Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Olen köyhä yksinhuoltaja ja tällä hetkellä ottaa päähän eniten se uhrin viitta jota minulle tarjotaan
04.11.2025 |
Olen yksinhuoltaja, rahaa on vähän, ja arki on välillä helvetin rankkaa, sen myönnän suoraan. Mutta mikä minua eniten ärsyttää ei ole oma tilanteeni, vaan se miten muut ihmiset siihen suhtautuvat.
En huutele tilannettani, mutta joka kerta kun jostain syystä selviää että olen yksinhuoltaja tai että raha on tiukalla, ihmiset alkavat heti: "Voi sua raukkaa", "miten sinä vain jaksat", "sinun on varmaan niin vaikeaa". Ja katse! Se säälien täyteinen katse. Ikään kuin olisin jokin raunio, joka tarvitsee pelastamista.
En tarvitse säälittelijöitä. En ole uhri. Olen aikuinen ihminen, joka hoitaa asiansa parhaansa mukaan ja aika helvetin paljon paremmin kuin moni tätä lukeva ihminen. Joo, elämä on välillä vaikeaa. Joskus mietin miten selvitään seuraavaan palkkaan ja joskus itken vessassa kun lapsi nukkuu. Mutta tiedättekö mitä? Olen myös vahva, pystyvä ja ihan saatanan ylpeä siitä mitä olen saanut aikaan. En halua että minua kohdellaan kuin uhria siksi että teen vaikeita asioita. Haluan että minua kohdellaan kuin ihmistä joka on tehnyt vaikeita asioita ja ansaitsee siksi enemmän kunnioitusta.
En halua että lapseni näkee minut uhrina. Haluan että he näkevät esimerkin siitä, että vaikeistakin paikoista voi nousta, että vastoinkäymiset eivät määritä ihmistä. Teen parhaani niillä korteilla, jotka kädestä löytyy.
Jos näet epäoikeudenmukaisuutta, mitä jos säälittelyn sijaan käärisit hihat ja korjaisit sen mitä voit? Jos näet että joku on selvinnyt vaikeuksista, mitä jos säälittelyn sijaan miettisit mitä voit häneltä oppia?
Kommentit (104)
En ole yksinhuoltaja, mutta onhan se totta, että he ovat niitä todellisia suojelijoita ja johtajia. Ei syytä sääliin, mutta kylläkin ihailuun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsehän säälittelen aviovaimoja jotka availevat haarojaan miehille ilmaiseksi. Talk about cheap...
Ja yksinhuoltajan lapsena olen lähinnä kiitollinen siitä, ettei tarvinnut elää miehen kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä koskee kaikkea vaikeaa elämässä. Sairaus, työttömyys, mikä tahansa. Säälittely on aina nöyryyttävää.
Lapset oppivat enemmän siitä miten selviydyt kuin siitä kuinka helppoa sinulla on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Viestisi on sen verran aggressiiviseen sävyyn kirjoitettu, että ethän projisoi omia tunteitasi ylitulkitsemalla ihmisiä?
Itse olen pienituloinen yh ja en ole koskaan kohdannut mitään tuollaista mittavaa säälittelyä yhtään keneltäkään. Aivan outo ajatus, että minulle, normaalisti pärjäävälle aikuiselle tultaisiin toistuvasti ihmettelemään kuinka jaksan saati selviydyn. Jotkut kyllä kysyvät kuinka jaksan kun olen yksin vastuussa kaikesta, mutta mielestäni se on ihan normaali hyvää tarkoittava kysymys. Mielestäni sen faktan toteaminen, että pienituloisella yh:lla on rankempaa kuin esim. keskituloisella kahden vanhemman perheellä, ei ole uhriviitan pukemista toiselle.
Olet woken lemmikki: otappa nyt vaan se uhrin viitta hartioille ja hae Kelasta se Kela Platinum-kortti...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen huomannut että reaktiot yksinhuoltajaäiteihin vaihtelevat paljon. Toiset ihailevat ja kunnioittavat, toiset suhtautuvat epäilevästi. Mutta samalla lapsen isä, joka ei ole mukana oman lapsensa elämässä, ei juuri herätä ajatuksia.
Välillä vähän ärsyttää olla se joka hoitaa kaiken. Maksaa, laittaa, korjaa, opettaa, hankkii.
Ruuhkavuosirallia itkevät pariskunnat. Sitä tuli tehtyä kaikki yksin. Duuni, päiväkoti, ulkoilut, ruuat, tarvehankinnat jne. Kaiken sen päälle kaikki sanoi, et teillä on siisti koti. Ei ollut aikaa edes huomata ruuhkavuosia. Ulkoiltiin vapaa aika ja touhuttiin kaikkea kivaa.
