Tsemppikeskustelu elämäntapamuutokseen

Otin sen jäsenyyden liikkuvuusharjoitteluun. Tein eilen ensimmäisen harjoituksen. Nyt olen ajatellut, että tekisin ne ti, to ja la eli päivinä jolloin en käy salilla. Liikkeet on hyviä mutta hankaluutta aiheuttaa liian ahdas asunto. Ja osa liikkeistä on hirveän nopeatempoisia. Mutta videon saa hidastettua, mistä plussaa.

Tänään paino oli vain 100g vähemmän kuin viikko sitten. Ei tämä nyt oikein suju. Jos vaaka näyttää huomenna vähemmän niin kirjaan sen tämän viikon painoksi.

Kävin tekemässä kuntosalilla koko kropan treenin. Se sujui ihan hyvin. Pikkuhiljaa voi lisätä painoja. Miten muilla on viikko alkanut?

Ja edellisen viestin kirjoitti ap

Viime viikolla oli vain kolme aktiivista treenikertaa, ruokavalio pysynyt suht kuosissa,  pe tuli syötyä eineksiä, oli muutenkin tylsä olo ja torstaina kävin sushilla (ilmankos perjantaina oli vetämätön olo). Jätin nyt perunan sekä riisin hetkeksi pois, syön muita kasviksia ruoan lisukkeena. Ei tunnu niin raskaalta vatsassa. Kokeilen onko sillä vaikutusta. Koko viikon paino seilasi 75-73 kg välillä, riippuen mitä olin syönyt ja miten käynyt salilla. Että sen suhteen ei mitään muutosta :D.

Kamala tuollainen työkaveri Laku! Oletko puhunut asiasta esimiehelle? Ei kenenkään pidä tuollaista kestää työpaikallaan, varsinkin kun se aiheuttaa ahdistusta ja sinulle itsetuhoista käytöstä. 

Tsemppiä kaikille viikkoon!

tuliheppa

Itsehän olen tällä hetkellä toistaiseksi työtön (ja juuri niin työkyvytön että Kela ei varmasti koskaan päästä eläkkeelle mutta en myöskään voi realistisesti enää kuntotua enempiä 😅), hyvin harvakseltaan ollut jotain oman alan hommaa ihan pieni projekti tarjolla. Sen ainoita hyviä puolia on, että eipähän työ stressaa tai juuri vaikka toksinen työympäristö, se on hiton raskasta. 

Huonoa on, että kun työttömyys on jatkunut pitkään, eikä miehenkään työtilanteessa ole ollut hurraamista niin mitään rahaa ei ole ylimääräistä. Etenkin kun kotosalla on kaikkea kunnostettavaa ja rempattavaa.

Muuten olisin itsekin tosi kiinnostunut ottamaan jotain kurssia tulille. Tai menemään johonkin ohjattuun treeniin. Kaikki koirien kodin ulkopuoliset harrastuksetkin on tauolla, mikä on harmi etenkin kun nyt työttömänä olisi aikaa ja niissäkin tulee sitä liikuntaa myös ihmiselle. Jotenkin sitä vaan aina aktivoituu seurassa paremmin. 

Onneksi mies jaksaa kävellä ja treenata, mutta hän on kyllä niin ihanan hyväksyvä kaikesta mitä teen tai en tee, että motivaattoriksi hänestä ei ole. Jos en olisi treenannut itse sitä itsekuria ja pitkäjänteisempää ajattelua niin mies ehdottomasti ruokkisi minut täysin saimaannorpan muotoiseksi, koska tykkää kokata ja tuoda herkkuja minulle. 😅 Parempi tietysti näin kuin että toinen olisi tosi tuomitseva, mutta... 

Viikko on kuitenkin lähtenyt käyntiin aikas kivasti. Löysin voimatreenien kaveriksi jonkun viraalihittijumpan jossa tehdään aina minuutti kutakin liikettä. En nyt tiedä sen nimeä, mutta se alkaa hyppimisellä ja siinä on ainakin käsien pyörittelyä eteen ja taakse, polvien nosto korkealle ja läpäytys käsillä siihen nostettuun polveen, backwards lunges, punnerruksia, hyppynarua. Ai kamala, en ole vielä yhtenäkään päivänä tehnyt edes kokonaan ja silti tuntuu käsissä ja selässä varsinkin. 

