Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Olen köyhä yksinhuoltaja ja tällä hetkellä ottaa päähän eniten se uhrin viitta jota minulle tarjotaan
04.11.2025 |
Olen yksinhuoltaja, rahaa on vähän, ja arki on välillä helvetin rankkaa, sen myönnän suoraan. Mutta mikä minua eniten ärsyttää ei ole oma tilanteeni, vaan se miten muut ihmiset siihen suhtautuvat.
En huutele tilannettani, mutta joka kerta kun jostain syystä selviää että olen yksinhuoltaja tai että raha on tiukalla, ihmiset alkavat heti: "Voi sua raukkaa", "miten sinä vain jaksat", "sinun on varmaan niin vaikeaa". Ja katse! Se säälien täyteinen katse. Ikään kuin olisin jokin raunio, joka tarvitsee pelastamista.
En tarvitse säälittelijöitä. En ole uhri. Olen aikuinen ihminen, joka hoitaa asiansa parhaansa mukaan ja aika helvetin paljon paremmin kuin moni tätä lukeva ihminen. Joo, elämä on välillä vaikeaa. Joskus mietin miten selvitään seuraavaan palkkaan ja joskus itken vessassa kun lapsi nukkuu. Mutta tiedättekö mitä? Olen myös vahva, pystyvä ja ihan saatanan ylpeä siitä mitä olen saanut aikaan. En halua että minua kohdellaan kuin uhria siksi että teen vaikeita asioita. Haluan että minua kohdellaan kuin ihmistä joka on tehnyt vaikeita asioita ja ansaitsee siksi enemmän kunnioitusta.
En halua että lapseni näkee minut uhrina. Haluan että he näkevät esimerkin siitä, että vaikeistakin paikoista voi nousta, että vastoinkäymiset eivät määritä ihmistä. Teen parhaani niillä korteilla, jotka kädestä löytyy.
Jos näet epäoikeudenmukaisuutta, mitä jos säälittelyn sijaan käärisit hihat ja korjaisit sen mitä voit? Jos näet että joku on selvinnyt vaikeuksista, mitä jos säälittelyn sijaan miettisit mitä voit häneltä oppia?
Kommentit (104)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aina, kun mieleen livahtaa muita tuomitseva tai syyttävä ajatus ja saa siitä itsensä kiinni, kannattaa edes yrittää asettua sen toisen ihmisen asemaan. Ei toinen ihminen hahmottaa toisen kokemusta. Tekeekö se susta heikon tai uhrin jos saat myötätuntoa?
Myöntätunto on ihana asia, säälittely ei. Ap
Reaktio säälistä syntyy sinussa.
He keskittyvät näyttelemään empaattisista kuin todella olemaan empaattisia. Eivät toisten asiat ole yhtä kiinnostavia kuin omat.#smalltalk
Kuhan sanovat jotain, joitan sanoakseen.
se "jotain" voi olla muutakin kuin säälittelyä joka on yleisesti aika epäkohteliasta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on vahva tunne, että pitäisi vain keskittyä omien varpaidensa tuijottamiseen. Tosin tästäkin tulee sanomista, että katsoo jotenkin oudosti.
Käyttäytyvän puutteellisuuden piikkin ja leuka ylös ettei kruunu tipu.
Vierailija kirjoitti:
Aluksi en ajatellut vastata tuolle trollille, mutta tämän fiksun vastauksen jälkeen haluaisin mainita että en keksi parempaa kohdetta yhteiskunnan tuelle kuin yksinhuoltajat. Ei säälistä vaan perustellusti.
Yksinhuoltaja tekee yhden ihmisen työpanoksella sen, mihin ydinperheessä on kaksi aikuista. Kasvattaa tulevaisuuden veronmaksajia, työntekijöitä ja yhteiskunnan jäseniä. Tekee sen usein tiukemmalla budjetilla ja pienemmällä tukiverkolla. Normaalisti perheessä kun on kahdet aikuisen tulot jakamassa taloudellista taakkaa ja kaksi aikuista hoitamassa käytännön asioista.
Jos yhteiskunta haluaa, että lapset kasvavat hyvinvoiviksi aikuisiksi, kannattaa varmistaa että heidän vanhemmillaan on riittävät resurssit. Tämä ei ole hyväntekeväisyyttä vaan se on investointi. Trollit jotka huutelevat "uhrin viitasta" ja "Kela Platinum-kortista" eivät ymmärrä, että kyse on järkevästä yhteiskuntapolitiikasta, ei armosta. Eikä heillä selvästikään ole hajuakaan siitä, mitä yksinhuoltajat todellisuudessa saavat tai eivät saa.
Miksei yhteiskunta mieluummin tue niitä ydinperheiden lapsia, joista oikeasti tulee tulevaisuuden yhteiskunnan jäseniä ja veronmaksajia? Miksi tuhlata resursseja tulevaisuuden rikollisien kasvatukseen?
Vierailija kirjoitti:
Mulla on vahva tunne, että pitäisi vain keskittyä omien varpaidensa tuijottamiseen. Tosin tästäkin tulee sanomista, että katsoo jotenkin oudosti.
