Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
En olisi ikinä ennen lasta uskonut, että vanhemmuus on nykyään näin vaikeaa ja uuvuttavaa
23.10.2025 |
Ennen kuin sain oman lapsen niin kuvittelin, että vanhemmuudessa riittää sellainen sopivan hyvä, työssäkäynti onnistuu helposti koska on päiväkodit sitä varten, kouluikään kun lapsi tulee niin helpottaa kun koulu hoitaa koulun ja terveydenhuollossa käynnit on neuvola kerran vuodessa ja pari korvatulehdusta lääkärikäynteineen. Vielä mitä. Minulla on yksi ekaluokkalainen lapsi, ja kaikki vapaa-aikani ja iso osa työpäivistä menee lapsen asioita hoitaessa. Ja sama ennen kouluikää. Ja olen aivan poikki. Äitiysloma ja vanhempainvapaa vielä meni ihan ok, vaikka toki yöt huonosti nukkuvan pienen lapsen kanssa oli raskasta. Mutta se oli sellaista normaalin raskasta ja vapaalla kun oli niin oli mahdollisuus välillä levähtää sohvalle tai olla joskus vaikka puoleen päivään yöpaidassa, jos taivaalta vihmoi räntää ja väsytti.
Mutta kun piti palata töihin ja laittaa lapsi päiväkotiin alkoi elämä mennä ihan mahdottomaksi. Ensinnäkin ei saatukaan paikkaa lähipäiväkodista. Se mistä saatiin niin siellä ei ollutkaan autopaikkoja eikä mitään mihin parkkeerata viedessä tai hakiessa eli aamu alkoi parkkipaikan etsimisrumballa. Sama hakiessa. Lapsi piti viedä sisälle asti ja huolehtia häneltä ulkovaatteet pois, sisätossut jalkaan, käsien pesu ja ryhmän huoneeseen. Päiväkodilta tuli tarkat vaatimukset mitä kaikenlaisia sadevaatteita, varavaatteita, varakumisaappaita ym ym on oltava aina siellä. Kaksi viikkoa etukäteen piti päiväkotiin ilmoittaa 10 min tarkkuudella milloin lapsen vie ja milloin hakee, ja tässä kellonajassa oli pakko pysyä vaikka olisi töissä tullut yllättäviä kokouksia. Päiväkoti ei joustanut yhtään työelämän mukaan. Eikä työpaikka suostunut joustamaan yhtään lapsen tai päiväkodin mukaan. Ihan järkyttävä aikatauluhel vetti, josta selkä märkänä hiestä yritti selvitä kainalossa kurasta märkä ja kiukutteleva lapsi. Töissä jatkuvaa anteeksipyytelyä siitä, että myöhästyi taas sen kaksi minuuttia töistä kun päiväkodilla ei löytynyt parkkipaikkaa. Päiväkodilta soitettiin usein hakemaan lapsi kesken päivän pois, kun sen nenä vuotaa niin on heidän mielestään kipeä. Ja pomo huutaa töissä, että et saa lähteä kesken töistä pois kun työt on pakko hoitaa. Koulu kun alkoi niin ei helpottanut, lapsi ei pystykään kulkemaan koulumatkaa yksin, koulutaksia ei myönnetäkään, koululla ei olekaan aamukerhoa, koulu alkaa usein vasta 9:15, iltapäiväkerho loppuu jo klo 16:00 eli lapsi pitää saattaa klo 9 ja hakea klo 16, mahdoton olla töissä ennen 9:30 ja jälkeen 15:30. Pomo vihainen lisää tästä. Koululta ja päiväkodilta satelee edellisenä päivänä käskyjä ottaa huomenna mukaan tyhjä viilipurkki, pyöreä kivi ja kokovalkoinen t-paita, tms. No ei niitä ole, kiireellä kauppaan ja rannalle etsimään. On useampi palaveri vuodessa opettajan kanssa, aina joskus klo 13-14 aikoihin, muita aikoja ei anneta. On äitien aamupäivää, koti ja koulu päivää ja vaikka mitä, tietenkin aina kesken työpäivän. Pomo näistä lisää vihainen. KOko päiväkotiajan flunssakierre lapsella ja jäätävä usein pois töistä itse siksi, pomo taas vihainen, ja nyt jo työkaveritkin.
Jatkuu alla.