Mulla on myös tallennettuna YouTubessa sellainen pidempi koko kropan hikijumppa missä pari esittelee ne liikkeet, mutta sitä en ole vielä kokeillut. Ehkä on tosiaan hyvä yrittää liikkua vähän monipuolisemmin kuin vain voimatreeni ja se juokseminen kunhan tulee sulat kelit. 

Meillä kämppä elikkäs talo ei ole pieni eli on tilaa heilua, hyppiä ja treenata, mutta tarvitsisin kyllä jonkun jumppamaton. Koirat on myös olleet ihan että "anteeksi kuinka 😮" kun olen pyörinyt ja heilunut jonkun instavideon pauhatessa, mutta nyt toinen jumppailu ei enää ollut niiden mielestä ihan niin suuri ohjelmanumero. 

Olisi tosi siistiä katsoa ensi vuonna taaksepäin silleen "ohhoh, onpas sitä tullut kehityttyä", yritän miettiä sitä kun tekisi mieli jumahtaa nojatuoliin ja kaivaa kahvikupponen ja suklaakätkö esiin hikiliikunnan sijasta. 

-333

Heippa, on ollut niin raskasta töissä (aiemmin mainitusta syystä), etten ole jaksanut tänne kirjoittaa. Tilanne on kaamea, olen myös puhunut esimiehelle mutta valitettavasti "elä asian kanssa tai vaihda työpaikkaa". Onneksi elämässäni on ihmisiä, jotka hyväksyvät minut sellaisena kuin olen ja jaksavat kuunnella, jos jotain elämässä olen oppinut niin sen että mikään ei jatku ikuisesti. This too shall pass, nyt pitää vaan kestää. Karkkia kuluu kyllä ihan kauheasti kun en pysty nukkumaan ja olo on huono, mutta en aio siitä nyt itseäni soimata. Nyt mennään matalalentoa, mutta koitan edes vähän jaksaa liikkua.

Sen sijaan iloitsen teidän reippaudestanne! Hyvä te! Mä en ole oppinut noita youtube-videoita katsomaan, silloin kun vielä paikat kesti, ryhmäliikunnat oli ihan parasta. Ottakaa arvoisat kanssamuutostelijat tämä huumorilla, mutta heti tuli mieleeni, kun joku tuossa haikaili myös ryhmäliikuntaa, että olispa hauska kokoontua joku päivä teidän kanssa treenaamaan jonnekin päin Suomea :)

Laku 

ps. Koirat ja kotijumppa on mahdoton yhtälö, kokemusta on :)

Tsemppiä ja hyvää mieltä kaikille! Minua ainakin niin kovin piristää teidän kuulumistenne lueskelu. Lakulle lähetän vielä tyyneyttä ja voimavaroja tuohon tänhetkiseen kuormittavan tilanteeseen. 

Mulla kasvojen iho on vieläkin vähän rupuna viikonlopun jäljiltä. Tiedä sitä, mistä se äkillinen paheneminen sitten tuli, mutta jos se liittyi syömisiin (kuten epäilen), toivon, että tämä hyvä ruokavalio vielä auttaisi tilannetta kuten (ehkä?) ihan ekoina viikkoina.
 

Satuin myös käymään vaaalla. Teen sitä vain hyvin harvoin, mutta enpä muista että lukema olisi ollut useaan vuoteen näin alhainen. Paino ei ole pudonnut paljon, mutta oli ihmeellistä nähdä ne numerot silti! Joten suunta on oikea.

Noin muuten on mennyt ihan ok. Odottelen jo viikonloppua ja olen alkanut varovasti miettiä että minkä liikuntamuodon sitä elämään lisäisi sitten, kun hyvästä syömisestä on saatu pysyvä ja vaivaton tapa. Nyt on ollut taukoa  työmatkapyöräilystä (joka on siis mieluisaa liikuntaa) eka kireiden pakkasten ja sitten näiden onnettomien kaljamakelien vuoksi. Sisäliikunta sopisi hyvin talveen, mutta kun se ei kauheasti (yhtään) innosta.

-piki

Tiesittekö, että peruna voi nostaa verenpainetta? Minä en tiennyt mutta kun eilen mittasin verenpaineen, olivat lukemat ihan huippuluokkaa. Googlaili asiasta ja näin todelakin on. Olo on hyvä, paino 73 kg, treenit on menneet suunnitemien mukaisesti, samoin ruokailut.