Onko sinulla muutenkin jotenkin vaikea toimia sosiaalisissa tilanteissa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Uhriutumisen kulttuuri. Ihminen kokee olevansa jollakin tapaa uhri ja liioittelee niitä itseensä kohdistuvia negatiivisia asioita.
Aloitus on teko älyllä tuotettu. Miten helvetissä voitte olla niin vituntyhmiä ettette ole oppineet tunnistamaan sen?
Kato mäkin osaan:
Olen yksinhuoltaja ja köyhä, sanotaan se nyt heti alkuun. Rahaa on vähän, välillä mennään senttejä laskien ja joskus syön itse vähemmän että lapsi saa täyden annoksen. En kuitenkaan koe olevani mikään uhri, ja juuri se on se asia, mikä ottaa päähän.
Aina kun ihmisille selviää, että olen yksinhuoltaja, alkaa sama näytelmä: sääliviisastelua ja puoliksi alentuvia kommentteja. "Oot kyllä niin vahva", "mä en itse selviäis tosta", "onpa sulla rankkaa". En mä tarvitse tuollaista. Mä en halua olla kenellekään inspiraatio tai marttyyri. Mä haluan, että mua kohdeltaisiin kuin normaalia aikuista, joka hoitaa velvollisuutensa ja yrittää pysyä pinnalla siinä missä muutkin.
Kyllä, välillä itkettää. Kyllä, välillä tekee mieli luovuttaa. Mutta se ei tee musta surkuteltavaa. Se tekee musta ihmisen, joka elää oikeaa elämää. On helppo jakaa empatiaa ja sanoa että "voi sua", mutta paljon vaikeampaa on oikeasti arvostaa niitä, jotka jaksaa silloinkin kun ei oo varaa, tukea tai aikaa mihinkään ylimääräiseen.
En kaipaa sääliä. Kaipaan sitä, että mut nähtäisiin ihmisenä joka tekee parhaansa, vaikka kortit on huonot. Jos haluat auttaa yksinhuoltajaa, älä huokaile ja taputa olalle. Älä katso kuin olisin rikkoutunut. Kunnioita ennemmin sitä, että mä teen tän kaiken yksin - ja silti se lapsi hymyilee joka aamu.
Jos joku muukin on kyllästynyt siihen säälittelyyn, niin kertokaa. Alan olla aika loppu siihen, että vahvuus nähdään traagisena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
AP uhriutuu koska kokee että häntä kohdellaan uhrina. Noloa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on vahva tunne, että pitäisi vain keskittyä omien varpaidensa tuijottamiseen. Tosin tästäkin tulee sanomista, että katsoo jotenkin oudosti.
Onko sinulla muutenkin jotenkin vaikea toimia sosiaalisissa tilanteissa?
Joo, tosi vaikeeta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko täällä muita yksinhuoltajia samoilla ajatuksilla?
No joo mä yksinhuoltajana ymmärrän tuon ajatuksen sinänsä, mutta en tiedä mikähän ero meissä sitten on, kun mulle ei ole kukaan koskaan yrittänyt sovitella uhrin viittaa tai säälitellyt :D Ihmiset on tarjonneet apuaan kyllä, mutta ei säälitellen.
Vai onkohan meillä vaan erilaiset tuttavapiirit? Mun tuttavapiirit ei ehkä muutenkaan ole sen tyyppisiä, että säälittelisivät ja voivottelisivat. Apua ja tukea tarjoavat kyllä, ja selvästi ymmärtävät erilaisia tilanteita. Esim. huomattavan hyvätuloiset ystävät eivät koskaan halua minun maksavan mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko täällä muita yksinhuoltajia samoilla ajatuksilla?
No joo mä yksinhuoltajana ymmärrän tuon ajatuksen sinänsä, mutta en tiedä mikähän ero meissä sitten on, kun mulle ei ole kukaan koskaan yrittänyt sovitella uhrin viittaa tai säälitellyt :D Ihmiset on tarjonneet apuaan kyllä, mutta ei säälitellen.
Vai onkohan meillä vaan erilaiset tuttavapiirit? Mun tuttavapiirit ei ehkä muutenkaan ole sen tyyppisiä, että säälittelisivät ja voivottelisivat. Apua ja tukea tarjoavat kyllä, ja selvästi ymmärtävät erilaisia tilanteita. Esim. huomattavan hyvätuloiset ystävät eivät koskaan halua minun maksavan mitään.
Meillä on luultavasti erilaiset tuttavapiirit. :) Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
AP uhriutuu koska kokee että häntä kohdellaan uhrina. Noloa.
Mikä aloituksessa oli uhriutumista?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko täällä muita yksinhuoltajia samoilla ajatuksilla?
No joo mä yksinhuoltajana ymmärrän tuon ajatuksen sinänsä, mutta en tiedä mikähän ero meissä sitten on, kun mulle ei ole kukaan koskaan yrittänyt sovitella uhrin viittaa tai säälitellyt :D Ihmiset on tarjonneet apuaan kyllä, mutta ei säälitellen.
