Se on "kapeakatseista", jos joku ei halua hautajaisia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö jokainen ihminen ole edes pienen muistotilaisuuden arvoinen?

Eli eikö ole, kuoppaan vaan, ilman että ainuttakaan surijaa. Surullista.

Suurin osa tuhkataan nykyään eli mitään kuoppia ja hautausmaita ei edes välttämättä tarvita. 

Suoraan sanottuna pidän todella omituisena ajatteluna sitä, että vain hautajaiset ja muistotilaisuudet osoittaisivat onko ihmisellä aitoja surijoita vai ei?! Mitä ihmettä? Onko tällainen ajatus muka kovinkin yleinen? Ap

 

Kuoppaan se tuhkakin menee. Kokemuksesta tuplasto raskasta, ensin hautajaiset sitten vielä maahanpanijaiset.

No ei mene. Pari vuotta sitten viimeksi ystäväni tuhkat siroteltiin mereen. Minun tuhkani sirotellaan omalle maalle sitten aikanaan. Ap

Ei kukaan maata omista Meri on parempi vaihtoehto.

1. Identiteetti on mielen luomus ja perustuu valheeseen.  (Luuk. 14:26)

2. Omistusoikeus on mielen luomus ja perustuu valheeseen. (Matt. 19:23,24)

3. Maailma on mielen luomus ja perustuu valheeseen. (Jaak. 4:4)

4. Maallinen ruumis on mielen luomus ja perustuu valheeseen. (1. Kor. 15:44,47)

"Nämä ovat ne, jotka eivät ole saastuttaneet itseään naisten kanssa; sillä he ovat niinkuin neitsyet. Nämä ovat ne, jotka seuraavat Karitsaa, mihin ikinä hän menee. Nämä ovat ostetut ihmisistä esikoiseksi Jumalalle ja Karitsalle, eikä heidän suussaan ole valhetta havaittu; he ovat tahrattomat."

"Ulkopuolella ovat koirat ja velhot ja huorintekijät ja murhaajat ja epäjumalanpalvelijat ja kaikki, jotka valhetta rakastavat ja tekevät."

Älä siis jää valheisiin kiinni. Valheet pitävät sinut kiinni maailmassa.

Suhtaudun muuten siihenkin väitteeseen epäillen, kun usein sanotaan, että hautajaisten järjestäminen auttaa surutyössä, kun voi tehdä jotain konkreettista. Tässä jutussa ei siitä ollut mitään, mutta väite esitetään usein ns. varmana tietona. Mutta itse en ole tavannut hautajaisten järjestäjiä, jotka olisivat kokeneet niin. Surun keskellä joutuu miettimään rahoitusta, hautajaiset ovat kalliita, asioita on todella paljon järjestettävänä, vaikka ei jaksaisi. 

Pitkän sairauden jälkeen ymmärrän, että hautajaiset ovat luonteva päätepiste jättää jäähyväiset rituaalissa. Mutta on paljon muunkinlaisia kuolemia, nuorten kuolemia (ensimmäinen ystäväni kuoli jo ollessani 15, teki im), joiden järjestäjät ovat shokissa ja lähes toimintakyvyttömiä, on myös pienten lasten vanhempia, joilta on kadonnut puoliso äkillisesti, mutta hautajaiset on vain järjestettävä jollain rahalla ja energialla. Se nyt ei vain pidä paikkansa, että hautajaiset ja muistotilaisuus olisivat aina eteenpäin surun tiellä ja edistäisivät prosessia.

Suruun kuuluu usein myös ristiriitaisia ja traumaattisia asioita ja reaktioita. Ajatus surun suorittamisesta josta joku toinen kirjoittaja tässä ketjussa kertoi, oikeastaan kuuluu läheisesti hautajaisiin ja muistotilaisuuteen. On on juuri sitä, surun suorittamista. Se on pakko jaksaa, koska on ajateltu, että pitää tehdä, sitä on pidetty velvollisuutena. Se on selvästi muuttumassa. Ap

Rivipapin huomioita ap:lle:

- kirkkoherrakin on yksi ihminen, kuten sinäkin, ei ole "kirkon kanta" tai yksi yhteen mitä kirkossa ajatellaan tai mitä papisto ajattelee 

- itse tulkitsin kirjoituksen toisin, erilaisia surevia kunnioittavammaksi kuin mitä olet itse sen tulkinnut; silti vain Riikka Reina voi avata mitä kaikkea hän ajatellut

- olen kanssasi samaa mieltä että ei hautajaisten tai muistotilaisuuden viettäminen yksistään vielä kerro ihmisen merkityksestä yhteisölleen

- minustakin jonkinlainen yhteisöllinen muistaminen tärkeää; seurakunta ei ole se joka määrittelee tai menee sinne, vaan meitä pyydetään; ihan yhtä tärkeänä pidän toisenlaisia tapoja kuin kristillisiä hautajaisia

- oma yli 20v työkokemus kertonut, että hyvin usein kun omaiset pyytävät siunausta myös kirkosta eronneille rakkailleen, eivät he ajattele siinä kriisissä niinkään mitä vainaja itse olisi tahtonut; heillä on oma surunsa ja he kaipaavat lohtua ja tämä on tapa joka heille tutuin, he tahtovat itse näin (ei pahalla) ja usein ei olla puhuttu kuolemasta

- pappi tuo sen keskusteluun, mitä vainaja itse haluaisi, on meidän virkavelvollisuutemme (uskonnonvapauslaki), joskus päädytään yhdessä että ei siunata, mutta useimmiten siunataan; papilla ei ole omaa mielipidettä asiasta

- tärkeintä kaikkien tiedottaa omaisille, voi tehdä hautaustestamentin, jossa kertoo mitä haluaa ja mitä ei halua; tätä ei voi toimittaa seurakuntaan tiedoksi ikävä kyllä joten omaisista tämäkin kiinni 

- suruhartauksista: Näitäkin meiltä aina pyydetään, emme me "tunge" pitämään; kirkossa on iso tila kokoontua ja kirkko vain on jollain syvällä tasolla monen mielissä turvapaikka: ei toki ole velvollisuutta tulla

- papeilla ja kanttoreilla ainakin kaupungeissa on tosi paljon töitä, ei me hakeuduta ihmisten elämiin ja tilanteisiin olemaan jollain tapaa tärkeitä vaan olemme olemassa ja pyyntöjä on paljon; toki erityistyömuodoissa myös ns etsivää työtä eli saapuvilla oloa tehdään aina jos keritään (sairaalapapit tunnetuin esimerkki)

- surussa en koe olevani asiantuntija vaan yksi elämän ja kuoleman koskettama ihminen toisten samanlaisten joukossa vaikka kuunnellut muit olenkin paljon; luterilaisten hautajaisten järjestämisessä kyllä

- vielä kiitos kun jaksoit lukea ap, ajattelen sinua lämmöllä ja toivon että rohkenet kertoa ajatuksistasi läheisillesi niin, että he toimisivat sinun toiveittesi mukaan; tiedostan työkaverieni kanssa hyvin ettemme elä yhtenäiskulttuurissa eikä ole tarpeenkaan; ajan myötä varmasti myös toisenlaiset tavat surra yhdessä kehittyvät

Jos ei kuulu kirkkoon, eikä ole lähiomaisia. Miten pitää hautajaiset ja kenelle?