Tsemppiä muille loppuviikkoon!

tuliheppa

Mä tykkään käydä kuntosalilla. En niin, että haluaisin sinne lähteä, vaan miten hyvälle olo treenin jälkeen tuntuu. Mulla on tietty aikataulu liikunnalle ja siitä pyrin pitämään kiinni. En tiedä, koska tulisi tilanne, että oikeasti haluaisin lähteä liikkumaan eikä vaan, että nyt on aika. Tämä talvi ei ainakaan lisää houkutusta lenkkeilyyn.

Ap

Vaaleat jauhot poissa ja sokeriset tuotteet. Niillä menen ja iltasin hedelmää&rahkaa.

Tässä ideaa

Luin viikolla Veera Papinojan Kohti kehorauhaa -kirjan ja voin kyllä suositella sitä kaikille painon kanssa kamppaileville!

Papinoja sanoittaa siinä hienosti miten lihavuuden stigma ja syömishaasteet näkyvät yksilön elämässä.  Olen samoja asioita kuullut Patrik Borgilta ja muilta asiantuntijoilta, mutta Papinojan tekstissä raastavasti mukana myös henkilökohtainen kokemus. Musta oli surullista, mutta samalla tosi lohdullista lukea ahminnan mekanismista ja tajuta viimeinkin, että totta kai ihminen, joka kyttää painoa ja jokaista suupalaa ja pyrkii hirmukurilla hurjille miinuskaloreille lopulta ahmii kahden päivän kalorit parissa tunnissa. Se on ihan normaalia biologiaa, ei mielen heikkoutta. 

Kuurit, dieetit, kiellot ja rajoitukset ihan oikeasti toimii vaan tosi harvoille. Ja heillekin usein vain väliaikaisesti. Elämäntapamuutos ei voi olla tammikuusta toukokuuhun, vaan oikeasti koko elämän kestävää opettelua tehdä itselle hyvää.

Hattara

Jatkan vielä, että en itsekään ole tässä asiassa täysin valaistunut Käyn vaaalla ja mielestäni tarvitsen sitä, ettei paino karkaa huomaamatta. Edelleen pyrin tiettyyn vaakalukemaan ja tiettyyn kehonmuotoon, mutta yritän pitää keinoni niiden saavuttamiseen lempeinä.

Ymmärrän, etten voi rysähtää pysyvään tulokseen, etten voi korjata kerralla kaikkea ja että hiljaa hyvä tulee. Eilen soimasin itseäni kun Normalista tarttui mukaan Dubai-suklaata, suklaapatukka ja kaksi 35g  minikarkkipussia, jotka söin heti, vaikka ajattelin säästää osan. Sitten mietin, että no ennen olisi mennyt 300g karkkipussi ja 200g suklaalevy, joten olihan tämä jo huimasti parempi, vaikka silti söin enemmän kuin oikeasti teki mieli. Nyt suhtauduin uteliaisuudella siihen, miksi piti syödä kaikki?

- Siksi, koska avaamaton karkkipussi huutelee kaapissa ja pitää siksi eliminoida? Miksi näin? Koska en ole syönyt tarpeeksi ravitsevaa ruokaa. 
- Siksi, koska on kivaa ottaa oma karkkihetki itselle ja syödä rauhassa. Miksi? Koska muiden seurassa karkin mussutus hävettää ja tuntuu lapselliselta ja nololta, mutta tykkään karkista
- Siksi koska halusin maistaa sitä Dubai-suklaata, jota on joka paikassa ja Normalissa se oli houkuttelevasti esillä

Ensi kerralla sitten koetan muistaa nämä ja toimia tietoisemmin!

Hattara

Mä (ap) olen niin tottunut mun 1300kcal päiviin, että olen suosiolla ottanut buustipäivät karkkipäiviksi. Eilen söin pitkästä aikaa kismetin ja hedelmäaakkosia. Sitten maisteltiin paria likööriä. Silti kalorit jäi maltillisesti 1730kcal:iin. Buustipäivinähän on sallittua syödä 1700-2000kcal. Pitäisi kyllä varmaan pyrkiä tuonne lähemmäs kahtatuhatta, ettei kroppa päädy säästöliekille. 

