IS:n buffetkysely: Tämä "vain suomalaisten tapa" buffetpöydässä on outo. Miksi suomalainen on näin juntti!!!
Erittäin outona näen ainoastaan suomalaisissa buffeteissa näkemäni tavan hakea santsiannoksia samalle lautaselle, jolta on jo syöty. Tämä on erittäin epähygieenistä maassa, jossa on kaikenlaisia virastoja vahtimassa ja holhoamassa, mitä ihminen saa suuhunsa laittaa, vastaaja kirjoitti.
Se, kun jo kerran lautasensa tyhjäksi syönyt tulee hakemaan lisää, kaapaisee sopivan kokoisen uuden annoksen lautaselleen ja kopauttaa sitä kauhaa likaisella lautasellaan. Nyt ne hänen pöpönsä ovat kauhassa ja toisten ruuassa. Inhoan pöpöjä, vastaaja kuvaili.
Ylivoimaisesti yksimielisimmin suhtauduttiin juuri ruoan tuhlaamiseen. Moni vastaaja kertoi ärsyyntyvänsä, jos joku mättää ensin lautasensa kukkuralleen ja heittää sitten leijonanosan biojätteeseen.
Olen nähnyt typerää toimintaa usein, kun koko perheen voimin otetaan kerralla lautanen täyteen kamaa, jätetään sitten syömättä ja haetaan jotain toista samalla tavalla. Ärsyttää katsella tuollaista, eräs kirjoitti.
Kamalinta on sellainen, jos ruokaseurassa on joku sellainen, joka ei ole ennen nähnyt ruokaa tai tunnista rajojaan, vaan lappaa lautasen vuorelle buffetevästä ja heittää lopulta puolet roskiin tai tarjoiluvaunuun, toinen vastaa.
Kommentit (218)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tulee käytettyä samaa lautasta mutta huomioin joka kerta reilun ilmaraon ottimen ja lautasen välillä. Eli en siis kontakti kappaleiden välillä.
Jätä se iljettävä limainen lautasesti sinne pöytään ja ota uusi. Mikä ihmisissä on vikana? Voi luoja! Jossain pellossa kasvanut tämäkin? 🤮🤮🤮
Mikä nautinto on kerätä niitä likaisia lautasia neljän hengen pöytään neljän syöjän voimin. Joko loppuu pöydästä tila tai sitten ne lautaset kasataan sen likaisen päälle pinoksi.
Ei tule mieleen viedä likaista lautasta pois samalla kun haet uutta ruokaa?
allergisena on ikävää, jos ihmiset ottaa ihan pikkasen sillä yhdellä kurkkuhaarukalla nopeasti lähistöllä olevaa kalaa tai pähkinää, kun niin kätevää eikä se mitään haittaa heidän mielestään.
yhdessä hotellissa kerran oli upeasti laitettu allergisille oma ruoanhakupiste toiseen päähän aamiaissalia ja sinne oli tosi hyvin laitettu kaikki allergeenilaput. Ai että siellä oli kiva käydä ottamassa aamiaista ja kaikki oli siistiä (allergiset varmaan tajuaa paremmin miksi pitää olla tarkkana aamaistarvikkeiden ottamisten kanssa) ja sujui mallikkaasti. Tulin sitten seurueelleni sanoneeksi, että tässä hotellissa haluan käydä uudelleenkin.
Vierailija kirjoitti:
Mikä siitä tekee epähygieenistä?'
Vain itse on syöty siltä lautaselta. Eihän santsiannosta lautasella oteta vaan ottimilla - eikä niillä ole tapana kaapia omaa lautasta.
Miten jollekin voi olla tuntematon käytäntö se, että "lautasesta maksetaan", olipa kyse pizzapuffasta tai pitopalvelusta?
No se tekee epähygieenistä kun ihmiset koskettelee tarjoiluastioiden ottimilla niitä käytettyjä lautasiaan.
Ehdottaisin että niiden lautasten kohdalla olisi ohjeistus tyyliin "muistathan ottaa uuden lautasen santsikierroksella, kiitos, nyt moni varmaan ajattelee että on kohteliasta syödä samalta ettei tule tiskiä jne.) tmv. ja haarukat/lusikat/veitset voisi olla pystyssä jossain astioissa siten että se osa mikä menee suuhun on alhaalla ja jokaisessa vaikka joku kuva tai muu, että tietää mitä missäkin on. Toinen ratkaisu voisi olla joku automaatti, mihin tulee kerrallaan kaikkia aterimia setti ja siitä sitten kukin paikallaan käyttää mitä tarvii. Joissakin paikoissa noi aterimet on kääräisty servettiin, sekin on ihan hyvä ratkaisu.
