Se on "kapeakatseista", jos joku ei halua hautajaisia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö jokainen ihminen ole edes pienen muistotilaisuuden arvoinen?

Eli eikö ole, kuoppaan vaan, ilman että ainuttakaan surijaa. Surullista.

Suurin osa tuhkataan nykyään eli mitään kuoppia ja hautausmaita ei edes välttämättä tarvita. 

Suoraan sanottuna pidän todella omituisena ajatteluna sitä, että vain hautajaiset ja muistotilaisuudet osoittaisivat onko ihmisellä aitoja surijoita vai ei?! Mitä ihmettä? Onko tällainen ajatus muka kovinkin yleinen? Ap

 

Kuoppaan se tuhkakin menee. Kokemuksesta tuplasto raskasta, ensin hautajaiset sitten vielä maahanpanijaiset.

No ei mene. Pari vuotta sitten viimeksi ystäväni tuhkat siroteltiin mereen. Minun tuhkani sirotellaan omalle maalle sitten aikanaan. Ap

Kuule ap, eiköhän sillä papilla ole ihan satojen hautajaisten ja surevien omaisten kohtaamisen kokemus mielipiteensä takana.

Vierailija kirjoitti:

Kuule ap, eiköhän sillä papilla ole ihan satojen hautajaisten ja surevien omaisten kohtaamisen kokemus mielipiteensä takana.

Ei pappi ole mikään ajatustenlukija. Tutkimustietoakaan asiasta ei esitetty. Hautajaisvieraita on hyvin monenlaisia ja monista lähtökohdista on vainajiakin, jo maalaisjärkenikin sanoo, että tuollaiset mielipiteet eivät voi mitenkään pitää paikkansa. Ihmisten sureminen ja reaktiot poikkeavat varsin paljon toisistaan eikä pappi tiedä mitä hautajaisvieraat ja omaiset ajattelevat hautajaisista ja muistotilaisuudesta. 

Itse asiassa koko jutun aihekin todistaa juuri päinvastaista kuin mitä pappi sanoi. Eli kun rituaalit eivät enää tunnu pakolllisilta ja side kirkkoon on katkennut, eivät ihmiset kaipaakaan enää noita rituaaleja. Ap

Ystäväni itse asiassa kuoli kaksi kuukautta sitten, hän ei kuulunut kirkkoon eikä ainakaan ystäviä kutsuttu hautajaisiin, jos sellaisia oli. Sen sijaan heti hänen yllättävän ja äkillisen kuolemansa jälkeen perustettiin wa-ryhmä, mihin jaettiin kuvia hänen elämänsä varrelta ja muisteltiin häntä. Tallensin ne kuvat itselleni muistoksi hänestä ja hänen näköisestään elämästä. Ystäväpariskunnan kanssa vietämme pian iltaa, jossa varmasti nostamme vainajalle maljan ja muistelemme häntä.

Suremisen tavat ovat muuttuneet, mutta tässäkin asiassa kirkko koettaa jotenkin saada kirkosta etääntyneet tuntemaan olonsa huonommiksi siksi, etteivät kirkon perinteiset tavat tunnu tarpeellisilta. Minusta se ei ollenkaan sovi yhteen heidän ideologiansa kanssa. Ja on tosiaan hyvin erikoinen ajatus siitä, että hautajaiset ja muistotilaisuus olisivat mittari sille miten pidetty ihminen oli. Ap

Kun kerran vauhtiin pääsen, niin ihmettelen tässä vielä sitäkin, miten kirkko heti ryntää paikalle, kun jotain ikävää sattuu, onnettomuus tai jotain muuta järkyttävää. Minusta se on todella epäkunnioittavaa, että ventovieraat ovat itkemässä ja papin lohduttelua saamassa, vaikka eivät lainkaan tunne onnettomuuden uhria. En käsitä miksei sitä paheksuta, sillä onnettomuuden tai rikoksen uhreja pitäisi kunnioittaa eikä repostella heitä pitkin kirkkoa. 

