Mikä on oudoin asia, jolla ihmiset yrittävät keulia?
Minua jaksaa hämmästyttää, miten moni aikuinen nainen ajattelee, että on maailman hienointa olla mahdollisimman pienikokoinen. Ja että esim. ainoa syy liikunnan harrastamiseen on painon pudotus.
Kommentit (426)
Vanhat ukot jotka elämänkerroissaan kertovat panoistaan aikoinaan. Kun ei enää ole seksiä, niin muistelevat vanhoja.
Vierailija kirjoitti:
Vanhat ukot jotka elämänkerroissaan kertovat panoistaan aikoinaan. Kun ei enää ole seksiä, niin muistelevat vanhoja.
Joo, hyi.
Sillä että hän on ollut niin itsenäinen ja aikuismaisempi kuin muut ikäisensä, koska jäi orvoksi lapsena. Todellisuudessa eli ihan tavallista lapsen elämää isovanhempiensa kanssa, minne lastensuojelu sijoitti hänet. Joskus teininä hänellä oli myös joku oma sosiaalityöntekijä, ilmeisesti myös jälkihuolto.
Se, että on aviomies, vaikka mies pettää häntä koko ajan. Keulii sillä, että on tulossa toinen lapsi, vaikka kaikki tietää, että he todennäköisesti eroavat pian. Vastuutonta käytöstä. Keulii siis sinkkukavereilleen.
Pinnallinen ex-ystäväni piti sitä ilmoitusarvoisena asiana, että hänellä on nyt iPhone. Melkein purskahdin nauramaan kun hän piti sitä jotenkin hienona asiana.
Naiset, jotka ovat ylpeitä siitä kuinka riippuvaisia miehestään ovat, ja pitää ensin aina kysyä mieheltä lupa kaikkeen, koska itsellä ei ole mitään mielipiteitä esim. voiko ostaa jonkun vaatteen. Mitä hienoa siinä on, että on niin epävarma ja eikä osaa ajatella omilla aivoillaan?
Eräs naimisissa oleva nainen kehuskeli kuinka komeat miehet yrittävät iskeä häntä työpaikalla tai naapurissa. Aivan kuvottava tyyppi!
Vierailija kirjoitti:
"Kaverien" määrällä.
Kyllä ja kavereita facessa 1300 ja tykkäyksiä runsaissa päivityksissä 5-25
Mies kehuskeli, että vaikka on rikas asuu edelleen nuhjuisessa kämpässä kämppisten kanssa. Mielestäni siinä ei ole mitään kehumista, että asut kämppisten kanssa yli kolmikymppisenä.
Ilmeisesti lähes kaikki on tulkittavissa "keulimiseksi"(?) No joo - on jotkut näistä ihan hupaisia.
Sillä, että on aina myöhässä. Pitää sitä jotenkin hellyttävänä piirteenä itsessään. Oikeasti on vain itsekeskeinen ja epäkunnioittava ihminen.
Pettämisellä kehuskelu. Kehuskelet sillä, että olet kamala ihminen? Toinen omituinen kehuskelun aihe on muiden nöyryyttäminen esim. vanhempi sanoo lapsilleen ilkeästi ja nöyryyttää heitä ja sitten hymyilee ylpeänä.
Kun miehet ahdistelevat naisia ja naureskelevat keskenään sille.
Vierailija kirjoitti:
Sillä että hän on ollut niin itsenäinen ja aikuismaisempi kuin muut ikäisensä, koska jäi orvoksi lapsena. Todellisuudessa eli ihan tavallista lapsen elämää isovanhempiensa kanssa, minne lastensuojelu sijoitti hänet. Joskus teininä hänellä oli myös joku oma sosiaalityöntekijä, ilmeisesti myös jälkihuolto.
Yleensä orvoksi jääminen vaikuttaa ihan päinvastoin, haittaa itsenäistymistä ja altistaa erilaisille ongelmille.
Äiti piti itseään muita parempana kun ei koskaan pyytänyt itselleen mitään ja aina uhrautui muiden puolesta ja sen myötä sairastui kun ei pitänyt itsestään huolta.
Noloin on kyllä ylivoimaisesti se, että kehuskelee, että on lapsia. Käyttäytyvät kuin olisivat jotain parempia ihmisiä, jotka parantavat maailmaa.
Muiden työt ja teot. Ärsyttää aina yhtä paljon. Kaikkein röyhkeintä on laskuttaa siitä työn osasta, minkä asiakas on jo tehnyt itse. Näistä on joutunut joskus tekemään reklamaation ja vastine on ollut myrskyisä. On suorastaan hyökätty kimppuun ja koitettu hiljentää. On tietysti ehditty valehdella ja kehua muille, mitä kaikkea on saanut aikaiseksi, vaikkei saanutkaan.
On noloa jäädä valehtelusta kiinni, mutta se on valitettavasti oma moka. Kärsimys on ansaittua.
Mies kehuskeli sillä, että hänellä on bemari. Se on ihan tavallinen auto ja kertoi vielä, että joutuu viemään sitä usein korjaamoon.
Äitini oli olevinaan parempi kun asui omassa osakkeessaan, sanoi aina muista, että vuokratalon Liisa tai Maija.