Te, ketkä epäröitte lasten tekoa, mutta teitte lapset silti. Millaisia fiililsiä on nyt?

Jotkut haaveilevat lapsista ja suuresta perheestä jo varhain, ja toteuttavat haaveensa.

Itse en ole koskaan "potenut vauvakuumetta". Oma aika ja rauha on ollut aina tärkeää, vaikka sisarusten lapset ovatkin mulle rakkaita. Heidän seuransa on mahtavaa, ja ikävöinkin heitä. Oma rauha on myös tärkeää. 

Itse olen myös ihminen, joka pelkää aina kaikkea tulevaa. Pelkään hommata uutta työtä, uutta autoa, uutta kahvinkeitintä, uutta kotia, ihan kaikkea. En halunnut 28-vuotiaaksi edes seurustella, koska olin varma, että en koskaan pysty seurustella kenenkään kanssa ja en voisi olla oma itseni kenenkään kanssa. Nyt 32-vuotiaana asun mieheni kanssa, ja en voisi kuvitellakaan parempaa elämää. Elämä on tasaisen hyvää. Pelkäsin TAAS turhaan, kuten aina. 

Nyt olemme puhuneet mieheni kanssa lapsista. Mieheni sanoi, ettei nuorena koskaan halunnut lapsia. Minun kanssani hän niitä voisi haluta, ja koska kokemusta on karttunut sisarusteni lapsista, niin haluaisi itsekin perheen. 

Itse pelkään lasten saamista paljon ja mulla on paljon empiviä ajatuksia. 

Jotkut ihmiset sanovat, että "Älä hommaa lapsia, jos olet empiväinen." ja joku muu sanoo, että "On ihan normaalia empiä lasten saamista." 

Entä jos emmin lähtökohtaisesti kaikkea elämässä. En ole ikinä mistään varma ja pelkään kaikkea. Usein pelot osoittautuu turhaksi. Entä jos se onkin elämäni paras päätös ja kadun sitä, että olisipa pitänyt tehdä lapset aiemmin, tämä on parasta kaikesta raskaudessaan ja huonoine unineen ja vähine omine aikoineen. 

Tai jos kadun, että pitipä tehdä lapsia, elämä oli parempaa kahdestaan ja nyt ei ole muuta kuin huolta ja sekoamista vaille olevaa elämää. Kuka sen tietää? 

Te, ketkä emmitte lasten tekoa, mutta teitte silti, mitkä on fiilikset nyt, kun olet saanut lapsia?