Lue keskustelun säännöt.
Mikä on perhedynamiikassa pielessä jos 30-vuotias asuu edelleen vanhempansa kanssa?
13.10.2025 |
Onko vanhempi läheisriippuvainen vai lapsi jollain tapaa kehityshäiriöinen?
Kommentit (267)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Loispoika ei ole ikinä aikuistunut. Mä tunnen tuollaisia. Asuvat koko elämänsä äiteen kanssa. Kun äitee kuolee, ovat 60-vuotiaita mammanpoikia ja neitsyitä. Ei niillä ollut missään vaiheessa ikäistään seuraa.
Todella vastenmielisiä.
-psyk. sh
Se jos peruskoulussa joutuu kiusatuksi ja muiden hyljeksimäksi niin eipä se "omanikäinen seura" paljoa kiinnostele, miksi pitäisi hakeutua sellaisten seuraan jotka vain vihaavat sinua?
Terapia kenties? Se äidin sylissä nyhjöttäminen pilaa koko elämäsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Välttämättä ei mitään.
Täällä Suomessa on vähän sairaskin itsenäistymisen ihanne, pitäisi muuttaa kotoa mahdollisimman aikaisin jotta voi sillä osoittaa itsellisyyttä ja tervettä kehitystä. Viimeistään 18-vuotiaana pois kotoa, mieluiten jo 16-vuotiaana, siinä vasta merkki onnistuneesta kasvatuksesta.
Väärin. Nuoren ei pitäisi kokea paineita mahdollisimman aikaiseen kotoa muuttoon. Kaikki eivät ole siihen valmiita ja aika monella liian aikaisin "itsenäistyneellä" on ongelmia ja niitä tulee, kun luonnollinen vuorovaikutus vanhempien kanssa jää vähäisemmäksi.
Sekä Aasiassa että Etelä-Euroopassa on normaalia, että vielä 30-vuotiaskin asuu kotona. Sieltä käsin käy töissä, ja samalla eletään ison perheen elämää. Vasta kun mennään naimisiin muutetaan lapsuudenperheestä erilleen, ei aina silloinkaan kovin kauas.
Mitä jos olisimme vähän avarakatseisempia ja hyväksyisimme eri ihmisten eri ratka
Siinähän nyhjäät äitis kainalossa.
Muita naisia et tule ikinä saamaan. Hyvä niin.
Mulla on sos.toimessa nuori mies asiakkaana, jonka elämä oli pysähtynyt paikalleen siinä vaiheessa, kun perheen isä äkillisesti kuoli. Suht nuorena menehtyi ja siitä shokista ei pojdn äiti tuntunut selviävän ollenkaan. Poika jäi kotiin, koska äiti tarvii hänen apua ja äiti ei pärjää ja äiti ei voi jäädä ihan yksin.
Ikätoverit lähti opiskelemaan, mutta tämä ei voinut mennä minnekään toiselle paikkakunnalle, koska oli kuulemma ihan mahdotonta pärjätä opintotuella eikä missään asuntolassa voi asua jne jne. Kaikki selitykset sen mutsin sille syöttämiä.
Mihinkään työharjoitteluunkaan eu voinut mennä kun niissä vaan käytetään hyväksi eikä makseta kunnon palkkaa.
Kävi poika sääliksi ja syletti se mutsi. Miten niin ei tavallinen keski-ikäinen rouva jossain pikkukaupungissa voi asua yksin?? Koska siltä on mies menehtynyt vuosia sitten. Törkeesti roikkui pojassaan ja roikotti sitä isän äkillistä kuolemaa syynä kaikkeen kurjuuteen mitä maailmassa sattuu!
Vierailija kirjoitti:
Välttämättä ei mitään.
Täällä Suomessa on vähän sairaskin itsenäistymisen ihanne, pitäisi muuttaa kotoa mahdollisimman aikaisin jotta voi sillä osoittaa itsellisyyttä ja tervettä kehitystä. Viimeistään 18-vuotiaana pois kotoa, mieluiten jo 16-vuotiaana, siinä vasta merkki onnistuneesta kasvatuksesta.
Väärin. Nuoren ei pitäisi kokea paineita mahdollisimman aikaiseen kotoa muuttoon. Kaikki eivät ole siihen valmiita ja aika monella liian aikaisin "itsenäistyneellä" on ongelmia ja niitä tulee, kun luonnollinen vuorovaikutus vanhempien kanssa jää vähäisemmäksi.
Sekä Aasiassa että Etelä-Euroopassa on normaalia, että vielä 30-vuotiaskin asuu kotona. Sieltä käsin käy töissä, ja samalla eletään ison perheen elämää. Vasta kun mennään naimisiin muutetaan lapsuudenperheestä erilleen, ei aina silloinkaan kovin kauas.