En hyväksy alkuunkaan tuollaista toimintatapaa. Ap

Olen toiminut surun kokemusasiantuntijana ja törmännyt liian usein siihen, miten ihmiset kantavat pitkäänkin surua ja ahdistusta osaamatta purkaa sitä kunnolla. Jää kuin sama levy päälle ja menetys vaikuttaisi tapahtuneen eilen, vaikka aikaa olisi vierähtänyt useampia vuosia tai jopa yli vuosikymmenien.

Sanon aina kaikille sureville, olipa kyse läheisestä ihmisestä tai lemmikistä, että järjestä muistotilaisuus. Se käsitetään helposti  jäykäksi kahvitteluksi, jonka joudun korjaamaan joka kerta: juokse maratoni, kierrä maapallo, rakenna talo, polta vainajan vaate nuotiolla, mene huutamaan metsään, neulo villasukat, maalaa seinä tai ihan mitä tahansa, mutta omista se hetki vainajan muistoksi ja kunniaksi. Ja se, joka on vinkistäni pitänyt, on kiittänyt ideaa ja jolla saanut helpotusta kipeään suruunsa. Suosittelen järjestämään uuden "muistojuhlan", jos ei ensimmäinen vielä auttamaan purkamaan surua ja ikävää.

Niinpä ja onneksi vainaja ei viime kädessä ole enää päättämässä, miten häntä saa surra ja muistaa. Jos joku haluaa muistaa, jakaa suruaan muiden kanssa, on oltava oikeus siihen. Rakkaan ihmisen kuolema jättää hyvin ison aukon , koska kuoleman myötä menettää myös kivat kahvittelut, puhelinsoitot, kuulumisten vaihtamiset tai ei vain ole enää ketään ketä onnitella syntymäpäivänä yms.

Se, että kuolemaa vierastetaan, pelätään, koetaan ahdistavaksi kertoo myös ihmisten kyvyttömyydestä kohdata elämässään vaikeita asioita. Pienet arjen jutut kasvavat isoiksi peikoiksi, koska ei uskalleta tuntea enempää. Kuolemaa ei voi hallita ja päättää siitä- ei enemmistöllä ja moni kokee  kuoleman uutisen kohdatessaan  menettävänsä oman elämänsä hallinnan. Kuolema vaatii rohkeutta ja sitä, että suostuu suremaan. Mikä sen järkevämpää silloin  kuin saada jakaa suru?

Kirkkoherran mielipide on pitkällisen kokemuksen tulosta. Kirkko on yhteiskuntamme yksi instassi, jossa on vuosisatojen tietoa ja käytännön kokemusta kuolemasta ja surusta. Kyseisen kirkkoherran  mielipide edustaa laajempaakin huomiota asiasta, mutta jonkun pitää sanoa se ääneen. Olen hänen kanssaan hyvin samaa mieltä. 

Selvisin omasta surustani erinomaisen onnistuneilla muistojuhlilla, jossa ei ollut mitään perinteitä ja ihmiset kokivat sen hyvin lohdullisena. Sen jälkeen järjestin lukemattomia, ikiomia muistojuhlia kiipeämällä kallion päälle ja makaamalla sammaleen päällä itkemässä. Jokaikinen kiipemisen osuus oli omistettu vainajalleni. Se oli hyvä rituaali.

Vierailija kirjoitti:

Kun kerran vauhtiin pääsen, niin ihmettelen tässä vielä sitäkin, miten kirkko heti ryntää paikalle, kun jotain ikävää sattuu, onnettomuus tai jotain muuta järkyttävää. Minusta se on todella epäkunnioittavaa, että ventovieraat ovat itkemässä ja papin lohduttelua saamassa, vaikka eivät lainkaan tunne onnettomuuden uhria. En käsitä miksei sitä paheksuta, sillä onnettomuuden tai rikoksen uhreja pitäisi kunnioittaa eikä repostella heitä pitkin kirkkoa. 

