Lue keskustelun säännöt.
Vakavan rikoksen uhrit, miten olette selvinneet?
22.10.2025 |
Olisi kiinnostavaa kuulla kohtalotovereiden tarinoita. Miten olette pärjänneet elämässä? Oletteko käyneet terapiassa, miten lähipiiri on suhtautunut tai oletteko kertoneet? Miten ura on edennyt?
Koen itse vaikeana sen, että ulkopuoliset, tutut ja työkaverit arvailevat syytä sille, että olen epäonnistunut monella elämänalueella, mutten voi kertoa syytä avaamatta liikaa yksityisiä asioitani. Eihän muiden mielipiteistä pitäisi välittää, enkä muuten välitäkään, mutta tässä kohtaa kirpaisee.
Todennäköisesti syynä epätyypilliseen elämänkulkuun pidetään usein oppimisvaikeuksia, päihteitä tai mt-ongelmia. Mikään näistä ei pidä kohdallani paikkaansa. Olin itse vakavasti mt-ongelmaisen uhri ja selvinnyt kaikesta ainoastaan terveen järjen ja tasapainoisen mielen avulla. Traumoja toki jäi, mutta nekin on jo käsitelty. N41
Kommentit (42)
Vierailija kirjoitti:
Juomalla alkoholia
Tämä taitaa olla se tavallisin keino lääkitä itseään. Oletko kokeillut muuta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sun pitää oppia avautumaan ihmisille sun menneisyydestä. Vertaistukea kannattaa hankki. Kun sä tarpeeksi monta kertaa kerrot sun tarinan sä saat rohkeutta kertoa vaikka siellä töissä sun taustoista ja se helpottaa muiden suhtautumista sinuun.
No mut raiskattiin ja bonuksena tulin siitä raskaaksi. Tein abortin, en olisi ikinä pystynyt selittämään sille lapselle, että missä isi on. Olen selvinnyt sillä, että eihän se minun vikani ollut. Sairas mulkero se äijä. En ole käynyt terapiassa enkä pohdi tai märehdi asiaa.
Vierailija kirjoitti:
Sun pitää oppia avautumaan ihmisille sun menneisyydestä. Vertaistukea kannattaa hankki. Kun sä tarpeeksi monta kertaa kerrot sun tarinan sä saat rohkeutta kertoa vaikka siellä töissä sun taustoista ja se helpottaa muiden suhtautumista sinuun.
Blah. Ketään ei kiinnosta enkä minä ainakaan halua esimerkiksi just työkavereiden tietävän niitä vaikeita asioita elämässäni. Taatusti muuttuisi suhtautuminen, olisin kuin joku särkyvä posliininukke jonka seurassa pitää varoa. Ei kiitos.
Vierailija kirjoitti:
Sun pitää oppia avautumaan ihmisille sun menneisyydestä. Vertaistukea kannattaa hankki. Kun sä tarpeeksi monta kertaa kerrot sun tarinan sä saat rohkeutta kertoa vaikka siellä töissä sun taustoista ja se helpottaa muiden suhtautumista sinuun.
En halua avautua muille, puolitutuille ihmisille. Tavallaan itseaiheutettu ongelma, tiedän. Mutta rikoksen luonne on sellainen, ettei vain ole luontevaa. Tarinani on myös järkyttävä. En halua aiheuttaa muille pahaa oloa. Parille ystävälle olen kertonut enemmän, heillekin kokemani on vaikea käsitellä. Pelkät sanat siis traumatisoivat muita. Minä koin kaiken.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen oppinut, että omilla ajatuksilla on jotain merkitystä. Ajatuksista syntyy asenne, joka tuottaa toimintaa. Toiminta tuottaa seurauksia ja noista seurauksista syntyy elämä. Joka hetki voi valita mitä ajattelee ja miten toimii. Emme ole ohjelmoituja robotteja vaan meillä on oma tahto ja vapaa valinta päättää, miten toimimme. Huijaamme itseämme alistumalla "olosuhteisiin". Elämä ei ole vankila, vaikka aika moni tuntuu niin välillä uskovan. Hyväksy epätäydellisyys. Sinä riität ja kelpaat juuri sellaisena kuin olet. Inhimillisyys, virheet, epäonnistuminen, pelot ja muut tekevät sinusta aidon ja kiinnostavan ihmisen.
