Muut äidit eivät halua olla kanssani

Vierailija kirjoitti:

Muut äidit ovat vain kateellisia seksikkyydestäsi ja pelkäävät sinun viettelevän puolisonsa.

Hohhoijaa. Vauvavuotena kuljetaan niin väsyneenä ja sumussa, että ei paljoa toisten seksikkyyksiä noteerata. Ja kaikki ylimääräinen on vain raskasta. Terveisin seksikäs äippä

Vauvan kanssa oli niin intensiivistä, että en todellakaan kaivannut extrasosialisointia. Tai jos kaipasin, se oli aikuista seuraa ilman vauvaa. Aina ei edes ehtinyt suihkuun, niin ei tullut mieleenkään tunkea kenellekään kylään. Lähimpiä tuttuja kehtasi nähdä homssuisenakin, mutta ei sentään vieraita. Muskari kerran viikossa riitti mainiosti.

Eiköhän tämä ole aika tavallista Suomessa, että kylään ei kutsuta.  Minua ei kyllä aikanaan innostanut vauvajutut. Se oli aina sitä samaa pissa-, kakkajuttuja.

Leikkivätkö vauvat?

Vika ei ole sinun. Kuten jo kerroinkin, sinulla on helppo vauva. Olet ilmeisesti myös ekstrovertti. Suomessa on paljon introverttejä, lisäksi kulttuuri ei kannusta ylimääräiseen sosiaaliseen kanssakäymiseen.

Aika monella vauvavuodesta varsinkin ensimmäiset 6kk on yövalvomista, jatkuvaa imetys ja vaipparumbaa ja synnytyksestäkin voi toipua monta kuukautta. Vaikka vauvat vaikuttaisivat kerhossa helpoilta ja iloisilta, se voi olla että kaikki muu sen äidin viikosta on itkua ja kiukkua niin vauvan kuin äidinkin osalta. Ei siinä jaksa lähteä kyläilemään, kun on herännyt 8 kertaa yön aikana rauhoittelemaan itkevää vauvaa, vaikka näin olisi sovittukin. 

Minä ymmärrän. :D Kun sain vauvan, ajattelin, että tutustuminen on helppoa ja tämä elämäntilanne luo myös mahdollisuuksia saada itselle vaikka kuinka uusia ystäviä. Monesti muut mammat eivät vaan juuri pukahda, kun heille puhuu. Varmaan monella jo entuudestaan riittävästi omia kavereita ja menoja. Olen vähän luovuttanut ajatuksen kanssa, koska eipä sitä voi kaveriksi ketään pakottaa. Lisäksi olisiko niiden ihmisten kanssa välttämättä muuta yhteistä kuin vauva? Käyn kerhoissa ja höpöttelen (täytän sosiaalisuuden tarpeen), mutta en odota ihmisiltä sen enempää. Elämä tuo uusia ihmisiä, jos on tuodakseen. Ja kyllä omakin puolivuotias tykkää paljon muista lapsista, mutta saapa edes niissä kerhoissa sitten nähdä vähän muutakin kuin äidin naamaa. :D

Olet ap selkeästi liian tyrkky, ei kukaan pidä sellaisesta.

Ja monet ovat kuten minä, esim. uimarannalla lasten kanssa ollessani turhan usein toisten

lasten vanhemmat alkoivat pyrkiä kaveeraamaan. Ei minua kiinnosta tutustua!

Ei ole tullut solmittua ainoatakaan ystävyyssuhdetta toisiin vanhempiin. Monen kanssa on ihan mukava jutella kerran kaksi viikossa vauvauinnissa, muskarissa tai päiväkodissa kohdatessa, mutta aika on rajallista, enkä välttämättä haluaisi kutsua ketään näistä lapsineen kotiini leikkimään tai syömään. Vähäisen vapaa-ajan priorisoin vanhoihin kavereihin ja perheenjäseniin.

Vierailija kirjoitti:

Lastensuojelua taitaa pelätä moni kun elämä ei olekaan niin täydellistä kenelläkään ja sossut voi hyökätä jo pienestä asiasta jos saavat vaan vihiä jostain perheestä. Pelkkä nimen tietäminen antaa jo valtaa tehdä ilmoitus saatika osoitteen jne..

kuulostaa siltä, että sossujen olisi syytä käydä tarkistamassa sinun lapsesi elinolot

