Lue keskustelun säännöt.
Oletko katunut omakotitalon ostoa?
24.09.2008 |
Onko muita joita joskus kaduttaa ku tuli ostettua omakotitalo?
Me ollaan asuttu nyt kaks ja puol vuotta omassa talossa ja nyt on alkanu ihan oikeesti tuntumaan siltä että haluais asua enemmin rivitalo- tai vaikka luhtitalo-osakkeessa. Ei millään jaksais sitä työtä mitä esim. pihan hoito vaatii (tonttiki ku on yli 1600 neliötä), samoten kaikki muut pienet ja isommat talon omistajan hommat. Taloki on jo vähän iäkäs niin niitä hommia riittää vaikka koko ajan tehtäväks.
Saattaa toki johtua tää tympeily myös siitä, että meille synty keväällä kolmas lapsi niin ei muka sitä aikaa oo sitten pihan ja kodin hoitoon niin paljoa. Vaikka en mä nyt viimekään kesänä niin hirveesti touhunnu tuolla ulkona, pakolliset lähinnä ja nyt neki on jääny.
Oonko ainoo (pöljä) joilla on tämmösiä fiiliksiä?? ;) Totta kai omakotitalo asumisessa on monia monia hyviä puolia, mutta nyt tuntuu ne huonot vievän voiton ja voimat... Pah.
Kommentit (46)
Kauan tosin harkitsin, en ollut ennen asunut omakotitalossa. Mutta himo oli taloon niin kova että muutettiin. Pihaa olen laittanut niin että sitä ei tarvitse kun vähän hoitaa. Monivuotisia kasveja vähän ja suurin osa nurmikkoa. Marjapensaita ei ole eikä tule. Omenapuu istutettiin toissavuonna.
Mä olen todella tyytyväinen tähän asumismuotoon ja niin ovat myös muut perheenjäsenet. Asutaan Tuusulassa, lähellä vantaata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta onneksi tultiin järkiimme ja tajusimme, ettei meistä ikipäivänä olisi omakotitaloasujiksi. Nyt elelemme tyytyväisenä vanhassa rivitaloasunnossamme.
joka oli rivitalo. Nyt mun piha on siisti mutta aika luonnon tilassa. Entisessä oli rivarissa oli vähän sellaista kilpailua kenellä on kaunein piha ja kauneimmat kukat.
Meillä oli siellä kiintestöyhtiö käytössä, joka traktorilla veti lumet aamuisin kasaan. Nyt ei sellaista ole, mutta se on pikku vaiva itse niitä kolata, viime talvena tosin kola oli melkein käyttämättä, kun ei sitä lunta pahemmin tullut.
Sisällä ei ole tarvinnut rempata, ei meillä paikat kulu täällä sen pahemmin kuin entisessäkään asunnossa.
Talo on rakennettu 1910, meitä ennen remontoitu viimeksi 50-luvulla. Viemärit, vedet, sähköt ja niiden kotelointi hirsirunkoon, katto, ulkomaalaus, märkätilat, piharakennukset, ikkunat, ovet, seinien lisäeristys ja pinnat, lattioiden hiominen, ylösotto ja lisäeristys sekä täysin puskittunut 2000 neliön piha ovat vaatineet kaikki perusteellisen korjauksen, itse tehden, pienten lasten vaatiessa oman huomionsa. Aikaa on kulunut nyt kuusi vuotta, ja vielä löytyy kunnostamatonta muutamaksi vuodeksi.
Kaduttaako? Hetkittäin. Mutta perusasiat ovat kunnossa, sijainti on hyvä ja me tykätään rempasta ja puutarhasta. Oma piha on mahtava juttu, erityisesti se, ettei ole naapuria kuikuilemassa ihan vieressä.
ja se ei ole kaduttanut. Ehkä se "puutarhakaupunki" on jokun ideaali, mutta ei todellakaan kaikkien. Pitkät välimatkat, palveluiden kapea-alaisuus, eristyneisyys ja pihapuuhat eivät olleet meitä varten. Mieluummin asumme kerrostalossa ja käymme purjehtimassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Asutaan Helsingissä omakotitaloalueella vartiokylässä. Palvelut on lähellä, meri on lähellä ja lapsilla kavereita, niin ja kouluunkaan ei ole pitkä matka. Metro ja bussit kulkee ja niitä käytetään. Piha ei ole liian iso, mutta tarpeeksi iso niin että, naapurit ei ole ihan ikkunoissa kiinni. Piha on suojaisa ja siitä on todella nautittu.
