Työelämä on hirveä kokemus väkivaltaisessa perheessä kasvaneelle

Vierailija kirjoitti:

Työelämässä on säännöt ja luottamusmiehet ja työterveyshuolto, siellä ei todellakaan tarvitse kokea välkivaltaa, kuten huonossa kodissa. Eikä ole pakko jäädä, jos ei viihdy.

Jos on kyse toimeentulosta eikä töitä muualta löydy, moni jää. Työterveyshuolto ja työsuojelu ovat täysin hampaattomia ongelmien edessä.

Vierailija kirjoitti:

Koulukiusaamisdynamiikka elää ja voi hyvin matalan äö:n duunarialoissa.

Voi voi. Kyllä kiusaamista -itse puhuisin henkisestä väkivallasta- esiintyy valtavasti myös korkeastikoulutettujenkin parissa. Moni johtotason henkilö on melko usein jonkin asteinen luonnehäiriöinen, jopa narsisti. Omista esimiehistäni (johtajia) ainakin kaksi täytti narsistin määritelmän. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on sitten kasvatettava itse itsensä, jos vanhemmat ei sitä tehneet. Yli 30-vuotiaat menettää valitusoikeuden äitistä ja isistä. Kehno luonne on sitten jo ihan omaa syytä, kun sellaisen voi ihan itsekin itselleen tehdä.

Lapsuuttaan ei voi muuttaa se kummittelee takana aina. Mikä tuo 30 vuotiaan valitusoikeuden menetys muka on, sellaista ei ole. Ihminen pystyy mihin pystyy eikä muiden pidä sallia kiusaamista heikompia kohtaan, emme ole viidakon eläimiä. 

Eivät viidakon eläimet toisiaan kiusaa.... eläimet ovat viisaampia kuin ihmiset tässä asiassa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika monet ihan tavallisetkin asiat ovat meille väkivaltaisessa kodissa kasvaneille vaikeita kokemuksia. Ei siinä oikein silti voi mitään muuta tehdä kuin opetella omia rajoja ja yrittää kasvattaa tervettä itsetuntoa itselleen. Kurjaa se on toki alkaa korjaamaan toisten jälkiä ja kasvattamaan itseään, mutta ei sitä kukaan muukaan tee.

Näinpä. Itse olen  helvetillisessä perheessä kasvanut. Tiedostan kuitenkin, että en voi loppuikääni  syyttää lapsuudenperhettäni, vaan nykyhetki ja tulevaisuus riippuvat lähinnä itsestäni. Ihmisen tulee kasvaa ulos ns.uhrimentaliteetista. Helppoa se ei ole.

On ihan yhtä oikeutettua puhua ääneen huonosta kuin hyvästä menneisyydestä. Omaa historiaa ei tarvitse pyydellä muilta anteeksi. Huonommat kortit saaneiden leimaaminen uhriutiujiksi on ala-arvoista. Ei hyv

Ei pidä antaa sisäistetylle häpeälle valtaa, vaikka joku sanoisi ettei omista kokemuksista ole soveliasta puhua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrätkö että vaikka kävisi kuinka paljon terapiassa, lapsuus jättää silti jälkensä? Käytöstään voi opettelemalla muuttaa, mutta pelko ei silti välttämättä poistu kun se kerran on ihmiseen istutettu. Korjaavia kokemuksia ei ole helppoa saada ja ilman niitä tunnekokemus ei välttämättä unohdu.

Ihminen ammentaa kokemuksistaan ja jos kokemukset on suurimmilta osin paskaa, mitä lopputulos voisikaan olla? Tämä on suurin ongelma kun näitä asioita lähestytään tavoitteellisesti tai taitopohjaisesti.

