Lue keskustelun säännöt.
Onko tämä työuupumusta?
25.10.2025 |
Olen jo vuoden ollut stressaavassa projektissa jossa vaatimustaso on kova ja kiire. Vaikka minulla ei ole alaisia johdan toimintaa tietyltä laajalta osa alueelta. Varsinaisia tekijöitä on noin kymmenen.
Työ on lyhyesti sanottuna kauheaa, ja loppua ei näy. Sähköpostia projektissa lentää kokoajan, aina kun aloitan työn sähköposti täyttyy ja minun pitäisi vastata tai reagoida lähes kaikkiin viesteihin. Lisäksi vedän palavereita tai osallistun niihin päivittäin ja en kerkeä koskaan perehtymään aiheisiin. Minulle osoitetaan kaikki kysymykset ja ongelmat kuin olisin itse vastuussa niistä.
Tämä on sujunut vielä tähän asti hyvin, niin että minuun ollaan tyytyväisiä. Mutta vapaa aikani on kärsinyt pitkään, en saa työn ulkopuolella mitään tehtyä, koska ajatukset ovat töissä. Eilen olin konsertissa, ja yleensä nautin niistä, mutta en keskittynyt siihen yhtään, huomasin loppupuolella että jokos ne soitti, aivoni ajattelivat työ juttuja kokoajan.
En unohtele töissä asioita, mutta vapaa ajalla kyllä. Tapaamiset ja nimet työn ulkopuolella, no nimet vähän töissäkin unohtuvat.
Unet ovat myös kärsineet, herään lähes joka yö enkä saa enää unta. Toisaalta nukahdan välillä myös todella aikaisin, jopa suoraan työpäivän jälkeen.
Ahdistus on lähes päivittäistä, vähän riippuu minkälaisia ongelmia töissä tulee eteen. Se tuntuu paineena rinnassa. Tukahduttaa.
Fyysisiä oireita on ollut vain vähän, mutta kuitenkin. Välillä aamuisin ajatus työstä oksettaa, siis oikeasti fyysisesti, kun pakotan itseni koneen ääreen se helpottaa. Joskus on tullut ihme tärinä kohtauksia, en ihan 100 varmasti voi sanoa että ne ovat työstä, mutta yhdistän tilanteeseen. Pääkivut ovat lisääntyneet.
Työ ei niinkään ole häiriintynyt mutta aika sen ulkopuolella on aivan täysin. En saa mitään tehtyä vapaa ajalla, keskittymiskyky ei riitä. Ja olen liian väsynyt kokoajan.
Jos minulta kysytään olenko työkykyinen niin sanon että olen. Kun pakotan itseni työhön niin pystyn siihen. Mutta en yhtään halua, ja kuorma on aivan liikaa, tuntuu että luhistun. Eilisen keikan jälkeen jäin miettimään että onko tämä työuupumusta ja pitäisikö jo mennä lääkäriin?
Kommentit (82)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ilman muuta on hyvä hakeutua työterveyshuoltoonkin, mutta ensisijainen ja tärkein juttu on ottaa asia puheeksi töissä esihenkilösi ja tiiminkin kanssa. Tietääkö esihenkilösi tilanteesi? Nuo kaikki luettelemasi jutut olisi tärkeää ottaa puheeksi pikimmiten.
tsemppiä!nimim. Työterveyslääkäri
Tässä esihenkilölle ja etenkin tiimille avautumisessa on vaan se, että moni ei halua puhua henkilökohtaisista ja terveydellisistä asioista heille. Se on kiusallista ja rajojen rikkomista, intimiteetin loukkaus. Lääkäri alan ammattilaisena on eri, koska hänellä on koulutus ja vaitiolovelvollisuus. Työtiimeissä voi olla kaikenlaisia tyyppejä eikä ne kaikki ole ymmärtäväisiä. Osa saattaa leimata heikoksi tai hulluksi ja levittää juttua eteenpäin. Ei pidä olla sinisilmäinen.
