Lue keskustelun säännöt.
Mä en voi enää elää tän merkityksettömyyden ja yksinäisyyden kanssa.
06.11.2025 |
Etäisiä ystäviä on aina ollut, mutta ei koskaan mitään siteitä mihinkään. En ole koskaan ollut tarpeeksi tärkeä mihinkään tai kenellekään. Olen vain irrallinen ihminen. Tää aikuisuus on ollut vasta helvettiä, varsinkin nämä viimeiset kymmenen vuotta.
Ei juhlia, ei tapahtumia, ei mitään iloja ja suruja mitä voi jakaa. Ei ketään kenen kanssa tekisi mitään.
Pelkkää yksinoloa. Se kuluttaa ja jäytää mua ytimeen asti. Monesti oon jostain löytäny jonkun kävelykaverin tai matka kaverin mut eihä sen kaa oo sidettä eikä korvaa pysyvää verkostoa.
Tää on vain pahentunut, koska en koskaan ikinä näe ihmisiä livenä, paitsi kaupan kassaa.
Kognitiiviset tasot ovat romahtaneet, eikä ole mitään syytä tehdä yhtään mitään, kun sosiaalinen puoli puuttuu kokonaan.
Kommentit (25)
Mene mukaan johonkin vapaaehtoistoimintaan. Vaikkei sydänystäviä tulisikaan niin ainakin sosiaalisia kohtaamisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä monelle riittää ne työkaverit.
Mitkä syyt ovat mielestäsi johtaneet siihen, että olet nyt tuossa tilanteessa?
🇺🇦🇮🇱
Pidän kummallisena sitä, että yksinäisyys on nykymaailmassa ennätysyleistä ennätyssuuresta ihmismäärästä huolimatta. Eihän tuossa yhtälössä ole mitään järkeä.
Miksi esimerkiksi kävelykaveriin ei tule sidettä? Itse kärsin nuorempana yksinäisyydestä ja n. 25-vuotiaana tajusin, että tunteeni johtuvat omasta toiminnastani: en uskaltanut häpeän takia päästää ketään henkisesti lähelle, en avautunut koskaan mistään enkä näyttänyt tunteitani. Jäin hylätyksi tulemisen pelossa myös roikkumaan ihmissuhteeseen kuin ihmissuhteeseen, viis siitä viihdyinkö edes toisen seurassa vai en.
Nyt neljän vuoden henkisen työskentelyn jälkeen elämäni on täynnä tyydyttäviä ihmissuhteita enkä koe enää olevani yksinäinen. Olen tutustunut ihmisiin esimerkiksi instagramin kautta ja mennyt erilaisiin tapahtumiin tutustuakseni uusiin ihmisiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sitten on ihmisiä, joille jopa tuo työelämässä höpöttely on liikaa.
Ap:n kaltaiset karsiutuu Suomessa pois. Ap:n tilanne olisi minulle ihanteellinen ja ne kongnitiiviset heikentymät olisi tervetulleita myös. Sitä kutsutaan edistymiseksi.
Suomessa pärjää vain henkilö, joka on kuin vanki vankilaolosuhteissa, mutta ei rikollinen.
Täydellinen orja.
Rumat ihmiset joutuu elää yksin kuten me kiltit miehetkin. Olen elänyt yksin 25 vuotta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pelkkää yksinoloa. Se kuluttaa ja jäytää mua ytimeen asti. Monesti oon jostain löytäny jonkun kävelykaverin tai matka kaverin mut eihä sen kaa oo sidettä eikä korvaa pysyvää verkostoa.
Mitä siis tarkalleen ottaen haet?Mitä sinulla on tarjota muille? Jos lähtee aivan nollasta (ei ole ketään) pitää osata iloita pienistäkin kohtaamisista päivittäisessä elämässä, olla avoin, osata kuunnella. Ei vaatia liikaa itseltään tai muilta, ei takertua. Positiivinen elämänasenne (päättää että lopettaa itsesäälin ja marinan - sitä ei kukaan jaksa kuunnella pitkään)
Erilaisten verkostojen luominen on työtä omalla tavallaan. Niitä luodaan esim. töissä, harrastuksissa, perheen ja lasten kautta. Ne eivät synny itsestään.
