Piditkö oman sukunimen kun menit naimisiin?

Vierailija kirjoitti:

En, otin miehen nimen.

Niin myös minä. Minusta se tuntui täysin luontevalta silloin 33 vuotta sitten, ja tuntuu edelleen. 

Olisin mielelläni pitänyt tyttönimeni, mutta kun täällä Ruotsissa eivät millään osanneet (eivät viitsineet) kirjoittaa sitä oikein. Aina oli jotenkin väärin papereissa. 1980-luvulla ei ollut niin helppoa vaihtaa nimeä kuin nykyisin. En ollut varma, jäisinkö edes Ruotsiin vai palaisinko takaisin Suomeen.

Sitten kun menin naimisiin ruotsalaisen miehen kanssa niin käytin tilaisuutta hyväksi ja otin hänen hyvin ruotsalaisen -son nimensä. Siihen on jo tottunut kymmenien vuosien kuluessa, vaikka se onkin niin mitäänsanomaton.

Jos hän kuolee ennen minua, muutan oman sukunimeni kyllä joksikin ihan toiseksi, koska hänen sukunsa on aina osoittanut halveksuntaa Suomea, suomen kieltä ja suomalaisia kohtaan, en siis halua pitää sitä nimeä enää.

Keksin sitten varmaan jonkin ihan oman.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pidin kyllä.

Make 55v.

Minulla sama. Lisäksi emäntä otti myös minun sukunimen.

Ja voitteko kuvitella...kukaan sukulaisista ei pahoittanut mieltänsä.

No, ehkä heillä ei ollut tarvetta tässäkään asiassa "voimaantua". Tiedä häntä.

Hienoa, että perinteitä kunniotetaan. Meillä myös vaimo otti minun nimeni.

Meidän molempien nimi on nyt Kalevi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Otin miehen sukunimen. Minut on kastettu äidin sukunimelle. Äidin mennessä naimisiin minunkin nimi vaihdettiin isäpuolen sukunimeksi.

Outo ratkaisu äidiltäsi, eihän äitisi aviopuoliso ole sinulle mitään sukua.

Siihen aikaan oli niin olen syntynyt 1973 eikä mulla ollut isää. Ollessani 4v äiti meni naimisiin ja minun sukunimi vaihtui samalla.

Pidin, ja otin siihen jatkeeksi vielä miehen sukunimen. 

En. Halusin saman lapselle nimen, joka oli kummallakin vanhemmalla. Omasta nimestäni olisi tullut kummallinen yhdistelmä miehen sukunimeen yhdistettynä. Ikinä en ole ymmärtänyt pitkiä yhdistelmänimiä tyyliin Vuoksenpohja-Konnunkoski.

Olisin halunnut pitää oman mutta sitten olisi ollut eri sukunimi kuin lapsella. Asun ulkomailla joten lapsella on miehen nimi koska mun nimi on ihan outo täällä. Harmittaa kyllä edelleen. Mun nimi on hienompi😅

Totta helvetissä pidin. Mä olen mä, omaa sukuani, olin mä naimisissa tai en. Enkä todellakaan luovu yhtään kenenkään vuoksi omasta nimestäni joka on mulle erittäin rakas ja tärkeä. Ei tullut pieneen mieleenkään. Naimisiin meno ei tehnyt musta puolisoni suvun jäsentä, kyllä mä edelleen kuulun tähäb omaan sukuuni joten itsestään selvästi mulla on oman sukuni nimi ja tulee myös aina olemaan.