Työnantajalla on velvollisuus työhyvinvointiin ja myös heillä on se vaitiolovelvollisuus. Kaikki tulee työnantajan tietoon enemmin tai myöhemmin, esim kolmikantanta neuvottelu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ilman muuta on hyvä hakeutua työterveyshuoltoonkin, mutta ensisijainen ja tärkein juttu on ottaa asia puheeksi töissä esihenkilösi ja tiiminkin kanssa. Tietääkö esihenkilösi tilanteesi? Nuo kaikki luettelemasi jutut olisi tärkeää ottaa puheeksi pikimmiten.
tsemppiä!nimim. Työterveyslääkäri
Tässä esihenkilölle ja etenkin tiimille avautumisessa on vaan se, että moni ei halua puhua henkilökohtaisista ja terveydellisistä asioista heille. Se on kiusallista ja rajojen rikkomista, intimiteetin loukkaus. Lääkäri alan ammattilaisena on eri, koska hänellä on koulutus ja vaitiolovelvollisuus. Työtiimeissä voi olla kaikenlaisia tyyppejä eikä ne kaikki ole ymmärtäväisiä. Osa saattaa leimata heikoksi tai hulluksi ja levittää juttua eteenpäin. Ei pidä olla sinisilmäinen.
Työ
Jotkut kuvittelee ettei muut ympärillä huomaa sitä että joku oireilee. Esim sen huomaa ettei ole palaveriin tulessa perehtynyt asiaan ja kaikki on vähän puolitiessä, eli työkaverit huomaa ennen kuin uupunut itse sitä itselleen myöntää.
👩🏼: YYYHYY OLEN NIIIIN UUUPUNUT MUTTA PALSTALLE JAKSAN KYLLÄ KIRJOITTAA PASKAA VAIKKA KUINKA!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ilman muuta on hyvä hakeutua työterveyshuoltoonkin, mutta ensisijainen ja tärkein juttu on ottaa asia puheeksi töissä esihenkilösi ja tiiminkin kanssa. Tietääkö esihenkilösi tilanteesi? Nuo kaikki luettelemasi jutut olisi tärkeää ottaa puheeksi pikimmiten.
tsemppiä!nimim. Työterveyslääkäri
Tässä esihenkilölle ja etenkin tiimille avautumisessa on vaan se, että moni ei halua puhua henkilökohtaisista ja terveydellisistä asioista heille. Se on kiusallista ja rajojen rikkomista, intimiteetin loukkaus. Lääkäri alan ammattilaisena on eri, koska hänellä on koulutus ja vaitiolovelvollisuus. Työtiimeissä voi olla kaikenlaisia tyyppejä eikä ne kaikki ole ymmärtäväisiä. Osa saattaa leimata heikoksi tai hulluksi ja levittää juttua eteenpäin. Ei pidä olla
Jotkut kuvittelee ettei muut ympärillä huomaa sitä että joku oireilee. Esim sen huomaa ettei ole palaveriin tulessa perehtynyt asiaan ja kaikki on vähän puolitiessä, eli työkaverit huomaa ennen kuin uupunut itse sitä itselleen myöntää.
Aloittajakin kuvittelee, että kyllä joku sitten heti sanoo kun ovat tyytymättömiä.
Niin, kannattaisko teidän muijien vähän relata eikä pakkosuorittaa hampaat irvessä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Naiset eivät kestä työelämää, teidän pitäisi nyt vaan tunnustaa tuo.
Tutustu polyvagaaliteoriaan.
Olet koko ajan sympaattisen hermoston puolella. Sinun pitää saada parasympaattinen hermosto aktivoitua, et palaudu muuten ja tilanne pahenee ja pahenee. Jos työsi pitää hermostoa jatkuvassa stressitilassa, se on työuupumus, vaikka itse työ olisi viimeinen romahtava palikka. Niinhän se monesti tunnollisilla on.
