Uskovat: Onko oikein, että leipäjonosta saa ruokaa vain jos osallistuu ensin uskonnolliseen ohjelmaan?
Asun sellaisessa kaupungissa, jolla leipäjonoja/ruokajakeluja järjestää useampi taho. Yksi näistä (ei ev.lut.) jakaa ruokaa vain niille, jotka osallistuvat sitä ennen uskonnolliseen ohjelmaan. Ohjelma kestää noin tunnin ja sisältää yhteislauluja, Raamatun lukemista, siihen liittyvän opetuspuheen, rukousta ja kolehdin, jolla kerätään rahaa ruokajakelusta aiheutuvien kulujen kattamiseksi. (Kolehdin kohdalla mainitaan aina, että lahjoittaminen on täysin vapaaehtoista eikä kenenkään pidä lahjoittaa vasten tahtoaan. Toisaalta yleensä sanotaan myös, että omastaan antaminen koituu siunaukseksi ja Jumala rakastaa iloista antajaa) Ovi laitetaan lukkoon 15 minuuttia ohjelman alkamisen jälkeen, joten kaikkien täytyy kuunnella uskonnollista sanomaa vähintään 45 minuuttia.
Kysyisin lähinnä palstan uskovaisilta, onko tällainen toimintatapa mielestänne hyvä tai edes hyväksyttävä? Vai pitäisikö ruokaa jakaa kaikille tarvitseville ja jättää jokaisen oman harkinnan varaan, haluavatko he kuunnella uskonnollista paasausta vai ei?
Kommentit (1097)
Evankeliumin riistäminen köyhiltä olisi todellinen viharikos. Mitä tekee maallisella ruualla, jos joutuu kadotukseen? Kyllä evankeliumi on ykkönen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinuun näyttää Jumala tehneen suuren vaikutuksen, kun rähjäät palstalla jokapäivä uskovaisista.
Ehei, ylimieliset uskovaiset ärsyttävät. Etkö ymmärrä, että ongelma on mielikuvitusolentoon uskovat eikä olematon mielikuvitusolento itse.
Miksi se sinuun niin ottaa osumaa? Anna heidän uskoa mihin uskovat. Vaaditte erilaisten vakaumusten kunnioittamista, missä on teidän kunnioituksenne uskovia kristittyjä kohtaan?
Nämä uskovaiset kun tuppaavat tyrkyttämään sitä omaa totuuttaan ja vaativat kaikkia muita jatkuvasti tanssimaan heidän pillinsä mukaan ja elämään heidän ahtailla säännöillään syyllistämisen uhkailun ja kiristämisen kautta. Se tökkii. Saisivat olla ihan rauhassa jos olisivat harmittomia, kuten esimerkiksi buddhal
Nämä uskovaiset "tyrkyttävät" sitä omaa totuuttaan koska he uskovat siihen ja se on heille tehtäväksi annettu ja he haluavat että kaikki pelastuisivat ja jos he eivät saa tehdä sitä omissa kokoontumistiloissaan niin jotain on pielessä, uskonnonvapaus koskee myös heitä. He kertovat mitä raamatussa opetetaan, neuvotaan ja kehotetaan. Kristinuskoon kuuluu synti ja siitä parannuksenteko, eivät he sitä ole keksineet. Kaikki käskyt raamatussa on tarkoitettu elämää suojeleviksi, ei tukahduttaviksi, Jumala haluaa varjella meitä rikkovilta asioilta (ettemme itse niihin sortuisi, sille emme mitään voi mitä muut tekevät) ja raamattu on paljon muutakin kuin neuvoja, siellä on historiaa, opetusta, vertauskuvia, runoutta, näkyjä tulevasta, osa kielloista ja käskyistä oli aikaan sidottuja ja niille oli syynsä, puutteelisten hygieniaolojen takia ym. Punaisena lankana