En hyväksy alkuunkaan tuollaista toimintatapaa. Ap

Minä tavallaan ymmärrän tämän. Esimerkiksi tsunami kosketti meidänkin perhettä ja vaikka itse en Suomessa ollutkaan ihan ekoina päivinä, niin kyllä ainakin minua jollain tavalla ilahdutti tai lohdutti se, että täälläkin järjestettiin monella paikkakunnalla erilaisia tilaisuuksia kirkonkin toimesta. Tuntui, että ei ollut yksin asian kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Olen toiminut surun kokemusasiantuntijana ja törmännyt liian usein siihen, miten ihmiset kantavat pitkäänkin surua ja ahdistusta osaamatta purkaa sitä kunnolla. Jää kuin sama levy päälle ja menetys vaikuttaisi tapahtuneen eilen, vaikka aikaa olisi vierähtänyt useampia vuosia tai jopa yli vuosikymmenien.

Sanon aina kaikille sureville, olipa kyse läheisestä ihmisestä tai lemmikistä, että järjestä muistotilaisuus. Se käsitetään helposti  jäykäksi kahvitteluksi, jonka joudun korjaamaan joka kerta: juokse maratoni, kierrä maapallo, rakenna talo, polta vainajan vaate nuotiolla, mene huutamaan metsään, neulo villasukat, maalaa seinä tai ihan mitä tahansa, mutta omista se hetki vainajan muistoksi ja kunniaksi. Ja se, joka on vinkistäni pitänyt, on kiittänyt ideaa ja jolla saanut helpotusta kipeään suruunsa. Suosittelen järjestämään uuden "muistojuhlan", jos ei ensimmäinen vielä auttamaan purkamaan surua ja ikävää.

Niinpä ja onnek

Mikä on surun kokemusasiantuntija?

Eiköhän suru ja sureminen ole aina hyvin yksilöllistä ja henkilökohtaista. Ei kukaan ulkopuolinen voi tulla kertomaan, mitä saa tai ei saa tehdä.

Minä kuuulun ev.lut. kirkkoon, mutta en myöskään halua minkään kaltaisia hautajaisia ja olisin mieluusti ilman myös sitä palkkaansa vastaan saarnaavan papin siunaustakin. Ilman pappia olen tähän maailmaan tullut ja ilman pappia voin täältä myös poistua. Ihmiselle pitäisi suoda juuri sellainen tästä maallisesta maailmasta poistuminen kuin hän itse haluaa.

Vierailija kirjoitti:

Olen toiminut surun kokemusasiantuntijana ja törmännyt liian usein siihen, miten ihmiset kantavat pitkäänkin surua ja ahdistusta osaamatta purkaa sitä kunnolla. Jää kuin sama levy päälle ja menetys vaikuttaisi tapahtuneen eilen, vaikka aikaa olisi vierähtänyt useampia vuosia tai jopa yli vuosikymmenien.

Sanon aina kaikille sureville, olipa kyse läheisestä ihmisestä tai lemmikistä, että järjestä muistotilaisuus. Se käsitetään helposti  jäykäksi kahvitteluksi, jonka joudun korjaamaan joka kerta: juokse maratoni, kierrä maapallo, rakenna talo, polta vainajan vaate nuotiolla, mene huutamaan metsään, neulo villasukat, maalaa seinä tai ihan mitä tahansa, mutta omista se hetki vainajan muistoksi ja kunniaksi. Ja se, joka on vinkistäni pitänyt, on kiittänyt ideaa ja jolla saanut helpotusta kipeään suruunsa. Suosittelen järjestämään uuden "muistojuhlan", jos ei ensimmäinen vielä auttamaan purkamaan surua ja ikävää.