Vai onkohan meillä vaan erilaiset tuttavapiirit? Mun tuttavapiirit ei ehkä muutenkaan ole sen tyyppisiä, että säälittelisivät ja voivottelisivat. Apua ja tukea tarjoavat kyllä, ja selvästi ymmärtävät erilaisia tilanteita. Esim. huomattavan hyvätuloiset ystävät eivät koskaan halua minun maksavan mitään.
Lisäys: myös lapsenhoitoapua on aina tarjottu, harvemmin on tarvinnut itse pyytää. Toki olen myös itse hoitanut paljon muiden (pariskuntien) lapsia ja kuunnellut huolia, viihdyttänyt, keskustellut, tsempannut uralla jne. Tuki voi olla eri tyyppistä elämäntilanteista riippuen, mutta useimmat ihmiset tarvii sitä jossain määrin välillä - siis läheisten tukea. Joidenkin kohdalla se voi olla enempi henkistä, ja joidenkin kohdalla konkreettisempaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AP uhriutuu koska kokee että häntä kohdellaan uhrina. Noloa.
Mikä aloituksessa oli uhriutumista?
Ei mun mielestä mikään. Minuakin ärsyttäisi, jos minua kohdeltaisiin näkyvästi säälien. Mikä pointti sellaisessa edes on, eihän se auta ketään? Sä voit ymmärtää toisen elämäntilannetta, kokea empatiaa ja tukea, mutta se ote olisi hyvä olla ymmärtävä, reipastava ja tsemppaava, eikä säälivä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aluksi en ajatellut vastata tuolle trollille, mutta tämän fiksun vastauksen jälkeen haluaisin mainita että en keksi parempaa kohdetta yhteiskunnan tuelle kuin yksinhuoltajat. Ei säälistä vaan perustellusti.
Yksinhuoltaja tekee yhden ihmisen työpanoksella sen, mihin ydinperheessä on kaksi aikuista. Kasvattaa tulevaisuuden veronmaksajia, työntekijöitä ja yhteiskunnan jäseniä. Tekee sen usein tiukemmalla budjetilla ja pienemmällä tukiverkolla. Normaalisti perheessä kun on kahdet aikuisen tulot jakamassa taloudellista taakkaa ja kaksi aikuista hoitamassa käytännön asioista.
Jos yhteiskunta haluaa, että lapset kasvavat hyvinvoiviksi aikuisiksi, kannattaa varmistaa että heidän vanhemmillaan on riittävät resurssit. Tämä ei ole hyväntekeväisyyttä vaan se on investointi. Trollit jotka huutelevat "uhrin viitasta" ja "Kela Platinum-kortista" eivät ymmärrä, että kyse on järkevästä yhteis
Miksei yhteiskunta mieluummin tue niitä ydinperheiden lapsia, joista oikeasti tulee tulevaisuuden yhteiskunnan jäseniä ja veronmaksajia? Miksi tuhlata resursseja tulevaisuuden rikollisien kasvatukseen?
Mitään ydinperhettä ei ole koskaan ollut olemassakaan kuin kristillisdemokraattien esitteissä. Perhe, jossa on äiti, isä ja heidän biologiset lapsensa, ei ole ikinä ollut pysyvä yksikkö. Ideaali se kyllä on ollut, ja siinäkään ideaalissa ei ole mitään pahaa. hminen on selvinnyt simpansseista pisimmälle juuri siksi, että meillä on ollut heimossa muitakin hoitamassa lapsia kuin se pyhä ydinperhe.
Vierailija kirjoitti:
Onko täällä muita yksinhuoltajia samoilla ajatuksilla?
Ei ole tuollaisia ihmisiä ympärilläni, jotka lässyttäisivät noin, joten ei ole tarvinnut tuollaisia ajatella.
Tunnistan säälittelyn. Ne ihmiset, jotka olivat mulle ennen kateellisia, kokivat kai tilaisuutensa tulleen kun jäin yksinhuoltajaksi - vihdoin he olivat mua "ylempänä" ja minä jossain raukkeliini-positiossa. En edes kertonut juuri kellekään kun sairastuin vakavasti, koska sittenhän vasta sääliteltäisiin sairasta yh-parkaa. Olin tosi tiukilla, mutta sääliä en kaivannut. Kävin yksikseni helvetissä ja takaisin. En tiedä selviäiskö ne säälittelijät samasta, joten en tiedä miksi he ylentävät itseään?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AP uhriutuu koska kokee että häntä kohdellaan uhrina. Noloa.
Mikä aloituksessa oli uhriutumista?
Mua säälitään, yhyy yhyy.
Hankkisit ap parempipalkkaisen työn, jos halua säälittelyä. Minua ei yh:na kukaan sääli, koska minulla on suuret tulot.
Exääni sen sijaan säälitään, kun raukkaparka joutuu tulemaan toimeen ilman tulojani ja kodinhoitoani. Nelikymppinen viinaan ja naisiin liiton aikana mennyt mies yksin kylmässä maailmassa. Ikävä muka lapsia, muttei vaan koskaan sopivaa saumaa hänellä ottaa lapsia luokseen
Alue: Aihe vapaa
Milloin haluat aloittaa lapsenhoitajani? Ap