Kommentit (308)
Minä olen unohdellut vaikka mitä päiväkodin tai koulun juttuja. Ei se ole niin vakavaa. Olen juuttunut ruuhkaan kun pitänyt hakea lapsi ja päiväkoti on mennyt jo kiinni. Minulla ei kyllä mene työpäivästä ollenkaan aikaa lapsen asioiden hoitamiseen, koska lähes aina ne voi hoitaa työpäivän jälkeen. Minulla toki on myös puoliso joka hoitaa kaikesta vähintään puolet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap:n tilanne on aika yleinen, onneksi ei tietenkään kaikilla ole tuo tilanne. Mutta monella on. Ja siksi on ihan järkkyä miten vähän apua ja tukea tuollaisessa tilanteessa olevat äidin saa arkeensa ja omaan jaksamiseensa. Lapset mielestäni saa ihan hyvin tukea nykyään, on puheterapiaa, fysioterapiaa, psykologia, monenlaista neuvolaa ja kaikkea. Mutta nekin vain lisää vanhemman kuormitusta, koska lapsi pitää niihin aina kuskata keskellä päivää ja olla töistä pois. Mutta äideille ei ole mitään tukea heidän jaksamiseen tai arkeen. Sanokaa yksikin tukimuoto mikä on, siis sellainen, jonka oikeasti saa ilman että pitää siitä itse maksaa paljon.
Ai ihan yleinen tilanne, että ottaa pomolta sui hin, tekee p**noa ja myy itseään???? No eikä ole! Jos tuo jatkokirjoitus ekalla sivulla todellakin oli ap:n, eikä jonkun pila, niin ei mikään ihme, että ap voi huonosti! Nyt ap ensin se oma elämä kuntoon, että jaksat normaalin arjen lapsesi kanssa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap:n tilanne on aika yleinen, onneksi ei tietenkään kaikilla ole tuo tilanne. Mutta monella on. Ja siksi on ihan järkkyä miten vähän apua ja tukea tuollaisessa tilanteessa olevat äidin saa arkeensa ja omaan jaksamiseensa. Lapset mielestäni saa ihan hyvin tukea nykyään, on puheterapiaa, fysioterapiaa, psykologia, monenlaista neuvolaa ja kaikkea. Mutta nekin vain lisää vanhemman kuormitusta, koska lapsi pitää niihin aina kuskata keskellä päivää ja olla töistä pois. Mutta äideille ei ole mitään tukea heidän jaksamiseen tai arkeen. Sanokaa yksikin tukimuoto mikä on, siis sellainen, jonka oikeasti saa ilman että pitää siitä itse maksaa paljon.
Ai ihan yleinen tilanne, että ottaa pomolta sui hin, tekee p**noa ja myy itseään???? No eikä ole! Jos tuo jatkokirjoitus ekalla sivulla todellakin oli ap:n, eikä jonkun pila, niin ei mikään ihme, että ap voi huonosti! Nyt ap ensin
Vähän nyt lukutaitoa, aivan selkeä trolli tuo jatkokirjoitus, eli jonkun muun kuin ap:n.
Maailma on ylikansoitettu, älkää olko itsekkäitä ja porsiko niitä pentuja! Jos kuitenkin päätätte tehdä niin, niin hyvä että kärsitte. Kyllä sivullisetkin niistä kärsii.
Hieman vanhempana äitinä pakko tulla kommentoimaan tähän. Ensinnäkin aivan hurjasti voimia teille kaikille arjen rankkuuden kanssa taisteleville. Se voi olla oikeasti kuormittavaa eikä se ole mikään yksi asia, vaan vuodesta toiseen jatkuvat sata asiaa, jotka vielä vaihtuvat koko ajan ja joka paikkaan repeäminen. Niitä ei moni ymmärrä, joka ei ole kokenut.
Näissä on paljon sellaisia, joille ei mitään voi, ei ainakaan, jos haluaa työnsä ja lapsensa hoitaa edes kohtuullisen hyvin. Eli nämä kuormittavat yleensä varsinkin hyviä vanhempia ja työntekijöitä. Kannattaa siis muistaa ensin tämä: Se, että olet väsynyt, ei ole merkki epäonnistumisesta vaan siitä, että pyrit parhaaseesi, mutta kuormaa on vain liikaa.
Suurelle osalle tästä ei tosiaan mitään voi, joten seuraava ei ole tarkoitettu syyllistäväksi. Mutta joitakin ajatuksia, joilla muutaman korren taakasta voi saada purettua. Ei tee vielä elämää helpoksi, mutta ehkä auttaa juuri ja juuri rämpimään hieman paremmin.