Itselle haetaan nyt tk-eläkettä. Kannattaa ottaa merkit todesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mikä on vaarana jos vain jatkan työtäni?
Jos en saa sairaslomaa?
Älä vie hommaa noin pitkälle. Ihmisen keho on usein mieltä (egoa) viisaampi ja se kyllä pysäyttää sinut ennemmin tai myöhemmin.
Ja se stoppi sitten kestääkin, vuosia. Ja tällöin saat kyllä taatusti sairaslomaa, sillä et yksinkertaisesti enää kykene mihinkään.
Ja vielä varoituksen sana, 70% - 80% itsensä kunnolla loppuun ajaneista ei koskaan palaudu täysin ennalleen.
Mikään työ tai rahasumma ei tule korvaamaan sitä minkä olet menettämässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ilman muuta on hyvä hakeutua työterveyshuoltoonkin, mutta ensisijainen ja tärkein juttu on ottaa asia puheeksi töissä esihenkilösi ja tiiminkin kanssa. Tietääkö esihenkilösi tilanteesi? Nuo kaikki luettelemasi jutut olisi tärkeää ottaa puheeksi pikimmiten.
tsemppiä!nimim. Työterveyslääkäri
Tässä esihenkilölle ja etenkin tiimille avautumisessa on vaan se, että moni ei halua puhua henkilökohtaisista ja terveydellisistä asioista heille. Se on kiusallista ja rajojen rikkomista, intimiteetin loukkaus. Lääkäri alan ammattilaisena on eri, koska hänellä on koulutus ja vaitiolovelvollisuus. Työtiimeissä voi olla kaikenlaisia tyyppejä eikä ne kaikki ole ymmärtäväisiä. Osa saattaa leimata heikoksi tai hul
Aloittajakin kuvittelee, että kyllä joku sitten heti sanoo kun ovat tyytymättömiä.
Niin työkin on saattanut kärsiä mutta ei kriittisellä tavalla, koska työelämässä ei enää tarvitse olla se kympintyttö. Tuskin kenenkään henki on kiinni tästä projektista ja siinä on tilaa myös virheille ja ap suoriutuu kiitettävällä tasolla.
Mikään ei riitä, kun ei riitä itselleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Naiset eivät kestä työelämää, teidän pitäisi nyt vaan tunnustaa tuo.
Missä mukamas on se täydellisen ihmisen malli, jonka mukaan meitä mitataan? Ei missään. Olemme itse kehittäneet sen omassa päässämme. Ja varsinkin naiset kunnostautuvat juuri tässä. Yksikään firma ei ole kaatunut siihen ettei joku heti vastaa johonkin sähköpostiin tai ole valmistautunut johonkin palaveriin.
Vierailija kirjoitti:
Minua tavallaan kiinnostaa yhä hoitaa työ niin hyvin että muistan niitä juttuja siksi, niitähän pyörittelen päässäni myös vapaa-ajan, miksi en muistaisi, mutta kaikki muu tuntuu nyt turhalta.
Vaikka oikeasti haluaisin ja ajattelen toisinpäin. Eli että vapaa-aika on tärkeämpää, jokin velvollisuudentunto ja ammattiylpeys vaan ajaa tähän.
Sille joka sanoi että vuosi ei ole mitään: Tilanteemme kuulostaa erilaiselta. En minä voi puhua vain mukavia töissä, kuulostaa siltä että sinä ehkä turhaudut liian helppoon työnkuvaan tms. se on varmaan kanssa paha tilanne, mutta eri. Minun tai tiimini oikeasti pitäisi saada aikaan, nopeasti ja paljon ja ongelmia on jatkuvasti. Minulla ei ole lainkaan mitään taukoja päivän aikana, hypin asiasta ja palaverista toiseen ja pitää esittää asiantuntijaa joka alueella.
