Minä veikkaan, että suurin osa ihmisistä on parisuhteessa sellaisen henkilön kanssa, joka ei oikeasti alunperin edes vienyt jalkoja alta
Pidän sitä matemaattisesti niin epätodennäköisenä, että ne kaksi sattuisivat kohtaamaan, jotka heti ajattelevat toisistaan, että "wau!". Tämä on hieman hatusta vedettyä, mutta varmaan silti jollain lailla suuntaa antavaa. Itse ajattelin, että jos naisista noin 3% on sellaisia joista voisin olla kiinnostunut ja naisissa olisi sama luku minun suhteeni, niin minun pitäisi kohdata noin 1100 itseä kiinnostavaa naista ennen kuin matemaattisella todennäköisyydellä yksi todellinen match osuisi puolin ja toisin kohdalleen. Ja huom! Tämä tulos siis koskee vain niitä itseä kiinnostavia, ei 1100 random-naista, koska se luku menisi jo eri yhtälöön.
Kommentit (54)
Vierailija kirjoitti:
Kuinkahan paljon niistä salamarakastuneista on sellaisia, jotka ovat koko ajan odottaneet kohtaavansa sen oikean ja etsivät sitä alituiseen vastaantulijoista. Sitten kun kaksi tällaisella asenteella liikkeellä olevaa kohtaa ja on jotain yhteensopivuuttakin niin tunnepatouma vyöryy valloilleen.
Jos on salamarakastujan luonne, ei tosiaankaan pysty skannaamaan jokaista vastaantulijaa. Päin vastoin on kuljettava laput silmillä.
Ne kyttää kaikkia vastaantulijoita, joilla on heikko hormonitoiminta, mitä pitää alituiseen stimuloida, että tunteet pysyisi edes toiminnassa.
Tuollaiset jalat alta ja sukat pyörii jaloissa ja tajunnanräjäyttävät ihanstukset, voi tietty olla kokemuksena orgastisia, mutta niillä ei pitkälle pötkitä. Tarkoitan että parisuhteen jatkuvuudesta ja kantavuudesta ne eivät kero yhtään enempää. Pikemmin jos tuollaisin perustein lähtee suhteeseen, niin se seuraava luku alkaa hyvinkin sanoilla "Rakkaus vain kuoli välillämme". Josta taas ei repeä riemua muulle kuin roskalehdistölle.
Joo, olet oikeassa. Mieheni on myös tasoltaan minua alempana. Pointti olikin siinä, että olen aika yksioikoinen ja totinen nainen, mutta sattumalta hyvännäköinen ja -kroppainen. Samalla tasolla oleville miehille en pitkässä juoksussa kelpaa, kun olen niin raskassoutuinen.
Heti jalat alta ja muutetaan pian yhteen, naimisiin ja lapset, talon rakennus tai asunnon osto, kaikki parissa , kolmessa vuodessa ja sitten huomataan ei ollutkaan sitä mitä haluttiin ja luultiin.
Vai pikku hiljaa tutustutaan, ja jos on edellytyksiä ystävystytään, sitten jos hyvin käy voi rakastuakin, kun toisen tuntee. Aina se ei onnistu näinkään, mutta hosumalla ei useinkaan tule kuin sutta ja sekundaa.
Muutenkin elokuva tyyliin eläminen ei ole todellista. Kerrotaan Holywoodin keksineen koko rakkauden ja miltä sen pitäisi näyttää ja tuntua. Tiedä sitten.
Tylsää elämää jos toinen on kuin lyhyt velipoika. Kyllä jotain kipinää edes saa olla.
Öö. Minulla on nykyisen aviomieheni kanssa jalat alta-kohtaaminen. Puolin ja toisin. Ensimmäisen miehen kanssa ei sitä ollut.
Mutta silti ajattelen, että jalat alta-fiilis ei takaa rakkautta.
Voi olla. Mä otin miehen, joka tuntui vatsan pohjassa. Alkuun ei ollut helppoa ja nuorempana ei olisi ollut "isä ainesta", mutta koska kumpikaan meistä ei halunnut lapsia, niin senkin suhteen asiat meni hyvin. 30 vuotta yhdessä ja rakkaudesta.
Vierailija kirjoitti:
On epätodennäköistä, että löytyy tällainen jalat alta vievä tyyppi, jonka kanssa pystyy myös sitoutumaan ja perustamaan perheen tai laittamaan kodin. Jostain pitää tinkiä ja niin sitä tingitäänkin.
Aikaa myöten selviää, mistä kaikesta MUUSTA joutuu tinkimään sen lisäksi, että kauppa on jo valmiiksi tingitty. Ihmisillä on heikko itsetuntemus ja moni uskoo itsekin tyhjiin lauseisiin ja lupauksiin. Kumppanin etsintä on tosiaan haastavaa.
Mistä oikein tingit? Omista haaveistako? Nehän on rajattomia, haaveet siis. Ihmisten pitäisi katsoa peiliin ja miettiä vähän omiakin puutteita eikä vain vertailla kumppaniaan omiin haaveisiin, jotka on ehkä jostain typeristä elokuvista, sarjoista ja ties mistä kerättyjä.
Vierailija kirjoitti:
Eihän siitä mitään suhdetta alkaisi, jos kumpikin olisi niin haltioissaan että menee ihan puihin.
