Miksi vihaat joulua?
Nyt eletään juuri sitä aikaa kun jouluttajat jo kovasti järjestelevät ja suunnittelevat joulua. Aina joku joulun vihaaja tulee sanomaan että hyi älä vielä puhu joulusta. Usein he sanovat että joulu on vain kamala stressi ja kaupallisuus, olettavat ilmeisesti että tältä tuntuu kaikista. Tosi jouluttajalle nuo eivät ole stressin aiheita vaan ilo tehdä ja suunnitella.
Joten kiinnostaa, miksi vihaat joulua tai jouluttajia?
Kommentit (52)
Kolme päivää yksin, ei viitsi edes kavereille soitella/viestitellä kun viettävät joulua perheineen.
No ehkä se menettelee, jos suhtautuu siihen vuodenaikana, johon kuuluu tietyt ruuat ja tietty koristelu. Joulun uskonnollinen ja kaupallinen sisältö tuntuu lähinnä vastenmieliseltä. Ehkä vietän nykyisin lähinnä sellaista pakanallista keskitalven juhlaa. Laitan muille ruokaa, enkä osallistu lahjomiseen, kun lapsetkin ovat jo aikuisia.
En varsinaisesti vihaa joulua, mutta aspana ärsyttää joulusta hössöttävät ja stressaavat asiakkaat. En tiedä, mitä ostat siskonpojallesi lahjaksi, enkä ala paketoimaan lahjojasi. Meillä ei ole myöskään mitään ilmaisia paketointitarvikkeita, vaan jokainen ostakoon ne ihan itse.
Juudas joka oli varas päätti että rahasta voi tehdä mitä vaan .
Vierailija kirjoitti:
En varsinaisesti vihaa joulua, mutta aspana ärsyttää joulusta hössöttävät ja stressaavat asiakkaat. En tiedä, mitä ostat siskonpojallesi lahjaksi, enkä ala paketoimaan lahjojasi. Meillä ei ole myöskään mitään ilmaisia paketointitarvikkeita, vaan jokainen ostakoon ne ihan itse.
Tollai menettää asiakkaat naapurikauppias kiittää.

Ei ole mikään pieni liike kyseessä. Ei todellakaan missään marketin kassalla aleta paketoimaan asiakkaan lahjoja.
En vihaa, mutta en enää jaksa. Ennen jaksoi vaikka mitä, kun lapset oli pieniä. Riittävän monta joulua kun on takana niin ei se enää tunnu miltään.
En vihaa joulua vaan tykkään joulun sanomasta, mutta minua itkettää surulliset mollivoittoiset joululaulut. Lisäksi surettaa, kun tiedän, että on paljon ihmisiä, joilla ei ole varaa viettää joulua tai joilla on varaa, mutta kotona vanhemmat riitelevät ja juodaan ja lapset joutuvat katsomaan vanhempien riitelyä. Lisäksi on yksinäisiä ja kodittomia, joista kukaan ei välitä edes jouluna. Joulun vietto on niin eriarvoistava. Sanoma on kuitenkin kaunis.
Rakastan joulussa tuoksuja ja tunnelmaa. Vihaan sitä kiirettä, tekemistä, ostamista ja sitä että koko paska kaatuu aina mun niskaan. Mun pitää organisoida, delegoida, säätää ja tehdä vaikka mulla ei ole vuosiin ollut yhtään voimia mihinkään ylimääräiseen ja joulu kokonaisuudessaan on hyvinkin ylimääräinen homma.
Mun unelmajoulu olis yksinkertaisuudessaan joulukuusi, joulukukat, riisipuuro ja rusinasoppa, taatelikakku, hiljaisuutta ja rauhaa.
Eniten vituttaa ostaa aikuisille lahjoja. Itse en halua yhtään mitään lahjoja. Miten voi aikuisilla ihmisillä mennä tunteisiin kun ehdottaa lahjatonta joulua aikuisille, että vain lapsille olis paketteja. Mulla on vieläkin viime ja sitä edellisenä jouluna saatuja lahjoja, joita en ole kertaakaan käyttänyt. Taidan lahjoittaa ne hyväntekeväisyyteen.
Outo kysymys. En vihaa, mutten vietäkään.
Antaa kaikkien kukkien kukkia, vai mitä ap?
Voisivat edes odottaa että olisi se JOULUKUU ennen kuin höpinät joulusta alkaa? Ei pitäisi olla paljon vaadittu.