Itseäni ei mielikuvaharjoitukset tai kognitiivisten vääristymien tarkastelu vienyt eteenpäin, mutta se vei että löysin ihmisiä joille pystyin olemaan haavoittuva, avoin myös heikkouksistani ja esimerkiksi riitatilanteissa myöntämään avoimesti että olin nyt tahallani pikkumainen, tulkitsin asioita menneiden konflikt

 

 Tapahtui ihan vahingossa. Olin lakannut yrittämästä, mutta minua kohden osoitettiin mielenkiintoa ja asiat alkoivat rullata kun en suhtautunut epätoivoisesti vaan että kestääpähän aikansa ja ihan yhtä lailla minä voin mieltäni muuttaa jos tarve vaatii. Se jotenkin loksautti asetelman tasavertaiseksi ja avoimeksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ovatko alapeukuttajat sitä mieltä ettei tästä saisi puhua? Jos kollega ei uskalla kieltäytyä hänelle kipatuista ekstratöistä, siihen voi olla syynsä.

Senkun puhutaan, ei siinä mitään. En kuitenkaan itse usko syyn olevan ap:n mainitsema. Ennemmin ei ole kasvettu aikuisiksi eli itsetunto on jäänyt lapsen tasolle. 

 

Kenelle lapsen kasvatus kuuluikaan?

Ymmärrän ap. Mulle kävi lapsuuden jäljiltä niin, etten kestä auktoriteeteilta mitään epäoikeudenmukaisuutta tai turhaa nega palautetta. Aika vaikeaa sopeutua työelämään siis, vaikken nakkikone olekaan ollut.

Työelämä voi olla tosi helppoa verrattuna alkujutskaan.

Työelämän onnistumiset ovat omat lukunsa persoonaa. Eri rooleja.

Tosin hintana se, että persoonasi mielistelee ja  taipuu jos jonkinlaiseen, jonglöörimäisen hienosti, ihan mitä sitten odotetaankin ja tarvitaankin. 

Olematon minuus. Minuus, mikä ei ole kehittynyt. Omaa itseä ei ole olemassa.

Siunaus ja kirous.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Työelämässä on säännöt ja luottamusmiehet ja työterveyshuolto, siellä ei todellakaan tarvitse kokea välkivaltaa, kuten huonossa kodissa. Eikä ole pakko jäädä, jos ei viihdy.

Jos on kyse toimeentulosta eikä töitä muualta löydy, moni jää. Työterveyshuolto ja työsuojelu ovat täysin hampaattomia ongelmien edessä.

Työterveyshuollon kermaperseinen lekuri ei ymmärrä puhumastasi mitään.

Vierailija kirjoitti:

Työelämä voi olla tosi helppoa verrattuna alkujutskaan.

Työelämän onnistumiset ovat omat lukunsa persoonaa. Eri rooleja.

Tosin hintana se, että persoonasi mielistelee ja  taipuu jos jonkinlaiseen, jonglöörimäisen hienosti, ihan mitä sitten odotetaankin ja tarvitaankin. 

Olematon minuus. Minuus, mikä ei ole kehittynyt. Omaa itseä ei ole olemassa.

Siunaus ja kirous.

 

Mikä oli se siunaus? Yleensä dissosiaatio eikä depersonaalisatiota ei sellaisina esitetä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ovatko alapeukuttajat sitä mieltä ettei tästä saisi puhua? Jos kollega ei uskalla kieltäytyä hänelle kipatuista ekstratöistä, siihen voi olla syynsä.

Senkun puhutaan, ei siinä mitään. En kuitenkaan itse usko syyn olevan ap:n mainitsema. Ennemmin ei ole kasvettu aikuisiksi eli itsetunto on jäänyt lapsen tasolle. 

Ehkä se näyttäytyy noin ihmiselle jota ei ole virheiden takia pahoinpidelty. Tai ihan vain sen takia, että vanhemmalla menivät hermot milloin mihinkin asiaan.

Miten tällainen kasvatus sinusta edistää hyvän itsetunnon kehittymistä? Ihminen oppii silloin lähinnä varomaan ettei taas tule jotain ikäviä seurauksia.