En olekaan vielä selvinnyt. 7 vuotta sitten jouduin raiskauksen uhriksi, 1,5 vuotta sitten meni koti tulipalossa, joka oli tuhopoltto. Joo, olen miettinyt rangaistaanko mua jostain. Mutta ei, elämä on tällaista. Päivä kerrallaan eteenpäin. Olen kiitollinen jokaisesta tylsästä tavallisesta päivästä, kun ei satu mitään sen kummempaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen oppinut, että omilla ajatuksilla on jotain merkitystä. Ajatuksista syntyy asenne, joka tuottaa toimintaa. Toiminta tuottaa seurauksia ja noista seurauksista syntyy elämä. Joka hetki voi valita mitä ajattelee ja miten toimii. Emme ole ohjelmoituja robotteja vaan meillä on oma tahto ja vapaa valinta päättää, miten toimimme. Huijaamme itseämme alistumalla "olosuhteisiin". Elämä ei ole vankila, vaikka aika moni tuntuu niin välillä uskovan. Hyväksy epätäydellisyys. Sinä riität ja kelpaat juuri sellaisena kuin olet. Inhimillisyys, virheet, epäonnistuminen, pelot ja muut tekevät sinusta aidon ja kiinnostavan ihmisen.
On hienoa, että ihmiset uskaltavat nykyään puhua avoimemmin heikkouksistaan ja vaikeuksistaan. Tästä moni ammattimarisija on tullut harhakäsitykseen, jonka mukaan ihminen, joka jankuttaa joka paikassa, kuinka kaikki aina tuntuu väärältä, olisi mielenkiintoinen. Ei ole. Herkkyys ja tunteet ovat kiinnostavia silloin, kun vahva ihminen paljastaa itsestään jotain haavoittuvaa. Suurin osa ihmisistä on herkkiä ja tuntevia, mutta ainoastaan sen näyttötapa vaihtelee. Ja siksi tulkitsemme usein tunteettomaksi tyypin, joka ei osaa näytellä niitä oikein.
Ei tämä aikuisuus helppoa ole yhtään kenellekään. Jokainen muukin meistä kamppailee sen kanssa, rakastetaanko minua vai kuolenko yksin vanhainkodin siivouskaapin lattialle. Välillä sitä koettaa unohtaa tuskan ja vetää kännit viinalla tai jeesuksella. Lopun aikaa meidän muidenkin täytyy pitää torjunta päällä ja elää feikkihymy naamalla epävarmuuksiemme kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole käynyt terapiassa sillä viranomaiset olivat mukana touhussa ja luotto kaikkiin järjestelmiin meni kertarysäyksellä. Ura katkesi rikokseen täysin, sillä vallitsevan asenneilmapiirin mukaan nainen on kaikkeen syyllinen. Osa läheisistä suuttui minulle, osa lakkasi pitämästä yhteyttä, osa auttoi rikoksentekijää. Aika karmea setti siis kerta kaikkiaan.
Selvisin ihan sillä perinteisellä metodilla eli annoin haavan parantua ajan kanssa.
En jaksa tutustua uusiin ihmisiin sillä ei kiinnosta käydä tuota asiaa läpi ja ihmiset eivät osaa pitää huolta omista asioistaan. Lisäksi tuo heidän huolenpitonsa ei myöskään ole aitoa vaan yleensä vaan enemmän vahinkoa aiheuttavaa tulehduksen levittelyä ja johtaa vaan entistä suurempiin kostoihin minulle. Suomenmaa ja kulttuuri on läpimätä, sen kanssa elän ja käytännössä en siis tee täällä muuta kuin nostan kelarahaa ja syön. Sosiaaliset tarpeeni tyydytän muilla tavoin kuin yhdenkään suomalaisen kanssa seurustelemalla.
Vierailija kirjoitti:
No mut raiskattiin ja bonuksena tulin siitä raskaaksi. Tein abortin, en olisi ikinä pystynyt selittämään sille lapselle, että missä isi on. Olen selvinnyt sillä, että eihän se minun vikani ollut. Sairas mulkero se äijä. En ole käynyt terapiassa enkä pohdi tai märehdi asiaa.
Itsellä sama paitsi mies pahoinpiteli minut pois abortista ja lapsi on olemassa. Sehän tuosta vaikean tekeekin, sillä moni ei ymmärrä naista joka suojelee omaa terveyttään "uhraamalla lapsensa". Ajatellaan, että naisen täytysi melkeinpä tappaa itsensä miehen ä pärän vuoksi. Jopa sosiaaliviranomaiset sanoivat minulle, että mieti mitä sille lapselle tapahtuu jos minä lähden, viitaten miehen väkivaltaisuuteen. Nii-in. En minä sitä lakia säätänyt että raisaajalla on oikeus huoltaa vauvaa. Ei voi mitään, itse en katso oman ihmisarvoni olevan sitä mitä minulle tehtiin. Suomi on minulle paljon velkaa, sillä siviilien lisäksi myös viranomaiset osallistuivat tuohon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen oppinut, että omilla ajatuksilla on jotain merkitystä. Ajatuksista syntyy asenne, joka tuottaa toimintaa. Toiminta tuottaa seurauksia ja noista seurauksista syntyy elämä. Joka hetki voi valita mitä ajattelee ja miten toimii. Emme ole ohjelmoituja robotteja vaan meillä on oma tahto ja vapaa valinta päättää, miten toimimme. Huijaamme itseämme alistumalla "olosuhteisiin". Elämä ei ole vankila, vaikka aika moni tuntuu niin välillä uskovan. Hyväksy epätäydellisyys. Sinä riität ja kelpaat juuri sellaisena kuin olet. Inhimillisyys, virheet, epäonnistuminen, pelot ja muut tekevät sinusta aidon ja kiinnostavan ihmisen.
