Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Tuntuuko teistä ettei elämässä ole mitään mitä odottaa?
01.11.2025 |
Työt stressaa, uutta vaikea hakea kun paikkoja ei ole. Harvoista paikoista joihin olen hakenut on tullut nopeasti ei kiitos takaisin. Pitkä parisuhde on näivettynyt eikä miestä tunnu enää kiinnostavan. Kumpikin kuitenkin tietää ettei halua myydä kämppää tappiolla ja maksaa vuokraa puolet palkasta. Lapsia ei ole. Harrastukset tuntuu pakkopullalta. Kaikki isommat haaveet, kuten vaikka talonrakennus eivät ole taloudellisesti toteutettavissa. Ruoka ja tissuttelu on ainoita mielihyvän tuojia.
Vapaa-aika menee puhelin kädessä sohvalla. Elämä on jotenkin ihan totaalisen harmaata ja muistan vielä miten nuorempana oli ihan eri tavalla täynnä intoa, tulevaisuudentoivoa ja unelmia. Sitten elämä vaan jotenkin jämähti ja monet asiat joiden olen nähnyt tapahtuvan muille skippasi minut. Ei tullut mentyä naimisiin, hankittua lapsia, löydettyä suurta rakkautta ja talonrakennuskin on käytännössä mahdotonta. Mistä voisi löytää vielä kyvyn unelmoida jostain?
Kommentit (116)
Kyllå kannattaa nauttia päivästä jokaisesta. Jos vaikka tekee hyvin onnistunutta ruokaa, niin sehän on yksi ilon lähde. Tai näkee lintusen lentävät ulkona.
Aseneteella on merkitystä onnellisuuteen. Joskus sataa mustaa lunta niskaan, mutta mikä ei tapa, se vahvistaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No jep! Ennen odotin aina kesää mut ei kesäkään enää tunnu niin kivalta kuin nuorempana.
Minulla toisinpäin. Lapsena vihasin kesää, kun kaverit lähtivät mökille ja veneelle koko kesäksi ja sai jurnuttaa yksin tietokoneella.
Vierailija kirjoitti:
Tuossa se tulee ilmi. Elämä ilman lapsia on tuollaista. Merkityksetöntä. Ymmärsin tämän heti kun löysin oikean miehen ja kauhulla ajattelen millaista elämäni olisi ilman lapsia.
On meillä parisuhde, sijoitukset, toiset opinnot, talohaaveita, ystäviä, treffi-iltoja, työt, suunnitelmat ja haaveet, mut mikään niistä ei tuntuisi miltään ilman lapsia.
Olen työni puolesta pienten lasten ympäröimä ja tämä on ilonaihe arjessani. Eli muidenkin lapset voivat ilahduttaa ja tuoda merkitystä. Lapset eivät arvostele tai ole ilkeitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mene opiskelemaan.
Yksi korkeakoulututkinto jo käyty ja opintotukikuukaudet käytetty. Muutenkin jo opinto-, asunto- ja autolainavelkaisena käytännössä mahdotonta taloudellisesti. Ap
Opiskele työväenopistossa. Ihan vaan mielenkiinnon vuoksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olette kyllä aika luusereita, kun jo alle 40-vuotiaina olette antaneet periksi. 😟
Mä olen totaaliyksinäinen, puolisoton 68 v, ja vielä täällä sätkyttelen mukana.
Ei oo herkkua elämä, ei, mutta uskon, että rajan toisella puolen tilanne paranee merkittävästi.
Voi kiitos kivasta ja kannustavasta kommentista!
Ole hyvä! Tarkoitus on peilata teidän asennoitumistanne. Miksi luovutatte noin helposti? Komekymppisenä en olisi voinut kuvitellakaan, että jäisin huonoon parsiuhteeseen, sillä minulla oli elämännälkä.
Te olette turvallisuushakuisia, ja siksi jumitatte surkeassa, tylsässä elämässä.
Miettikäö ensin, mikä teitä kiinnostaisi, mitä haluaisitte tehdä ja kokea. Sitten suunta sitä päin
"Minulla ei ole enää paukkuja antaa kaikkeani ja nyt kun ystävät elävät tiiviisti perhepoteroissaan ja oma perheeni asuu toisella puolen maata, olen sen verran fundamentaalisen yksinäinen että sitä pitää kiinni kehnommastakin suhteesta"
Siis kolmekymppisenä jo paukut loppu!? Mä sai ekan lapseni vasta niillä main. Ja viiskymppisenä muutin yksin vieraaseen maahan, jossa en tuntenut ketään. Eläkeiässä palasin Suomeen, kierrettyäni sitä ennen siellä sun täällä.