kulkee kuitenkin koko ajan, alusta loppuun, Jumalan rakkaus ja pelastussunnitelma joka tuli todeksi, fyysiseksi Jeesuksessa ja joka on Pelastaja. Suhde Jumalaan on tavallaan kuin suhde johonkin ihmiseen, Jumala haluaa olla yhteydessä ihmiseen ja jos joku on tärkeä hänen kanssaan haluaa viettää aikaa ja oppia tuntemaan hänet kunnolla. Siksi paasataan rukouksen ja raamatunluvun tärkeydestä ja tietysti siksi ettei huomaamattaan liuu harhateille ja joudu eksyksiin. Jumala haluaa ainoastaan että uskomme Jeesuksen olevan Kristus, ei muuta. Sitä kautta tapahtuu sitten hengellistä kasvua ja muutosta mutta se ei ole väkivaltaista. Ja muuten: ne käskyt ja niiden noudattaminen ym on tietenkin hyväksi kaikille muta ne ovat tarkoitettu uskoville. Maailman ihmiset saavat mellastaa sielunsa kyllyydestä mutta kaikki ei ole hyväksi, Jumalan lapsella on eri arvojärjestys. Mikä tässä on niin suututtavaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pointtihan on siinä, mikä instanssi sen ruokajakelun järjestää. Sanoohan sananlaskukin että: sen lauluja laulat, kenen leipää syöt.
Älä viisi. Sä olet varmaan jo 10:s joka sanot ton tylsän sananlaskun tässä ketjussa.😖
Kaikki ei lue ketjua läpi, vaan vastaa aloittajalle.
Kannattaisi lukea. Tässä ketjussa on paljon hyviä kommentteja, mutta tietenkin sitten niitä vastapuolen myös.
En ymmärrä, miten tämä asia on monelle niin vaikea käsittää.
Mitään et saa tässä maailmassa ilmaiseksi - kaikesta joudut maksamaan tavalla tai toisella.
Meillä uskovilla on todella hyvä elämä Jeesuksen suojeluksessa, ilossa ja armossa, mutta toisinaan myös sellaisissa hengellisissä ym taisteluissa, ettei niiden rankkuutta voi välillä käsittää.
Mutta niissä taisteluissakin Jeesus on meidän kanssa, ei tarvitse sitten enää koskaan olla yksin.
Leipäjonoihin voisi laittaa saman tien pukukoodin: naiset pyllybikineissä, miehet speedoissa ja muusut nakupelleinä jonon jatkeeksi. Sillä tavalla karsitaan hupihakijoiden rippeetkin pois.
Vierailija kirjoitti:
Huomasin että aloituksessa/otsikossa kysymys on osoitettu uskoville. Yllättävän paljon on tullut kommentteja ei-uskovilta. Miksi? Jos näen ateisteille osoitetun ketjun en minä siihen mene omia mielipiteitäni sanomaan tai ketään käännyttämään, ateistit sen sijaan katsovat aiheelliseksi tulla uskovien ketjuun rienaamaan ja kertomaan kuinka mitään satuolentojumalaa ei ole. Ei olekaan. Oikea Jumala on.
Niinhän se aina on - rienaajia riittää aina kun kristinuskosta puhutaan.
Se on totuuden ja valheen ikuista kamppailua.
Onneksi viimein lopulta kuitenkin totuus -Jeesus voittaa.
On niin hyvä olla Voittajan puolella.
Se on se oma sydän joka eiuskovan rinnassa polttelee ja saa tuntemaan vihaa uskovia ja Jumalaakin kohtaan, sisin tietää että Jeesus on totuus (ja tie&elämä) eikä kestä Pyhän Hengen läsnäoloa vaan haluaa paeta Jumalan läsnäolosta. Parempi ehkä niinkin kuin turta välinpitämättömyys, silloin siellä käydään taistelua eikä olla penseitä.
