Lue keskustelun säännöt.
Mistä löytää tahdonvoima lähteä vahingollisesta suhteesta?
18.10.2025 |
Mies käyttää aika rajua henkistä väkivaltaa. Alkoi jo ennen yhteiseen kotiin muuttamista. Muutin silti, koska minulla on aika pahasti omien traumojen hoitaminen kesken. Ja todellakin tiedostan, että sain mitä tilasin, joten säästäkää siltä.
Ymmärrän aivan yksiselitteisesti, että elämäni on sellaista, mitä olen itse valinnut. Ja tiedän, että ainut oikea teko olisi lähteä. En kuitenkaan saa sitä aikaiseksi. Tiedän, että tuhlaan elämääni, tuhoan mielenterveyttäni, koko ajan enemmän. En saa aikaiseksi lähteä, koska olen vielä liian rikki. Kai? Saamaton? Mitään en tässä taloudellisesti tms hyödy. Terapiani ei ole vielä auttanut siihen, että saisin lähdettyä.
Suunta on sellainen, että näen tulevaisuuden, jossa lopulta riistän itseltäni hengen, kun en sitten enää vain jaksa. Ja tilanne on siis niin kieroutunut, että tuokin tuntuu olevan helpommin ja mieluummin toteutettavissa, kuin täältä lähteminen.
En ole masentunut, ahdistunut, vaan totaalisen lamaantunut. Annan miehen toteuttaa seksuaalisia tarpeitaan minuun, koska en vaan enää kestä sitä mitä seuraa, jos en niin tee. Annan miehen tuhota minua, koska en kykene muuhun.
Mitä ihmisen pitäis tällaisessa tilanteessa tehdä? Jos aiot sanoa, että lähdet nyt vaan, niin ole ystävällinen ja kerro Miten saan sen aikaiseksi. Voin kertoa, että olen yrittänyt. En onnistu, koska olen lamaantunut. Ja ei, tämä ei ole provo. Kykenen kirjoittamaan ihan hyvin, hoidan jopa työni ihan hyvin. Mutta jokin mättää niin isosti, että mieluummin näköjään kidun hengiltä kuin saan aikaiseksi lähteä.
Kommentit (255)
Vierailija kirjoitti:
Kiitos kaikille. En ehdi lukea. Taas on tilanne päällä. Vastasin liian ikävällä äänensävyllä johonkin. Lähden ulos.
Ap
Nyt lähdet lopullisesti. Hanki itsellesi asunto, ihan mikä tahansa pieni koppelo käy ensialkuun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä toinen melko samanlaisessa tilanteessa, ehkä ei vielä aivan noin paha. Lisänä se, että kaikki läheiset koitti saada mut järkiini, että älä muuta yhteen miehen kanssa. Ap, sä et ole yksin. Tuo mitä koet, on väkivaltaa. Se ei ole sun vikasi, vaan sen toisen.
Olenko itsekäs, jos kerron omasta tilanteestani? Tarkoitukseni on antaa vertaistukea. Mun mies ei mielestään painosta seksiin, koska seksiä ei oikeasti ole, ellei mies saa mua syttymään. Jos olen kiihottunut, niin eihän se silloin voi olla vastentahtoista, hänen mielestä. Muutoin samat elkeet. Silmitön raivo, jos seksiä ei ole hänen mielestä riittävästi. Ja raivon syynä on se, että häneen sattuu niin paljon, kun en ota hänen tarpeita huomioon. Pyytää aina anteeksi, että raivoaa kun niin sattuu. Mutta ei ymmärrä, että en voi haluta, kun hän raivoaa. Tai ehkä ymmärtääkin, mutta ei vaan kykene lopettamaan raivoamista.
En uskalla kieltäytyä, kun siitä seuraa tuo. Ja teknisesti sattuu olemaan sellainen mies, joka onnistuu ns mekaanisesti saamaan mut kiihottuneeksi. Jopa orgasmeja. Seksin jälkeen tunnen niin syvää turvattomuutta, että pelkään tuhoutuvani.
Jos on mennyt useampi päivä, että en ole pystynyt seksiin, tiedän, että on pakko "saada fiiliksestä kiinni" tai taas on raivo edessä. Raivo siitä, että tarpeet ei vaan kohtaa.
Miehellä on niin syvä kiintymyssuhdetrauma, että ei näe muuta kuin oman puolensa; seksi on hänelle sitä huomiota ja yhteyttä ja turvaa, jota ei äidiltään koskaan saanut. Ja vaatii mua tiedostamattaan täyttämään sen tyhjiön. Pahin raivokohtaus tapahtui, kun koitin puhua tästä. Enää en uskalla.
