Taas ekonomistit valittaa aamu-tv:ssä kun suomalaiset ei kuluta
Kommentit (421)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
YT:eitä on käynnissä vähän kaikkialla. Pidän omallekin kohdalle osuvaa työttömyyttä todennäköisenä, ja ikääkin on jo sen verran, etten todennäköisesti työllisty enää uudelleen. Olisi pitänyt lähteä virkamiesuralle eli suojatyöllisyyteen yksityisen sektorin vientialan sijasta, jotta uskaltaisi kuluttaa.
YT:tä on käynnissä koko ajan myös julkisella sektorilla. Virkamies ei ole missään suojatyössä.
Väärin, kerro mitkä kunnat yhdistetään vaikka 50 alkuun ja kerro mistä vähennetään tuhansia 700 000 virkaloisesta?
Julkiselta sektorilta on tämän vuoden ensimmäisen ja kolmannen neljänneksen välillä poistunut 32000 työllistä. Suurin osa paikallishallinnosta eli kunnista ja hyvinvointialueilta. Samaan aikaan yksityisen sektorin työlliset on lisääntyneet tuhannella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
60000 ihmistä kuolee vuodessa.
Nuorempi sukupolvi ei käy parturikampaajalla eikä kahviloissa.
Minusta kyllä nimenomaan nuoret niissä kahviloissa istuskelevat. Vanhat kahvittelevat pääosin kotona.
Ei kahvittele. Eläkeläisiä on kaikki paikat täynnä.
Ei 299 opintotuella kahvitella.
Kulutan vain sen mitä tarvitsen. Näin olen tehnyt koko ikäni eli lähes 70 vuotta!
20 vuotta eläkkeeseen. Shoppaillaan silloin, kun on säännölliset tulot.
Millä ne kuluttaa kun suuri osa on työttöminä ja ansiosidonnaiset ja muut työttömyyskorvaukset ja asumistuet leikattu.
Itsellä olisi VIELÄ varaa kuluttaa mutta olen vetänyt kaiken minimiin koska meillä on yt neuvottelut meneillään ja viidesosa laitetaan pihalle. Myöskään koko firman tulevaisuus ei ole varmaa, huonosti siis menee. Lisäksi asun sielläpäin Suomea, jossa työpaikat on muutenkin vähissä ja taitaapa työttömyys olla korkeinta. Mielestäni se ei ole myöskään vaihtoehto että kaikki työttömät pakotettaisiin muuttamaan etelään tai lounais-suomeen töiden perässä. Mitä siitäkin seuraa jos suurin osa Suomesta olisi jatkossa entistä harvemmin asuttua?
Olen siis päälle kolmekymppinen ja kyllä ahdistaa tämä harmaalta (jopa mustalta) näyttävä tulevaisuus. Olisi kaikenlaisia toiveita ja haaveita mitä tehdä mutta tuntuu niin väärältä ettei näiden toteuttaminen ole enää minun käsissäni jos en vaan saa jatkossa töitä vaikka haluaisin.
Toki aiemminkin elin jo säästeliäästi, esimerkiksi värjään ja leikkaan hiukset itse, en maksa mistään suoratoistopalveluista. Käyn harvoin ulkona syömässä. Auto on vanha ja kaikki elektroniikka ja kodinkoneet on vanhoja vaikka rahaa olisi ostaa parempiakin. Säästän vain pahan päivän varalle. Ulkomailla olen käynyt noin kaksi kertaa vuodessa viimeiset viisi vuotta eli se on ainut johon "tuhlaan", vaikka nekin tehty budjetti edellä. Toisaalta nuo reissut antaa niin paljon enemmän kuin uusi iso tv tai kallis kännykkä niin ei edes haittaa käyttää rahaa matkusteluun. Jos tämäkin ilo (kaiken muun kurjistumisen ohella) viedään elämästäni työttömyyden myötä niin kyllä täytyy miettiä että mitä enää jää.
Vierailija kirjoitti:
Olen töissä valtion virastossa josta pitäisi laittaa pois n. 80 henkilöä kahden vuoden aikana.
