Miten on mahdollista, että 30-40-vuotiaat isossa kaupungissa asuvat naiset eivät pääse treffeille?
Minä osun tuohon ikähaarukkaan ja asun isossa kaupungissa ja olen tänä vuonna tavannut Tinderin kautta 24 miestä. Ja ne kaikki miehet ovat olleet ihan järjellisiä miehiä. Ja sitä paitsi aloitin deittailun vasta maaliskuussa. Siksi tuntuu oudolta, kun olen kuullut valitusta muilta samanikäisiltä naisilta, jotka myös asuvat isossa kaupungissa, että he eivät "pääse" tapaamaan ketään. Mä ymmärrän, jos asuu jollain pienellä paikkakunnalla, kuten Kuhmossa, Lieksassa tai Kauhavalla, että siellä ei ole kovin paljoa samanikäisiä sinkkumiehiä, mutta kyllä käsittääkseni isossa kaupungissa pitäisi olla paljon sinkkumiehiä. Tai sitten näillä naisilla on kohtuuttomat korkeat kriteerit eikä heille kelpaa kukaan tavallinen mies.
Jotenkin hävettää, kun kerran kävin treffeillä miehen kanssa, jolle minä olin hänen elämän eka Tinder-deitti ja hän oli ollut siellä jo puoli vuotta. Minä itse ehdin puolessa vuodessa tavata jo 20 miestä.
Kommentit (129)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi autoni ei käy kaupaksi ilmoittamallani summalla?
Jep. Nää naiset on just niitä, jotka kuvainnollisesti pyytävät "uniikista" muumikiposta tonnia. Heitä kiinnostavat miehet toteavat että miksi maksaisin sulle tonnin, kun toi sun kaveri myy omaansa kympillä ja samalta se kahvi maistuu siinäkin.
Niin? Eivät ole sitten oikeita ihmisiä, jos heidän mielestään joku toinen on kiinnostavampi - tai jos hänen mielestään on ihan sama, kenen kanssa on.
ap, tiedoksesi, kihniö ei ole kaupunki, eikä edes iso..voihan se persustanilaisten mielestä olla mutta normaalit ihmiset ei nsk usekaan kihiniöön päin...
Kyllä minä ainakin pääsen treffeille ilman mitään ongelmia. Olin perjantaina treffeillä, ja ensi viikon torstaille sovittu treffit toisen miehen kanssa. Jos haluaisin, voisin käydä treffeillä vaikka joka päivä.
(Asun Helsingissä, kun asuinpaikka oli yksi teema AP:n avauksessa)
N36
Vierailija kirjoitti:
Hyi helvetti. En voi edes kuvitella meneväni treffeille yli 30-vuotiaan (suomalaisen) naisen kanssa.
M41
Kun et pääse!😁
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitäisi kelvata kuka tahansa tavallinen mies? Haluan miehen, kenen kanssa synkkaa ja voin olla oma itseni.
Siinähän sitä tutustuu kun käy treffeillä.
En osaa vastata avauksen kysymykseen, mutta asiaa sivuten tuli mieleen eräs usein tutkimuksissa havaittu paradoksaalinen asia: suurkaupungeissa e. oaikoisaa, joissa yleisesri asuu ja elää ihmisiä kaikkein tiiviimmin/ fytsisesti lähellä toisiaan on kaikkein eniten yksinäisiä.
Onko se sitten niin, että kun on paljon muita, niin on helppo mennä massan mukana tois(t)en ohi, huomaanatta, tevehtimättä tai elettäkään toista kohti tekemättä.
Saati, että pysähtyisi ja sanoisi toiselle jotain. Tai jäisikö kuuntelemaan, jos toinen huitoisi ja pyytäisi kuuntelemaan.
Kävin aamupäivällä kaupassa. Näin siellä mukavan näköisen naisen. En tiedä hänedtä mitään Ilman tätä Ap:n avausta olisin varmasti hänet saattanut unohtaa viimeistään huomisen kuluessa, vaikka luulen nähneeni hänes joskus, jossin vilaukselta. Tai sitten vain kuvittelen. Silti mielessäni käväisi, että jos näen vielä kerran, niin pitäisikö minun rohjeta pyytää häntä treffeille?
Mutta nyt jo kuulen myös varoituksia, että ei niin dösaisi tehdä, koska se olisi lähentelyä, ehkä jopa seksuaalista häirintää. Tai, ainakin olisi toivottavaa, että olisi varmuudella jokin yhteinen liittymäkohta, joku yhteinen tuttu tai opiskelupaikka tai niin mikä? Saako sitä enää edes yrittää lähestyä ennedtään vierasta?
