Miksi ihmeessä joku haluaa vapaaehtoisesti uusperheen?

Ihmettelen näitä asiasta mesoajia, ellei heillä agenda täällä huuteluun johdu siitä, että heidän exänsä onkin tyytyväinen yhtäkkiä uuden kumppaninsa kanssa, jolla vielä lapsiakin edellisestä liitosta.Ja sekös nyt entistä puolisoa harmittaakin, eli miksi koskaan toinen on tyytyväinen, kun toisen lapsia nyt näkee!!! Eikä tähän edes vaikuta, oliko kadehtijalla sen exän kanssa yhteisiä lapsia, mutta jos exä onkin nyt yhtäkkiä onnellinen, sitä ei sallita! Koskaan!

Vierailija kirjoitti:

Jos nyt eroaisin, niin mun tulis sun mielestä asua vain lapsen kanssa seuraavat 17 vuotta?

 

Mikä siinä kauheaa on?  Pitäis? Outo avuton asenne. Sehän on helpotus.

Miksi sun pitäisi ymmärtää sitä. Ei missään ole sanottu, että kaikkea pitäisi ymmärtää. 

Minusta av:lla menee sekaisin uusperheen ongelmat ja vanhempien mt-ongelmat. Ei eroteta, mitä eroa niillä on.

Mitä vikaa uusperheissä on?

Puolisoni lapset on puolisolla joka toinen viikko. Minä olen puolison luona jonkin aikaa lasten ollessa paikalla ja jonkin aikaa haluan antaa lapsille aikaa olla vanhempansa kanssa ilman minua. Hyvin toimii. Lapset kasvavat hirmuisen nopeasti.

Ei meillä ollut ongelmia, kun olin lapsi. Kaipa se riippuu kaikkien sopeutumiskyvystä. Ihan toimivassa uusperheessä olen kasvanut. Sain pikkuveljen ja sen lisäksi extrasisarukset. Tilannetta tietysti helpotti se, että oli oma huone, jota ei tarvinnut jakaa. Parasta oli tietysti se, että kotona on lähes aina väkeä. Jos halusi leikkiä ulkona, löytyi kaveria kotoa. Tai kesällä usein sitten vanhempana, noin ollessani 12-14 v. pyöräiltiin lomalla uimarannalle, saatettiin viettää siellä eväiden kanssa useampi tunti. Minulla oli melko helppoa myös sukulaisten osalta, koska isovanhemmatkin olivat eronneita, niin ei ollut sellaista ydinperhe-odotusta. Olin kyllä toivonut sisaruksia jo aiemmin. Kavereilla oli sisaruksia, joten kai jotenkin odotin, tulisiko minullekin, vaikka olin yksinhuoltajan lapsi. En ole ikinä ajatellut, että olisin ollut jotenkin onnellisempi, jos olisin ollut perheen ainoa lapsi aikuiseksi asti. Ei se niin mene, koska meillä oli hyvä koti, ei päihde- eikä mielenterveysongelmia.

Aika karuja juttuja teillä. Ei kestetä omia lapsia saatika muiden. Onneksi tapasin ihanan naisen, joka alusta asti oman lapseni kuin omakseen.

Ei ihme että Suomessa ei enää lisäännytä. 

Itse elin uusperheessä 19v, miehen lapsi edellisestä liitosta asui kanssamme ja saatiin 3 yhteistä lasta. En keksi mitään pahaa sanottavaa, normaalia lapsiperheen elämää elimme. Nyt olen jo mummipuoli.