Monen arki vauvan kanssa on oikeasti aika rankkaa, omani oli ainakin aika vaativa. Herätys voi olla klo 6 aamulla rikkonaisen yön jälkeen, sitten ekat unet helposti jo klo 9, ja tässä kohtaa ehkä itse saa otettua pienet unet tai ainakin hengähtää. Itselleni ne vauvan ekat päikkärit oli ihan henkireikä, keitin kahvia ja katsoin telkkaria, en todellakaan olisi käyttänyt sitä aikaa mihinkään sosiaaliseen, vaikka tarjolla olisi ollut maailman parasta seuraa. Niiden ekojen päiväunien ja lounaan jälkeen pieni hetki ulkoilua, sitten tuleekin jo kohta mies töistä ja haetaan ehkä muita lapsia hoidosta tms, ja sen illan haluaa pyhittää perheelle tai omalle ajalle. Eli itselleni ainakin tuo lounaan jälkeinen ulkoiluhetki oli ainoa jolloin oli halu ja mahdollisuus tavata muita äitejä. En tiedä mikä se hetki olisi jolloin kyläily olisi tarkoitus järjestää? Luulen että aika moni äiti haluaa hyödyntää esimerkiksi päiväunien ajan kotitöihin ja lepoon.

Lapseni on jo teini, mutta kun muistelen sitä pikkulapsiaikaa, niin minä en halunnut ns. mammautua. Enkä tarkoita tätä piikittelynä. En vaan uponnut mihinkään äitikuplaan.

En mennyt aikoinaan edes synnytysvalmennukseen. Tuumasin neuvolassa että eiköhän ne sairaalassa kerro, miten homma etenee. Kun lapsi syntyi, niin tietysti elämämme pyöri hänen ympärillään, mutta en kaivannut uusia tuttavuuksia. Lapsia oli jo yhdellä jos toisellakin kaverilla ja sukulaisella, vaikkei samanikäisiä. En kokenut että minulla olisi mitään yhteistä kenenkään kanssa, jos ainoa meitä yhdistävä asia on synnytysten samanaikaisuus. Oli jo omissa maitotahroissa ja imetyshuuruissa kestämistä.

En mäkään onnistunut aikanaan löytämään ketään. Olin niin yksinäinen, että jälkikäteenkin ajateltuna alkaa itkettää ja lapsi on jo kutosella. Elämäni hirveintä aikaa oli vauvavuosi.

Vierailija kirjoitti:

Oletko yh? Muut pelkäävät joutuvansa tukiverkoksesi ja lapsenhoitoavuksesi jos ovat liian tuttavallisia kanssasi.

Ja ydinperheelliset (varsinkin naiset) katsovat yh äitejä alaspäin. Ja taustalla voi myös olla pelko, että yh äiti alkaa iskeä varattua miestä tai mies pitää yh äitiä viehättävänä vapaana naisena. Eli yh äitiä ei haluta ainakaan omaan kotiin. Nämä mammat eivät ymmärrä sitä, että se oma ukko kyllä löytää sen uuden vaikka lähikaupan kassaneidistä.

Eräs tuttu juuri jätettiin toisen, nuoremman, takia. Yhdessä melkein 20v ja kaikki piti olla hyvin. Ihmettelin mistä se ex uuden löysi, kun ei edes käynyt missään ja kaikki puuhattiin yhdessä. No, työpaikaltahan se löytyi. Ei muuta kuin avioero ja yhteinen koti myyntiin. Näin ne asiat voi yhtäkkiä muuttua.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on paljon tuttuja kerhoissa yms paikoissa, mutta en halua tavata ketään heistä muuten. Meillä ei ole mitään muuta yhteistä, kuin lapset, joten ei kiinnosta. Lapset tapaavat kohtaamispaikoissa ihan riittävästi.

Näin on monella. Jos kokee, että on vain yksi yhdistävä tekijä, niin se ei välttämättä herätä mielenkiintoa tutustua syvällisemmin. 

Lisäksi ei ole voimavaroja kaiken muun arjen keskellä alkaa kasvattamaan mitään uutta ihmissuhdetta.

Ja kolmanneksi ajattelisin, että osa naisista ei jaksa sellaisia ns. äitijuttuja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko yh? Muut pelkäävät joutuvansa tukiverkoksesi ja lapsenhoitoavuksesi jos ovat liian tuttavallisia kanssasi.

 

Ja ydinperheelliset (varsinkin naiset) katsovat yh äitejä alaspäin. Ja taustalla voi myös olla pelko, että yh äiti alkaa iskeä varattua miestä tai mies pitää yh äitiä viehättävänä vapaana naisena. Eli yh äitiä ei haluta ainakaan omaan kotiin. Nämä mammat eivät ymmärrä sitä, että se oma ukko kyllä löytää sen uuden vaikka lähikaupan kassaneidistä.

