Miten on mahdollista, että 30-40-vuotiaat isossa kaupungissa asuvat naiset eivät pääse treffeille?
Minä osun tuohon ikähaarukkaan ja asun isossa kaupungissa ja olen tänä vuonna tavannut Tinderin kautta 24 miestä. Ja ne kaikki miehet ovat olleet ihan järjellisiä miehiä. Ja sitä paitsi aloitin deittailun vasta maaliskuussa. Siksi tuntuu oudolta, kun olen kuullut valitusta muilta samanikäisiltä naisilta, jotka myös asuvat isossa kaupungissa, että he eivät "pääse" tapaamaan ketään. Mä ymmärrän, jos asuu jollain pienellä paikkakunnalla, kuten Kuhmossa, Lieksassa tai Kauhavalla, että siellä ei ole kovin paljoa samanikäisiä sinkkumiehiä, mutta kyllä käsittääkseni isossa kaupungissa pitäisi olla paljon sinkkumiehiä. Tai sitten näillä naisilla on kohtuuttomat korkeat kriteerit eikä heille kelpaa kukaan tavallinen mies.
Jotenkin hävettää, kun kerran kävin treffeillä miehen kanssa, jolle minä olin hänen elämän eka Tinder-deitti ja hän oli ollut siellä jo puoli vuotta. Minä itse ehdin puolessa vuodessa tavata jo 20 miestä.
Kommentit (129)
Vierailija kirjoitti:
En tiedä lasketaanko Lahti suureksi kaupungiksi mutta minä en ole koskaan käynyt treffeillä. Koskaan ei ole täällä miehet lähestyneet. 10 vuotta ja 40 kiloa sitten Tampereella baarissa yksi mies lähestyi. N36
Ihan oikein sinulle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En osaa vastata avauksen kysymykseen, mutta asiaa sivuten tuli mieleen eräs usein tutkimuksissa havaittu paradoksaalinen asia: suurkaupungeissa e. oaikoisaa, joissa yleisesri asuu ja elää ihmisiä kaikkein tiiviimmin/ fytsisesti lähellä toisiaan on kaikkein eniten yksinäisiä.
Onko se sitten niin, että kun on paljon muita, niin on helppo mennä massan mukana tois(t)en ohi, huomaanatta, tevehtimättä tai elettäkään toista kohti tekemättä.
Saati, että pysähtyisi ja sanoisi toiselle jotain. Tai jäisikö kuuntelemaan, jos toinen huitoisi ja pyytäisi kuuntelemaan.
Kävin aamupäivällä kaupassa. Näin siellä mukavan näköisen naisen. En tiedä hänedtä mitään Ilman tätä Ap:n avausta olisin varmasti hänet saattanut unohtaa viimeistään huomisen kuluessa, vaikka luulen nähneeni hänes joskus, jossin vilaukselta. Tai sitten vain kuvittelen. Silti mielessäni käväisi, e
NÄinhän se, kuten kirjoitit. - Kiitos asiallisesta vadtauksesta; minun asuattoman pitkään ed.kommenttiini. - Joskus vain surettaa kun välil tuntuu, että vaik sanotaan, että oman rkkaansa voisi löytää mistä vain ja voikin, niin silti tuntuu, että moraalisesti paikat toisen "löytämiseen" ovat hyvin rajalliset ja ahtaat vaik nykyisin varmasti laajemmat kuin ennen. Ja onbeksi sinkkunakin voin kokea elämäni enimmäkseen hyväksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä lasketaanko Lahti suureksi kaupungiksi mutta minä en ole koskaan käynyt treffeillä. Koskaan ei ole täällä miehet lähestyneet. 10 vuotta ja 40 kiloa sitten Tampereella baarissa yksi mies lähestyi. N36
Ihan oikein sinulle.
Oho, insel osasi muodostaa kolmen sanan virkkeen!! VähäX hyvin!
Vierailija kirjoitti:
Järjellistä miestä, koita nyt hyvä nainen ymmärtää mihin sinua käytetään...
T. Mies
Voi mies hyvä. Mihinkään muuhun mä en miestä kaipaa, mutta hyvää seksiä olisi kiva saada pari kertaa viikossa. Parasta olisi jos herra hommien jälkeen menisi omaan kotiin nukkumaan. Tällainen järjestely kohteliaan, kivan ja seksikkään miehen kanssa olisi unelmien täyttymys.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi autoni ei käy kaupaksi ilmoittamallani summalla?
Jos nyt autometaforaa käytetään, niin en minä ole myymässä mitään, etsin sopivaa tuunausosaa. Pärjään ihan hyvin ilmankin, ja epäsopiva osa rikkoo auton, joten ei ole ongelma odottaa sopivaa tai vaikka jäädä kokonaan ilman. Sopimatonta en ota eteiseen ruostumaan.
Ihan ok että etsii sopivaa tuunausosaa eikä valitse sopimatonta osaa, mutta voisitteko olla hiljaa jos ei löydy sitä mitä etsii?
Miksi tuunaisintoilijat ei saisi jutella harrastuksestaan? Etenkin kun useimmiten he juttelevat siitä keskenään.
Eivät eukot taida pestä toosaansa. Siinäpä hyvä ns. hyttystenkarkotin.
Naiset, jotka etsivät mahdollisimman kiinnostavaa kiiltokuvaprofiilia Tinderistä. Ehkä heidän pitäisi kehystää se tauluksi ja seurustella sen taulun kanssa. Sitten pettyvät, kun törmäävät vain satusetiin tai oma mielikuvitus on päässyt laukalle. Tarpeeksi kun nostaa kriteerejä, niin saa saaliksi vain valehtelijoita.
Vierailija kirjoitti:
Naiset, jotka etsivät mahdollisimman kiinnostavaa kiiltokuvaprofiilia Tinderistä. Ehkä heidän pitäisi kehystää se tauluksi ja seurustella sen taulun kanssa. Sitten pettyvät, kun törmäävät vain satusetiin tai oma mielikuvitus on päässyt laukalle. Tarpeeksi kun nostaa kriteerejä, niin saa saaliksi vain valehtelijoita.
Tarkoittaako se siis sitä, että kaikki miehet ovat oikeasti pettymyksiä? Siinä tapauksessa tosiaan parempi laittaa vain kuva seinälle ja elellä yksin. En ainakaan itse näe mitään pointtia sellaisen miehen tapailemisessa, joka ei ole sitä, mitä etsin eikä edes kiinnostava.
Annan sulle ilmaisen vinkin. Jos kerran nuo ovat kriteerit treffeille pääsyyn, niin kirjoita profiiliisi, että olet pitkä, asut omakotitalossa ja sinulla on ollut yli 200 yhden illan juttua.