En pysty luottamaan miehen sanoihin yhtään. Nyt en enää jaksa, ja nyt hän vaikuttaa siltä että tosissaan yrittää

Vierailija kirjoitti:

Jos AP:n miehen valhe tai totuuden kertominen ei aiheuttaisi mitään haittaa eikä huonoja seurauksia, niin silloin ei oikeasti ole väliä, valehteleeko hän vai ei. Mutta jos valehtelu liittyy oikeasti vakavampiin asioihin ja sä teet sen tahallasi, niin silloin sitä ei pidä kaunistella tai selitellä paremmaksi kuin mitä se on.

Itselleni tulee mieleen, että ap:lla on monia tapoja kaunistella valehtelemista selittämällä sitä traumojen kautta ja ymmärtämällä käytöstä lapsuudenperheen kautta. Se kuulostaa oikeasti melko epäterveeltä, normaalisti aikuinen ihminen ottaa etäisyyttä patologiseen valehtelijaan. Ainoastaan silloin, jos ei tiedä hänen valehtelevan, jos toinen elää täydellistä kaksoiselämää, ei ole mahdollista ottaa etäisyyttä, muuten on aina, vaikka kyseessä olisi kuinka läheinen sukulainen. 

Patologinen valehteleminen voi olla myös persoonallisuushäiriöön kuuluvaa.

"

Kyse siis oikeasti pienestä asiasta, tyyliin että työvuoron jälkeen pitää kuitata joku juttu tehdyksi, ja homma oli kyllä tehty mutta kuittaus unohtunut, ja työkaveri sen kuittasi ja sillä hyvä. Jonka voisi kuitata naurahtamalla ja kiittämällä.

Että jotain on kyllä pielessä ja pahasti. Ja varmasti johtuu siitä, ettei väkivaltaisessa lapsuudessakaan saanut tehdä virheitä. Kuulostaako sinusta tutulta? Ap"

Kyllä. Mulla ongelmien lähteenä oli ylivaativa äiti, jolle olin aina ja ikuisesti pettymys, varsinkin verrattuna kultapoikaan, täydelliseen veljeeni. Ainoat tavat jolla vältin jatkuvat tyytymättömyyden osoittamiset kuten moitteet tai huudot oli olla ei vain täydellinen, vaan erityinen. Esimerkiksi jos osoitin ihmelapsen taipumuksia, hetken äiti oli ylpeä minusta. Ongelma vaan oli, että minä tiesin sisäisesti, etten ollut mikään ihmelapsi vaan ihan tavallinen. Opin esittämään roolia saadakseni äidiltäni hyväksyntää - rakkautta en uskonut edes voivani saada, mutta ihailua ja hyväksyntää kyllä, mutta rooli tuli sillä hinnalla, että sisälläni aloin kokea todellisen itseni entistä huonommaksi. Ajan kanssa tunne siitä, etten ehkä ole niin älykäs ja erityinen kuin mitä esitän, levisi tunteeksi että olen kaikella tapaa huono, iljettävä ja suorastaan saastainen. Minä olin neljän vanha kun mietin näitä synkkiä juttuja siitä, miten en haluaisi edes elää, mutta kun näköjään täytyy, pakko yrittää pärjätä esittämällä ihmisille tavallista ihmistä.

Terapiassa ymmärsin ensin tuo omjn kuvioni, mutta lopulta senkin, ettei äiti ilkeyttään noin minua kohdellut. Hän on vaikeiden sodanjälkeisten vuosien lapsi, isä traumatisoitui ja alkoholisoitui rintamalla. Äiti itse joutui kokemaan valtavasti pettymyksiä häpeää ja ihmisten pilkkaamisesta lapsena ja nuorena. Äiti tavallaan purki omia häpeätraumojaan tiedostamattaan tyttölapseen. Hän ei kokenut koskaan olevansa tarpeeksi, niinpä hän koki minusta että ei riitä, täytyy yrittää enemmän, olla täydellisempi, fiksumpi, erityinen. 

Kyllä ap minusta tuntuu että terapian kautta on toivoa, että mies pääsee taipumuksestaan valehdella. Mutta mikään nopea tie se ei näin syvissä vaikeuksissa ole, ei mikään 10-12 kerran lyhytterapiahomma. Näissä on kyse koko identiteetin rakennuspalikoista ja jo lapsena syvälle tiedostamattomaan painetuista asioista.

- 230

Vierailija kirjoitti:

"

Kyse siis oikeasti pienestä asiasta, tyyliin että työvuoron jälkeen pitää kuitata joku juttu tehdyksi, ja homma oli kyllä tehty mutta kuittaus unohtunut, ja työkaveri sen kuittasi ja sillä hyvä. Jonka voisi kuitata naurahtamalla ja kiittämällä.