Ei sinua kotoa tule kukaan hakemaan. Tuossa edellesissä on tullut hyviä ehdotuksia. Vapaaehtoistoimintaan tarvitaan aina henkilöitä, katso mikä kiinnostaa. Hanki harrastus tai useampi mikä kiinnostaa, niistä löytyy jos ei kavereita niin puhekumppaneita kumminkin. Mene jollekin kurssille, kansalaisopistot järjestävät kaikenlaista. Jos olet kotona aikaa on päivälläkin, eläkeläisille on omat kerhot ja liitot mukaan vain. Ennenkaikkea mieti omaa käyttäytymistä, ole reipas äläkä takerru ihmisiin, hyväksy että ihmisillä on useita kavereita ja ystäviä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mene mukaan johonkin vapaaehtoistoimintaan. Vaikkei sydänystäviä tulisikaan niin ainakin sosiaalisia kohtaamisia.
Ei se auta ja saattaa jopa alkaa itkettää sit kun tuun kotiin, kun kuulee miten muut on yhdessä tehnyt ruokia, naapurin kaa suunnitellu sitä sun tätä, kaikki maailman kissanristiäisiä. Pahentaa oloa mennä.
Tuntuu ettei kukaan ymmärrä mua. Oon varmaan maailman ainut joka kärsii tästä. Se tekee entistä yksinäisemmäksi.
Mä en edes löydä muita kenen kanssa aktiivisesti puhua tästä ja avautua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mene mukaan johonkin vapaaehtoistoimintaan. Vaikkei sydänystäviä tulisikaan niin ainakin sosiaalisia kohtaamisia.
Ei se auta ja saattaa jopa alkaa itkettää sit kun tuun kotiin, kun kuulee miten muut on yhdessä tehnyt ruokia, naapurin kaa suunnitellu sitä sun tätä, kaikki maailman kissanristiäisiä. Pahentaa oloa mennä.
Tuntuu ettei kukaan ymmärrä mua. Oon varmaan maailman ainut joka kärsii tästä. Se tekee entistä yksinäisemmäksi.
Mä en edes löydä muita kenen kanssa aktiivisesti puhua tästä ja avautua.
Sinulla taitaa olla yksinäisyyden yleinen kylkiäinen eli masennus myös. Siksi sinusta tuntuu nyt siltä, että olet ainoa, joka kärsii, etkä näe mitään ulospääsyä tilanteesta. Keskusteluapu ammattilaiselta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vapaaehtoistyötä ei voi tehdä työttömänä, katkaisevat rahat jos jää kiinni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mene mukaan johonkin vapaaehtoistoimintaan. Vaikkei sydänystäviä tulisikaan niin ainakin sosiaalisia kohtaamisia.
Ei se auta ja saattaa jopa alkaa itkettää sit kun tuun kotiin, kun kuulee miten muut on yhdessä tehnyt ruokia, naapurin kaa suunnitellu sitä sun tätä, kaikki maailman kissanristiäisiä. Pahentaa oloa mennä.
Tuntuu ettei kukaan ymmärrä mua. Oon varmaan maailman ainut joka kärsii tästä. Se tekee entistä yksinäisemmäksi.
Mä en edes löydä muita kenen kanssa aktiivisesti puhua tästä ja avautua.
Minä ymmärrän, se tyhjyys kun tulee kotiin yksin jostain, missä on ollut ihmisten seurassa millä on peheitä, lapsia, elämänkumppaneita, meillä ei ole ketään kenestä edes puhua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muistan joskus lukeneeni jostain elämänohjeen tällaiseen tilanteeseen. Jos sinulla ei ole ystäviä, aloita olemalla itsellesi hyvä ystävä.
- hyväksy itsesi sellaisena kuin olet. Muistuta että olet tärkeä ja arvokas. Pidä itsestäsi huolta. Tee asioita joista nautit. Jos et tiedä mitä ne ovat - ota tehtäväksi selvittää. Jos olet lukossa, aloita päivä kirjoittamalla muutama sivu siitä, mitä mielessäsi on juuri nyt. Kun se on paperilla, se on ulos sinusta ja saat siihen etäisyyttä. Tämä on tapa myös käsitellä mielessä vellovia ajatuksia ja saadan selkeyttä itselleen.