Koitetaanko ap yhdessä? Mua pitää tässä lamaannuttavan syvä häpeä. Häpeä sen myöntämisestä, että taas valitsin väärin, vaikka kaikki varoittelivat. Ja mäkin olen pohtinut, miten tuo häpeä voi olla niin voimakas, että ihminen mieluummin valitsee kitua hengiltä. Tai päättää itse päivänsä. Mä ymmärrän sua niin hyvin, ap. Koitetaanko yhdessä, myötätunnon kautta? Mäkin menen yhä enemmän lukkoon, mitä selkeämmäksi käy että kohta sattuu ja kovaa. Halaus täältä. Sä olet arvokas. Siksi, että olet syntynyt. Kuten mäkin, vaikka se ei siltä tunnukaan.
T. Toinen lamaantunut
Vierailija kirjoitti:
Täällä toinen melko samanlaisessa tilanteessa, ehkä ei vielä aivan noin paha. Lisänä se, että kaikki läheiset koitti saada mut järkiini, että älä muuta yhteen miehen kanssa. Ap, sä et ole yksin. Tuo mitä koet, on väkivaltaa. Se ei ole sun vikasi, vaan sen toisen.
Olenko itsekäs, jos kerron omasta tilanteestani? Tarkoitukseni on antaa vertaistukea. Mun mies ei mielestään painosta seksiin, koska seksiä ei oikeasti ole, ellei mies saa mua syttymään. Jos olen kiihottunut, niin eihän se silloin voi olla vastentahtoista, hänen mielestä. Muutoin samat elkeet. Silmitön raivo, jos seksiä ei ole hänen mielestä riittävästi. Ja raivon syynä on se, että häneen sattuu niin paljon, kun en ota hänen tarpeita huomioon. Pyytää aina anteeksi, että raivoaa kun niin sattuu. Mutta ei ymmärrä, että en voi haluta, kun hän raivoaa. Tai ehkä ymmärtääkin, mutta ei vaan kykene lopettamaan raivoamista.
En uskalla kieltäytyä, kun siitä seuraa t
Ja omalla kohdalla varmaankin syynä on läheisriippuvuus. Ei sellaisena, että en haluaisi tai kykenisi olemaan yksin. Vaan se, että lähteminen, tuosta vallan hyvin pärjäämisen tiedosta riippumatta johtaa siihen, että mulla ei ole enää mitään arvoa. Ja tää on siis se tunne, äärimmäisen vääristynyt tunne. Vaikka siis tiedän tietysti, että on mulla arvo.
Tämä sairaus on niin käsittämätön, että se tunkee vääristämään tuon tunteen itsestä. Tiedän, että pärjään, ja voin paremmin jos lähden. Mutta tuo häiriintynyt tunne estää sen. Tunne voittaa tiedon, ja kun ei ole keinoja toimia tuota tunnetta vastaan, niin tässä ollaan. Mulla on arvo, olen toisen tarpeita varten. Tämä on kyllä yksi häiriintyneimmistä asioista, mitä tiedän. Ihminen tuhoaa itseään, vaikka tietää mitä tekee.
Läheisriippuvaisten tukiryhmään meneminen voisi olla viisas teko. Mun lamaantuminen on sitä tasoa, että en ole vaan pystynyt. Ehkä siksikin, että siellä, muiden silmien edessä, valkenisi niin kivuliaalla tavalla se, että on pakko lähteä tästä, ja kun ei vielä ole niitä kykyjä ja keinoja. Niin sitten pelkään siitä syyllistymistä ja vielä syvempää lamaantumista. Mut jos miettii, mistä se tahdonvoima kun sitä ei yksinkertaisesti ole, niin tuolta sen ehkä voisi saada. Jos alkaisi suhtautua itseensä, kuten alkoholistiin tai muuhun addiktiin. Eipä nekään taida hoitua sillä, että kotona odottelee kuolemaa.
Myötätuntoa itseä kohtaan. Että yritän kaiken aikaa parhaani, mutta en vielä ole pystynyt parempaan. Ja ratkaisu on olemassa, jossain.