Eli muutama ajatus hieman vanhemmalta äidiltä, joka on myös esimies- ja asiantuntijatöissä kantanut sitä kuormaa. Ensinnäkin: Tunnista se, että elämäsi on aliresurssoitu. Aivan kuten joku organisaatio: Tekijöitä on vähemmän kuin töitä.
Seuraavaksi listaa mikä on välttämätöntä hoitaa ja mikä "olisi hyvä". Ja mikä on pakko hoitaa hyvin ja missä riittää sinne päin. Ja sitten asettaa rajat.
Tätä varmasti moni tekee muutenkin, enkä nyt selitä jostain kaappien siivouksesta. Harvalla ongelma on siinä. Mutta kun päiväkoti vaatii 10 minuutin tarkkuudella hakemista, voi kylmästi todeta, että tämä on asia johon minä en pysty. Ja kylmästi ilmoittaa päiväkodille, että valitettavasti tilanne on se, että en pysty puolen tunnin tarkkuutta parempaan. Jos eivät pidä asiasta, toistaa vain järkähtämättömästi saman uudestaan.
Siellä on aivan varmasti myös lapsia, joiden vanhemmilla on elämänhallinta aivan hukassa, ja jotenkin siellä niidenkin kanssa pärjätään. Ymmärrän päiväkotien tarpeen ennustaa tarvittava henkilömäärä, mutta kaikkea ei vaan voi saada.
Jos päiväkotiin tarvitaan kerran viikossa kirja, tunkee lapselle vaikka repun täynnä kirjoja syksyllä mukaan ja sanoo, että ottakaa sieltä aina kun tarvitsette. Tai toteaa itselleen, että riittää, kun muistan 50% kerroista.
Eri palaverit, lomakkeet, tuen haku jne. on vaikeampi rasti vaikuttaa, koska ne eivät vaan etene minnekään, jos edistä protokollan mukaan. Mutta niissäkin voi todeta, että on mahdotonta saapua paikalle, pakko hoitaa puhelimella. Kaikkea ei voi, mutta joku keskustelu opettajan kanssa onnistuu, vaikka olisikin kivempi kasvotusten.
Ei näillä hirveän paljoa pysty tekemään, mutta vähän. Isompi vaikutus on kuitenkin sillä, että kontrollia omasta elämästään saa itselleen takaisin ja vähennettyä huonoa omaatuntoa, jos tavoite on muistaa hoitaa vaikka 80% asioista, eikä 100%. Tai olla ajoissa. Silloin voi mielessään todeta, että onnistuinpa hyvin, kun on neljä viidestä asiaa kunnossa. Ja kun jotain jää hoitamatta tai on myöhässä, todeta itselleen, että se oli se 20%.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jospa nyt keskityt siihen pieneen lapseesi. Ihan naurettavaa, että sinulla pitäisi olla harrastuksia. Puheterapia toki tärkeää - kai haluat, että lapsesi osaa puhua??!? - mutta yritä nyt herran jumala itsekin vähän päätellä, millä on väliä ja millä ei. Miten tuo päiväkodin viilipurkit ja muut liittyvät millään nykytilanteeseesi? Ilmeisesti aika menee vanhoja jankatessa. Vanhemmat hoitaa lapsensa, se on täysi itsestään selvä asia. Ihan ihme kuvitelma, että isovanhempien pitäisi tehdä sinun osuutesi lapsesta, jonka olet itse halunnut hankkia.
Aloitukseni koski koko lapsen seitsemää tähän astista vuotta, ei nykytilannetta. Siksi viilipurkit päiväkotiin. Ja nyt ouluunkin muuten on tarvittu jo munakennoja ja vaikka mitä. Aloituksen aihe on se, miten tuli yllätyksenä vanhemmuuden uuvuttavuus ja vaikeus. Siis koko lapsiajalta.
Tätä olen itsekin ihmetellyt. Meille tuli joskus jostain iso kasa askarteluun soveltuvaa tavaraa. Kysyttiin saako viedä päiväkodille. Kelpasi. Sillä sitten olimme seuraavan vuoden viemättä mitään, kun totesimme, että oma osamme on hoidettu.