Tänään herkuttelen vielä karkeilla ja syön ehkä pari ylimääräistä voileipää. Toivottavasti ne riittää nostamaan kalorit tavoitteeseen. Todennäköisesti käy samoin kuin edellisellä kerrallakin, että puoli pussia aakkosia jää vielä miehelle syötäväksi. 

Suurin merkitys onnistuneelle elämänmuutokselle on omilla ajatuksilla; omaksu uusi identiteetti vanhan tilalle. 

Huomioi (esim lihavuuteen) johtavat ajatukset uusilla (esim hoikempaan elämään johtavilla), ajatustyö on ehkä se tärkein ! Terveisin alkoholin 5 vuotta sitten lopettanut ja aikoinaan 36 kiloa laihduttanut 

Vierailija kirjoitti:

Suurin merkitys onnistuneelle elämänmuutokselle on omilla ajatuksilla; omaksu uusi identiteetti vanhan tilalle. 

Huomioi (esim lihavuuteen) johtavat ajatukset uusilla (esim hoikempaan elämään johtavilla), ajatustyö on ehkä se tärkein ! Terveisin alkoholin 5 vuotta sitten lopettanut ja aikoinaan 36 kiloa laihduttanut 

 

Tää oon niin totta. Oon itse tähän ketjuun aiemmin kirjoitellutkin että laihdutin 21 kg kesä-joulukuun välillä ja nyt yritän ylläpitää saavutettua painoa. Mun kohdalla se on edellyttänyt juuri sitä, että ymmärrän tietynlaisen vapaan arkisyömisen olevan nyt mennyttä elämää. Sallin itselleni hyvin harvoja herkkupäiviä (joulu, uusivuosi, vappu, juhannus ja omat/perheen synttärit), muuten esimerkiksi karkki ei enää kuulu ylläpitoarkeeni. On tosiaan pitänyt omaksua uusi identiteetti joka syö joka suupalan kaloritietoisesti. Tylsää joo mutta itselleni välttämätöntä. 

 

Olen nyt syönyt siinä 1300-1500 kcal päivässä joulun mässäilyjen jäljiltä. Kävin edellisen kerran vaa'assa 21.12. juuri joulun alla ja seuraavan kerran menen vaakaan nyt ylihuomenna maanantaina. Jos lukema on grammaakin päälle tuon joulukuun lukeman, pudotan kalorit sitten taas tuhannen kcal tienoille joksikin aikaa. Jännittää astua vaa'alle näin pitkän tauon jäljiltä mutta ans kattoo nyt.

 

On todella mukava lukea tätä ketjua, täällä on tosi hyvä boogie mikä on vauva.fissä kultaakin arvokkaampaa.

Eilen paukkui kalorit yli tavoitteen. Lopetin laskemisen 2100kcal:iin. Sen jälkeen kaloreita tuli vielä ehkä noin 500. Juhlittiin ennakkoon tyttäreni syntymäpäivää ja tilanne oli spesiaali. Tänään sitten takaisin arjen 1300kcal:iin. Huomenna olisi taas punnitus. Torstaina paino käväisi jo 72,2 kilossa. Toivottavasti huomenna olisi suurin piirtein sama. 

Sain tänään tehtyä tavoitteen mukaisesti kolmannen kehonhuoltovenyttelyn. Yllätin itseni, kun tein, vaikka ei huvittanut yhtään. Jospa siitäkin tulisi salilla ja lenkillä käynnin lisäksi tapa. Tällä viikolla olen käynyt salilla ja/tai lenkillä joka päivä. Tiedä sitten pitäisikö pitää joku lepopäivä. Yksi hyvinvointivalmentaja rummuttaa somessa, että joka päivä pitäisi tulla 8000-10000 askelta. Lenkkipäivinäkään en välttämättä yllä tuohon.