En sano, että nautin nykyisestä "fundamentaalisen yksinäisestä" statuksesta, mutta ainakin olen pyrkinyt saamaan kunnollista elämänsisältöä, sen sijaan että olisin aikoinani jäänyt jonkun nahjuksen kumppaniksi näivettymään kuoliaaksi.
Kai mä sitten olen poikkeuksellisen itsenäinen ja vaativa, kun en edelleenkään roikkuisi missään kehnossa suhteessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuossa se tulee ilmi. Elämä ilman lapsia on tuollaista. Merkityksetöntä. Ymmärsin tämän heti kun löysin oikean miehen ja kauhulla ajattelen millaista elämäni olisi ilman lapsia.
On meillä parisuhde, sijoitukset, toiset opinnot, talohaaveita, ystäviä, treffi-iltoja, työt, suunnitelmat ja haaveet, mut mikään niistä ei tuntuisi miltään ilman lapsia.
Olen työni puolesta pienten lasten ympäröimä ja tämä on ilonaihe arjessani. Eli muidenkin lapset voivat ilahduttaa ja tuoda merkitystä. Lapset eivät arvostele tai ole ilkeitä.
Lapsethan just on sellaisia jotka möläyttelee "miks täti on niin paksu???" kun eivät tajua mikä on loukkaavaa ja mikä ei, ja esim viimeks kun tein tutun lapselle piirroksen se vaan otti sen ja heitti lattialle. Typerä kakara.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mene opiskelemaan.
Yksi korkeakoulututkinto jo käyty ja opintotukikuukaudet käytetty. Muutenkin jo opinto-, asunto- ja autolainavelkaisena käytännössä mahdotonta taloudellisesti. Ap
Opiskele työväenopistossa. Ihan vaan mielenkiinnon vuoksi.
No kun sitä mielenkiintoa ei ole. Ainakin kieliopinnot niissä ovat toivottoman hitaasti edistyviä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi vaan nauttia tästä hetkestä mikä on just nyt.
alhaisen elntason takia ei voi juurikaan toteuttaa mitään. Yli keskituloisena yksinasuvana kulut menevät ihan asumisen maksamiseen ja perusjuttuihin. Vuokrat ovat todella kovia ja samoin on omistusasuminen. Huonon ostovoiman takia isolla osalla haaveet jää toteuttamatta ja elämä on sitä normaalia työssäkäyntiä ja kotona syömistä jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kadehdin kaveriani jolle riittää elämykseksi joku Lidlissä käyminen. On hänellä siis työ ja perhe, mutta ei ole esim käynyt kuin kerran kanssani Ruotsissa ja sielläkin oli koko ajan ahdistunut kun oli pois kotiseudulta. On juuri semmoinen äärimmäisen turvallisuushakuinen tyyppi eikä muuta kaipaa.
Minä taas haluaisin että elämäni olisi kuin Sanna Marinilla mutta puuttuu hänen taitonsa ja ulkonäkönsä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mene opiskelemaan.
Yksi korkeakoulututkinto jo käyty ja opintotukikuukaudet käytetty. Muutenkin jo opinto-, asunto- ja autolainavelkaisena käytännössä mahdotonta taloudellisesti. Ap
Opiskele työväenopistossa. Ihan vaan mielenkiinnon vuoksi.
Yksi vaihtoehto ovat ilmaiset MOOC-opinnot avoimella puolella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elämä on elämistä. Ei mikään kilpailu jotain maalia kohti.
Siksi lapsiakin tehdään, että elämässä on joka päivä toimintaa ja tekemistä ilman, että täytyy kärvistellä tylsyydessä päivästä toiseen tai kokoajan keksimällä keksiä jotain tekemistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olette kyllä aika luusereita, kun jo alle 40-vuotiaina olette antaneet periksi. 😟
Mä olen totaaliyksinäinen, puolisoton 68 v, ja vielä täällä sätkyttelen mukana.
Ei oo herkkua elämä, ei, mutta uskon, että rajan toisella puolen tilanne paranee merkittävästi.