Kiitos näistä sanoistasi, auttaa.
Olen yrittänyt hyväksyä tämän elämäni ja sen vaikeudet sellaisenaan. Vaikka joskus tuntuu vaikealta katsoa vierestä niitä polkuja, joita minäkin olisin voinut edetä. Toisaalta yritän lohduttautua, että olen myös ollut onnekas. Kiitollisuutta harjoitan joka päivä. Niistä hyvistä asioista elämässäni.
Vierailija kirjoitti:
Ei tämä aikuisuus helppoa ole yhtään kenellekään. Jokainen muukin meistä kamppailee sen kanssa, rakastetaanko minua vai kuolenko yksin vanhainkodin siivouskaapin lattialle. Välillä sitä koettaa unohtaa tuskan ja vetää kännit viinalla tai jeesuksella. Lopun aikaa meidän muidenkin täytyy pitää torjunta päällä ja elää feikkihymy naamalla epävarmuuksiemme kanssa.
Jaa. Ei minusta elämä ole lainkaan tuollaista. Mut on raiskattu kahdesti, lapseni kuoli, olen elänyt parisuhdeväkivallan alla ja menettänyt kirjaimellisesti kaiken omaisuuteni. En siltikään tajua miksi suhtaudut elämään noin negatiivisesti? Kyllä mun hymyni on ihan aitoa enkä ainakaan näin äkkiseltään keksi mitään epävarmuuksia mitä pitäisi piilotella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En olekaan vielä selvinnyt. 7 vuotta sitten jouduin raiskauksen uhriksi, 1,5 vuotta sitten meni koti tulipalossa, joka oli tuhopoltto. Joo, olen miettinyt rangaistaanko mua jostain. Mutta ei, elämä on tällaista. Päivä kerrallaan eteenpäin. Olen kiitollinen jokaisesta tylsästä tavallisesta päivästä, kun ei satu mitään sen kummempaa.
Voimia sinulle selviytymiseen. Itseasiassa olet tietyllä tavalla jo selviytyjä. Avaudut, kirjoitat, olet siinä. Kyky olla kiitollinen ihan tavallisista arkisista hyvistä hetkistä on auttanut itseänikin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mut raiskattiin ja bonuksena tulin siitä raskaaksi. Tein abortin, en olisi ikinä pystynyt selittämään sille lapselle, että missä isi on. Olen selvinnyt sillä, että eihän se minun vikani ollut. Sairas mulkero se äijä. En ole käynyt terapiassa enkä pohdi tai märehdi asiaa.
Itsellä sama paitsi mies pahoinpiteli minut pois abortista ja lapsi on olemassa. Sehän tuosta vaikean tekeekin, sillä moni ei ymmärrä naista joka suojelee omaa terveyttään "uhraamalla lapsensa". Ajatellaan, että naisen täytysi melkeinpä tappaa itsensä miehen ä pärän vuoksi. Jopa sosiaaliviranomaiset sanoivat minulle, että mieti mitä sille lapselle tapahtuu jos minä lähden, viitaten miehen väkivaltaisuuteen. Nii-in. En minä sitä lakia säätänyt että raisaajalla on oikeus huoltaa vauvaa. Ei voi mitään, itse en katso oman ihmisarvoni olevan sitä mitä minulle tehtiin. Suomi on minulle paljon velkaa,
Kyllä ne sossut helposti on äidin puolella eikä todellakaan tarvitse lapsen isäänsä tavata jos hän on väkivaltainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sun pitää oppia avautumaan ihmisille sun menneisyydestä. Vertaistukea kannattaa hankki. Kun sä tarpeeksi monta kertaa kerrot sun tarinan sä saat rohkeutta kertoa vaikka siellä töissä sun taustoista ja se helpottaa muiden suhtautumista sinuun.
En halua avautua muille, puolitutuille ihmisille. Tavallaan itseaiheutettu ongelma, tiedän. Mutta rikoksen luonne on sellainen, ettei vain ole luontevaa. Tarinani on myös järkyttävä. En halua aiheuttaa muille pahaa oloa. Parille ystävälle olen kertonut enemmän, heillekin kokemani on vaikea käsitellä. Pelkät sanat siis traumatisoivat muita. Minä koin kaiken.