Ap

Ei ole nyt ollut mitenkään ihmeelliset treenit, vaikka siihen piti panostaa. 😔 

Syömiset sen sijaan ovat pysyneet hyvin "vihreällä" joka ainut päivä. Tänään näyttää 136 kaloria yli tässä kohtaa päivää, mutta se nyt kuittaantuu ihan heittämällä kun käy koirien kanssa metsälenkin reipasta tahtia ja tekee jonkun treenin. Mitään ihan pissalenkityksiä en yazioon laitakaan tai pieniä kotityörupeamia, kun epäilen ettei niiden kulutus ole merkittävää/merkitsemisen arvoista. Sellaiset merkkaan kyllä jos on pidempään raivattu jotain ulkorakennusta tai jos ole on/off jynssännyt keittiötä ja tiskannut hirveän määrän käsitiskiä vaikka puolitoista tuntia niin sellaiset merkitsen ehkä aavistuksen alakanttiin eli vaikka että 70min kotitöitä. 

Torstai-iltana iski aivan jäätävä lakritsinhimo ja eiliseen asti taistelin sitä vastaan. Sitten totesin, että jos se nyt näin jatkuu niin on kai sitä saatava 😅

Nyt on pussi lakuja ja hieman alle puolet mussutin onnessani ja se himo oli sillä ohi, jes. Mies avuliaasti syö niitä ohi kulkiessaan pari kerrallaan niin tuskin niitä isoa annosta jää huomiselle. 

Luulen että tuo yltynyt lakuhimo saattoi johtua siitäkin, että olen ollut aika stressaantunut ja parina päivänä en vain oikein syönyt. Mikä nyt ei kuitenkaan ole tavoite, että päivän kalorit olisi stressin takia vain 500-700, ei ihmekään, ettei treenit oikein lähtenyt.

Mutta holtittomina ahminta-aikoinani ei olisi tullut kuuloonkaan, että olisi avonainen pussi jotain lempikarkkia pöydällä ja useampi pieni suklaapatukka odottamassa sitä, että on herkkuhetken aika. Olisin mupeltanut ne suuhuni vaikka puoliunessa pimeässä keittiössä seisoen jos ei muuten. 

Herkuttelu on huomattavasti mukavampaa kun siitä oikeasti nauttii, siihen ei liity häpeää, eikä siitä tule huono olo fyysisesti, eli voi lopettaa ajoissa.

Laitan kehorauha/kehoposi-jutuista oman viestin kun tulee niin pitkä esitelmä. 

-333

Kehorauha ja itsensä hyväksyntä on sellaisia aiheita joista voisin itsekin kirjoittaa kirjan (en siksi, että olisin asiantuntija tai osaisin kirjoittaa kirjan, vaan koska intohimoa riittää! 😄).

Somessa ja artikkeleissa aihe on tosi jotenkin ...ääripäähän viety? Varmaan jotta saataisiin klikkejä ja huomiota.

 Jolloin ikävä kyllä ehkä ne ihmiset, joiden olisi eniten tarpeen ymmärtää mitä hallaa kritiikki, nolaaminen ja ihan metsään menevä neuvominen tekee ylipainoiselle, kokevat että koko hyvä ajatus onkin vain jotain sairaalloisen lihavien itsepetosta, jotta saisivat ahmia. 

Itsekään en esimerkiksi ole koskaan kokenut omakseni sellaista eniten somessa huomiota saavaa "kehopositiivisuutta", jossa todella rankasti ylipainoinen nainen esittelee itseään vähissä vaatteissa, yleensä melko seksuaalisesti ja viesti on "jokainen keho on upea ja kaunis, eikä terveydellä ole mitään väliä, eikä kehon painoon voi oikeastaan mitenkään vaikuttaa, olen lähes liikuntakyvytön sattumalta". 

Toinen ääripää sitten tietenkin se, että väitetään vaikkapa, että "terveydestä tässä vain ollaan huolissaan ", kun tosiasiassa lähinnä arvostellaan lihavia NAISIA, miesten "terveydestä" (=ulkonäöstä) ei samoin nokita. Ja tosiasia myös on, että siinä olisi tavoitteena seksikkyys ja yleensä miesten validaatio. Ei terveemnät veriarvot tai vahvempi keho. Ei juuri ketään arvostelijoista kiinnostaisi se 120kg nainen jos hän laihduttaisi "itsekurilla" nopeasti vaikka puolet painostaan pois. Sitten jäisi ylimääräistä ihoa ja muuta arvosteltavaa. 

Eikä tätä samaa suurta terveyshuolta kohdisteta ns. laihaläskiin, pelkällä sokerilla ja energiajuomalla elävään esidiabeettiseen naiseen. Onhan hän ali - tai normaalipainoinen. 