Olisi helpointa, kun päiväkodit ja koulut kertoisivat syksyllä, että seuraavan vuoden aikana tarvitaan näitä ja noita materiaaleja. Voisi sitten vanhemmat laittaa tulemaan, joiltakin voisi löytyä helposti 20 paritonta sukkaa ja toiselta kasa munakennoja.
Sitten vaan uusi viesti, kun on riittävästi tavaraa, että ei enää kiitos. Varastotilaa se toki vähän vaatisi, mutta helpottaisi kaikkia.
"Vähän nyt lukutaitoa, aivan selkeä trolli tuo jatkokirjoitus, eli jonkun muun kuin ap:n."
Samat sanat, minähän kirjoitin, että ellei ollut jonkun muun pila.
Mutta onko ap siis kuitenkin yh? Mun mielestä ap:n aloituksessa kuvailema tilanne ei siltikään ole mitenkään yleinen tilanne. Ehkä yh äideille, mutta ei kyllä parisuhteessa eläville. Jos ap on yh, niin se olisi toki ollut olennainen tieto mainita jo otsikossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Komppaan aloittajaa. Olen jo mummi, mutta läheltä seuraan lapsenlapseni perheen vastaavia kiireitä. Niitä riittää. Mietin miksi minulla ei elämä ollut tuollaista kujanjuoksua lasteni kanssa? 1. lapsi oli perhepäivähoidossa ja se oli luxusta. Niin sujuvaa ja kivaa, hoitaja oli superihminen. Lapsia oli 4 eli ei liikaa, lapsi viihtyi. Kerran jäi yöksi hoitajalle, kun oli iltapalaveri töissä. Sitten perhepäivähoitajat ohjattiin koulutukseen ja päiväkotiin töihin. 1. ja 2. lapsi siirtyivät päiväkotiin, kun taas lähdin töihin. Siellä eivät lapset viihtyneet. Mutta joustoa oli, ei he mitään tiukkapipoja olleet. Työpaikalla muorit laskivat minuutteja kuinka paljon myöhästyin. Sitä rätinää riitti. Ihan kuin pari minuuttia olisi maata kaatanut, kahvilla ehtivät itse istua puolikin tuntia.
Lapsenlapsi oli päiväkodissa ja totta se, että minuutilleen piti tietää hakuajat ja loma-ajat 2 viikkoa aiemmin. Autoin perhettä mahdollisuuksien muk
Tässä on hyviä esimerkkejä miten vanhemmuuden vaatimukset ovat muuttuneet, eivätkä ne ole mitään nykynuorten avuttomuutta tai somesta keksittyjä juttuja, kuten usein julkisuudessa väitetään.
Olen itse jo keski-ikäinen ja ollut lapsena yksityisellä perhepäivähoitajalla. Päivät olivat pitkiä, kun vanhemmat olivat naapurikunnassa töissä ja oli tarkkaa milloin piti olla töissä ja milloin pääsi pois. Mutta päivähoidon kanssa ei ollut niin tarkkaa milloin haki: Oltiin siellä kuin kotonamme. Jos hakeminen venähti, ja hoitajalla oli menoa, jäi miehensä tai täysi-ikäisyyden kynnyksellä ollut tytär meitä vahtimaan. Tai otti mukaan: Oltiin mukana kylässä, kaupassa ja jopa pph:n sivutyön työpaikalla! Vielä kouluikäisenäkin, jos olin sairaana, vanhemmat pyysivät hoitotätiä tai miestään käymään päivän aikaan tuomassa minulle ruokaa ja pitämään hetkeksi seuraa. Jos olin aamulla kovin väsynyt, vanhemmat nostivat peitossa autoon ja peittomytyssä minut jatkamaan unia pph:n sängylle. Joskus olin yötäkin.
Eikä tämä ollut vain yksipuolista: Yhä teininä ja aikuisena kävin katsomassa heitä.
Työelämä oli kuulemma myös erilaista: Tarkkaa oli olla ajoissa ja ei saanut lähteä etuajassa, mutta se väli oli kevyempää. Ei ollut jatkuvaa minuuttiaikataulua ja tarvinnut yrittää olla kahdessa paikassa yhtä aikaa. Kuulemma oli töissä kaikenlaisia harrastuskerhoja ja jopa pikkujouluihin harjoiteltiin näytelmiä työajalla. Yhdessä vaiheessa äitini teki selvitysprojektia noin vuoden, lähes täyspäiväisesti. Itsellä on vastaavan kaltainen työ, mutta tuollaisia projekteja on monta yhtä aikaa ja muut työt päälle. Ei työpäivä puristanut aivan tyhjiin säännöllisesti.
