IS:n buffetkysely: Tämä "vain suomalaisten tapa" buffetpöydässä on outo. Miksi suomalainen on näin juntti!!!
Erittäin outona näen ainoastaan suomalaisissa buffeteissa näkemäni tavan hakea santsiannoksia samalle lautaselle, jolta on jo syöty. Tämä on erittäin epähygieenistä maassa, jossa on kaikenlaisia virastoja vahtimassa ja holhoamassa, mitä ihminen saa suuhunsa laittaa, vastaaja kirjoitti.
Se, kun jo kerran lautasensa tyhjäksi syönyt tulee hakemaan lisää, kaapaisee sopivan kokoisen uuden annoksen lautaselleen ja kopauttaa sitä kauhaa likaisella lautasellaan. Nyt ne hänen pöpönsä ovat kauhassa ja toisten ruuassa. Inhoan pöpöjä, vastaaja kuvaili.
Ylivoimaisesti yksimielisimmin suhtauduttiin juuri ruoan tuhlaamiseen. Moni vastaaja kertoi ärsyyntyvänsä, jos joku mättää ensin lautasensa kukkuralleen ja heittää sitten leijonanosan biojätteeseen.
Olen nähnyt typerää toimintaa usein, kun koko perheen voimin otetaan kerralla lautanen täyteen kamaa, jätetään sitten syömättä ja haetaan jotain toista samalla tavalla. Ärsyttää katsella tuollaista, eräs kirjoitti.
Kamalinta on sellainen, jos ruokaseurassa on joku sellainen, joka ei ole ennen nähnyt ruokaa tai tunnista rajojaan, vaan lappaa lautasen vuorelle buffetevästä ja heittää lopulta puolet roskiin tai tarjoiluvaunuun, toinen vastaa.
Kommentit (245)
Vierailija kirjoitti:
Ai miksi? Juuri sitä sinulle on yritetty selittää. Lue ajatuksella saamasi vastaukset. Lyhyesti: ihmiset on, yritä päästä siitä yli.
No eihän tuo vastaa mihinkään. Mikä on se motivaatio että pitää jankata että "minä nyt ainakaan en lautasta ota kun en ole ennenkään".
Onko se puhdasta kuspäisyyttä vai onko siihen joku muu motivaatio ettei halua korjata käytöstään parempaan suuntaan?
Vierailija kirjoitti:
Onhan se outo. Ei ole kohteliasta kulkea likaisten lautasten kanssa edestakaisin. Ja on outoa kerätä eri ruokalajeja päällekkäin, vanhojen tähteiden päälle.
Siis lautanen syödään tyhjäksi ja siistiksi ennen kuin haetaan lisää. Jos lautaselle jää jotain syömäkelvottomia osia, ne tietenkin siirretään sivuun ennen santsikierrosta. Ei sitä ruokaa oteta törkyiselle lautaselle tietenkään.

Sä väität, että "pari" lautasta tiskissä lisää ei tee mitään eroa. Mä olen ollut töissä suositussa lounaspaikassa, jossa juuri ja juuri saadaan nykyinen tiskikaaos hallittua. Sen tuplaaminen, kun ihmiset yhden lautasen sijasta ottavatkin santsilautasen tai pari lisää, on kyllä ihan merkittävä ympäristön kannalta negatiivinen teko.
Mutta you do you. Koitetaan mieluummin pestä kädet ennen pöytään tulemista ja ottaa se ruoka siististi sieltä buffetista ja nautitaan ateriastamme.
Typerintä on se tapa jonottaa kaikkia ruokia joita ei edes halua ottaa. Mä meen aina ottamaan sieltä välistä mitä haluan. Paljon nopeampaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ai miksi? Juuri sitä sinulle on yritetty selittää. Lue ajatuksella saamasi vastaukset. Lyhyesti: ihmiset on, yritä päästä siitä yli.
No eihän tuo vastaa mihinkään. Mikä on se motivaatio että pitää jankata että "minä nyt ainakaan en lautasta ota kun en ole ennenkään".
Onko se puhdasta kuspäisyyttä vai onko siihen joku muu motivaatio ettei halua korjata käytöstään parempaan suuntaan?
Varmaan siinä on kyseessä sama inhimillinen ilmiö kuin vaikkapa palstajankkaajilla, kuten sulla. Mitä enemmän heitä (sinua) yrittää saada lopettamaan jankkaus, niin sitä vaikeampaa se heille (sinulle) on. Joku uhmaikä tai auktoriteettivastaisuus siinä varmasti on taustalla. Katso siis sisimpääsi niin löydät samalla vastauksen lautaskapinallisten motiiveihin.
En jaksa lukea koko ketjua.
Minulle ei äiti opettanut puffet-tapoja. Nimittäin lapsuudessani ei käyty puffeteissa eikä missään muissakaan ravintoloissa.