Buffeteissa voisi myöskin olla valmiina lautasilla jotkut tietyt tarjoiltavat, niin vaikeampaa hamstrata kerralla liikaa, toki on sitten tilaa vievää eikä lämpimiä aterioita voi laittaa esillä näin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tulee käytettyä samaa lautasta mutta huomioin joka kerta reilun ilmaraon ottimen ja lautasen välillä. Eli en siis kontakti kappaleiden välillä.
Jätä se iljettävä limainen lautasesti sinne pöytään ja ota uusi. Mikä ihmisissä on vikana? Voi luoja! Jossain pellossa kasvanut tämäkin? 🤮🤮🤮
Mikä nautinto on kerätä niitä likaisia lautasia neljän hengen pöytään neljän syöjän voimin. Joko loppuu pöydästä tila tai sitten ne lautaset kasataan sen likaisen päälle pinoksi.
Ei tule mieleen viedä likaista lautasta pois samalla kun haet uutta ruokaa?
Kai huomasit, että vastasin nimenomaan kommenttiin, jossa likainen lautanen tulisi jättää pöytään missä syödään?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monessa lounasravintolassa on kirjalliset ohjeet että tarjottimia ei enää ole, koska säästetään vettä ja luontoa.
Miten tämän kanssa sopii se, että käytetään syödessä useampaa lautasta?
Ja toinen juttu on se, että monessa paikassa sä saat lautasen kassalta maksun jälkeen. Onhan se tyhmää jonottaa sitten kuitin kanssa kassan kautta "menisin ottamaan lisää ruokaa, saanko uuden lautasen, kas tässä kuitti"
En epäile kirjoitustasi, mutta missä paikoissa lautasen saa tiskiltä? Rax tai joku pizzabuffet on tällainen, mutta mitä muita? Alkoi kiinnostamaan.
Esim ABC:llä Pohjanmaalla. -eri
Olen ravintolassa töissä silloin tällöin kiireisinä aikoina. Joskus harvoin kun joku asiakas menee tiskille likaisen lautasen kanssa niin hänet kyllä pysäytetään ennen kuin ruokaa ehtii ottamaan ja ohjeistetaan miten toimia.
Kaksi kertaa on joitain outoja tyyppejä sattunut jotka eivät puhdasta suostuneet ottamaan. Heidät poistettiin ravintolasta.
Itse kävin brunssilla viime viikonloppuna Trattoria Sognossa Runeberginkadulla ja oli kyllä ilahduttavaa kuinka nopeasti käytetyt lautaset kerättiin. Täydet pojot paikalle tästä! 👍
Vierailija kirjoitti:
Jos joku ihmettelee, ettei kotona ole opetettu, niin ei tosiaan ole ainakaan minulle opetettu kotona.
Opin tuon uuden lautasen ottamisen Sanelma Vuorteen jokanaisen tyylikurssilla 1980-luvulla. Tosi juttu.
Kaksi turhaa asiaa tässä ketjussa: Sanelma Vuorre ja sushi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap:lle kestävä kehitys on täysin vieras käsite. Ei kuitenkaan niille, jotka säästävät luontoa mm. välttämällä turhaa tiskiä. Outo puolustelu se, että "astianpesukone rallattaa taukoamatta kuitenkin".
Paljon huonompi tapa on se, jota nähdään turistihotellien aamiaisilla: eräillä kansallisuuksilla menee valtavasti ruokaa hukkaan.
Hotellille/buffapaikalle vain tulee hirveät kustannukset siitä, jos siellä buffassa on vieriallut vaikka norovirusasiakas ja käynyt kunnolla santsaamassa "vanhan" lautasensa kanssa. Ihmiset ei aina huomaa niitä hetkiä. kun se likainen lautanen, tai ottimet, tai mitkä vaan kuitenkin kontaminoi jotain siellä tarjoilupisteellä. SIksikn olisi hyvä ottaa se uusi ja puhdas. Lautaset kuitenkin on hotelleissa helpoimpia ja vaivattomimpia pestä.
Noro leviää aierosolihiukkasten mukana ennen oireita,. joten jos sitä on on liikkeellä omassa elinpiirissä, ei sellaisen pitäisi mennä buffaan olleenkaan, eikä muuallakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä pitopalvelu ilmoitti, että laskutus on käytettyjen lautasten mukaan, joten laitoin sitten pöytään meidän omia lautasia santsia varten, niistä ei voitu laskuttaa. Ruokaa oli kuitenkin varattu 50 hengelle ja sen verran ruokaa tuotiin ja siitä laskutettiin, syömässä oli 42. Kysyin, onko oikeasti mahdollista laskuttaa enemmästä kuin mitä on tilattu, kun ruokaa ei meiltä kuitenkaan voi viedä muualle tarjolle, mutta kuulemma yleinen tapa. Ruokaa voi olla 20 hengelle, mutta jos jokainen ottaa salaattia toiselle lautaselle, laskutus on 40 aterioitsijasta.