Eräs tuttu juuri jätettiin toisen, nuoremman, takia. Yhdessä melkein 20v ja kaikki piti olla hyvin. Ihmettelin mistä se ex uuden löysi, kun ei edes käynyt missään ja kaikki puuhattiin yhdessä. No, työpaikaltahan se löytyi. Ei muuta kuin avioero ja yhteinen koti myyntiin. Näin ne asiat voi yhtäkkiä muuttua.

Mitä ihmettä? Kuka ydinperheellinen äiti vielä nykyään pitää yh:ta jotenkin huonompana? Näin oli ehkä vielä joskus 50-30v sitten mutta ei kyllä enää nykyään.

Miesten puheissa vielä välillä kuuluukin tätä yh-äitien haukkumista mutta tunnen aika monta ydinperheen äitiä enkä ole kenenkään kuullut pitävän itseään yh:ta parempana. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lastensuojelua taitaa pelätä moni kun elämä ei olekaan niin täydellistä kenelläkään ja sossut voi hyökätä jo pienestä asiasta jos saavat vaan vihiä jostain perheestä. Pelkkä nimen tietäminen antaa jo valtaa tehdä ilmoitus saatika osoitteen jne..

kuulostaa siltä, että sossujen olisi syytä käydä tarkistamassa sinun lapsesi elinolot

Juuri tätä tarkoitin, jo yhden viestin perusteella oltaisiin lähettämässä sossuja jos voitaisiin vaikkei tiedetä onko viestin kirjoittajalla edes lapsia :DD

Tänne on tullut paljon asiallisia ja fiksuja vastauksia, kiitos niistä! Ymmärrän hyvin ajatuksen siitä, että äitiyden ohella ei välttämättä jaksa enää tutustua uusiin ihmisiin tai keskustella pelkästä vauvasta. Itse ajattelin asian ensisijaisesti niin, että "äitikaverit" olisivat vähän niin kuin työkavereita, eli elämäntilanne yhdistää, mutta odotuksia suhteen syventymiselle ei olisi. Lähinnä toivoisin jotain seuraa miehen työpäivien ajaksi ja tietysti parhaassa tapauksessa voisi löytyä myös uusia sydänystäviä, mutta en odota sellaista. Kuten todettua, ihan pelkkä satunnainen vaunutteluseurakin kelpaisi jo hyvin. Ap

Meillä oli sama. Nyt kun lapsi on kaksivuotias ja tapaamiset vihdoin onnistuvat olen tajunnut sen, että oikeasti siinä toisessa perheessä saatettiin vain olla jatkuvasti kipeitä tai liian väsyneitä nähdäkseen. Harmihan se oli, kun sitten vain nökötti yksin kotona päivät. 

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli sama. Nyt kun lapsi on kaksivuotias ja tapaamiset vihdoin onnistuvat olen tajunnut sen, että oikeasti siinä toisessa perheessä saatettiin vain olla jatkuvasti kipeitä tai liian väsyneitä nähdäkseen. Harmihan se oli, kun sitten vain nökötti yksin kotona päivät. 

Tuo sairastelu on muuten myös ikävä realiteetti, varsinkin jos on vanhempia lapsia päivähoidossa. Mäkin voisin periaatteessa vauvan kanssa kyläillä, mutta kun perheen 3v on joka toinen päivä jossain hemmetin ripulissa tai rokossa tai mitä ebolakuppaa tarhasta nyt leviääkään niin vaikea se on päästä lähtemään, kun ei sitä sairasta lasta viitsi viedä sinne tartuttamaan varsinkaan pieniä vauvoja tai ketään muutakaan.

Omat lapseni ovat jo aikuisia, mutta äiti-lapsikontaktit kyllä onnistuivat aikanaan ihan riesaksi asti. En tiedä, mistä se johtui. Vaikka muutimme pikkulapsiaikana jonkin verran.

Syy saattaa olla se, että en itse hakenut aktiivisesti treffiseuraa, vaan jos vaikka menin vaunuilla kauppaan, niin usein jäi joku jututtamaan. Naapurit ja lasten (harrastus)kaverit saivat sen kuvan, että olemme sosiaalisesti kiireisiä (vaikka olin ihan kiva, kaunistelematta arkeamme), ja halusivat lapsensa meille leikkimään ja yhteiskuljetuksia ja ties mitä. Varovainen kysymykseni kuuluukin, että oletko muiden makuun liian innokas? Sellaiset leimataan epätoivoiseksi ja jätetään heti yksin, ihmisluonto on sellainen (typerää).