Että jotain on kyllä pielessä ja pahasti. Ja varmasti johtuu siitä, ettei väkivaltaisessa lapsuudessakaan saanut tehdä virheitä. Kuulostaako sinusta tutulta? Ap"

 

Kyllä. Mulla ongelmien lähteenä oli ylivaativa äiti, jolle olin aina ja ikuisesti pettymys, varsinkin verrattuna kultapoikaan, täydelliseen veljeeni. Ainoat tavat jolla vältin jatkuvat tyytymättömyyden osoittamiset kuten moitteet tai huudot oli olla ei vain täydellinen, vaan erityinen. Esimerkiksi jos osoitin ihmelapsen taipumuksia, hetken äiti oli ylpeä minusta. Ongelma vaan oli, että minä tiesin sisäisesti, etten ollut mikään ihmelapsi vaan ihan tavallinen. Opin esittämään ro

Tämän miehen trauma johtui suurelta osin hänen isästään. Mutta kiitos pitkästä viestistäsi.

^ minkä TÄMÄN MIEHEN??

Tämä on dramaattinen mies.

Vierailija kirjoitti:

'Ratkaisukeskeisenä toiminnan miehenä en kuuntele kitinöitä, en puhu, en pussaa enkä lupaa kuin harvoin. Lupaan vain pienen osasen niistä mitä voin varmasti pitää. Tämä aiheuttaa raivoa naisissa, koska naiset odottavat romantiikaksi kutsuttua jonninjoutavaa lepertelyä ja tyhjiä lupauksia. Nainen jos tarvitsee auton, ostan hänelle auton. Jos läppärin, marssin kauppaan ja ostan hänelle läppärin. Jos rahaa, niin siirrän naisen tilille kolme tonnia taskurahaa. Sitten minua haukutaan niissä niiden tyttöjen illoissa ettei se nyt oikeastaan ollut siitä autosta kiinni, vaan olisi haluttu jonnekin psykologilla availemaan tunnelukkoja.'

Siinä mies makuuni. 😃👋

*246 ainoa handulta! 🥳

Vierailija kirjoitti:

"

Kyse siis oikeasti pienestä asiasta, tyyliin että työvuoron jälkeen pitää kuitata joku juttu tehdyksi, ja homma oli kyllä tehty mutta kuittaus unohtunut, ja työkaveri sen kuittasi ja sillä hyvä. Jonka voisi kuitata naurahtamalla ja kiittämällä.

Että jotain on kyllä pielessä ja pahasti. Ja varmasti johtuu siitä, ettei väkivaltaisessa lapsuudessakaan saanut tehdä virheitä. Kuulostaako sinusta tutulta? Ap"

 

Kyllä. Mulla ongelmien lähteenä oli ylivaativa äiti, jolle olin aina ja ikuisesti pettymys, varsinkin verrattuna kultapoikaan, täydelliseen veljeeni. Ainoat tavat jolla vältin jatkuvat tyytymättömyyden osoittamiset kuten moitteet tai huudot oli olla ei vain täydellinen, vaan erityinen. Esimerkiksi jos osoitin ihmelapsen taipumuksia, hetken äiti oli ylpeä minusta. Ongelma vaan oli, että minä tiesin sisäisesti, etten ollut mikään ihmelapsi vaan ihan tavallinen. Opin esittämään ro

Mahtavaa että olet edistynyt! Oikein hyvää jatkoa sinulle 😊

Kertomasi kuulostaa ikävältä. Ja hyvin tutulta. En ole miehelle voinut koskaan edes sanoa, miten paljon hänen vanhempansa haukkui häntä minullekin. Ja lapsille, haukkui myös minua lapsille. Kun mikään ei kelvannut. 

Täytyy nyt toivoa, että mies jaksaa käydä terapiassa. Joskus se loppui lyhyeen, koska teki niin pahaa miettiä ja selvittää niitä menneitä asioita päässään. Nyt motivaatiota vaikuttaisi olevan. 

Itse olen tällä hetkellä todella väsynyt. Yksi totaalinen romahduskin tuossa jo kävi. Mutta päivä kerrallaan. Ap

Heivaisin miehen mäelle. Heti. 

Vierailija kirjoitti:

Heivaisin miehen mäelle. Heti. 

Amen.

Luottamus on suhteen perusta, jos sitä ei ole niin vaikeapa on hyvää ja turvallista suhdetta rakentaa. jos joutuu jatkuvasti miettimään mikä toisen sanomisissa ja tekemisissä on totta ja mikä ei niin kyllä se rikkoo sen suhteen täysin. itsellä oli sama tilanne ja erosin. ikinä en enään jäisi suhteeseen jossa toinen jää valheesta kiinni. vaikeaa siitä on irtautua varsinkin kun tunteita kuitenkin mukana, mutta pidemmän päälle kannattaa. voimia ja tsemppiä oikeaan ratkaisuun

Ei ole tajunnut. Älä nyt taas mene halpaan.