No nyt on kyllä erityisherkkiä tuttuja jos on traumoja saanut siitä mitä toisen ihmisen elämässä on tapahtunut. Terve ihminen tuntee empatiaa ja myötätuntoa toista kohtaan eikä traumatisoidu siitä että toisella on ollut paljon vastoinkäymisiä elämässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tämä aikuisuus helppoa ole yhtään kenellekään. Jokainen muukin meistä kamppailee sen kanssa, rakastetaanko minua vai kuolenko yksin vanhainkodin siivouskaapin lattialle. Välillä sitä koettaa unohtaa tuskan ja vetää kännit viinalla tai jeesuksella. Lopun aikaa meidän muidenkin täytyy pitää torjunta päällä ja elää feikkihymy naamalla epävarmuuksiemme kanssa.
Jaa. Ei minusta elämä ole lainkaan tuollaista. Mut on raiskattu kahdesti, lapseni kuoli, olen elänyt parisuhdeväkivallan alla ja menettänyt kirjaimellisesti kaiken omaisuuteni. En siltikään tajua miksi suhtaudut elämään noin negatiivisesti? Kyllä mun hymyni on ihan aitoa enkä ainakaan näin äkkiseltään keksi mitään epävarmuuksia mitä pitäisi piilotella.
Sinulla on hyvä asenne elämään. Kyllä näitä samoja kokemuksia on yllättävän monella ja niiden kanssa oppii elämään.
Noh selvinnyt nimenomaan! Vasta pikkuhiljaa alkaa elämä oikeasti tuntua joltain. Muulta kuin ahdistavalta :D
Olen joukkoraiskauksen uhri. Pitkään elin jatkuvassa ahdistuksessa, masentuneena ja ptsd otti tilaa elämässäni. Elettiin vuotta 2012 ja olin 16-vuotias. Lukio oli juuri alkanut. Minulla oli unelmia..
En saanut apua missään kohtaa. En koululta, vanhemmilta tai viranomaisilta. Yatävätkään eivät tajunneet mitä olin kokenut. Poliisi ei uskonut ja lääkäri vain selitti kuinka on tavallista että teinitytön mieli keksii kaikenlaista järkkyessään. Harmi etten heti mennyt tutkimuksiin.
Myöhemmin olin kahdessa väkivaltaisessa suhteessa. Viimeisimmästä pääsin irti pari vuotta sitten. Sen jälkeen menin terapiaan ja oikeasti jätin kaikki toksiset ystävyyssuhteet ja työpaikan, jossa uuvutin itseni.
Pääsin myös vihdoin opiskelemaan viime keväänä! Yliopistoon :) Lukion jälkeen en ollut pystynyt hakeutumaan jatko-opintoihin koska mt-ongelmat pilasivat mahdollisuuteni. Oisinpa saanut aiemmin apua! <3 Toivottavasti sinä joka olet koskaan ollut seksuaalisen väkivallan uhrina, saat apua! Elämä ei lopu siihen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sun pitää oppia avautumaan ihmisille sun menneisyydestä. Vertaistukea kannattaa hankki. Kun sä tarpeeksi monta kertaa kerrot sun tarinan sä saat rohkeutta kertoa vaikka siellä töissä sun taustoista ja se helpottaa muiden suhtautumista sinuun.
En halua avautua muille, puolitutuille ihmisille. Tavallaan itseaiheutettu ongelma, tiedän. Mutta rikoksen luonne on sellainen, ettei vain ole luontevaa. Tarinani on myös järkyttävä. En halua aiheuttaa muille pahaa oloa. Parille ystävälle olen kertonut enemmän, heillekin kokemani on vaikea käsitellä. Pelkät sanat siis traumatisoivat muita. Minä koin kaiken.
No nyt on kyllä erityisherkkiä tuttuja jos on traumoja saanut siitä mitä toisen ihmisen elämässä on tapahtunut. Terve ihminen tuntee empatiaa ja myötätuntoa toista kohtaan eikä traumatisoidu siitä että toisella on ollut paljon vastoinkäymisiä elämässä.
Kiitos viestistäsi. Eivät he ole tuttuja vaan ystäviä. Eivätkä ole erityisherkkiä vaan itsekin kaikenlaista kokeneita. Tunsivat toki empatiaa. Mutta vastoinkäyminen sanana ei kuvaa sitä mitä olen kokenut. En oikeastaan edes syytä heitä siitä, etteivät kestä puhua aiheesta. Tässä tapauksessa haluttomuus käsitellä asiaa on tervettä. Ammattiapu on sitten erikseen.
Juomalla alkoholia