Enkä taatusti viittaa tässä kohtaa nyt mitenkään Me toon tai feminimin esille nostamiin asioihin. Kyllä se on jossain paljon syvemmällä kulttuurissamne missä on ja milloin on tousta moraalisesti hyväksyttävämpää yrittää lähestyä naista, josvhaluaisi hänet kohdata ja ehkä jonain toisenakin hetkenä vaikka tavata.
Tai edes kerran kuulla hänen sanovan jotain tai toivoa että hän katsoisi hetken kohti, eikä kengän kärkiään tai vain kääntäisi kylkeään.
Ei kai minusta vain oke tulossa epätoivoinen? Joku varmasti ei ole, vaan olen sitä jo. - Itsesuojeluvsistoni onkin pitänyt minut poissa Tinderistä. Mutta ehkä silkekin pitäisi, joskus antaa edes pieni mahdollisuus.
Vierailija kirjoitti:
Hyi helvetti. En voi edes kuvitella meneväni treffeille yli 30-vuotiaan (suomalaisen) naisen kanssa.
M41
Hyi helvetti. En koskaan kelpuuttaisi noin vanhaa ukkoa.
N40+
Vierailija kirjoitti:
ap, tiedoksesi, kihniö ei ole kaupunki, eikä edes iso..voihan se persustanilaisten mielestä olla mutta normaalit ihmiset ei nsk usekaan kihiniöön päin...
NOrmaali ihmiset ei sotke persuja joka ketjuun ja jankuta persuista joten mene hullu helvettiin
Vierailija kirjoitti:
Kuulun tuohon ikähaarukkaan ja asun isossa kaupungissa. Vaikka miehiä onkin enemmän kuin maaseudulla niin "taso" ei ole sen parempi. 95% menee vasuriin. Niiden harvojen matchien kanssa keskustelu ehtii suunnilleen heippoihin niin jo halutaan tavata.
Toisin sanoen määrä ei korvaa laatua.
Miksi ei haluttaisi tavata? Miehille deittailu vaatii panostusta melkoisesti ja kaikkien ajan säästämiseksi on paras ottaa pakit vastaan mahdollisimman nopeasti eikä vasta viikkojen viestittelyn jälkeen, kun livenä "ei sitten ollutkaan kemiaa".
Naisille nyt kelpaa vaan se sama äijä kuin muillekin naisille. Loput on ylijäämää.
Vierailija kirjoitti:
En osaa vastata avauksen kysymykseen, mutta asiaa sivuten tuli mieleen eräs usein tutkimuksissa havaittu paradoksaalinen asia: suurkaupungeissa e. oaikoisaa, joissa yleisesri asuu ja elää ihmisiä kaikkein tiiviimmin/ fytsisesti lähellä toisiaan on kaikkein eniten yksinäisiä.
Onko se sitten niin, että kun on paljon muita, niin on helppo mennä massan mukana tois(t)en ohi, huomaanatta, tevehtimättä tai elettäkään toista kohti tekemättä.
Saati, että pysähtyisi ja sanoisi toiselle jotain. Tai jäisikö kuuntelemaan, jos toinen huitoisi ja pyytäisi kuuntelemaan.
Kävin aamupäivällä kaupassa. Näin siellä mukavan näköisen naisen. En tiedä hänedtä mitään Ilman tätä Ap:n avausta olisin varmasti hänet saattanut unohtaa viimeistään huomisen kuluessa, vaikka luulen nähneeni hänes joskus, jossin vilaukselta. Tai sitten vain kuvittelen. Silti mielessäni käväisi, että jos näen vielä kerran, niin pitäisikö minun
Ei kukaan ole kutsunut ahdisteluksi tai seksuaaliseksi häirinnäksi sitä, että kysyy kohteliaasti tuntematonta treffeille, MUTTA näihin on yleisesti ottaen suhtauduttu aika torjuvasti. Useimmiten ihmiset haluaisivat kiinnostuksen liittyvän muuhunkin ulkonäköön, ja toisaalta sitten ei naisen kiinnostus herää vain siitä, että mies kiinnostui ulkonäöstä. Kun joku tulee täysin "puun takaa" esittämään treffikutsun, ei toinen ehdi sen kummemmin harkita, ja jos hänellä ei sinänsä ole mitään syytä sanoa "kyllä",hän sanoo melkein automaattisesti "ei". Se vaan menee noin. Yrittää toki voi, mutta ei kannata ottaa henkilökohtaisesti, jos toinen (mitä suurimmalla todennäköisyydellä) ei lähde.