Niinpä ja onnek

Olet kokemusasiantuntija, joten olet kenties tavannut ihmisiä, jotka ovat jääneet jumiin suruun, mutta ei se ole mitenkään yleinen kokemus eikä se todellakaan kerro mistään muistotilaisuuden puutteesta, jos suruun jää jumiin. Kysehän on käsittelemättömistä asioista, jotka eivät liity kuolemaan lainkaan. Sattumoisin olen itsekin ihmisten kohtaamisen ammattilainen ja aika kokenut myös eli lähemmäs 30 vuotta on tullut käsiteltyä ihmisten asioita heidän kanssaan. Se yksinkertaisesti ei pidä paikkansa mitä pappi tuossa sanoo ja mielipiteeksi hän on sen itsekin nimennyt, ei tutkimustulokseksi. Nykytutkimus ei myöskään tue sitä entistä käsitystä, että surussa olisi erilaisia vaiheita, joita kaikki tuntevat. Samaten on muuttunut käsitys kriisin vaiheista, siitä ei ole tutkimusnäyttöä eikä sellaista enää opeteta ammattilaisille.

Ja tuo loppuosa tekstistäsihän kertoo samasta mistä itsekin kirjoitin eli siitä miten muistamisen tavat ovat muuttuneet.  Ap

"Se, että kuolemaa vierastetaan, pelätään, koetaan ahdistavaksi kertoo myös ihmisten kyvyttömyydestä kohdata elämässään vaikeita asioita. "

Tämä väite esitetään usein, mutta mitään näyttöä siitä ei ole, että asia noin olisi. Enkä ole omakohtaisestikaan sellaista havainnut, kun useampikin ystäväni on kuollut. Varmasti aina on ollut niitä, jotka eivät ole halunneet kohdata kuolemaa, vaan pyrkineet väistämään kuolevan. Ap

"Mikä on surun kokemusasiantuntija?

Eiköhän suru ja sureminen ole aina hyvin yksilöllistä ja henkilökohtaista. Ei kukaan ulkopuolinen voi tulla kertomaan, mitä saa tai ei saa tehdä."

En tiedä, mutta eikö seurakunnissa ole sururyhmiä, liittyisikö jotenkin sellaiseen?

Suru ja sureminen todella on yksilöllistä ja henkilökohtaista. Ihmisten reagointitavat ovat aina sidoksissa hänen persoonallisuuden piirteisiinsä, arvoihinsa ja siihen mikä hänen suhteensa vainajaan. Itse kyllä näkisin mielelläni kuoleman ammattilaisen kuten papin kunnioittavan ihmisten erilaisuutta niin että herkissä ja tärkeissä asioissa kuten kuolemantapauksissa pyrittäisiin noudattamaan sitä mitä vainaja halusi eikä sitä kyseenalaistettaisi. Hänellä kun on varmasti ollut painavat syyt päätöksilleen. Miten minä itse muka olisin velvollinen järjestämään kuolemani alkoholistisukulaisteni mieliksi, koska he haluaisivat tulla tilaisuuteen humalassa esiintymään? Kyllä kuolema on sen verran arvokas asia, ettei sen yli enää tarvitse miellyttää ihmisiä, jotka ovat haitanneet jo eläessä aivan tarpeeksi. Rauha heidänkin sielulleen, mutta en halua heitä hautajaisiin ja muistotilaisuuteen enkä ole heidän tilaisuuksiinsa menossa. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun kerran vauhtiin pääsen, niin ihmettelen tässä vielä sitäkin, miten kirkko heti ryntää paikalle, kun jotain ikävää sattuu, onnettomuus tai jotain muuta järkyttävää. Minusta se on todella epäkunnioittavaa, että ventovieraat ovat itkemässä ja papin lohduttelua saamassa, vaikka eivät lainkaan tunne onnettomuuden uhria. En käsitä miksei sitä paheksuta, sillä onnettomuuden tai rikoksen uhreja pitäisi kunnioittaa eikä repostella heitä pitkin kirkkoa. 

En hyväksy alkuunkaan tuollaista toimintatapaa. Ap

Minä tavallaan ymmärrän tämän. Esimerkiksi tsunami kosketti meidänkin perhettä ja vaikka itse en Suomessa ollutkaan ihan ekoina päivinä, niin kyllä ainakin minua jollain tavalla ilahdutti tai lohdutti se, että täälläkin järjestettiin monella paikkakunnalla erilaisia tilaisuuksia kirkonkin toimesta. Tuntui, että ei ollut yksin asian kanssa.