Talo itse on vanha mutta täysin remontoitu, meillä on kaunis ja viihtyisä koti. Miten mä voisin katua tän ostoa?
Katuisin varmasti, jos asuttais jossain ihan "metsässä" mutta nykyinen on hyvä: hyvä sijainti kaupungin laidalla, bussit kulkee vierestä ja pääsee helposti keskustaan, ei tarvitse kahta autoa.
Piha on pieni (900 neliötä) eikä oteta stressiä sen hoitamisesta.
Talo oli remontoitu kauttaaltaan, kun tänne muutettiin eli remppakaan ei ole tuottanu ongelmia.
Ymmärrän kyllä, että kaduttaa jos on tottunu asumaan kaupungissa ja yhtäkkiä onkin jossain metikössä kaukana palveluista, pihaa on vaikka muille jakaa eikä jaksa sitä hoitaa ja remppakin puskee päälle. Mutta eikö tällaisiin asioihin voi varautua jo etukäteen, miettimällä mistä ja millaisen talon ostaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pienempikin talo riittäisi aivan hyvin ja siivottavaa olisi vähemmän. Jos pakko olisi valita, niin asuisin mieluummin suuressa asunnossa, jossa kattoterassi keskellä kaupunkia, mutta en voisi ikinä asua rivarissa tai ahtaalla uudisrakennus okt-alueella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alkuperäinen suunnitelma oli se, että asutaan omakotitalossa ja rakennetaan perhe. Kun saimme kaksoset, päätimme myydä talon. Nyt meillä on kolme lasta, ja nautin siitä, että saan olla lasten kanssa, eikä rempata ja laittaa puutarhaa koko ajan. Keskityn nyt vielä lapsiin ja leikkimiseen ja käymme leikkipuistossa ja kerhoissa kaupunkialuella. Nautin elämästäni huomattavasti enemmän kun stressi väheni puoleen.
Olen kauhean sosiaalinen ja meillä on päivittäin vieraita kylässä. Jos asuisimme omakotitalossa, ei olisi aikaa lapsille ja ystäville.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
koska täällä on huono päivähoito- ja koulutilanne. Tänne piti tulla uusi oma koulu nurkan taa hyvissä ajoin ennen meidän lasten koulutaivalta, mutta eipä näy eikä kuulu.
Talo on vanha ja rempattavaa riittää, mutta sitä varten voi aina palkata ulkopuolista apua!
Nyt asutaan onnellisesti kerrostalossa, jonka pihat on täynnä ipanoita, seuraa ja kavereita. Myytiin toinen auto ja palvelut on 400 metrin päässä.
Ihanaa!
ei enää ikinä ok taloon, kaupungin syke ja palvelut ovat jotakin enemmän kuin pelkkä vesakoituva puutarha :/
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tontti 1000m2, sellainen lähiö, luultavasti vilkas autoliikenne ku tie vieressä. Meidän tontti kadun päätyssä. Kauheena mietin mitä tehdään. Se paikka on unelmani. Siis asuinalue. Puistoi takana ja palvelut lähellä. Sanokaa tilanteestani mielipiteitä. Hauska tietää, vaikka päätöksenhän tehdään miehen kanssa. Joo ja valmistalo otetaan, ihan vaan siksi että elämällekkin jää tilaa.
mutta taivuin kun asia oli miehelle niin tärkeä. Oma talo rakenettiin sopivasti omaa ja teetettyä eikä mitään hilavitkutuksia joten ei lainkaakaan ihan tolkuttomasti.
Ainoa mikä joskus harmittaa on et olis voitu muuttaa vielä syrjempään, jotta olis voinut vaikka oman ponin hankkia, mutta kun on useampi lapsi on kivat että he pääsevät harratuksiin ja kavereille omatoimisesti. Asumme siis maalaipitäjässä mutta kylätaajaman kupeessa. Piha on mun ja miehen yhteinen ihana harrastus. Yllättävän hyvin olen pelkoihini nähden viihtynyt(muutimme isosta kasvukeskuksesta). Työtä talo ja piha teettää mutta kun se on yhteinen harrastus ei siitä stressiäkään tule vaan kivoja yhteisiä kokemuksia. Ihana katsella miehen kanssa yhdessä käsiemme töitä :)
Ostimme rempattavan talon 2 v sitten ja olen niin kypsä, ettei mitään rajaa. Remontille ei näy oikein loppua, lisäksi yllätyksenä piileviä vesivahinkoja jne. Meillä oli romanttisia kuvitelmia maalaiselämän rauhasta ja terveellisyydestä lapsille, mutta rauhan kääntöpuoli on yksinäisyys ja turvallisuuden kääntöpuolena virikkeettömyys - me ei olla syntyjämme maalta joten emme löydä maalta tekemistä.Kaverit ja harrastukset liian kaukana. Olemme täysin riippuvaisia 2 autosta.