- oma kärsimyskokemus voi olla myös voimavara. Sinä voit auttaa jotain toista, joka on vastaavassa tilanteessa, kun pääset tilanteesta yli.
Sellaistahan elämä useimmille on, välillä hyvää ja välillä huonoa. Ja välillä siltä väliltä. Ei kenenkään elämä ole pelkkää onnessa kieriskekelemistä. Pitäisi vain opetella nauttimaan niistä hyvistä asioista, niitä voi ihan etsimällä etsiä, ja ei niitä pidä pitää itsestäänselvyyksinä.
Itse olen pakon edessä tuohon sopeutunut, ja nyt viisikymppisenä nautin yksinolostani niin paljon, että en edes haluaisi ketään ihmisiä elämääni. Avain muutokseen oli hyväksyä yksinolo pysyväksi tilaksi, ja karsia pois mielestä negatiiviset ajatukset siihen liittyen. Eli aina kun huomasin sitä melankolista yksinäisyysvalitusta, tyyliin "taas yksinäinen joulu, olen kaiken normaalin elämän ulkopuolella, eikä kukaan edes surisi vaikka kuolisin pois" tai "taas kaikki täällä on perheen, puolison tai kaverien kanssa, vain minä hylkiö yksin", tietoisesti väitin tällaisia ajatuksia vastaan. Että mikäpä vika joulussa itsekseen, kun on lämmin ja ruokaa ja vapaapäiviä töistä - asiani on paljon paremmin, kuin suuren osan ihmiskunnasta. Tai että miksi ihanteen pitäisi olla että on ympärillä ihmisiä, kyllä yksinäinen seikkailija on ihan yhtä hyvä.
Ei ainakaan pidä odottaa, että joku muu hoitaisi sen onnen lähettämisen. Itse pitää lähteä etsimään. Eikä monesti tarvitse pihaansa edemmäksi mennä, kun jo näkee monia hyviä asioita, joita meilläkin täällä Suomessa on.
Ei ole tulvia, ei 40 astetta lämmintä, ei talot ajelehdi tulvien mukana naapurin tonteille. Ajattelen tänään näin, vaikka nuo lehtipuhaltimet pöriseekin pihalla. Mitä ihmettä tapahtui haraville?
Masennukseltahan tuo kuulostaa. Lääkitys päälle ja siitä kohti uusia pettymyksiä. Elämä on yksi pettymysten sarja sitä pitää oppi sietämään.
Tuo että opettelee olemaan itsensä kaveri on minullakin työn alla ja se että oikeasti osaisin kuunnella itseäni ja toimia sen mukaan. Tosi hyvä neuvo koska sitten ei väkisin yritä enää etsiä seuraa muualta ja todennäköisesti kun vähiten odottaa niin saakin kaverin. Näin se yleensä menee.
Myös tuo että ajatuksiaan ei tarvitse uskoa totena, ihmisen päähän putkahtelee päivän aikana 10 tuhansia ajatuksia, niitä ei tarvitse kaikkia uskoa todeksi ja noudattaa. Niitä voi myös kouluttaa. Voi oppia olemaan jopa ajattelematta mutta ihan myös olemaan rypemättä itsesäälissä. En tarkoita että ap tekisi niin mutta ihan yleisesti.
Minun neuvo on että elä hetkessä, ihan kuin lapset elävät just sitä hetkeä missä ovat ja aivan täysillä. Ei ne mieti menneitä eikä tulevia.
Kirjoittaminen on tuonut minulle apua, se selkeyttää mieltä kun saa päästää kaiken ulos, myös sellaiset mitä ei kehtaisi sanoa kenellekään. Helpottaa ihmeesti.
Ja loppuun, et ole merkityksetön oikeasti, uskot vain niin mutta se ei ole totta.
P. S rankka liikunta kohottaa mielialaa
Pahinta on se ettei tälle oo ratkaisua löytynyt.