Vierailija kirjoitti:

Luottamus on suhteen perusta, jos sitä ei ole niin vaikeapa on hyvää ja turvallista suhdetta rakentaa. jos joutuu jatkuvasti miettimään mikä toisen sanomisissa ja tekemisissä on totta ja mikä ei niin kyllä se rikkoo sen suhteen täysin. itsellä oli sama tilanne ja erosin. ikinä en enään jäisi suhteeseen jossa toinen jää valheesta kiinni. vaikeaa siitä on irtautua varsinkin kun tunteita kuitenkin mukana, mutta pidemmän päälle kannattaa. voimia ja tsemppiä oikeaan ratkaisuun

Niin. Tässä on vastakkain se muuten hyvä arki ja tuki ja se, että ei voi luottaa sanoihin. Ja kuitenkin luottaa voi siihen, että toinen on rinnalla vaikeuksissa ja tukee mm. elämän suruissa kaikin keinoin. Niitä on valitettavasti ollut paljon. 

Juuri nyt toiveeni on päästä takaisin siihen "normiolotilaan", jolloin asiat ei pyöri päässä koko ajan. Ap

Itse ajattelisin ihan itseäni ja sen vuoksi lähtisin. 

Ap hokee, kuinka haluaa takaisin normiarkeen, mutta kun hän ei ole sellaista koskaan kokenut, niin ei tiedä, mitä se on. Ei ole normiarkea joutua miettimään, mikä toisen sanoissa on lähelläkään totta.

Lisäksi suhde on saanut hänet itsensä valehtelemaan lapsilleenkin samoin silmin kuin mies hänelle. Ihana suhde, voi että kun lapset saisi samanlaisen!

Vienyt hänet terapiaan miettimään, kuka on hullu. Ja vieläkin on niin muuten hyvä mies.

"Meillä lapset ei tiedä tästä mitään. Ovat siis aikuisia, ja monesti puhuneet kavereidensakin, siis sellaisten jotka meidät tuntevat, kanssa että haluavat sellaisen suhteen kun melllä on. Kun on niin hyvä, rakastava ja onnellinen suhde. Olen kyllä muistuttanut, että mikään suhde ei ole täydellinen, vaan joka suhteessa on jotain riitoja ja ongelmia. "

Tämä on kamalaa. Valetta, valetta, valetta. Omat  vanhemmat erosi kun oli 40 ja nauratti, kun kertoivat, että halusivat meille turvallisen hyvän lapsuuden. Kyllä nähtiin mitä paskaa se oli. Ja terapiassa on meistä jokainen.

Miksi saatanassa te aikuiset ette tajua erota, vaikka olette toisillenne hirviöitä??

Aikuisten ristiriidat ei ole lasten asioita, kun ne eivät arkeen vaikuta. Aikuisten ongelmia ei kaadeta lasten niskaan, lapset ei ole niistä vastuussa millään lailla. Jos ja kun lapset nyt aikuisena kehuvat meidän liittoamme, en todellakaan ala selittää heille, että kuulkaapas, kun kerron teille isänne valehtelusta. Kukaan täysijärkinen vanhempi ei niin tee, ei kukaan. Enkä myöskään ole valehdellut lapsille, ihan itse he ovat käsityksensä meidän suhteesta saaneet, kun ovat kanssamme eläneet. Eikä se ole millään tavalla kamalaa, vaan päinvastoin.

Enempää en kanssasi keskustele. Ap

Olet Ap oikeassa. Lapsilla on oikeus pitää tuo teidän  parisuhdeilluusio.

Äitini uskoutui minulle parisuhdeongelmistaan. Tosiaankin, olisi mennyt terapiaan eikä kaatanut niitä minun kannettavakseni. Sillä mieleeni ne jäivät loppuiäkseni kummittelemaan. En olisi halunnut kuulla niitä eikä minun olisi saanut niitä kuulla. Ne olivat heidän keskinäisiä juttujaan, jotka eivät kuuluneet millään tavoin lapselle ei edes aikuiselle lapselle mitenkään. Traumatisoiduin. 

En todellakaan tee samaa lapsilleni. 

Kiitos aloittaja tsempistä. Kyllä tässä pärjätään. Samoin sinulle. 

Olen lukenut ketjua. Siitä on saanut vertiastukea koska elän vähän saman kaltaisessa parisuhteessa. Elämä ei ole helppoa aina. Eikä kukaan ole niin luvannut. Löydämme oman polkumme jokainen.