Oon kerran ollut suhteessa miehen kanssa, johon katseeni naulautui heti kun näin hänet ja vatsanpohjassa tuntui, piti pysyä kauempana hänestä etten olisi liimautunut kiinni. Hänestä tulikin väkivaltainen.
Parempi on hidas tutustuminen ihmisen kanssa, joka mieluummin saa hermoston rauhoittumaan kun menemään raiteiltaan.
Ehkä olisi parempi olla ottamatta omaa itseä kaikkien muidenkin mittariksi. Kaikki omat suhteeni (3) ovat alkaneet voimakkaalla keskinäisellä kemialla ja yksi oli tuollainen katseen nauliutuminen eikä yksikään miehistäni ole kohdellut minua huonosti. Viimeisin näistä kolmesta suhteesta on kestänyt lähes 40 vuotta hyvin onnellisena ja edelleen sama kemia tuntuu.
Me ihastuttiin miehen kanssa ensisilmäyksellä. Yhteinen taival on kestänyt nyt yli 25 vuotta ja voin sanoa olevani onnellinen, uskon että puolisokin on.
Hyvin on mennyt silti jo 50vuotta. Elämä pitkässä parisuhteessa on pientä arjen ja epämukavuuden sietoa. Ei aina voi olla pelkkää hemmottelua ja huomioimista mutta edut on suuremmat kuin haitat
Vierailija kirjoitti:
Tylsää elämää jos toinen on kuin lyhyt velipoika. Kyllä jotain kipinää edes saa olla.
Mitä tää ees tarkoittaa? Miten se velipojan pituus vaikuttaa mihinkään?
Ei minun jalkoja voi kukaan viedä alta.
Hmm en tiedä miksi annat niin paljon painoarvoa jollekin "vau"-efektille?
Seurustelin neljän eri "vau"-tyypin kanssa ja viidennen kanssa vasta kolahti se tunne, että "tämä on se oikea, jonka kanssa haluan vanheta". Suureksi onnekseni hän tunsi samalla tavalla alusta saakka
Tinderit ja vastaavat on huonoja, koska niissä ei paljastu toisen luonne vaan faktat sen elämästä. Hyvin harva osaa ilmaista itseään riittävän hyvin verbaalisesti, että pystyisi päättelemään millainen se on ja kiinnostumaan. Pitäisi tavata valtava määrä ihmisiä. Se ihmisen tunnelma on oikeasti tärkeä asia ja vetoaa tai sitten ei vetoa tai on luotaantyöntävä. Tuleeko siitä hyvä olo vai ei.
Vierailija kirjoitti:
Kuinkahan paljon niistä salamarakastuneista on sellaisia, jotka ovat koko ajan odottaneet kohtaavansa sen oikean ja etsivät sitä alituiseen vastaantulijoista. Sitten kun kaksi tällaisella asenteella liikkeellä olevaa kohtaa ja on jotain yhteensopivuuttakin niin tunnepatouma vyöryy valloilleen.
Meillä se saattoi olla aluksi tämmöistä, teinejä kun oltiin. Molemmat neuropoikkeavia, jäykkiä mielipiteissään ym. Miehestä huokui jotain, hänen kanssaan oli heti hyvä olla. Ominaistuoksu miellytti jne.
No, liitossa on ollut hyvät ja huonot kaudet, kriisejä, ja suurta intohimoakin. Yhdessä edelleen 20+ vuoden jälkeen, molemmat erittäin tyytyväisiä.
Kamalaa että jotkut naiset ovat hankalan rupu-ukon kanssa ihan onnessaan yhdessä. Vaikka kukkii se perunakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinkahan paljon niistä salamarakastuneista on sellaisia, jotka ovat koko ajan odottaneet kohtaavansa sen oikean ja etsivät sitä alituiseen vastaantulijoista. Sitten kun kaksi tällaisella asenteella liikkeellä olevaa kohtaa ja on jotain yhteensopivuuttakin niin tunnepatouma vyöryy valloilleen.
Meillä se saattoi olla aluksi tämmöistä, teinejä kun oltiin. Molemmat neuropoikkeavia, jäykkiä mielipiteissään ym. Miehestä huokui jotain, hänen kanssaan oli heti hyvä olla. Ominaistuoksu miellytti jne.
No, liitossa on ollut hyvät ja huonot kaudet, kriisejä, ja suurta intohimoakin. Yhdessä edelleen 20+ vuoden jälkeen, molemmat erittäin tyytyväisiä.
Kiva kuulla tuollaisia tarinoita, että löytää jonkun, jonka kanssa sopii hyvin yhteen.
Olisin halunnut suhteen sen jalat alta vieneen miehen kanssa jo 40v sitten mutta elämä vei erilleen - ystäviä olemme yhä ja tunteet ennallaan molemmilla. Sen kipinöinnin välillämme näkevät varmaan muutkin kun tapaamme harvakseltaan esim kahvilla.
Menin sitten yhteen miehen kanssa jonka kanssa minulla on hyvä ja rauhallinen olo ollut alusta saakka. Kuin kotiin olisi tullut. Ei mitään hekumallista alkuhuumaa vaan toimiva ja rakastava suhde yhä. Hänelle olen se suuri rakkaus
Tietysti on. Elämä ei ole satua.