Nyt sen lisäksi, että hoidan nuo n kappaletta projektia, on tietty vielä lapsen kaikenmaailman tapaamiset ja kuntoutukset yleensä keskellä päivää.
Vierailija kirjoitti:
Komppaan, ja vaikka olisit työttömänä kotona niin lapset työllistää siis kodin ulkopuolella ihan liikaa. Olen aina ihmetellyt kuinka molemmat vanhemmat voivat käydä töissä saati yksinhuoltajat.
Työllistää liikaa työtöntä lapsen hoito? Kuinka laiska voi joku ihminen yleensäkään olla?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuollaiset äiti lapsi aamupäivät ja kokoustelut koululla kesken työpäivän voi jättää kylmästi väliin. Keskustelut voi hoitaa puhelimessa
Vierailija kirjoitti:
Hieman vanhempana äitinä pakko tulla kommentoimaan tähän. Ensinnäkin aivan hurjasti voimia teille kaikille arjen rankkuuden kanssa taisteleville. Se voi olla oikeasti kuormittavaa eikä se ole mikään yksi asia, vaan vuodesta toiseen jatkuvat sata asiaa, jotka vielä vaihtuvat koko ajan ja joka paikkaan repeäminen. Niitä ei moni ymmärrä, joka ei ole kokenut.
Näissä on paljon sellaisia, joille ei mitään voi, ei ainakaan, jos haluaa työnsä ja lapsensa hoitaa edes kohtuullisen hyvin. Eli nämä kuormittavat yleensä varsinkin hyviä vanhempia ja työntekijöitä. Kannattaa siis muistaa ensin tämä: Se, että olet väsynyt, ei ole merkki epäonnistumisesta vaan siitä, että pyrit parhaaseesi, mutta kuormaa on vain liikaa.
Suurelle osalle tästä ei tosiaan mitään voi, joten seuraava ei ole tarkoitettu syyllistäväksi. Mutta joitakin ajatuksia, joilla muutaman korren taakasta voi saada purettua. Ei tee vielä elämää helpoksi, mutta ehkä auttaa
Kiitos hyvistä vinkeistä, mutta etkö näe metsää puilta? Monet eivät halua valita tuollaista vanhemmuutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"Se, että onnistuu välttämään lasun, sairastumisen ja työpaikan menettämisen on nykyään sellainen seikkailurata, että siitä suoriutuvat ehjin nahoin vain kaikkein kyvykkäimmät ja onnekkaimmat."
Onko näin? Silloin asiat ovat Suomessa todella huonosti. Arvomaailma on nyrjähtänyt. Samoin ymmärrys huolenpidosta ja kiintymyksestä.
Ei varmasti kaukana ole todellisuudesta. Me molemmat vanhemmat olemme menettäneet kerran työpaikkamme, arvelen itselläni osasyyksi juuri sen, että lapsen ollessa pieni ei pystynyt venymään ylimääräistä enempää.
Molemmat olemme löytäneet uudet työpaikat, mutta itsellä on kerran vuodessa YT:t. Vielä ei ole uudestaan osunut kohdalle huono arpa. Eikä kannata tulla ehdottamaan työpaikan vaihtoa, kun koko ala on ongelmissa, eli uusia töitä olisi vaikea löytää ja niissäkään työpaikka ei olisi yhtään turvatumpi.
Tällaisia työpaikkoja on nyt todella paljon, joissa on jatkuvasti ylityöllistetty ja silti saa koko ajan pelätä työpaikkansa puolesta. Varsinkin pienten lasten vanhemmilla varmasti vaikea tilanne, kun ei riitä, että lapsi on flunssa kierteessä vaan varmasti moni stressaa miten se vaikuttaa seuraavalla vähennyskierroksella. Tai jatkuuko määräaikainen.
Meillä sekä minä että mies olemme myös sairastuneet kroonisesti lasten rankkojen pikkulapsivuosien jälkeen, ja on hyvin mahdollista, että osin sairauksien puhkeamiseen vaikuttivat vuosien valvominen ja jatkuva ylikuormitus ja stressi. Emme varmasti ole ainoita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Se, että onnistuu välttämään lasun, sairastumisen ja työpaikan menettämisen on nykyään sellainen seikkailurata, että siitä suoriutuvat ehjin nahoin vain kaikkein kyvykkäimmät ja onnekkaimmat."