Älkää käyttäkö toista kertaa tuollaista pitopalvelua
Konkurssiin vaan kaikki. Se tekisi minut niin onnelliseksi 😍🥰😍🥰😍🥰
Se tarkoittaisi enemmän työttömiä ja sitä, että tukia ja olisi taas vähemmän jaettavaksi teille jotka ette mistään mitään ymmärrä. Ja palveluita olisi vähemmän ihan kaikille.
Vierailija kirjoitti:
Monessa hotellissa aamiaisbuffetissa asioineena olen aina kummeksunut sitä miten epäloogisesti likaisten astioiden keräyspiste on sijoitettu. Usein pitää nimittäin mennä toiselle puolen aamiaissalia viemään likainen astia pois, sitten toiselta puolen hakemaan uudet ja sieltä keskelle noutamaan buffaa. Pahimmillaan likaisten astioiden keräyspistettä ei ole merkitty mitenkään, joten sitä ei ehkä edes nähdä helposti, kun nopeasti vilkaistaan.
Ei kyllä olisi pahitteeksi, jos hoteellit laittaisivat aamiaissalin ovensuuhun ohjeet buffaa varten (myös muistuttaisivat hygieniasta siinä). Korona-aikaan oli tosi hyvin eräässä hotellissa laitettu käsidesit ovensuuhun ja pyyntö, että jos on oireita, niin soitelkaa respaan, me tuomme aamiaisen huoneeseen. Oli myös ohjeet siitä mistä löytyy wc-tilat, jossa voi käydä pesemässä kädet ennen aamiaista. Sitten nuo hienot uudstukset katosivat koronarajoitusten lopettamisen myötä. Har
Mikä ihmeen keräyspiste? Aina on työntekijät hakeneet hotelliaamiaisilla astiat pöydästä pois, ei niitä asiakkaan minnekään tarvi viedä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin kauan kuin ottimet lojuvat ruokien seassa, niin hygieniasta on turha mössöttåä mitään.
Miten se pitäisi ratkaista?
Sen verran pitkä varsi suhteessa säiliöön, että ei voi pudota.
Vierailija kirjoitti:
Jos joku ihmettelee, ettei kotona ole opetettu, niin ei tosiaan ole ainakaan minulle opetettu kotona.
Opin tuon uuden lautasen ottamisen Sanelma Vuorteen jokanaisen tyylikurssilla 1980-luvulla. Tosi juttu.
Meillä äiti opetti meille jo lapsina että buffetissa otetaan aina uusi lautanen. Tietenkin joku rax on eriasia koska maksaessa saa sen ainoan lautasen, mutta tavallisessa buffassa on lautaspinot linjastojen alla ja uusi otetaan aina kun haetaan lisää.
Kai huomasit, että vastasin nimenomaan kommenttiin, jossa likainen lautanen tulisi jättää pöytään missä syödään?
En huomannut. Sain vasta äsken aamukahvin eteeni. Jospa kohta lukeminen onnistuisi paremmin.
Ravintoloissa ei ole enää tiskareita . Se tiskaa, joka ehtii. Ja kaikilla on tiski velvollisuus. Asiat yksinkerraistuu.
Ainakin paikallisessa pitsabuffetissa lautanen annetaan kassalta. Käynkö joka pitsapalan jälkeen pyytämässä uuden lautasen?😁
Onko linkit nykyään kiellettyjä vai miksei aloittaja laita sellaista? Tässä siis viidennellä sivulla itse artikkeli, olkaa hyvät:
Tuo laskutus latasen mukaan ajattelu muuten on varmaan monessa suomalaisessa syvällä ja sitten sekin, että suomalaisiahan on kritisoitu siitäkin, että mätetään lauatanen kukkuroilleen ruokaa ja muituteltiin aikoinaan, että buffetissa voi käydä monta kertaa santsaamassa, ei tarvi kerätä kaikkea heti samalle lautaselle. Ehkäpä se likaisen lauatsen vieminen uusintakierrokselle juontaa juurensa tuostakin. yllättävän moni ihminen ei osaa muuttaa omia rutineejaan
Ihan Uunohommaa alkaa liata monta lautasta yhdellä syönnillä.