Miten teidän pää kestää työttömyyttä ja sinkkuutta?

Nyt taas vastailee ihmiset jotka käyvät töissä tai joilla on parisuhteita ja vakiseksisuhteita. Joo ei silloin varmaan päätä hajota!

Sinkkuutta kestää kasvamalla aikuiseksi. Minulla oli vuosikausia (aikoinaan) naiivi uskomus, että parisuhde tekee onnelliseksi. Että silloin kaikki vain maagisesti muuttuu. Juu, ei muutu. Kukaan ei tule ottamaan sinulta ongelmiasi ja stressiäsi pois. Parisuhde voi jopa lisätä ongelmia. Myös silloin, kun se on periaatteessa hyvä. Nykyään en ikimaailmassa seurustele siksi, että "pAriSuHdE oN nIiN iHaAaNa AsIa!" vaan siksi, että haluan olla sen miehen kanssa. En ole sinkku, enkä haluaisi olla, mutta pärjään sinkkunakin vallan mainiosti, koska olen aikuinen ihminen.

Juu parisuhteessa pitää maksaa vuokrakin puoliksi ja sähkö. 

Hienosti. Mulla on paljon kavereita joita näen päivittäin. Ja niillä on kavereita, joista monikin on ilmaissut varsin selkeästi kiinnostuksensa, yksin mun ei tarvitsisi olla, mutta kun haluan. Mulla on myös koira, ja kotoa löytyy aina jotain tekemistä. Työttömyys sinällään ei haittaa, jatkuva rahan puute kylläkin. Toivottavasti löydän pian pimeitä töitä.

Kestää hyin, pariutuneilla sen sijaan ei monesti tunnu pää pysyvän kasassa.

Vierailija kirjoitti:

Nyt taas vastailee ihmiset jotka käyvät töissä tai joilla on parisuhteita ja vakiseksisuhteita. Joo ei silloin varmaan päätä hajota!

Niin kuten kerroin jo niin voisin vallan mainiosti olla ilman töitä, jos se vain olisi taloudellisesti mahdollista. Ei mua huvita työn tekeminen. Mä voisin elää harrastusteni parissa tekemättä päivääkään töitä. Ei vain ole taloudellisesti mahdollista.

En nyt pidä mitenkään kivana asiana sitä, että olen niin rikottu etten halua parisuhdetta. 

Ensimmäiset puoli vuotta oli ihan helvettiä. Juurikaan ei mitään tekemistä, tuntui että ketään ei kiinnosta mun olemassaolo ja selasin vuoroin Duunitoria ja Tinderiä. 

Sen jälkeen tuli rauha. Tajusin, että tämä elämäntilanne voi oikeasti kestää pitkäänkin, joten parempi alkaa nauttimaan siitä. Viime kuukausien aikana olen esimerkiksi kiertänyt kansallispuistoja, mennyt erilaisiin ilmaisiin ja avoimiin tapahtumiin, ottanut kuntosalijäsenyyden, alkanut leipomaan hirveästi, käynyt museoissa ja alkanut opiskella ranskaa omatoimisesti. Pyrin poistumaan päivittäin kotoa edes juoksulenkille ja soittelen vaikka tädilleni jos ei muuta ihmiskontaktia ole tiedossa.

Tinderin poistin kokonaan jokin aika sitten. Tuntuu etten kykenisi oikein parisuhteeseen tällä hetkellä, on vielä vanhoja haavoja. 

Pornoa ja perunasipsejä aamusta iltaan sillä jaksaa

Tehkää erotus vapaaehtoisen sinkkuden ja pakollisen sinkkuuden välillä. Moni huoleton vapaaehtoisesti sinkkuuden valitseva täällä kun ei kärsi seksin, läheisyyden jne puutteesta vaan aivan päinvastoin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

AP jätti oleellisimman viimeiseksi: ei pysty laskemaan kriteereitään kumppanin suhteen.