Onko näin? Silloin asiat ovat Suomessa todella huonosti. Arvomaailma on nyrjähtänyt. Samoin ymmärrys huolenpidosta ja kiintymyksestä.
Ei varmasti kaukana ole todellisuudesta. Me molemmat vanhemmat olemme menettäneet kerran työpaikkamme, arvelen itselläni osasyyksi juuri sen, että lapsen ollessa pieni ei pystynyt venymään ylimääräistä enempää.
Molemmat olemme löytäneet uudet työpaikat, mutta itsellä on kerran vuodessa YT:t. Vielä ei ole uudestaan osunut kohdalle huono arpa. Eikä kannata tulla ehdottamaan työpaikan vaihtoa, kun koko ala on ongelmissa, eli uusia töitä olisi vaikea löytää ja niissäkään työpaikka ei olisi yhtään turvatumpi.
Täl
Kiitos viestistäsi. Toivottavasti se havahduttaa ihmisiä siihen, että pienten lasten vanhempien kohtaamat haasteet ovat todellisia ja vakavia. Kaikkea hyvää teille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hieman vanhempana äitinä pakko tulla kommentoimaan tähän. Ensinnäkin aivan hurjasti voimia teille kaikille arjen rankkuuden kanssa taisteleville. Se voi olla oikeasti kuormittavaa eikä se ole mikään yksi asia, vaan vuodesta toiseen jatkuvat sata asiaa, jotka vielä vaihtuvat koko ajan ja joka paikkaan repeäminen. Niitä ei moni ymmärrä, joka ei ole kokenut.
Näissä on paljon sellaisia, joille ei mitään voi, ei ainakaan, jos haluaa työnsä ja lapsensa hoitaa edes kohtuullisen hyvin. Eli nämä kuormittavat yleensä varsinkin hyviä vanhempia ja työntekijöitä. Kannattaa siis muistaa ensin tämä: Se, että olet väsynyt, ei ole merkki epäonnistumisesta vaan siitä, että pyrit parhaaseesi, mutta kuormaa on vain liikaa.
Suurelle osalle tästä ei tosiaan mitään voi, joten seuraava ei ole tarkoitettu syyllistäväksi. Mutta joitakin ajatuksia, joilla muutaman korren taakasta voi saada purettua.
Kun ei ole enää kyse siitä haluaako siitä vaan voiko. Jos resursseja ei ole 9 tai 10 vanhemmuuteen, ei sellaista voi valita vaikka kuinka haluaisi. Silloin on pakko valita joko se 8 tai 7+ vanhemmuus, kuten joku yllä totesi. Tai jos ei valitse, tulee romahdus, jolloin ei enää kykenekään kuin vitoseen tai kutoseen.
Ja kun tekee tietoisen valinnan, että hoitaa päiväkodin vaatimukset 7- arvoisesti, saattaa kyetä vaikka 8+ vanhemmuuteen lapselleen. Mutta jos yrittää olla enemmän kuin pystyy kaikessa, oma jaksaminen ei pysy mukana ja silloin esimerkiksi läsnäolo kärsii, jolloin ei pysty enää siihen enää edes välttävästi. Ja se tulee laiminlyötyä herkästi, koska sen hyvin hoitamisesta ei tule kukaan ulkopuolelta kiittelemään. Mutta oikeasti toisarvoisista asioista tulee hyvinkin ärhäkkää palautetta.
Eli jos haluaa olla oikeasti hyvä vanhempi, joutuu moni jonnekin ulospäin olemaan se seiskan tyyppi. Koska ne ulkopuolella olevat ihmiset näkevät usein vain ne ei-niin-tärkeät asiat.
On pakko tunnistaa tosiasiat. Muuten korttitalo romahtaa jossain kohtaa.
Päiväkoti osallistaa kyllä hieman liikaa. Ja kaikki nämä VASUt ovat rasite kaikille osapuolille.
Ei kannata uskoa niitä someäitien lutuisia kuvia.
Arki on aivan muuta.
Kun ei ole enää kyse siitä haluaako siitä vaan voiko. Jos resursseja ei ole 9 tai 10 vanhemmuuteen, ei sellaista voi valita vaikka kuinka haluaisi. Silloin on pakko valita joko se 8 tai 7+ vanhemmuus, kuten joku yllä totesi. Tai jos ei valitse, tulee romahdus, jolloin ei enää kykenekään kuin vitoseen tai kutoseen.