Mutta tosiaan, kehopositiivisuus ja "kaikki kehot ovat seksikkäitä ja upeita". 

Mielestäni omassa kehossani ei esimerkiksi ollut upeaa ylipaino, eikä vaikkapa sairauteni hoidosta tulleet jäljet (kortisonikuuri, se kanyylihomma joskus useampikin lääkityksiä varten, lihasten menetys hetkellisesti jaloista kun ei voinut kävellä juurikaan vaan piti rullatuolitella, hiustenlähtö toisen lääkityksen myötä jnejne). En tuntenut itseäni seksikkääksi tai voinut hyvin. 

Keho*rauha* siis juurikin saa enemmän vastakaikua minulta. Se ettei esitettäisi, että todella runsas ylipaino tai sairauden merkit tai kaikki on yhtä kaunista. Vaan viesti olisi, että sinun ei tarvitse olla kaunis tai edes terve ollaksesi arvokas ja saadaksesi olla rauhassa rumilta kommenteilta. Sen rauhan pitäisi kuulua kaikille. 

Ja sinun ei tarvitse rakastaa ja jumaloida omaa kehoasi, mutta että se kannattaa hyväksyä ja kohdata sellaisena kuin se nyt on, vaikka ja etenkin jos haluat sitä muokata terveempään, vahvempaan tai miksei hoikempaan suuntaan. 

Että arvo ei tule muiden ihailusta tai sen puutteesta vaan olet arvokas nyt, kohtelethan itseäsi parhaasi mukaan niin, että sinun on hyvä olla omassa kehossasi. 

Ja että häpeän kautta harvemmin pääsee pysyvään mielenrauhaan ja muutokseen. 

Koen itseasiassa itse olevani melko etuoikeutettu, että en ollut esimerkiksi lapsena ylipainoinen, eikä minulle painoni ollut ikinä itsetuntoasia. Olen kuitenkin parhaan ystäväni kautta nähnyt, miten rumasti voidaan kohdella ylipainoista ja miten se ei todellakaan auta laihtumaan tai saamaan ahmimista kuriin. Päinvastoin, se voi sairastuttaa vielä pahemmin ja todella tuhoisiin syömishäiriöihin. 

Saa olla eri mieltäkin, mutta aihe tuntui sopivan hyvin tähän ja olen sitä paljon mietiskellyt "normaalipainoistuttuani". 

-333

Mun mielestä hyvin kirjoitettu toi että ei tarvitse olla kaunis ollakseen arvokas. Ettei tarvitse vakuuttaa itselleen, että on kaunis, kun ei ole. Ja vaikkei ole, niin voi kuitenkin olla tyytyväinen itseensä. Ja kokea ylpeyttä, kun on saanut kehoon muutosta. 

Ap

Taas on niin hyviä mietteitä täällä. Erinomaisesti kirjoitit, 333, kehorauhasta. 

Mulla on häränhäntäpata hautumassa uunissa. Pienestä punkkupullosta jäi hieman yli pataliemen tekemisen jälkeen, sitä voisi ruuan kanssa maistaa (sitten joskus illalla kun päästään syömään). Mutta pakko ei ole. Tässä on tapahtunut iso muutos vanhaan ajatteluuni. Ei puhettakaan, että joku viinipullonpohja, kakunpala tai muu herkku olisi voinut koskaan olla tämmöisen ihan neutraalin pohdinnan kohteena. Oli selvää, että jos jokin jämä sattumalta olisi kaappiin jäänyt, se syötäisiin tai juotaisiin ihan heti. Työpaikalla saatoin levottomasti suorastaan täristä, jos tiesin että taukohuoneessa oli suklaata! Nyt tammikuussa olen kaupasta ostanut perheenjäsenille pyynnöstä sipsejä ja karkkia ja sitten tyynesti ja hyvillä mielin istunut illalla sohvalla rouskuttajien vieressä. Muutaman perunalastun jonakin iltana maistoin mutta totesin että ei oikeastaan tee mieli, ja se jäi siihen. Se, että kykenen ajattelemaan jostain aiemmin niin stimuloivasta asiasta samoin kuin vaikka teesiivilästä, on käsittämätöntä.

Hyvää sunnuntaita meille kaikille!

-piki