Eihän ihminen voi olla "iloinen antaja" jos se joutuu hakemaan ruokaa leipäjonosta. Sanoo järkikin. Pitäisi vähän miettiä mitä puhutaan.
Vierailija kirjoitti:
Huomasin että aloituksessa/otsikossa kysymys on osoitettu uskoville. Yllättävän paljon on tullut kommentteja ei-uskovilta. Miksi? Jos näen ateisteille osoitetun ketjun en minä siihen mene omia mielipiteitäni sanomaan tai ketään käännyttämään, ateistit sen sijaan katsovat aiheelliseksi tulla uskovien ketjuun rienaamaan ja kertomaan kuinka mitään satuolentojumalaa ei ole. Ei olekaan. Oikea Jumala on.
Älä narraa.
Tampereella
asuessani muuten useamman kerran eräs minulle tuntematon buddhalaisuuteen kääntynyt lähestyi ja yritti pakkomyydä alan kirjallisuutta muutamankin kerran ja halusi paasata buddhalaisuudesta, hän teki sitä myös joogassa jossa ystäväni kävi. Se oli kiusallista.
Ei vaan sehän on se suuri viisaus ja sanoma, ilman sitä ei mikään leipä maailmassa maistu miltään! Se on dharma! Kuuluu kertoa tietenkin!
Vierailija kirjoitti:
Eihän ihminen voi olla "iloinen antaja" jos se joutuu hakemaan ruokaa leipäjonosta. Sanoo järkikin. Pitäisi vähän miettiä mitä puhutaan.
Mitä omalle järjellesi on käynyt? Niitäkin paikkoja on, joissa ruokakassista peritään pakollinen maksu. Ja se on muuten hyvä diili, jos 5 eurolla saa 50 € arvoisen kassin.
"Jeesuksessa ja joka on Pelastaja."
Jumala luo ensin universumin hirveimmän kidutuslaitoksen ja sitten aletaan "pelastamaan" ihmisiä siltä. Mitä järkeä tässäkään on.
Vierailija kirjoitti:
Eihän ihminen voi olla "iloinen antaja" jos se joutuu hakemaan ruokaa leipäjonosta. Sanoo järkikin. Pitäisi vähän miettiä mitä puhutaan.
Mitä tarkoitat? En ymmärrä mutta ko raamatunkohdassahan sanotaan että jos jotain antaa niin antakoon vilpittömästi hyvästä sydämestään, omasta halustaan eikä pakosta tai näyttääkseen muille, Jumala arvostaa sitä että se antamainen tehdään oikeasti hyvillä mielin. Eikä ketään vaadita antamaan sitä mitä ei ole.
Vierailija kirjoitti:
"Ovi laitetaan lukkoon 15 minuuttia ohjelman alkamisen jälkeen, joten kaikkien täytyy kuunnella uskonnollista sanomaa vähintään 45 minuuttia."
Mitä, lukkojen taakse? :D Mitäs viddua... Jos sieltä haluaa kesken kaiken pois eivätkä avaa ovea niin puhelin käteen ja hätänumeroon soitto vapaudenriistosta.
Yleisesti ottaen... turha odottaa kovinkaan monelta kristityltä pyyteetöntä apua. Heidän jumalansakaan ei ole auta ehdoitta - hänhän rakastaa meitä niin paljon, että hän kiduttaa jokaista ikuisesti helvetin tulessa, jos häntä ei palvo.
Tältä luulevainen sulkee mielensä. Että jumala ei rakastakaan ehdoitta. Seurakunta kuitenkin toimii samoin: ei auta ehdoitta. Jos ei kuuntele saarnaa, niin kuolkoon nälkään.
Vierailija kirjoitti:
Joo mäkin vähän tai oikeammin paljon ihmettelen tota miten uskovat eivät ole harmittomia vaan pakottavat siihen ja tohon. Se ei ole pakottamista jos ne omissa tilaisuuksissaan puhuu Raamatusta ja Raamatun mukaan. Mitä se muu "pakottaminen" on ja missä sitä niin kauheasti tapahtuu?