Ja kun tekee tietoisen valinnan, että hoitaa päiväkodin vaatimukset 7- arvoisesti, saattaa kyetä vaikka 8+ vanhemmuuteen lapselleen. Mutta jos yrittää olla enemmän kuin pystyy kaikessa, oma jaksaminen ei pysy mukana ja silloin esimerkiksi läsnäolo kärsii, jolloin ei pysty enää siihen enää edes välttävästi. Ja se tulee laiminlyötyä herkästi, koska sen hyvin hoitamisesta ei tule kukaan ulkopuolelta kiittelemään. Mutta oikeasti toisarvoisista asioista tulee hyvinkin ärhäkkää palautetta.
Eli jos haluaa olla oikeasti hyvä vanhempi, joutuu moni jonnekin ulospäin olemaan se seiskan tyyppi. Koska ne ulkopuolella olevat ihmiset näkevät usein vain ne ei-niin-tärkeät asiat.
On pakko tunnistaa tosiasiat. Muuten korttitalo romahtaa jossain kohtaa.
Sen arvioiminen, millaista suoritustasoa jaksaa ylläpitää vuosien tai vuosikymmenten ajan, on kyllä aika vaikeaa. Hienoa, jos se sinulta onnistuu. Lisäksi kannattaa ottaa huomioon, että jokin yllättävä muutos saattaa myös vaikuttaa siihen.
Oletteko kysyneet lapsiltanne ennen näiden syntymää, ja saaneet tietoisen kyllä-vastauksen, että nämä haluavat syntyä tällaiseen maailmaan ja kärsiä ehkä sadan vuoden elinkautisen täällä? Voi oliko kyseessä vain omista syistä kumpuava itsekäs päätös tuottaa uutta tietoista elämään ilman, että tältä on saatu suostumusta?
Vierailija kirjoitti:
Kun ei ole enää kyse siitä haluaako siitä vaan voiko. Jos resursseja ei ole 9 tai 10 vanhemmuuteen, ei sellaista voi valita vaikka kuinka haluaisi. Silloin on pakko valita joko se 8 tai 7+ vanhemmuus, kuten joku yllä totesi. Tai jos ei valitse, tulee romahdus, jolloin ei enää kykenekään kuin vitoseen tai kutoseen.
Ja kun tekee tietoisen valinnan, että hoitaa päiväkodin vaatimukset 7- arvoisesti, saattaa kyetä vaikka 8+ vanhemmuuteen lapselleen. Mutta jos yrittää olla enemmän kuin pystyy kaikessa, oma jaksaminen ei pysy mukana ja silloin esimerkiksi läsnäolo kärsii, jolloin ei pysty enää siihen enää edes välttävästi. Ja se tulee laiminlyötyä herkästi, koska sen hyvin hoitamisesta ei tule kukaan ulkopuolelta kiittelemään. Mutta oikeasti toisarvoisista asioista tulee hyvinkin ärhäkkää palautetta.
Eli jos haluaa olla oikeasti hyvä vanhempi, joutuu moni jonnekin ulospäin olemaan se seiskan tyyppi. Koska ne ulkopuolella
En minä mistään sellaisesta puhunutkaan. Luet nyt jotain sellaista viestiini, jota en siihen kirjoittanut enkä tarkoittanut.
Kirjoitin vain tässä ja nyt arvioinnista, jos tuntuu, että kaikkeen ei pysty. Huomenna on uusi päivä ja kuten sanoit, voi tulla taas jotain uutta.
Ja kuten jo ekassa viestissä sanoin, ei noilla keinoilla pysty vaikuttamaan kuin pieneen osaan asioita. Paljon on sellaista, joka on täysin pois omista käsistä kuinka paljon kuormaa tulee, kuten vaikka lapsen nepsyys, sairastuminen, byrokratian kanssa tappelu tuesta jne. Ja ne oikeasti pakolliset voivat jo pelkästään vaatia enemmän kuin jaksaa. Eli ehdotukseni ei ole mikään hopealuoti, joka ratkaisee asiat, eikä varsinkaan kaikille. Mutta osalla rajojen vetäminen voi HIEMAN helpottaa kuormaa, jolla SAATTAA jaksaa pahimman yli.
Alue: Aihe vapaa
Aloittaja taitaa olla yksinhuoltaja? Silloin varmasti kaikki onkin rankempaa.