Vierailija kirjoitti:
Monenko kanssa tuli toiset treffit, ap?
Aika huonolla prosentilla AP kiinnostaa...
Vierailija kirjoitti:
Naisille nyt kelpaa vaan se sama äijä kuin muillekin naisille. Loput on ylijäämää.
Sanot siis suurinta osaa miehistä ylijäämäksi. Se on miesvihaa.
Nainen törmää seinään 30 vuotiaana
Vierailija kirjoitti:
Järjellistä miestä, koita nyt hyvä nainen ymmärtää mihin sinua käytetään...
T. Mies
Kaikilla miehillä ei ole yhtä alhainen moraali kuin sinulla, onneksi.
Vierailija kirjoitti:
Naisilla on aina kohtuuttoman kovat kriteerit ja ne haluaa tapailla vain komeita pitkiä miehiä joilla on omakotitalo ja yhden illan juttuja 200 ainakin. Ne pelimiehet joita on noin muutama kymmenen niin paikkakunnan samat 5000 sinkkunaista haluaa tavata pientä joukkoa komeita miehiä.
Omakotitalo 😂
Olen itse isossa kaupungissa asuva 24-vuotias nainen. Tinderissä tulee harvoin vastaan mielenkiintoisia miehiä ja näistä juuri kukaan ei aloita keskustelua. Keskustelun itse aloittaessani, miehet myös häviävät yhtä nopeasti. Eli on helppoa olla pääsemättä treffeille kun on ruma ja huonot kuvat.
Kiva, että jotkut käyvät vielä treffeillä. Olen ymmärtänyt, ettei matchin jälkeen tapahdu nykyään oikein mitään, ei keskustelua ja jos se alkaa, niin se loppuu hyvin lyhyeen. Parisuhdeasiantuntijathan kehottavat eron jälkeen tutustumaan erilaisiin ihmisiin, eikä heti ekan kanssa yrittämään suhdetta. Treffeillä oppii itsestään, toisista ja voi harjoitella vuorovaikutustaitoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitäisi kelvata kuka tahansa tavallinen mies? Haluan miehen, kenen kanssa synkkaa ja voin olla oma itseni.
Mistä tiedät pelkän kirjoittelun perusteella synkkaako toisen kanssa vai ei? Vain treffeillä näkee onko kemiaa toisen kanssa vai ei.
Jos tarvitsee yli 20:n kanssa käydä treffeillä, on syytä miettiä miten tosissaan on. Harvoin yli kolmekymppisen elämään ilmestyy enää unelmien prinssiä, joka vie jalat alta. On aivan ihmeellistä prinsessahömpötystä, että maailmasta pitäisii neljästä miljardista ehdokkaasta löytää juuri se oikea. Ei sellaista olekaan. Jos joutuu kymmeniä treffaamaan, alkaa vikaa olemaan väkisinkin jo itsessäkin.
Niin, minusta tuo kuulostaa siltä, että mennään liian helposti treffeille ja swaipataan liian hövelisti oikealle. Ei oikesti voi yli 20 olla oikeasti kiinnostavia, eli pakosti tuossa on silloin pitänyt mennä treffeille joidenkin "ihan kivojen" ja "ei-niin-kiinnostavienkin" kanssa. Fiksumpaa olisi valikoida tarkemmin - swaipata enemmän vasemmalle ja seuloa tarkemmin, ketä menee tapaamaan. Kun on erittäin tarkka siitä, kenet menee tapaamaan ja meneekin treffeille 20 sijaan kolman kanssa, joutuu juoksemaan vähemmän turhilla treffeillä. Silloin voi olla, että löytääkseen sen oikean, ei tarvitsekaan käydä treffeillä kuin kolmen kanssa. Ihan turhiahan ne loput 20 epäkiinnostavaa olisivat olleetkin.
En ymmärrä, mitä tarkoitat. Ei oma miesmakuni ainakaan riipu siitä, olenko laittautunut tai kuinka suosittu itse olen miesten keskuudessa. Vaikka en saisi niitä, joista olen kiinnostunut, en silti osaisi/pystyisi kiinnostumaan niistä, joista en ole kiinnostunut.