Työpaikalla tällaista käytetään sitten hyväksi, kun huomataan että joku stressaa niin kovasti siitä ett

Juuri minä, tuon kirjoittaja johon vastasit, olen peräisin kodista jossa isä oli todellinen koleerikko ja selkäsaunat olivat päivittäisiä. Riitaa ja huutamista sekä kiroilua jotta stanan kakarat jne. Silti meistä lapsista ei tullut heikkoitsetuntoisia. Veljeni johtavassa asemassa menestynyt, koulutti itse itsensä. Sisareni ja minä asumme kumpikin ulkomailla tosin eri maissa emmekä ole työelämässä menestyneet ollenkaan hassummin, kaikki kouluttauduimme omatoimisesti kun isä kieltäytyi kaikesta tuesta ja äiti vain myötäili että kyllä isä tietää ja tyttäret menee kumminkin naimisiin, ei siihen kouluja tarvita. 

Jotkut hakevat oikeutusta olemassaololleen yrittämällä ihan hirveästi ja vaatimalla itseltään menestymistä. Eivätkä he usein edes huomaa, että se on tapa kohottaa olematonta itsetuntoa ja korjata lapsuuden traumoja.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän ap. Mulle kävi lapsuuden jäljiltä niin, etten kestä auktoriteeteilta mitään epäoikeudenmukaisuutta tai turhaa nega palautetta. Aika vaikeaa sopeutua työelämään siis, vaikken nakkikone olekaan ollut.

Tuo on myös totta, että moodina voi lannistuneen mielistelyn lisäksi olla myös vaikeus sietää auktoriteettiasemassa olevien mielivaltaista käytöstä, kun mitta on tullut täyteen jo lapsuudessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrätkö että vaikka kävisi kuinka paljon terapiassa, lapsuus jättää silti jälkensä? Käytöstään voi opettelemalla muuttaa, mutta pelko ei silti välttämättä poistu kun se kerran on ihmiseen istutettu. Korjaavia kokemuksia ei ole helppoa saada ja ilman niitä tunnekokemus ei välttämättä unohdu.

Ihminen ammentaa kokemuksistaan ja jos kokemukset on suurimmilta osin paskaa, mitä lopputulos voisikaan olla? Tämä on suurin ongelma kun näitä asioita lähestytään tavoitteellisesti tai taitopohjaisesti.

Itseäni ei mielikuvaharjoitukset tai kognitiivisten vääristymien tarkastelu vienyt eteenpäin, mutta se vei että löysin ihmisiä joille pystyin olemaan haavoittuva, avoin myös heikkouksistani ja esimerkiksi riitatilanteissa myöntämään avoimesti että olin nyt tahallani pikkumainen, tulkitsin asioita menneiden konfliktien kautta. Kun kohtasin ikävät puoleni, myönsin

Olisi muuten mielenkiintoista kuulla millä perusteella ihmisen huonot elämänkokemukset ovat "kognitiivinen vääristymä" ja hyvät eivät.

Ei ihmisten voi sanoa olevan lähtökohtaisesti erityisen hyviä tai huonoja, vaan käytös voi olla hyvin tapauskohtaista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ovatko alapeukuttajat sitä mieltä ettei tästä saisi puhua? Jos kollega ei uskalla kieltäytyä hänelle kipatuista ekstratöistä, siihen voi olla syynsä.

Senkun puhutaan, ei siinä mitään. En kuitenkaan itse usko syyn olevan ap:n mainitsema. Ennemmin ei ole kasvettu aikuisiksi eli itsetunto on jäänyt lapsen tasolle. 

Ehkä se näyttäytyy noin ihmiselle jota ei ole virheiden takia pahoinpidelty. Tai ihan vain sen takia, että vanhemmalla menivät hermot milloin mihinkin asiaan.

Miten tällainen kasvatus sinusta edistää hyvän itsetunnon kehittymistä? Ihminen oppii silloin lähinnä varomaan ettei taas tule jotain ikäviä seurauksia.

Työpaikalla tällaista käytetään sitten hyväksi, kun h

Keittiöpsykologiaa kirjoitat.

 

Vierailija kirjoitti:

Mikä on nakkikone? Oletko töissä, jossa tehdään lihajalosteita? Sinänsä esittämäsi teoria pelosta on vainoharhainen.

Nakkikone = ihminen, jolle nakitetaan töissä sellaisetkin työtehtävät, jotka kuuluisivat jonkun muun hoidettaviksi.