Toiset tekee enemmän. Ja silti tyypillistetään, jonkin mielikuvapartikkelin alle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Viestisi on sen verran aggressiiviseen sävyyn kirjoitettu, että ethän projisoi omia tunteitasi ylitulkitsemalla ihmisiä?
Itse olen pienituloinen yh ja en ole koskaan kohdannut mitään tuollaista mittavaa säälittelyä yhtään keneltäkään. Aivan outo ajatus, että minulle, normaalisti pärjäävälle aikuiselle tultaisiin toistuvasti ihmettelemään kuinka jaksan saati selviydyn. Jotkut kyllä kysyvät kuinka jaksan kun olen yksin vastuussa kaikesta, mutta mielestäni se on ihan normaali hyvää tarkoittava kysymys. Mielestäni sen faktan toteaminen, että pienituloisella yh:lla on rankempaa kuin esim. keskituloisella kahden vanhemman perheellä, ei ole uhriviitan pukemista toiselle.
Sanot että en saisi projisoida omia tunteitani, mutta teetkö juuri samaa toisinpäin? Sanot että oma kokemuksesi on "normaali" ja minun "outo ajatus".
Se että sinä et ole kohdannut jotain ei tarkoita ettei se ole todellista. Meillä voi olla ihan erilaiset lähipiirit, erilaiset tavat kommunikoida, tai vaikka eri ikäryhmät ympärillä. Kaikki vaikuttaa siihen miten meitä kohdellaan.
Ja kyllä, olen kärkäs. Olen vittuuntunut ja se kuuluu tekstistä. Mutta se ei tarkoita että olisin väärässä asiasta. Säälittely on todellista ja se on ihan helvetin ärsyttävää kun sitä kohtaa jatkuvasti.
Olen kuitenkin enemmän iloinen siitä jos et tunnista tätä. Toivottavasti se tarkoittaa että sinulla on parempi lähipiiri kuin minulla.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Välillä vähän ärsyttää olla se joka hoitaa kaiken. Maksaa, laittaa, korjaa, opettaa, hankkii.
Ruuhkavuosirallia itkevät pariskunnat. Sitä tuli tehtyä kaikki yksin. Duuni, päiväkoti, ulkoilut, ruuat, tarvehankinnat jne. Kaiken sen päälle kaikki sanoi, et teillä on siisti koti. Ei ollut aikaa edes huomata ruuhkavuosia. Ulkoiltiin vapaa aika ja touhuttiin kaikkea kivaa.
Toiset tekee enemmän. Ja silti tyypillistetään, jonkin mielikuvapartikkelin alle.
Tämä.
Vierailija kirjoitti:
Ja yksinhuoltajan lapsena olen lähinnä kiitollinen siitä, ettei tarvinnut elää miehen kanssa.
Lucky you. Mä koin lapsuuteni aikana 5 eroa.
Omassa ympäristössäni on sen verran monta yksinhuoltajaa ettei se ole mikään juttu.
Vai niin...taisi kyllä olla ihan tahallinen tämä uhriutuminen.
"En huutele tilannettani" .....you just did!!!
Juu, ei tule sääliä täältä, tuollanen takin kääntely ja kaksinaismoraali ei herätä mitään tunteita, NEXT!
Se tuli huomattua, että jostain syystä on "arvoasteikolla" niin upeana ja hienona, kun on naimisissa johtajan kanssa. No, kukapa tietäisi, mitä siellä kotona tapahtuu. Mutta nyt kun olen yh, elarit tapeltu käräjillä, mutta pärjään lasten kanssa. Sen lisäksi, että säälitellään yksinhuoltajuutta ja köyhyyttä, niin ei enää uskalleta kutsua mihinkään mukaan. Enkö enää kelpaa ystävilleni, kun en kestitse kuten ennen? Pelkäävät suorastaan, että totta kai vien heidän miehet? (En todellakaan.) Tai sitten ovat vaan niin saatanan kateellisia, kun minä olin porukan ainut, joka miesten selän takana valittamisen ja vonkumisen ja vinkumisen sijaan repäisin itseni ja lapseni mukavampaan elämään.
Älä kerro. Tai sano suoraan tuo ettet halua viittaa. Muuten osa sanoo samat repliikit, muttei auta.
Alue: Aihe vapaa
Onko täällä muita yksinhuoltajia samoilla ajatuksilla?