Sinua se ilahdutti, mutta monia onnettomuuden tai rikoksen uhrin perheitä ei välttämättä lainkaan ilahduttanut. Miten voi olla, että tällaista tapahtuu jatkuvasti eikä kukaan kyseenalaista sitä? Olisin tosi vihainen, jos minun elämäni romahduttaneesta onnettomuudesta tai rikoksesta tehtäisiin julkinen spektaakkeli kirkossa. Minusta se on suorastaan hävytöntä enkä voi ymmärtää, ettei asiasta ole edes keskusteltu julkisuudessa. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun kerran vauhtiin pääsen, niin ihmettelen tässä vielä sitäkin, miten kirkko heti ryntää paikalle, kun jotain ikävää sattuu, onnettomuus tai jotain muuta järkyttävää. Minusta se on todella epäkunnioittavaa, että ventovieraat ovat itkemässä ja papin lohduttelua saamassa, vaikka eivät lainkaan tunne onnettomuuden uhria. En käsitä miksei sitä paheksuta, sillä onnettomuuden tai rikoksen uhreja pitäisi kunnioittaa eikä repostella heitä pitkin kirkkoa. 

En hyväksy alkuunkaan tuollaista toimintatapaa. Ap

Minä tavallaan ymmärrän tämän. Esimerkiksi tsunami kosketti meidänkin perhettä ja vaikka itse en Suomessa ollutkaan ihan ekoina päivinä, niin kyllä ainakin minua jollain tavalla ilahdutti tai lohdutti se, että täälläkin järjestettiin monella paikkakunnalla erilaisia tilaisuuksia kirkonkin toimesta. Tuntui

Sinua se ilahdutti, mutta monia onnettomuuden tai rikoksen uhrin perheitä ei välttämättä lainkaan ilahduttanut. Miten voi olla, että tällaista tapahtuu jatkuvasti eikä kukaan kyseenalaista sitä? Olisin tosi vihainen, jos minun elämäni romahduttaneesta onnettomuudesta tai rikoksesta tehtäisiin julkinen spektaakkeli kirkossa. Minusta se on suorastaan hävytöntä enkä voi ymmärtää, ettei asiasta ole edes keskusteltu julkisuudessa. Ap

Käsittääkseni näihin tilaisuuksiin kysytään lupa lähimmiltä omaisilta, jos kyseessä on esimerkiksi tietyllä paikkakunnalla sattunut nuoren tai nuorten kuolema, jossa on kuollut vaikka 1-4 ihmistä. Tuollaisessa tilanteessa ihmiset, varsinkin jos kyseessä on nuoret ja tapaus on koskettanut esimerkiksi koulukavereita tai samalla paikkakunnalla asuvia nuoria, saattavat kaivata sellaista yhdessäoloa ja esimerkiksi tilaisuutta keskustella tapahtuneesta. Sen vuoksihan järjestetään usein kriisiapua, ihmisillä ja varsinkin nuorilla voi olla kova tarve purkaa asiaa puhumalla tai ihan vaan tarve saada olla toisten seurassa. Kirkko on ympäristönä sellainen, että siellä on helppoa järjestää sellaisia tapahtumia matalalla kynnyksellä ilman sen kummempia järjestelyjä.

Toki esimerkiksi just tsunami kosketti ihmisiä ympäri maailman ja oli ihan yleisesti uutisoitu tapaus, joten se oli eri tilanne. Mutta siinäkin tapaus kosketti lähiomaisten lisäksi ystäviä, tuttavia, työkavereita, koulukavereita ja myös päiväkotikaverieta.

"Käsittääkseni näihin tilaisuuksiin kysytään lupa lähimmiltä omaisilta, jos kyseessä on esimerkiksi tietyllä paikkakunnalla sattunut nuoren tai nuorten kuolema, jossa on kuollut vaikka 1-4 ihmistä. "

Kysyin tekoälyltä ja kirkon ei tarvitse pyytää lupaa tuollaisen yleisötilaisuuden järjestämiseen, mutta "se pyrkii toimimaan hienotunteisesti" eikä esimerkiksi isommassa onnettomuustilanteessa, kouluampumisissa ja vastaavissa mainita ketään nimeltä. 