Mitäs nämä kouluihin tunkeutumiset on? Rippikoulun mainostamiset? Uskonnon opetus ylipäätään. Miksi koulussa vahvistetaan vanhempien uskomuksia julkisella rahalla?
Vierailija kirjoitti:
"Jeesuksessa ja joka on Pelastaja."
Jumala luo ensin universumin hirveimmän kidutuslaitoksen ja sitten aletaan "pelastamaan" ihmisiä siltä. Mitä järkeä tässäkään on.
Löydät varmasti paikan (siis jonkun uskonyhteisön, kristillisen sellaisen) ja sieltä ihmisen tai jopa pienryhmän jonka kanssa voit keskustella ja kysellä ja kyseenalaistaa aihetta vaikka kuinka paljon. Vauvapalstalla se on vähän hankalaa kommenttien välityksellä. Suosittelen jos sinua oikeasti kiinnostaa!
Vierailija kirjoitti:
Eihän sinne leipäjonoon ole kenenkään pakko mennä. Pysy poissa.
Niin, kuole nälkään kun ei kerta sana kelpaa.
Vierailija kirjoitti:
Eihän sinne leipäjonoon ole kenenkään pakko mennä. Pysy poissa.
Jonkun voi olla pakko mennä. Ja sikamaista yrittää hyötyä hädänalaisen kustannuksella, toisaalta tuo on niin tyypillistä satulinnojaan ja taivaan valtakuntiaan rakenteleville hihhuleille.
Paras heidän ajatusmaailmaansa kuvaavan jutun näin kun keskussaisraalan tuulikaapissa päivysti hihhuli mainoslappusineen. Sairaalasta poistuu päivittäin ihmisiä jotka ovat saaneet kenties syöpädiagnoosin tai jonka läheinen on juuri kuollut. Ja nämä korppikotkat sitten kyttäsivät että josko herkässä mielentilassa olevan saisi pyydystettyä verkkoon...
Halveksin tuota porukkaa syvästi.
Vierailija kirjoitti:
Evankeliumin riistäminen köyhiltä olisi todellinen viharikos. Mitä tekee maallisella ruualla, jos joutuu kadotukseen? Kyllä evankeliumi on ykkönen.
Koska mitään kadotusta ei ole olemassa niin en kovasti olisi asiasta huolissani.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Ovi laitetaan lukkoon 15 minuuttia ohjelman alkamisen jälkeen, joten kaikkien täytyy kuunnella uskonnollista sanomaa vähintään 45 minuuttia."
Mitä, lukkojen taakse? :D Mitäs viddua... Jos sieltä haluaa kesken kaiken pois eivätkä avaa ovea niin puhelin käteen ja hätänumeroon soitto vapaudenriistosta.
Yleisesti ottaen... turha odottaa kovinkaan monelta kristityltä pyyteetöntä apua. Heidän jumalansakaan ei ole auta ehdoitta - hänhän rakastaa meitä niin paljon, että hän kiduttaa jokaista ikuisesti helvetin tulessa, jos häntä ei palvo.
Tältä luulevainen sulkee mielensä. Että jumala ei rakastakaan ehdoitta. Seurakunta kuitenkin toimii samoin: ei auta ehdoitta. Jos ei kuuntele saarnaa, niin kuolkoon nälkään.
Seurakunta haluaa että se ihminen saa ikuisen elämän, ei ikuista kadotusta. Onpa kovasydämistä. Henki on enemmän kuin ruumis ja sitä tulee pelätä jolla on valta heittää koko ihminen sieluineen ruumiineen kadotukseen ja se ei ole Jumala.
Voit ihan vapaasti ehdottaa tuota ruokakaupoille. Mutta älä koe pettymystä, jos ei ideasi saa mitään suurempaa kannatusta.