Lue keskustelun säännöt.
Pitkä parisuhde ilman avioliittoa
14.11.2025 |
Miten tähän ratkaisuun päädyttiin? Onko lapsia, omaisuutta, onko kuolemaan tai eroon varauduttu mitenkään?
Kommentit (46)
Yhteinen lapsi on, juuri 18 täyttänyt. Kummallakaan ei ole parisuhteen ulkopuolisia lapsia eikä niitä tässä iässä luultavasti enää tule, ei mulle ainakaan.
Omaisuutta on, kumpikin tienannut omansa. Koti on 50-50, kakkosasunto 90-10, muu on jomman kumman omaa.
Kuolemaan on varauduttu testamentilla: lapselle ja puolisolle puoliksi. Sitä vois ehkä nyt muuttaa kun lapsi on täysi-ikäinen ja voi elättää itse itsensä saadessaan perintöä.
Eroon on varauduttu juurikin sillä että naimisiin ei mennä: kumpikin kerää mukaan omansa ja lähdetään eri teille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi pitäisi olla yhteistä omaisuutta, on sitten avo- tai aviopari? Asunnonkin voi omistaa 50/50 ja sijoitukset ym. on kätevämpääkin pitää erillään.
Vierailija kirjoitti:
Nyt vanhempana olen alkanut ajatella, että avioliitosta olisi paljon taloudellista hyötyä mm. leskeneläkkeen ja henkivakuutuksen verohelpotuksen muodossa. Laskin että jopa 200000€ voi hyötyä jos olisi naimissa ja puoliso kuolisi tiettyyn aikaan - verrattuna avoliittoon. Aika hurjaa!
Ehkä päädymme vielä naimisiin.
Oletko tutustunut leskeneläkkeen ehtoihin viimeaikoina?
Vissiin joku 17 vuosi menossa, ei lapsia, paljon omaisuutta, testamentit on ja jos ero tulisi niin kämppä myyntiin, siitä saadut rahat puoliksi ja varmasti yhdessä kerätyt muutkin tavarat saataisiin jaetuksi ihan hyvässä hengessä, kummallakin on sitten tilillä ja muualla ihan itse ansaitut rahat joihin toisella ei ole mitään oikeutta. En menisi edes naimisiin ilman avioehtoa. Ymmärrän, että jos toinen on ollut kotona lasten kanssa niin se pitää jotenkin kompensoida, mutta muuten noi omaisuuden jakamiset on ihan hölynpölyä.
Me ehdittiin olla yhdessä parikymmentä vuotta ennen kuin mentiin naimisiin. Kun ikää tuli, piti ruveta miettimään juridisia asioita. Siinä samalla me tehtiin avioehto eron varalle, toisen kuollessa mennään lain mukaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitäisi olla yhteistä omaisuutta, on sitten avo- tai aviopari? Asunnonkin voi omistaa 50/50 ja sijoitukset ym. on kätevämpääkin pitää erillään.
Periaatteessa samaa mieltä, kunhan ollaan reiluja. Jos toinen tekee osa-aikaa pikkulapsiaikana, pitää perhevapaat (ja käytännössä sabotoi urakehityksen) ja toinen porskuttaa urallaan kuin ennenkin tai vaikka muutetaan toisen työn takia, pitää se ehdottomasti ottaa huomioon. Lapsettomilla pareilla on helppoa pitää erilliset omaisuudet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä. On omaisuutta, lapset ja henkivakuutus, edunsaajana puoliso.
Jos eroamme omaisuus menisi puoliksi, sillä omaisuutemme on 50/50. Jos/kun menehdymme omaisuus menee perintökaaren mukaan lapsille niin avoliitossa kuin avioliitossa.
Omaisuutena on mökki ja iso talo. Jos toinen lähtee tai menehtyy pitää talo joka tapauksessa myydä. Talo on maksettu, mutta liian iso meille jo nyt eli se vaihtuisi pienempään. Ja puolikkaan talon hinnalla saa asunnon kyllä. Mökin varmaan mies lunastaa, jos menehdyn/eroamme. Minä taas en tarvitse mökkiä jos puoliso menehtyy. Lapset joko pitää sen tai myy.