Mä ymmärrän ehkä, selkeästi samalla nautit työstäsi monella tasolla? Vaikutat myös sitkeältä suorittajalta ja vaikka sitä parjataankin, niin en haluaisi olla toisenlainen minäkään. Tasapaino on kuitenkin löydyttävä. Teen itse myös erityisasiantuntijatyötä ja se on ihan hullua välillä, mutta en vaihtaisi. Uupumukselta kuitenkin tilanteesi kuulostaa.
Itse opin, että jos "kaikki" on minun vastuullani, niin sitten on myös työn rytmitys, tauot ja tahti. Kyse ei tarvitse olla suurista muutoksista, vaan enemmän myös siitä hallinnan tunteesta ja samalla taidosta päästää irti. Itse hahmotin työtehtävät ja työpäivän kulkua, aloin pitämään kiinni ensin lounastauosta (koska oikeesti se on ihan pelleilyä, ettei muka lounasta kerkeä, kaikki syö lounasta ja se on ensimmäinen minkä ulkopuolinenkin saa hyväksyä) ja sitten jakelin päivää tehtävien mukaan. Sähköpostit ajalla x-y jne. Ja tämän infosin muille ihan pehmeästi, ei mitään "nyt minä olen burnarin partaalla ja tulee muutoksia" vaan aloin toimimaan tietyllä tavalla ja työkavereille huikkasin, että hei katon ton sähköpostin myöhemmin, teen nyt tätä että saan tän alta pois. Samalla harjoittelin aktiivisesti delegoimaan kaikkea, mikä ei nimenomaan minun tietotaitoa tarvinnut ja joku muu pystyy hoitamaan.
Olisiko tästä apua? Vastuun mukana on tultava myös valtaa, muutenhan sinulla on vaan hävittävää ja se jos joku rasittaa psyykettä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ilman muuta on hyvä hakeutua työterveyshuoltoonkin, mutta ensisijainen ja tärkein juttu on ottaa asia puheeksi töissä esihenkilösi ja tiiminkin kanssa. Tietääkö esihenkilösi tilanteesi? Nuo kaikki luettelemasi jutut olisi tärkeää ottaa puheeksi pikimmiten.
tsemppiä!nimim. Työterveyslääkäri
Tässä esihenkilölle ja etenkin tiimille avautumisessa on vaan se, että moni ei halua puhua henkilökohtaisista ja terveydellisistä asioista heille. Se on kiusallista ja rajojen rikkomista, intimiteetin loukkaus. Lääkäri alan ammattilaisena on eri, koska hänellä on koulutus ja vaitiolovelvollisuus. Työtiimeissä voi olla kaikenlaisia tyyppejä eikä ne kaikki ole ymmärtäväisiä. Osa saattaa leimata heikoksi tai hulluksi ja levittää juttua eteenpäin. Ei pidä olla sinisilmäinen.
Työ
Ei tule jos ottaa lopputilin eikä selittele. Saa pitää arviokkuutensa eikä tule kohdelluksi jonakin mt-tapauksena, jota katsotaan alaspäin. Monille tällaisilla asioilla on iso merkitys, kuten itselleni. Siksi lähdin kun uupumus tuli enkä selitellyt. Toivuin omaan laskuuni ja etsin sitten vähemmän kuormittavan työpaikan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naiset eivät kestä työelämää, teidän pitäisi nyt vaan tunnustaa tuo.
Missä mukamas on se täydellisen ihmisen malli, jonka mukaan meitä mitataan? Ei missään. Olemme itse kehittäneet sen omassa päässämme. Ja varsinkin naiset kunnostautuvat juuri tässä. Yksikään firma ei ole kaatunut siihen ettei joku heti vastaa johonkin sähköpostiin tai ole valmistautunut johonkin palaveriin.