Selittäkää alapeukut??
Luuletteko, että kaikki buumerit innoissaan eläkkeellä pyyhkivät vessassa satasen seteleillä?
Erona meissä on vain se, että me vanhat ollaan sitkeitä sissejä, ja ollaan lapsesta asti totuttu kantamaan kiviriippaa nimeltä elämä.
En osaa edes kuvitella, että haluaisin ns. menestystä ja huitelisin siellä täällä aina uusien ihanien elämysten laineilla. Nöyryyttä pitää olla.
AINOA asia, mikä mua pännii, on tämä ainainen yksinolo ja ystävän/kumppanin puuttuminen.<
"Johtuisiko alapeukut vaikka siitä, että haukut nuoremmat, kanssasi samassa jamassa olevat luusereiksi heti ensimmäisessä lauseessa.
En oikein ymmärrä mistä luuserin määritelmä jos jakaa melankolisia ajatuksiaan netissä anonyymina. Jätin ainakin itse pois kommentistani kaikki efortti löytää hyvä puoliso, kouluttautuminen ja töissä raataminen joten jos tässä on jossain suhteessa luovuttanut niin se on käytännössä unelman hautaamista realiteettien alttarilla. "
Alapeukut johtuvat usein siitä, että yksinkertaisemmat lukijat keskittyvät paketin kääreeseen eivätkä tutustu sisältöön, kuten fiksummat tekevät.
Luuserilla tarkotin luovuttajaa, lose = menettää. Tuossa iässä aikuinen, merkityksellinen elämä on vasta edessä. Mutta täällä kolmekymppiset kokevat jo menettäneensä sen. "Ei kannata enää rakentaa mitään kunnon parisuhdettakaan." Tämä on luovuttaneen puhetta.
Siis oikeasti nyt?!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Talo on sinulle unelma vain siihen asti, kun saat sen.
Sen jälkeen sen pitäisi olla isompi ja hienompi ja pihatyötkin ärsyttää.
Vierailija kirjoitti:
Elämä on elämistä. Ei mikään kilpailu jotain maalia kohti.
Siksi lapsiakin tehdään, että elämässä on joka päivä toimintaa ja tekemistä ilman, että täytyy kärvistellä tylsyydessä päivästä toiseen tai kokoajan keksimällä keksiä jotain tekemistä.
Lastenhoitohan se vastaa tylsää ja rutiinin täyteistä onkin. Eikä se omaan elämään auta seurata vierestä muiden jännää elämää vaikka ne muut olisi omia lapsia.
Jos olet oikeasti vasta 34v niin ei kuulosta normaalilta. Jos olet kerran noin epäonneton parisuhteessasi, miksi sitten olet siinä?
Your & Moren MAINOS täällä sivuston välissä on hirveen näköinen. Sisältö myös.
Vierailija kirjoitti:
Voi vaan nauttia tästä hetkestä mikä on just nyt.
Tämä. Hetkessä elämisen taito.
Tietysti, jos se hetki on huono kuten minulla nyt, on vaikeaa.
Kivut, päivästä toiseen jatkuvat kivut syövät optimismin. Välillä ajattelen, että jos ottaisin unilääkkeet kerralla, ei tarvisi enää jatkaa ainakaan samaa kiertokulkua.
Olen lapseton, naimisissa oleva 51-vuotias nainen. En jaa ap:n näkemystä lainkaan. Elämä on täynnä kiinnostavia asioita, joita tehdä ja suunnitella. Kirjat, teatteri, matkustaminen, mielessä on myös oman yrityksen perustaminen. Ystävien tapaaminen, kurssit ja itsensä kehittäminen myös avartavat mieltä ja antaa elämään uusia näkökulmia ja ideoita. Me itse luomme elämämme, jos nykyinen tilanne on tylsä ja tunkkainen, tarvitsee tehdä muutoksia, ja ne alkavat aina ensin omassa päässä.
Alue: Aihe vapaa
Mulla kaikki odotettava liittyy lapsen kasvuun: odotan joulua, että näen millainen persoona hänestä kasvaa, odotan rippijuhlia, ammatinvalintaa ja kaikkea muuta. Oma elämäni sitten onkin ihan yhtä tyhjän kanssa. Rahaa ei ole ja työtilanne surkea, mies otti ja häipyi eikä uutta oikein kiinnosta edes etsiä.