Ainoa asia minkä molemmat menetämme puolison kanssa on leskeneläke. Tosin koska tulot ovat suunnilleen meillä samat, sitä ei muutenkaan tulisi. Henkivakuutus auttaa kunnes omaisuus talo myyty. Mietitty siis on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt vanhempana olen alkanut ajatella, että avioliitosta olisi paljon taloudellista hyötyä mm. leskeneläkkeen ja henkivakuutuksen verohelpotuksen muodossa. Laskin että jopa 200000€ voi hyötyä jos olisi naimissa ja puoliso kuolisi tiettyyn aikaan - verrattuna avoliittoon. Aika hurjaa!
Ehkä päädymme vielä naimisiin.
Leskeneläkkeessä molempien tulee olla alle 50-vuotiaita. Menikö tuo pvm jo yli, kun sanot olevasi vanhempi?
Ohis eiköhän tässä tarkoitettu, että vanhemmiten ei vanhempana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me olemme nyt 40-vuotiaita, yhdessä lähes 20 vuotta ja mies on saanut päähänsä haluta naimisiin. Mitä tästä nyt ajattelisi. Minulla ei edes ole mitään omaisuutta, mistä voisi hyötyä.
Aviolesken asema puolison kuollessa on paljon selkeämpi kuin avolesken
Ohis Totta, tosin nykyään huomioidaan avolesken asema kun on pitkä suhde ja lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt vanhempana olen alkanut ajatella, että avioliitosta olisi paljon taloudellista hyötyä mm. leskeneläkkeen ja henkivakuutuksen verohelpotuksen muodossa. Laskin että jopa 200000€ voi hyötyä jos olisi naimissa ja puoliso kuolisi tiettyyn aikaan - verrattuna avoliittoon. Aika hurjaa!
Ehkä päädymme vielä naimisiin.
Leskeneläkkeessä molempien tulee olla alle 50-vuotiaita. Menikö tuo pvm jo yli, kun sanot olevasi vanhempi?
Jos on yhteisiä lapsia, voi olla yli 50 v.
Laitapa lähde.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Siinä jompi kumpi tai molemmat odottaa yhä sitä oikeaa ja siihen asti tyytyy kämppäkaveruuteen. Kyllä tosirakkauden kanssa sitten haluaa naimisiin.
Jos rakkaus vaatii maistraatin leimaa tai papin aamenta ollakseen oikeaa rakkautta, se ei ole kovin suurta rakkautta koskaan sitten ollutkaan.
Vierailija kirjoitti:
Sisareni joutui tällaisen "kyllä avoliitto riittää" -tyypin pettämäksi. Sukulainen kommentoi tähän hyvin... sanoi aina ihmetelleensä että mikä mättää, kun ei tyyppi kosi. Vaikka oli lapsiakin.
Joku on vialla jos ei rakastaan halua vihille viedä ja ilmaista rakkauttaan koko maailmalle. Häpeää suhdetttaan silloin tai tyytyy "ihan kivaan".
Mitä tarkoittaa käytännössä jäädä 'kyllä avoliitto riittää' -tyypin pettämäksi? Oliko omaisuutta, jonka sisaresi oli maksanut ja ei saanut omiaan takaisin? Vai oliko niin, että miehellä oli ennestään omaisuutta, jota sisaresi ei saanut? Avioliitossakin ennen liittoa hankittua omaisuutta ei jaeta erossa.
Itse olen pitkässä avoliitossa ja meillä omaisuus on 50/50.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me olemme nyt 40-vuotiaita, yhdessä lähes 20 vuotta ja mies on saanut päähänsä haluta naimisiin. Mitä tästä nyt ajattelisi. Minulla ei edes ole mitään omaisuutta, mistä voisi hyötyä.
Aviolesken asema puolison kuollessa on paljon selkeämpi kuin avolesken
Ohis Totta, tosin nykyään huomioidaan avolesken asema kun on pitkä suhde ja lapsia.
Siis mikä mikä v.ttu on avoleski?
Nää avot on pelkkiä kämppiksiä, kaikki, riippumatta ajasta, kuukausia tai 25 vuotta.
Persaukinen elämänsä lörtsäämä ja p.ska hyväksikäyttäjä. Avoo.
Jos rakastan, TIEDÄN, että tuo ihminen on LAHJA minulle eikä mikään yksi rivistä.