Tämä. Kriteerit nollaan ja pitäkää hauskaa!

Ei se mursujen pakolla paneminen mitään hauskaa ole, tosiaankaan.

Playstation ja lemmikit 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

AP jätti oleellisimman viimeiseksi: ei pysty laskemaan kriteereitään kumppanin suhteen.

Tämä. Kriteerit nollaan ja pitäkää hauskaa!

Ai jonkun esim alkoholistin kanssa seukkaaminenko on hauskaa?

Molemmat on parhautta. Ei orjuutta ja saa olla itsekseen rauhassa. 

Vierailija kirjoitti:

Sinkkuutta kestää kasvamalla aikuiseksi. Minulla oli vuosikausia (aikoinaan) naiivi uskomus, että parisuhde tekee onnelliseksi. Että silloin kaikki vain maagisesti muuttuu. Juu, ei muutu. Kukaan ei tule ottamaan sinulta ongelmiasi ja stressiäsi pois. Parisuhde voi jopa lisätä ongelmia. Myös silloin, kun se on periaatteessa hyvä. Nykyään en ikimaailmassa seurustele siksi, että "pAriSuHdE oN nIiN iHaAaNa AsIa!" vaan siksi, että haluan olla sen miehen kanssa. En ole sinkku, enkä haluaisi olla, mutta pärjään sinkkunakin vallan mainiosti, koska olen aikuinen ihminen.

ja tämän neuvon toimitit sinkuille parisuhteellisena ihmisenä joka ei edes halua olla sinkku 🤣

Oon lähes 60v nainen. Kävin aiemmin töissä ja olin pitkässä avioliitossa. Nyt oon työtön ja eronnut. En kuitenkaan tunne, etten pystyisi selviytymään tällaisesta elämästä. Päinvastoin, oon pikkuhiljaa tottunut tähän tilaan, ikään kuin olisin jäänyt aikaisin eläkkeelle.

Työtön en ole mutta sinkku.Voisin olla parisuhteessakkin mutta sellaista nyt ei ole löytynyt enkä etsinytkään ole. En näe tässä mitään kummempaa ongelmaa. Ymmärrän jotta joidenkin pää ei tätä kestäisi mutta päitä on erilaisia.

Runkkaan miettien kuinka ihastus panee jotain rikasta statusmiestä ja mä oon luuseri

Vierailija kirjoitti:

Molemmat on parhautta. Ei orjuutta ja saa olla itsekseen rauhassa. 

Jos et tapaa hyvää miestä ja työnantajaa, niin se on orjuutta.

Hyvin kestän 10 vuotta olen työtön ollut. Tosin tekemistä on riittänyt lähes koko ajan ja tänäkin vuonna olen tehnyt kaikenlaista bisnes hommaa josta tienaan käteen. Kävin kesällä 1800 km pyörälenkilläkin norjasta suomeen poljin, siinä meni 35 päivää, katselin nähtävyyksiä ja kävin kalajoella 4 päivän lomalla samalla. Norjassa olin joen rannalla yötä oli hieno paikka.

Vierailija kirjoitti:

Huvittaa aina kun joku kysyy että miten jaksan ja kestän. Kiitos kysymästä, erittäin hyvin. Olen koti-ihminen, introvertti, paljon harrastuksia joista nautin yksin. Yleensä päivän päätteeksi mietin aina että jäi se, se ja sekin juttu tekemättä tänään. Ei riitä elinvuodet että ehtisin kaiken tekemään mitä haluan. 

Mutta Minulla on hyvin palkattu työ. Minulla ei vain ole vielä kumppania.

N40+

Hyvin palkattuna voit tehdä melkein mitä vaan, miksi et tee? Tarvitsetko sen puolison että uskallat elää? Minulla ei ole puolisoa eikä olisi varaa elättääkään mitään kitisevää sohvaperunaa. Olen rutiköyhä jolla on tekemistä joka päivä enemmän kuin jaksaa ja ehtii.