Minutkin on yllättänyt talon hoidon vaativuus. Meillä on puolen hehtaarin tontti ja istutukset piti tehdä lähes kokonaan, samoin piharakenteet, ei tietysti läheskään koko tontin alalle.
Kannattaa harkita tarkkaan, miten haluaa asua. Minulle ihanne olisi lähiö, jossa palvelut lähellä ja lapsille kavereita kulman takana, pieni oma tontti tai piha. Kerrostaloon en enää ehkä haluaisi palata.
En minäkään touhua ulkona, inhoan kompstin hoitoa, kitkemistä yms. ja mullakin on pieni ryömivä lapsi jonka kanssa sellaiset hommat on hankalia. Kaipaan puistoja joissa olisi muita äitejä, täällä ei tapaa juuri koskaan ketään. Jos haluaa tavata, on pakkauduttava autoon ja tehtävä vähintään puolen päivän retki jonnekin. Aina en jaksa sitä, joskus kyllä.
Mutta nyt talo on myynnissä. Kannattaa kuulostella rehellisesti sitä, millainen ihminen itse on ja millainen asuminen palvelee perhettä. Omakotitalounelma on standardi, onnellisuuden mitta, jota tavoitellaan vaikkei tietäisi, mitä kaikkea se merkitsee arjessa.
Ja mies duunaa mielellään ulkona, talo (220 neliöö) kaipais remppaa, mutta emme ota stressiä, tehdään kun on rahaa ja rahkeita. Meille kun ei ole tärkeintä se että onko se viimeisimmän päälle sisustuslehden sivuilta vaan koti on meidän ja jos me siellä viihdymme, se riittää.
Meistä ei ole rivarielämään (kahta kokeilimme) eikä kerrostaloon (kokeiltu sekin). Rauhaa kaipaamme ja mukavaa että taksikin kulkee koulumatkat, vaikka kouluunkin on vain 2 km ja kauppaan 2,5 km eli kävellen selviää hyvin.
Nyt asutaan onnellisesti kerrostalossa, jonka pihat on täynnä ipanoita, seuraa ja kavereita. Myytiin toinen auto ja palvelut on 400 metrin päässä.
Ihanaa!
Mekin ostettiin täysrempattava talo ja iso villiintynyt puutarha. Ennakkoon ei pystynyt arvaamaan, miten paljon työtä, vuosikausiksi, me saatiin kylkiäisiksi. Välillä uuvuttaa todella.
Toisaalta saan myös omasta pihasta suurta riemua ja olen aina tykännyt puutarhoista ja käsin tekemisestä. Emmen myöskään asu niin syrjässä, että tarvitsisimme autoa edes päivittäin.
Olen tyytyväinen, mutta hinta on ollut kovempi, kuin luulimme.
Me ostettiin oma talo, kun odotettiin esikoista. Remontointiin meni useampi vuosi vanha talo kun on. Nyt on lapsia neljä ja ahdistaa. Taloa pitäisi laajentaa eli aloittaa rempparumba taas alusta. Me ei vain mahduta tänne enää. Minä olisin heti valmis lähtemään rivariin, mutta mies ei ikuna lähde. Hän on omakotitalossa asunut ja tämä on hänen unelmansa. Minä pöljänä lähdin mukaan, kun en mistään mitään tiennyt. Kuvittelin minäkin omakotitalon olevan joku unelmien täyttymys ja näin sieluni silmillä ihanan laittamani pihan kukkaloistossaan. Ei tullut minusta edes puutarhaihmistä ;( Meillä ei sinänsä ole sijainnissa mitään valittamista. Harvalla on pääkaupunkiseudulla näin hyvin sijoittunutta omakotitaloa. On kaupat, koulut, päiväkodit, puistot, liikenneyhteydet jne. ihan kulman takana.