En voi sille mitään, mutta kun tapailin n. 45-vuotiasta lapsetonta miestä hetken ja hän kertoi, että edellinen suhde oli kestänyt 15-vuotta, mutta he eivät olleet naimisissa ja sitten vähän ajan päästä kävi ilmi, etteivät edes koko aikana asuneet yhdessä, niin se vain jotenkin tuntui ihan todella oudolta!
Vierailija kirjoitti:
En voi sille mitään, mutta kun tapailin n. 45-vuotiasta lapsetonta miestä hetken ja hän kertoi, että edellinen suhde oli kestänyt 15-vuotta, mutta he eivät olleet naimisissa ja sitten vähän ajan päästä kävi ilmi, etteivät edes koko aikana asuneet yhdessä, niin se vain jotenkin tuntui ihan todella oudolta!
Mitäs outoa siinä on?
Jotkut haluavat pitää oman tilan ja rauhan. Eletään erillään. Miten se rakastamisesta on pois jos kummatkin tykkää toimintamallista ?
Vanhemmat oli yhdessa 42 vuotta kunnes isäni kuoli, 2 lasta. Eivät koskaan menneet naimisiin ihan vaan koska eivät todellakaan halunneet mennä. Miksi tehdä mitään mitä ei halua? Pitivät täysin turhana. Itse olen ollut "vain" 25 vuotta parisuhteessa, enkä kerta kaikkiaan ole vieläkään löytänyt yhtään järjellistä syytä naimisiin menolle, joten emme ole menneet, emmekä mene. Lapsia ei myöskään olla haluttu. Broidi on ollut puolisonsa kanssa 15 vuotta, kaksi lasta, eivät naimisissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En voi sille mitään, mutta kun tapailin n. 45-vuotiasta lapsetonta miestä hetken ja hän kertoi, että edellinen suhde oli kestänyt 15-vuotta, mutta he eivät olleet naimisissa ja sitten vähän ajan päästä kävi ilmi, etteivät edes koko aikana asuneet yhdessä, niin se vain jotenkin tuntui ihan todella oudolta!
Mitäs outoa siinä on?
Jotkut haluavat pitää oman tilan ja rauhan. Eletään erillään. Miten se rakastamisesta on pois jos kummatkin tykkää toimintamallista ?
Vaan eivätpä tainneet tykätä, kun kaikesta päätellen nainen jäi katkeraksi kun jäi ilman lapsia ja mies jatkoi rikkaiden vanhempiensa turvin hulivilielämää. Yhteistä omaisuutta ei kertynyt ja mietin, että elättiköhän koko ajan töissä ollut nainen miehen tämän työttömyyskausien yli ennen eroa. Avioliitto on heikommassa asemassa olevan turva, tai sen, joka sijoittaa, mutta joka ei saakaan edes omaansa takaisin.
Vierailija kirjoitti:
Vanhemmat oli yhdessa 42 vuotta kunnes isäni kuoli, 2 lasta. Eivät koskaan menneet naimisiin ihan vaan koska eivät todellakaan halunneet mennä. Miksi tehdä mitään mitä ei halua? Pitivät täysin turhana. Itse olen ollut "vain" 25 vuotta parisuhteessa, enkä kerta kaikkiaan ole vieläkään löytänyt yhtään järjellistä syytä naimisiin menolle, joten emme ole menneet, emmekä mene. Lapsia ei myöskään olla haluttu. Broidi on ollut puolisonsa kanssa 15 vuotta, kaksi lasta, eivät naimisissa.
Ai joo. Testamentilla olivat varutuneet vanhempamme, kuten mekin puolison kanssa olemme. En tiedä veljestä ja heidän varautumisestaan kun ei kuulu mulle.
Sisareni joutui tällaisen "kyllä avoliitto riittää" -tyypin pettämäksi. Sukulainen kommentoi tähän hyvin... sanoi aina ihmetelleensä että mikä mättää, kun ei tyyppi kosi. Vaikka oli lapsiakin.
Joku on vialla jos ei rakastaan halua vihille viedä ja ilmaista rakkauttaan koko maailmalle. Häpeää suhdetttaan silloin tai tyytyy "ihan kivaan".