Eli välttämättä lupaa ei kysytä. Ei myöskään minusta ole kovinkaan "hienotunteista" mennä kysymäään omaiselta saavatko ventovieraat tulla suremaan kirkkoon sinun omaisesi menehtymistä yhdessä papin kanssa. Kyllä se tuntuisi todella loukkaavalta ainakin minusta, tuntuisi siltä, että kirkko pyrkii hyötymään toisten onnettomuudesta saadakseen näkyvyyttä.

Media kunnioittaa edelleen todella paljon kirkkoa eikä tällaisia käytäntöjä tai kirkon käytäntöjä yleensäkään käsitellä kriitisesti kovinkaan usein. En tarkoita ikuista homo- ja naispappikeskustelua, vaan ihan näitä normaaleja asioita, jotka kirkko tekee, koska se on aina saanut tehdä niin. Mitä jos jokin muukin seurakunta haluaisi avata ovensa ja surra samalla tavalla, vaikkapa moskeija. Olisiko se ok? Tai jokin lahko? Ventovieraiden ihmisten sureminen näyttävästi - mitä sellaisen taustalla oikeastaan on? Eiväthän kirkon työntekijät ole psykoterapia-ammattilaisia, jotka esimerkiksi osaisivat käsitellä vaikkapa kouluampumisen omassa koulussaan kokeneiden nuorten reaktioita. Siihen on omat ammattilaisensa. Ap

Vierailija kirjoitti:

Olen toiminut surun kokemusasiantuntijana ja törmännyt liian usein siihen, miten ihmiset kantavat pitkäänkin surua ja ahdistusta osaamatta purkaa sitä kunnolla. Jää kuin sama levy päälle ja menetys vaikuttaisi tapahtuneen eilen, vaikka aikaa olisi vierähtänyt useampia vuosia tai jopa yli vuosikymmenien.

Sanon aina kaikille sureville, olipa kyse läheisestä ihmisestä tai lemmikistä, että järjestä muistotilaisuus. Se käsitetään helposti  jäykäksi kahvitteluksi, jonka joudun korjaamaan joka kerta: juokse maratoni, kierrä maapallo, rakenna talo, polta vainajan vaate nuotiolla, mene huutamaan metsään, neulo villasukat, maalaa seinä tai ihan mitä tahansa, mutta omista se hetki vainajan muistoksi ja kunniaksi. Ja se, joka on vinkistäni pitänyt, on kiittänyt ideaa ja jolla saanut helpotusta kipeään suruunsa. Suosittelen järjestämään uuden "muistojuhlan", jos ei ensimmäinen vielä auttamaan purkamaan surua ja ikävää.

Niinpä ja onnek

Kuka sen määrittelee ja miten, että millä tavoin tai edes että pitääkö sitä surua purkaa? Ei suru ole mikään suoritus tai homma mikä pitää tehdä tai saada tehtyä.

Vierailija kirjoitti:

Minä kuuulun ev.lut. kirkkoon, mutta en myöskään halua minkään kaltaisia hautajaisia ja olisin mieluusti ilman myös sitä palkkaansa vastaan saarnaavan papin siunaustakin. Ilman pappia olen tähän maailmaan tullut ja ilman pappia voin täältä myös poistua. Ihmiselle pitäisi suoda juuri sellainen tästä maallisesta maailmasta poistuminen kuin hän itse haluaa.

