Miksi vihaat joulua?
Nyt eletään juuri sitä aikaa kun jouluttajat jo kovasti järjestelevät ja suunnittelevat joulua. Aina joku joulun vihaaja tulee sanomaan että hyi älä vielä puhu joulusta. Usein he sanovat että joulu on vain kamala stressi ja kaupallisuus, olettavat ilmeisesti että tältä tuntuu kaikista. Tosi jouluttajalle nuo eivät ole stressin aiheita vaan ilo tehdä ja suunnitella.
Joten kiinnostaa, miksi vihaat joulua tai jouluttajia?
Kommentit (52)
Vihaan joulua, koska siihen liittyy lähinnä negatiivisia muistoja lapsuudesta. Pelkkää riitaa ja viinaa. Raivosiivoamista ja uhriutumista unohtamatta. Eikä Raamatussakaan edes kehoiteta joulua viettämään, eikä sitä viettänyt alkuseurakuntakaan.
Tässäkin ketjussa muutama on tuonut ilmi joulun "tyrkytyksen" . Onko tätä tyrkytystä siis se että joulusuklaat ja kalenterit on jo kaupoissa? Eihän ne siellä hyllyssä ketään häiritse?
Joululaulut ei kyllä soi kaupoissa vielä lokakuussa, täälläpäin taitaa soida vasta reilun kk päästä.
En siis itse näe missään mitään tyrkytystä ja stressiä.
Onko useammalla ns jouluvihaa koska eivät vietä joulua omalla tavallaan? Joko raadetaam koko suvulle joululahjat ja ruuat työn ohella tai matkustetaan joulun viettoon 8h lapset kyydissä vaikka ei haluttaisi kuin olla oman perheen kesken kotona?
En vihaa, mutta tulee mieleen lapsuuden joulut ja ikävä edesmenneitä. Itse en laiskana jaksa mitään joulujuttuja väsätä. Valmis ruoka kelpais.
En suoranaisesti vihaa joulua mutta suren sitä, etten saa siitä enää iloa. Minulla on syömishäiriö, enkä oikein osaa olla juhlatilanteissa läheisteni kanssa. Muutaman joulun olen jo viettänyt yksin, koska olen yksinkertaisesti menettänyt kyvyn "juhlia". En tiedä, miten olla. Siksi on helpompaa olla viettämättä joulua ja hiukan ehkä jopa vihata sitä Scroogen hengessä.
Siks ku santa ei osaa skulaa skebaa!
T. Andy M.
Köyhänä en niin välitä joulusta. Pääasia että on vaan jotain ruokaa jouluna.
Turhanpäiväistä olisi vihata joulua tai muuta juhlaa jotka joka vuosi toistuvat. Itse voi päättää miten minkäkin juhlii tai jättää juhlimatta. Omalta kohdaltani ulkosuomalaisena alkaa pikkuhiljaa jouluinen tunnelma 1. Adventista eikä yhtään sitä ennen. Vierastan (en siis vihaa) kylläkin sitä, että kaupoissa alkaa syyskuussa olla jouluroinaa kuten suklaisia joulupukkeja ja joulukalentereja ym. Kolmen kk päästä olisi ainakin minulla adventti- ja joulutunnelma tiessään, joten eka Adventista aloitan joulupiparkakkujen ym. leipomisen.
Vierailija kirjoitti:
Kaikki aikanaan. Juhlitaan nyt ensin Halloweenia.
Halloween ei kuulu suomalaiseen juhlakalenteriin. Juhlitko myös Pyhäinpäivää?
Vierailija kirjoitti:
Köyhänä en niin välitä joulusta. Pääasia että on vaan jotain ruokaa jouluna.
Ei kai se joulutunnelma ole köyhyydestä kiinni? Musiikki on ilmaista ja varmaan jokaisella on jokunen joulukoriste kerääntynyt vuosien varrella?
On ilmaisia joulukonsertteja, elokuvia tulee tv:stä. Monet jouluruuat ovat halpoja kun itse tekee, ei tarvitse olla kymmentä laatua ja montaa rasiaa suklaata.
Olen järjestänyt 4hlön joulun (3päivää) reilusti alle 100e. Tässä mukana pieni kinkku ja suklaatkin sekä toki muut ruuat ja juomat. Eli ei paljoa enempää mene rahaa kuin normaalissa arjessa kun hyvin suunnittelee.
