä vuotta, mutta mitä moniosaajia ja tukijoita sinne kouluihin sitten nykyään tarvittaisiin? Tekemään mitä?
Yksi tarvitaan näyttämään miten kengätnauhat sidotaan.
Yksi tarvitaan näyttämään miten vessassa käydään.
Yksi tarvitaan näyttämään miten syömässä käydään.
Yksi tarvitaan opettamaan käytöstavat.
Ei kun ihan oikeasti kysyn, mitä apua apua koulussa ollaan vailla?
Tuota tasoa se osaamattomuus on. Yksi tarvitaan lisäksi lohduttamaan, kun oppilaalla on paha mieli, kun ei vitosen kokeilla saakaan kasia. Ja vielä yksi ottamaan vanhempien valituksia vastaan.
Vierailija kirjoitti:
Voisi siellä uudistaa muutakin. Mielestäni ei kannata sulloa samanikäisiä samaan suureen laumaan, ainakaan yläkouluissa.
Pienemmät luokkakoot maksavat lisää? Mistä rahat?
Vierailija kirjoitti:
Kunhan vanhemmat opettaisivat edes sen yhden oman lapsensa käyttäytymään. Ei tarvitse ottaa kotiin koko luokkaa.
Terv. ope
Vanhemmilla ei ole mitään käytännön mahdollisuuksia opettaa lasta toimimaan osana isoa ryhmää.
Jos sulla ei opetus suju, niin syy löytyy kyllä peilistäsi.
Vierailija kirjoitti:
Lapset vähenee 500 luokkaa vuodessa. Tilanne korjaa itseään, kun irtisanomiset kohdistetaan heikosti suoriutuviin opettajiin ja kerrotaan heikosti motivoituneille, että ensi vuonna on teidän vuoro.
Koulu ja opettajat kaipaa kuria. Tässä pari konkreettista esimerkkiä:
Jokaisen ylä-asteen pihassa on joku koppi kivi tms. jonka takana vedetään jotain joka välitunti, mutta kiinnostaako sitä ihrapersettä kävellä katsomaan ettei vedetä. Ei kiinnosta! Se että koulussa vedetään jotain, johtuu siitä, että siellä voi vetää jotain. Menkää j-lauta sinne kiven taakse vahtimaan, ettei teropetteri opeta siellä koko luokkaa vetämään sähköröökiä.
Toinen konkreettinen esimerkki on lähikaupat. Ei saa käydä, mutta silti käydään. No menkää nyt vttu j-lauta sinne kaupan eteen keräämään ne karut kasvatuskeskusteluun, niin ei ne montaa kertaa siellä enää sen jälkeen käy.
Onko opettajat aivan staatanan laiskoja vai h
Osa varmasti on turhautunut, kun ylhäältä lyödään kapuloita rattaisiin. Minkä koulu voi, jos vanhemmat antavat tehdä mitä vaan?
Tukea tarvitaan mutta ne, jotka eivät tarvitse tukea eivät suostu maksamaan siitä suoraan tai välillisesti, kuten korkeampia veroja. Tuen tarvitsijoista moni ei pysty itse maksamaan tarvitsemaansa tukea, mutta veroja hänkin maksamaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kunhan vanhemmat opettaisivat edes sen yhden oman lapsensa käyttäytymään. Ei tarvitse ottaa kotiin koko luokkaa.
Terv. ope
Vanhemmilla ei ole mitään käytännön mahdollisuuksia opettaa lasta toimimaan osana isoa ryhmää.
Jos sulla ei opetus suju, niin syy löytyy kyllä peilistäsi.
Ei vanhemmat pesevät kätensä eikä koulu saa tehdä mitään, ainakaan minun pienokaiselleni.
Vierailija kirjoitti:
Nimenomaan tarvitaan kotien syyttelyä. Oma lapsi yläkoulussa, ja Wilma täynnä opettajien anelua, että voisitteko please edes vähän vahtia läksyjen tekoa. Ja ilmeisesti ei onnistu, kun iso osa ei tee ikinä. Minkä opettajat sille voivat?
Itse tarkistan läksyt edelleen ja kyselen kokeeseen aina. Lapsi saa lähes pelkkiä kymppejä.
Kun olin aikoinani oppikoulussa, siellä oli niin tiukat opettajat, auktoriteetti ja kuri, että läksyt tehtiin itsestään selvästi.
Tähän pitäisi palata.
Ja mieti, mistä otat rahat palkkoihin. Meillä muutenkin nousee kuntavero ensi vuonna.