Olen ekan kerran ollut laivan puffetissa 45-vuotiaana. Olen aina sekä laivalla että muuallakin hakenut lisää ruokaa likaiselle lautaselle eikä siihen ole puuttunut sen enempää henkilökunta kuin muut asiakkaatkaan.
Olen myös aina voidellut leivät siinä rasvapisteellä. Kuulin vasta pari vuotta sitten, että se rasva pitäisikin ottaa lautaselle.
Ja olen käynyt hotelli- ja ravintolakoulunkin. Sielläkään ei tuollaista opetettu. Tosin se oli juomapuolen linja, mutta oli myös ruuanvalmistusta.
Tuolla joku kertoi kuinka henkilökunta oli vienyt puurokattilan vaihtoon kun joku oli iskenyt kauhan, jolla kopauttanut likaiselle lautaselleen, takaisin kattilaan. Joo, ne vei kattilan keittiöön ja ehkä kaatoivat sen puuron uuteen astiaan ja toivat uudelleen esille. Ja pöljät silminnäkijät luulivat, että uutta "puhdasta" puuroa tuli tilalle.
Toivon, että hygieenikot joutuvat jonnekin pakolaisleirille tai Afrikkaan, jossa vesi otetaan likapurosta ja menevät siellä vaatimaan puhtaita lautasia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan se outo. Ei ole kohteliasta kulkea likaisten lautasten kanssa edestakaisin. Ja on outoa kerätä eri ruokalajeja päällekkäin, vanhojen tähteiden päälle.
Siis lautanen syödään tyhjäksi ja siistiksi ennen kuin haetaan lisää. Jos lautaselle jää jotain syömäkelvottomia osia, ne tietenkin siirretään sivuun ennen santsikierrosta. Ei sitä ruokaa oteta törkyiselle lautaselle tietenkään.
Ei. Kun haetaan lisää, otetaan uusi lautanen, jos ollaan buffetissa. Kotona voi syödä likaiselta lautaselta.

Joo tää mielipide tuli jo selväksi, lol. Kunhan halusin tarkentaa, ettei sitä ruokaa käytetyllekään lautaselle haeta vanhojen tähteiden päälle kuten edellinen kirjoittaja väitti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo, tää on suomalainen tapa mättää jo käytetylle lautaselle lisää ruokaa. Ei osata/uskalleta ottaa puhdasta lautasta.
Niin no ... jos jokainen mättää noin 3 lautasta / buffetti ja kyseinen paikka on edes vähänkään suosittu, vaikka noin 100 asiakasta / päivä, niin likaisia lautasia tulisi sitten ainakin rapiat 300 joka päivä.
Meillä koululla tiskataan päivittäin 150 aamupalalautasta, yli 1000 lounaslautasta ja jopa 300 välipalalautasta.
Varmaan moneen kertaan jo todettukin, mutta sanonpahan vielä kun en jaksa koko ketjua lukea.
Raxissa ja Pizza Buffassa ja monessa muussa vastaavassa saa vain yhden lautasen kassalta. Joten jos satsaa, muuta vaihtoehtoa ei ole kuin ottaa samalle lautaselle.
Loppuhuomautuksena vielä viisaan ja ruokaa arvostavan mummoni opetus:
Astiat eivät koskaan ole likaisia, vaan käytettyjä. Niissä on ruokaa, ja ruoka ei ole likaa.
Vierailija kirjoitti:
Joo, tää on suomalainen tapa mättää jo käytetylle lautaselle lisää ruokaa. Ei osata/uskalleta ottaa puhdasta lautasta.
Miksi tehdä turhaa tiskiä? Ei kovin ekologista sekään.

Eihän se ruoka niissä ole se ongelma vaan se, että syöjä on työntänyt haarukalla ruokaa suuhun ja sitten sitä haarukkaa taas sinne lautasella olevaan ruokaan monta kertaa. Eli se ruoka joka on lautaselle jäänyt on kyllästetty ruokailijan bakteereilla ja viruksilla, jotka sitten pääsee siihen buffan ruoka-astiaan jos ruokaa lisää ottaessa koskettaa sillä ottokauhalla jo käytettyä lautastaan. Vaikka olisi nuollut lautasensa puhtaaksi, eikä näkyisi mitään tähteitä siinä, niin täynnä mahdollsia taudinaiheuttajia se silti on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kyllä ole koskaan nähnyt kenenkään ottavan ruokaa tarjoiluista likaiselle lautaselle. Hyi olkoon. Missä peräpajulan huoltoasemilla ap hengaa?
Nykyään joka lounaspaikassa. Se on suositus. Mutta miten ihmeessä ihmiset saa siinä sotkettua ottimet? Hengittämisesyäkin tulee enemmän pöpöjä niihin ruikiin.