Olen viisikymppinen jolla on takana muutama pitkä sairaspoissaolo enkä tee täyttä päivää koska en pysty. Eiköhän meikäläinen ole sillä punakynälistalla, kun YT:t alkaa, joten laitan säästöön kaiken minkä voin.
Tuskin saan uutta työpaikkaa kovin helposti, jos minua nuoremmat ja terveemmätkään ei saa. Mieluummin säästän kaiken, niin se pehmentää sitten sitä pudotusta joka on tulossa.
Sympatiaa ja halauksia.
Ei muuta kuin pahanvpäivän- ja vanhuudenvarat haisemaan!
YT:t menossa puolison työpaikalla, työttömyys uhkaa, toiminimifirmani bisneskumppani keikkuu protestilistalla ja kaatuessaan vie mukanaan minunkin liiketoimintani.
Hei! Vaihdetaan auto uuteen, teetetään piha uusiksi, ostetaan kesämökki! Rahaa kiertoon!
Vierailija kirjoitti:
Millä ne kuluttaa kun suuri osa on työttöminä ja ansiosidonnaiset ja muut työttömyyskorvaukset ja asumistuet leikattu.
Ei kuluteta. Ollaan kaikki vapaa-aika kotona. Ainut mitä ostan ruoan lisäksi on hygienia tuotteet ja siivous ja pyykinpesuaineet. Siivoan joka päivä jotain.
Millä tässä kuluttaa, kun ei ole töitä ja kohta luovuttava vuokra-asunnosta?!
Onneksi maamme talous nousee, kun jäänmurtajat työllistää ja tuo kassaan markkoja, eikö?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen töissä valtion virastossa josta pitäisi laittaa pois n. 80 henkilöä kahden vuoden aikana.
Olen viisikymppinen jolla on takana muutama pitkä sairaspoissaolo enkä tee täyttä päivää koska en pysty. Eiköhän meikäläinen ole sillä punakynälistalla, kun YT:t alkaa, joten laitan säästöön kaiken minkä voin.
Tuskin saan uutta työpaikkaa kovin helposti, jos minua nuoremmat ja terveemmätkään ei saa. Mieluummin säästän kaiken, niin se pehmentää sitten sitä pudotusta joka on tulossa.
Yleistuki on 595 netto kuukaudessa.
Omistusasuntoon ei saa yleistä asumistukea.
Toimeentulotukeen vaikuttavat puolison pienetkin tulot, lainat ei ole menoja, ei saa omistaa kesämökkiä, venettä, asuntovaunua eikä moottoripyörää.
Joo, olen tästä täysin tietoinen, että sitten kun ansiosidonnainen loppuu, elän käytännössä miehen rahoilla. Ehkä olen myös tavallaan helpottunut, koska se syynäminen mitä toimeentulotuen saaminen vaatii tuntuisi suoraan sanottuna ahdistavalta. Avata koko elämä jollekkin kelan virkailijalle. Toivottavasti parisuhde säilyy. Ei ole sen jälkeen rahaa erotakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
60000 ihmistä kuolee vuodessa.
Nuorempi sukupolvi ei käy parturikampaajalla eikä kahviloissa.
Minusta kyllä nimenomaan nuoret niissä kahviloissa istuskelevat. Vanhat kahvittelevat pääosin kotona.
Ei kahvittele. Eläkeläisiä on kaikki paikat täynnä.
Ei 299 opintotuella kahvitella.
Ihmiset jakaanyuvat tunnetusti nuoriin, jotka elvät opintotuella ja eläkeläisiin, jotka istuvat kahviloissa
Vierailija kirjoitti:
Itsellä olisi VIELÄ varaa kuluttaa mutta olen vetänyt kaiken minimiin koska meillä on yt neuvottelut meneillään ja viidesosa laitetaan pihalle. Myöskään koko firman tulevaisuus ei ole varmaa, huonosti siis menee. Lisäksi asun sielläpäin Suomea, jossa työpaikat on muutenkin vähissä ja taitaapa työttömyys olla korkeinta. Mielestäni se ei ole myöskään vaihtoehto että kaikki työttömät pakotettaisiin muuttamaan etelään tai lounais-suomeen töiden perässä. Mitä siitäkin seuraa jos suurin osa Suomesta olisi jatkossa entistä harvemmin asuttua?