T. Se toinen
Ihan järkyttävää että nää tälläset rikolliset miehet tekee tämmösiä rikoksia joka päivä ja nää naiset ei edes ole kahlittunu mihinkään muuhun paitsi pelkoon. Pääsette pois näistä tilanteista heti kun päätätte niin tehdä ja astua ulos ovesta, suoraa esim. rappukäytävästä naapuriin/lääkäriin/poliisilaitokselle/turvakotiin.
Paljon voimia teille ja uskallusta!
ap on kaamea ja turha ihminen. toivottavasti se ei lähde suhteesta, koska sitten joku viaton mies voi saada ap:n vaivakseen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
ap on kaamea ja turha ihminen. toivottavasti se ei lähde suhteesta, koska sitten joku viaton mies voi saada ap:n vaivakseen
Sinä olet säälittävä ja yhtä rikollinen kuin ap:n mies.
Joko ap laittoi asuntohakemukset kaikkiin mahdollisiin paikkoihin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
ap on kaamea ja turha ihminen. toivottavasti se ei lähde suhteesta, koska sitten joku viaton mies voi saada ap:n vaivakseen
On tää aina järkyttävä huomata, että meidän kaikkien keskuudessa elää tällaisia ihmisiä. Ja selittää myös sitä, miten ap on tuossa tilanteessa. Koska oikeasti pahoja ihmisiä on vaan oikeasti olemassa.
Vierailija kirjoitti:
Täällä toinen melko samanlaisessa tilanteessa, ehkä ei vielä aivan noin paha. Lisänä se, että kaikki läheiset koitti saada mut järkiini, että älä muuta yhteen miehen kanssa. Ap, sä et ole yksin. Tuo mitä koet, on väkivaltaa. Se ei ole sun vikasi, vaan sen toisen.
Olenko itsekäs, jos kerron omasta tilanteestani? Tarkoitukseni on antaa vertaistukea. Mun mies ei mielestään painosta seksiin, koska seksiä ei oikeasti ole, ellei mies saa mua syttymään. Jos olen kiihottunut, niin eihän se silloin voi olla vastentahtoista, hänen mielestä. Muutoin samat elkeet. Silmitön raivo, jos seksiä ei ole hänen mielestä riittävästi. Ja raivon syynä on se, että häneen sattuu niin paljon, kun en ota hänen tarpeita huomioon. Pyytää aina anteeksi, että raivoaa kun niin sattuu. Mutta ei ymmärrä, että en voi haluta, kun hän raivoaa. Tai ehkä ymmärtääkin, mutta ei vaan kykene lopettamaan raivoamista.
En uskalla kieltäytyä, kun siitä seuraa t
Tällaista on kyllä todella ahdistavaa lukea. Miten tuollainen voi olla mahdollista edes? Miten joku voi olla noin kujalla? Tuo mies siis.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jättäkää kamalat miehet. Elämää on sen jälkeenkin.
Jos ihminen on kykenemätön toimimaan, ihminen on kykenemätön toimimaan. Jos on kuitenkin halua, niin on mahdollisuus. Ap:lla ilmeisesti on halua, kun tämän aloituksen teki. Mutta ei niitä keinoja. Todella hyviä asioita täällä on jo lueteltu, mutta ne eivät ilmeisesti ole ap:n toimintakyvyn rajoissa. Ainakaan vielä. Tulee mieleen, onko ap:n terapeutti ollenkaan tehtäviensä tasolla, tai onko ap kertonut hänelle koko totuutta?
Itse olen ollut vähän vastaavassa tilanteessa, ja terapeutti oli ratkaisevassa roolissa tilanteesta irtautumiseen. Mutta vasta sitten, kun kerroin mitä kotona oikeasti tapahtui. Istunnoilla turvallinen toinen aikuinen katsoi ja kohteli mua arvostaen, josta pikku hiljaa aloin tuntea itsekin oman arvoni. Muuten olisin varmaan vainaa, tavalla tai toisella.
Jos vaan olisi edes joku oikea turvallinen ihminen, jolle ap kykenisi asiansa kertomaan. Näkisin, että olisi ratkaisun ydin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten voi olla mahdollista, että joku ei tuossa tilassa saa soitettua vaikka tuonne kriisipuhelimeen tai nollalinjalle? Mä en siis tuomitse, en vaan tajua.
Vierailija kirjoitti:
Ihan järkyttävää että nää tälläset rikolliset miehet tekee tämmösiä rikoksia joka päivä ja nää naiset ei edes ole kahlittunu mihinkään muuhun paitsi pelkoon. Pääsette pois näistä tilanteista heti kun päätätte niin tehdä ja astua ulos ovesta, suoraa esim. rappukäytävästä naapuriin/lääkäriin/poliisilaitokselle/turvakotiin.