Itse oikeasti kuvittelin, että kirkon työntekijät kuuntelevat vainajan tahtoa ja haluavat sitä noudattaa, mutta jutun mukaan kirkko ajatteleekin, että hautajaiset ovat omaisia varten, joten silloinhan hautaustahdollakaan ei ole mitään merkitystä. Kannattaa lukea tuo juttu, jonka linkkasin. Ap

Vierailija kirjoitti:

"Käsittääkseni näihin tilaisuuksiin kysytään lupa lähimmiltä omaisilta, jos kyseessä on esimerkiksi tietyllä paikkakunnalla sattunut nuoren tai nuorten kuolema, jossa on kuollut vaikka 1-4 ihmistä. "

Kysyin tekoälyltä ja kirkon ei tarvitse pyytää lupaa tuollaisen yleisötilaisuuden järjestämiseen, mutta "se pyrkii toimimaan hienotunteisesti" eikä esimerkiksi isommassa onnettomuustilanteessa, kouluampumisissa ja vastaavissa mainita ketään nimeltä. 

Eli välttämättä lupaa ei kysytä. Ei myöskään minusta ole kovinkaan "hienotunteista" mennä kysymäään omaiselta saavatko ventovieraat tulla suremaan kirkkoon sinun omaisesi menehtymistä yhdessä papin kanssa. Kyllä se tuntuisi todella loukkaavalta ainakin minusta, tuntuisi siltä, että kirkko pyrkii hyötymään toisten onnettomuudesta saadakseen näkyvyyttä.

Media kunnioittaa edelleen todella paljon kirkkoa eikä tällaisia käytäntöjä tai kirkon käytäntöjä yleen

Tuo luvan kysyminen riippuu varmasti siitä kuinka moni on kuollut ja mitkä mahdollisuudet on siihen luvan kysymiseen. Esimerkiksi Jokelan tapaus 2007 kosketti kuolleiden perheiden lisäksi kaikkia paikallaolijoita, satoja ihmisiä. Sellaisessa ymmärrän hyvin, että halutaan järjestää jonkinlainen yhteisöllinen tilaisuus.

"Tuo luvan kysyminen riippuu varmasti siitä kuinka moni on kuollut ja mitkä mahdollisuudet on siihen luvan kysymiseen. Esimerkiksi Jokelan tapaus 2007 kosketti kuolleiden perheiden lisäksi kaikkia paikallaolijoita, satoja ihmisiä. Sellaisessa ymmärrän hyvin, että halutaan järjestää jonkinlainen yhteisöllinen tilaisuus."

Kyllä minäkin ymmärrän miksi kirkko haluaa järjestää tilaisuuden ja senkin, että jotkut menevät sinne suremaan ventovieraita ihmisiä, mutta minusta se ei ole uhrien kannalta lainkaan ok. Päinvastoin siitä voi olla haittaa silminnäkijälle tai onnettomuuteen jotenkin osalliselle henkilölle. Minusta on väärin, että tällaisia järjestetään eikä sitä pitäisi sallia. Ap

Vierailija kirjoitti:

"Tuo luvan kysyminen riippuu varmasti siitä kuinka moni on kuollut ja mitkä mahdollisuudet on siihen luvan kysymiseen. Esimerkiksi Jokelan tapaus 2007 kosketti kuolleiden perheiden lisäksi kaikkia paikallaolijoita, satoja ihmisiä. Sellaisessa ymmärrän hyvin, että halutaan järjestää jonkinlainen yhteisöllinen tilaisuus."

Kyllä minäkin ymmärrän miksi kirkko haluaa järjestää tilaisuuden ja senkin, että jotkut menevät sinne suremaan ventovieraita ihmisiä, mutta minusta se ei ole uhrien kannalta lainkaan ok. Päinvastoin siitä voi olla haittaa silminnäkijälle tai onnettomuuteen jotenkin osalliselle henkilölle. Minusta on väärin, että tällaisia järjestetään eikä sitä pitäisi sallia. Ap

Käsittääkseni nuo tilaisuudet ovat ihan vapaaehtoisia, kenenkään ei ole sinne mikään pakko mennä mukaan. Enkä nyt ihan suoraan sanoen keksi, mitä varsinaista haittaa siitä osallistumisesta voisi olla kenellekään. Ne kun eivät ole mitään sellaisia tilaisuuksia missä kaiveltaisiin tapahtunutta mitenkään syvemmin, vaan aika neutraaleja tilaisuuksia, missä on mahdollisuus olla läsnä.