Olen siis päälle kolmekymppinen ja kyllä ahdistaa tämä harmaalta (jopa mustalta) näyttävä tulevaisuus. Olisi kaikenlaisia toiveita ja haaveita mitä tehdä mutta tuntuu niin väärältä ettei näiden toteuttaminen ole enää minun käsissäni jos en vaan saa jatkossa töitä vaikka haluaisin.
Toki aiemminkin elin jo säästeliäästi, esimerkiksi värjään ja leikkaan hiukset it
Itse asun vuokralla eikä ole koskaan ollut rahaa matkustella. Pätkätöistä pitää säästää rahaa työttömyysajan ruokaan.
Pitää vain mennä eteenpäin ja keskittyä vaikka asunnon siivoukseen ja ruoanlaittoon.
Olen tuo ALV-kitisijä :)
Tosiaan sama: kun tämä korona alkoi, niin en tiedä oliko se sitä vai mitä, mutta niin hirveä yskä etten yksinkertaisesti voinut lähteä parturiiin. Ajoin sitten itse ja siitä tuli tapa. Eli sen osalta en voi enää säästää.
Alkon käyttöä olen harventanut, mutta kun se korkki aukeaa, niin se ei meinaa mennä kiinni :(
Kirottua röökiä menee normisti n. yli puoli askia päivässä eli jos aamulla ostan askin, niin uuden ostan seur. päivän iltana. Sitäkin olen vähentänyt. ... Turhan kallis ja epäterveellinen harrastus.
Kyllä, monesti miettinyt, että lopetan senkin, kokonaan. Just aamulla mietin, että ois pitänyt aikoinaan ottaa se neurologin "tarjous" vastaan (diag. migreeni). Sanoi, että kirjoittaa sellasta lääkettä, että se tupakanhimo lähtee. Muistelin sitä ja luin siitä - nyt EU on kieltänyt sen, aiheuttaa päässä verisuonten katkeamia (tai jotain).
Jos verotus olisi järkevämmällä tasolla, niin olisi varaa kuluttaa. Nyt palkasta menee 30% heti verottajalla ja kaikesta mitä ostaa 25,5%. Eipä sitä enää kauheasti sitten jää kulutettavaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
60000 ihmistä kuolee vuodessa.
Nuorempi sukupolvi ei käy parturikampaajalla eikä kahviloissa.
Minusta kyllä nimenomaan nuoret niissä kahviloissa istuskelevat. Vanhat kahvittelevat pääosin kotona.
Ei kahvittele. Eläkeläisiä on kaikki paikat täynnä.
Ei 299 opintotuella kahvitella.
Ihmiset jakaanyuvat tunnetusti nuoriin, jotka elvät opintotuella ja eläkeläisiin, jotka istuvat kahviloissa
Eläkeläiset omistavat yli puolet Suomen kesämökeistä, ne on sielläkin aikaa viettämässä.
Jonkun puolueen pitäisi alkaa ajamaan verojen tai alv laskua kaikissa kulutustuotteissa. Suomessa on liian kallista. Kuka puolueista ajaisi tätä asiaa? Tarkennuksena en puhu nyt palkkojen tai tukien noususta. On puolueita jotka ajaa sitä, mutta se on aivan eri asia ja siitä en ole kiinnostunut. Esim. Pienelläkin palkalla pärjää jos eläminen on edullista. Lisäksi pidän huonona, että Suomen korkeat hinnat karsii myös kotimaista ja ulkomailta ja tulevaa matkailua.
Meillä on suvussa kaksi eläkepariskuntaa joilla neljä kiinteistöä omassa käytössä. Molemmilla kesämökit + kolme muuta kiinteistöä. Ei kaikki eläkeläiset ole köyhiä. Toinen pariskunta lisäksi matkustelee, toinen pariskunta ei lentokonepelon vuoksi.
Menisit töihin etkä katsoisi aamu-tv:tä.