Paljon voimia teille ja uskallusta!
Onko huutaminen ja raivoaminen itsessään rikos? Ei taida olla. Mikä siitä tekee rikoksen, siis minkälainen huutaminen ja raivoaminen lasketaan tuomittavaksi väkivallaksi? Ihan vaan sivusta kyselen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos ihminen on kykenemätön toimimaan, ihminen on kykenemätön toimimaan. Jos on kuitenkin halua, niin on mahdollisuus. Ap:lla ilmeisesti on halua, kun tämän aloituksen teki. Mutta ei niitä keinoja. Todella hyviä asioita täällä on jo lueteltu, mutta ne eivät ilmeisesti ole ap:n toimintakyvyn rajoissa. Ainakaan vielä. Tulee mieleen, onko ap:n terapeutti ollenkaan tehtäviensä tasolla, tai onko ap kertonut hänelle koko totuutta?
Itse olen ollut vähän vastaavassa tilanteessa, ja terapeutti oli ratkaisevassa roolissa tilanteesta irtautumiseen. Mutta vasta sitten, kun kerroin mitä kotona oikeasti tapahtui. Istunnoilla turvallinen toinen aikuinen katsoi ja kohteli mua arvostaen, josta pikku hiljaa aloin tuntea itsekin oman arvoni. Muuten olisin varmaan vainaa, tavalla tai toisella.
Jos vaan olisi edes joku oikea turvallinen ihminen, jolle ap kykenisi asiansa kertomaan. Näkisin, että olisi ratkaisun ydin.
Ei se noinkaan ole. Maailma on täynnä naisia, joilla on huolissaan olevia läheisiä, jotka kehoittavat lähtemään ja auttavat. Silti nämä naiset ei lähde tai jos lähtevät niin palaavat takaisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan järkyttävää että nää tälläset rikolliset miehet tekee tämmösiä rikoksia joka päivä ja nää naiset ei edes ole kahlittunu mihinkään muuhun paitsi pelkoon. Pääsette pois näistä tilanteista heti kun päätätte niin tehdä ja astua ulos ovesta, suoraa esim. rappukäytävästä naapuriin/lääkäriin/poliisilaitokselle/turvakotiin.
Paljon voimia teille ja uskallusta!
Onko huutaminen ja raivoaminen itsessään rikos? Ei taida olla. Mikä siitä tekee rikoksen, siis minkälainen huutaminen ja raivoaminen lasketaan tuomittavaksi väkivallaksi? Ihan vaan sivusta kyselen.
Miehen tekemä, tietysti.
Onko sulla Ap mitään toiveita tai unelmia tulevaisuuden suhteen? Eli onko sulla mitään vaihtoehtoista "parempaa" mitä kohti pyrkiä? Itse olen ainakin huomannut että jopa itselle selvästi positiivisten asioiden tekeminen voi olla tosi vaikeaa jos ei ole mitään selkeää päämäärää. Lisäksi jos olet vielä masentunut, niin voihan siinä jäädä jumiin. Itseä välillä masentaa se että muutos lähtee itsestä, mutta entä jos ei tiedä miten muuttua?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan järkyttävää että nää tälläset rikolliset miehet tekee tämmösiä rikoksia joka päivä ja nää naiset ei edes ole kahlittunu mihinkään muuhun paitsi pelkoon. Pääsette pois näistä tilanteista heti kun päätätte niin tehdä ja astua ulos ovesta, suoraa esim. rappukäytävästä naapuriin/lääkäriin/poliisilaitokselle/turvakotiin.
Paljon voimia teille ja uskallusta!
Onko huutaminen ja raivoaminen itsessään rikos? Ei taida olla. Mikä siitä tekee rikoksen, siis minkälainen huutaminen ja raivoaminen lasketaan tuomittavaksi väkivallaksi? Ihan vaan sivusta kyselen.
Miehen tekemä, tietysti.
Onko tullut palautetta, että sun huutaminen ei tunnu hyvältä?
Vierailija kirjoitti:
Miten voi olla mahdollista, että joku ei tuossa tilassa saa soitettua vaikka tuonne kriisipuhelimeen tai nollalinjalle? Mä en siis tuomitse, en vaan tajua.
Et tajua, koska et ole ollut vastaavassa tilanteessa. Moni tajuaa.
Miten toinen mies auttoi suhteesta irtoamista?