En vihaa, mutta ei juurikaan vietä. Joitakin jouluruokia lukuunottamatta
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Köyhänä en niin välitä joulusta. Pääasia että on vaan jotain ruokaa jouluna.
Ei kai se joulutunnelma ole köyhyydestä kiinni? Musiikki on ilmaista ja varmaan jokaisella on jokunen joulukoriste kerääntynyt vuosien varrella?
On ilmaisia joulukonsertteja, elokuvia tulee tv:stä. Monet jouluruuat ovat halpoja kun itse tekee, ei tarvitse olla kymmentä laatua ja montaa rasiaa suklaata.
Olen järjestänyt 4hlön joulun (3päivää) reilusti alle 100e. Tässä mukana pieni kinkku ja suklaatkin sekä toki muut ruuat ja juomat. Eli ei paljoa enempää mene rahaa kuin normaalissa arjessa kun hyvin suunnittelee.
Miksi pitäisi päästä johonkin joulutunnelmaan? Mulla on ihan hyvä rauhallinen olo muutenkin joka päivä vaikka vähillä rahoilla pärjäänkin jotenkuten.
En vihaa, mutta en tykkää, enkä varsinaisesti vietä. En tykkää, kun ei oikein tiedä mitä juhlitaan; niin erilaiset juhlat yhdistyvät joulussa, ja viettotavoissa. Kristilliset ja pakanalliset tavat yhdistyneet ja siksi vääristyneet.
En vihaa, mutta tympii siitä hehkutus ja jouluvalot jo lokakuussa.
Nämä ns. jouluttajat laittavat kuusen ja muut härpäkkeet marraskuussa ja sitten ovat jo tapaninpäivänä kyllästyksissään siivoamassa niitä pois. Itse vietän joulua jouluna eli koristeet aatonaattona sisään ja sitten joulunajasta nautitaankin aina loppiaiseen tai Nuutin päivään saakka. Eli jouluna.
Vierailija kirjoitti:
Lanttulaatikko on hyvää.
Aika erikoinen syy vihata joulua.
Vierailija kirjoitti:
Kaikki aikanaan. Juhlitaan nyt ensin Halloweenia.
Joko on Michael Myers -maskit ja keittiöveitset hankittu?
https://imageproxy.a2d.tv/?source=https%3A%2F%2Ftvmedia.image-service.e…
Joulusta saa omannäköisensä jos tahtoo. Elän yksin. Mulle se on aistien juhlaa; makunautintoja ja silmänruokaa ja tuoksuja. Kuusen ja hyasintin tuoksua kaipaan, mutta kuusentuoksuksi riittää pikkuruinen pöytäkuusikin, kunhan saan siihen jotakin koristeita. Lisäksi se on pikkupakkasta, karua lehdetöntä kauneutta, hautausmaan rauhaa ja kynttilöitä ulkona ja sisällä, lunta pihalla, mahd. hiihtolenkki omalla pellolla. Se on kirja ja kissa sylissä ja roihuava takka. Se on lepoa työstä, nautiskelua. Pienituloinen olen, ostan vain yhden pienen lanttulaatikon ja pienen kinkunpalan ja luumuhilloa sekä voitaikinaa; torttuja olen nyt jo lokakuussa syönyt. Luumukiisseli kermalla tai kermavaahdolla on hyvää myös -Kerran voitin yhden piparkakkutalokisankin, mutta en minä semmoisista stressaa, viime jouluna en leiponut yhtään piparia. Teen aina mitä huvittaa niin ei tarvi vihatakaan sitten mitään.
Se, mihin en suostu osallistumaan, on ostokäyttäytymisen muutos ja tavaroiden/ elämysten/ ruuan hamstraus. Kyllä se tunnelma tulee siitä lumesta pimeydestä ja kynttilöistä sekä kuusen tuoksusta. Syön ihan saman verran kuin muinakin päivinä. Eri ruokia vain. Omaiset jo vanhuksia, heille jotkut hieronta -tms kortit lahjaksi, ja namia + kirjat.
Vierailija kirjoitti:
Rakastan joulua. Kiva ostella kaikkea ja antaa lahjaksi.
Jokainen ostos tukee taloutta ja sitä myöten tätä paskahallitusta, älä ostele! M51
No, mikäs uskonto sitten saa omia "alkuperäisen joulun"? Tiesitkö että kivikaudella ei juhlittu suomen itsenäistymistä, vaan 6.12. oli ihan tavallinen päivä? Sori siitä.