Kun oma hyvinvointi on se tärkein on uskallettava olla rehellinen itselleen. Olen useammankin palaverin alussa myöntänyt etten ole ehtinyt perehtymään asiaan ja vastaan mihin pystyn ja palaan muihin myöhemmin, eikä maailma ole romahtanut. Ja perjantaisin en avaa yhtätäkään viestikanavaa ja olen edelleen hengissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei sitä uupumusta välttämättä ulkopuoliset tajua. Ne on tottuneet että asiat hoituu ja ei mieti muita. Se on liioittelua että uupumus näkyisi päällepäin. Ihminen voi toimia täydellä robotiikalla ja olla sisältä ihan paskana. Sitten kun katkeaminen tulee porukka on ihan ymmällään että "en olisi ikinä uskonut, ei tullut mieleenkään että sillä on niin vaikeaa" jne.
Turha miettiä muiden ajattelemisia tai ajattelematta jättämisiä. Oma elämä on kyseessä.
Ja perjantaisin en avaa yhtätäkään viestikanavaa
Edellisessä työpaikassa tämä oli pomoni neuvo. Varatkaa yksi päivä viikossa kalenterista tyhjää ja oli ok sanoa asiakkaille, että sinä päivänä ei sovi. Jos joku kuvittelee, että vesilasiin jää jälki, kun sormen laittaa lasiin on väärässä.
Vierailija kirjoitti:
👩🏼: YYYHYY OLEN NIIIIN UUUPUNUT MUTTA PALSTALLE JAKSAN KYLLÄ KIRJOITTAA PASKAA VAIKKA KUINKA!
Sanoo jätkä joka on psykoosissa ja täysi hullu.
Vierailija kirjoitti:
Ja perjantaisin en avaa yhtätäkään viestikanavaa
Edellisessä työpaikassa tämä oli pomoni neuvo. Varatkaa yksi päivä viikossa kalenterista tyhjää ja oli ok sanoa asiakkaille, että sinä päivänä ei sovi. Jos joku kuvittelee, että vesilasiin jää jälki, kun sormen laittaa lasiin on väärässä.
Oman ajan puutteesta vapaa-ajalla puhutaan paljon, mutta työelämässä ei juurikaan. Se oma aika pitää osata sielläkin ottaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja perjantaisin en avaa yhtätäkään viestikanavaa
Edellisessä työpaikassa tämä oli pomoni neuvo. Varatkaa yksi päivä viikossa kalenterista tyhjää ja oli ok sanoa asiakkaille, että sinä päivänä ei sovi. Jos joku kuvittelee, että vesilasiin jää jälki, kun sormen laittaa lasiin on väärässä.
Oman ajan puutteesta vapaa-ajalla puhutaan paljon, mutta työelämässä ei juurikaan. Se oma aika pitää osata sielläkin ottaa.
Totta. Se ei yksin riitä, jos työtä on liikaa.
Yksi oleellinen pointti on myös, se, että ei anna itsensä pyörittää niitä asioita päässään vapaa-ajalla. Jos ei siihen pysty, se on hälytysmerkki.
Kävin lääkärillä, tuli sairaslomaa. Heti tulee häpeä ja syyllisyys, arvasin sen ja kestän sen.
Sanoinko muuten olevani nainen?
Ärsyttää vähän ne jotka vielä ajattelevat että töistä näistä syistä pois jäävällä on päässä jotain vikaa tms. Luulisi että nykypäivänä tuollaisesta ajattelusta on jo päästy? Voin itse ainakin todeta, että olen täysin tervepäinen ja täynnä elämäniloa, kun olen erossa tästä projektista. Joko siis olen väärällä alalla, väärässä työpaikassa tai lian suuressa vastuussa/väärin hoidetussa projektissa. Uskon että vähän noita kaikkia, sen verran jo projekteja tehnyt että eniten jälkimmäistä.
Kenenkään työkuorma ei ole henkilökohtainen asia, se työkuorma on työnantajan omaisuutta, eikä kukaan voi omia sitä itselleen.