Ja tuota, jos nyt rehellisiä ollaan, niin hygieniasta huolissaan oleva ei koskaan mene buffettiin tai yleensäkään syö mitään, mitä kuka tahansa pääsee lääppimään käsillänsä (irtokarkit ja paistopisteet kaupoissa esim.).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ai miksi? Juuri sitä sinulle on yritetty selittää. Lue ajatuksella saamasi vastaukset. Lyhyesti: ihmiset on, yritä päästä siitä yli.
No eihän tuo vastaa mihinkään. Mikä on se motivaatio että pitää jankata että "minä nyt ainakaan en lautasta ota kun en ole ennenkään".
Onko se puhdasta kuspäisyyttä vai onko siihen joku muu motivaatio ettei halua korjata käytöstään parempaan suuntaan?
Ei ole kestävää ottaa joka annokselle puhdasta lautasta. Kusipäisyyttä on olla siitä välittämättä.
Santsiannoksen voi ottaa lautaselleen niin ettei ottimet kosketa lautasta lainkaan. On parempi ottaa ruokaa varovasti ja sitten santsata kuin ottaa liikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo, tää on suomalainen tapa mättää jo käytetylle lautaselle lisää ruokaa. Ei osata/uskalleta ottaa puhdasta lautasta.
Miksi tehdä turhaa tiskiä? Ei kovin ekologista sekään.
Ekologista olisi sulkea koko buffet. Lämpö- ja kylmäaltaiden sähkönkulutus on kestämätöntä tiskiin verrattuna.
Mitenkä myssyt henkilökunnalla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaan moneen kertaan jo todettukin, mutta sanonpahan vielä kun en jaksa koko ketjua lukea.
Raxissa ja Pizza Buffassa ja monessa muussa vastaavassa saa vain yhden lautasen kassalta. Joten jos satsaa, muuta vaihtoehtoa ei ole kuin ottaa samalle lautaselle.
Loppuhuomautuksena vielä viisaan ja ruokaa arvostavan mummoni opetus:
Astiat eivät koskaan ole likaisia, vaan käytettyjä. Niissä on ruokaa, ja ruoka ei ole likaa.
Eihän se ruoka niissä ole se ongelma vaan se, että syöjä on työntänyt haarukalla ruokaa suuhun ja sitten sitä haarukkaa taas sinne lautasella olevaan ruokaan monta kertaa. Eli se ruoka joka on lautaselle jäänyt on kyllästetty ruokailijan bakteereilla ja viruksilla, jotka sitten pääsee siihen buffan ruoka-astiaan jos ruokaa lisää ottaessa koskettaa sillä ottokauhalla jo käytettyä lautastaan. Vaikka olisi nuollut lautasensa puhtaaks
Ilma, jota hengität on kyllästetty muiden ihmisten bakteereilla. Mieti tarkkaan kannattaako hengittää likaista ilmaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rax- pitsapuffetissa sai vain yhden lautasen. En tiedä, onko Raxeja vielä.
Mutta siellä oli ideana hakea kaikkea monta kertaa ja lautasia sai vain yhden sisälle tullessa kassalta.
No Raxin ruoat ovat sellaisia että niitä pystyy ottamaan lautaselle siten että ottimella ei ole mikään pakko koskea lautasta.
Mikä ruokaon sellaista, että ottimella pitäisi koskea lautasta?
Viimeksi hotellin buffassa oli oikeoppista puuroa. Sellaista oikein paksua. Edessäni oleva asiakas otti siitä santsiannosta ja kun puuro tosiaan oli oikeaoppista, niin ei se helposti kauhasta irronnut. Asiakkaan piti vähän rajummin tehdä ravistava kauhaliike ja kuinka ollakaan, niin liikkeen loppuvaiheessa kuului kilkahdus, kun kauha osui puurolauta
Ok, uskon. Käytän jatkossa aina uutta lautasta. Kiitos infosta! Itse en ole tullut ajatelleeksi asiaa muuten kuin turhan tiskin kannalta.
Voi jeesus, tällaisia pahvipäitä sitä sitten joutuisi sodassa henkensä uhalla puolustamaan:D Lautanen vaihdetaan, koska siinä on sinun bakteereja, sylkeä ja ties mitä kehosi erityksiä. Kun otat tarjoiluastioista ruokaa, ja ottimet koskettavat lautastasi, törkysi siirtyy ottimien mukana ruokaan. Jos et tuon vertaa tajua, et ole kelvollinen ruokailemaan buffet-ravintolassa.
Ai miksi? Juuri sitä sinulle on yritetty selittää. Lue ajatuksella saamasi vastaukset. Lyhyesti: ihmiset on, yritä päästä siitä yli.