Mitä jos olisimme vähän avarakatseisempia ja hyväksyisimme eri ihmisten eri ratka
Eihän niitä kukaan ole kieltänyt. Mutta ei tuollaisen äitinsä tississä roikkuvan mammanpojan mistään naisesta tarvitse haaveilla. Se on valintojen maailma.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedättekö jonkun joku olisi kyennyt vielä itsenäistymään asuttuaan 30-vuotiaaksi äidin kanssa? Yleensä menetettyjä tapauksia.
Itsenäistymisen herkkyyskausi päättyy noin 25-vuotiaana. Jos ei siihen mennessä ole itsenäistynyt (erkaantunut vanhempien hoivasta), siihen ei yleensä kykene enää myöhemminkään.
Asumisratkaisut ei ole sama asia kuin itsenäistyminen. Voi asua lapsuudenkotona ja silti olla itsenäistynyt. Ja toisinpäin, näennäinen itsenäistyminen ei takaa kehitysvaiheen onnellista läpikäyntiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä se muutto vanhempien kotoa monelle tekee hyvää 25 vuoden ikään mennessä. Opettaa vastuunkantoa.
Vierailija kirjoitti:
Loispoika ei ole ikinä aikuistunut. Mä tunnen tuollaisia. Asuvat koko elämänsä äiteen kanssa. Kun äitee kuolee, ovat 60-vuotiaita mammanpoikia ja neitsyitä. Ei niillä ollut missään vaiheessa ikäistään seuraa.
Todella vastenmielisiä.
-psyk. sh
Yleensä kuolevat alkoholismiin kun äidistä aika jättää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Loispoika ei ole ikinä aikuistunut. Mä tunnen tuollaisia. Asuvat koko elämänsä äiteen kanssa. Kun äitee kuolee, ovat 60-vuotiaita mammanpoikia ja neitsyitä. Ei niillä ollut missään vaiheessa ikäistään seuraa.
Todella vastenmielisiä.
-psyk. sh
Et ole psyk. sh. Oikea ammattilainen ei yököttele psykologisia ja kehityksellisiä haasteita vaan ymmärtää, että erilaisia ihmisiä ja diagnooseja on.
Ihminen ei ole huonompi vaikka olisi kehitysvammainenkin.
Vierailija kirjoitti:
Loispoika ei ole ikinä aikuistunut. Mä tunnen tuollaisia. Asuvat koko elämänsä äiteen kanssa. Kun äitee kuolee, ovat 60-vuotiaita mammanpoikia ja neitsyitä. Ei niillä ollut missään vaiheessa ikäistään seuraa.
Todella vastenmielisiä.
-psyk. sh
Sun kannattaisi vaihtaa hoitamisesta hoidon puolelle. Tuollaisten ämmänsaatanoitten käsissä viattomat ihmiset, mieti!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sukupuutto-Simo. Symbioosissa äiteensä kanssa.
Meidän naapurustossa tyypin nimi on Kari. Hän on sekä hidas että outo. Hihittelee itsekseen, hampaita puuttuu.
Kyttää koko naapurustoa, yrittää puhua persua, kukaan ei kuuntele.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on sos.toimessa nuori mies asiakkaana, jonka elämä oli pysähtynyt paikalleen siinä vaiheessa, kun perheen isä äkillisesti kuoli. Suht nuorena menehtyi ja siitä shokista ei pojdn äiti tuntunut selviävän ollenkaan. Poika jäi kotiin, koska äiti tarvii hänen apua ja äiti ei pärjää ja äiti ei voi jäädä ihan yksin.
Ikätoverit lähti opiskelemaan, mutta tämä ei voinut mennä minnekään toiselle paikkakunnalle, koska oli kuulemma ihan mahdotonta pärjätä opintotuella eikä missään asuntolassa voi asua jne jne. Kaikki selitykset sen mutsin sille syöttämiä.
Mihinkään työharjoitteluunkaan eu voinut mennä kun niissä vaan käytetään hyväksi eikä makseta kunnon palkkaa.
Kävi poika sääliksi ja syletti se mutsi. Miten niin ei tavallinen keski-ikäinen rouva jossain pikkukaupungissa voi asua yksin?? Koska siltä on mies menehtynyt vuosia sitten. Törkeesti roikkui pojassaan ja roikotti sitä isän äkillistä kuolemaa sy
Tottahan nuo ovat. Itse lähdin kotoa 17-vuotiaana kun tunnelma kävi liian raskaaksi, äiti halusi päästä muuttamaan panopoikkiksensa luokse. Opiskelu oli (amiksessa) helppoa, mutta jouduin käymään raskaissa töissä lisäksi, työt olivat tietysti tärkeämmät ja opinnoista tuli poissaoloja. Silti opinnoissa oli takakireitä kultalusikkaperseisiä opettajia, jotka olisivat halunneet pitkittää opintoja poissaolojen vuoksi. Jos nuori joutuu itse elättämään itsensä opiskeluaikoina se tarkoittaa, että hän tekee helposti 60-80 tuntista viikkoa. Ihan kiva jos tekeminen on suht kevyttä, mutta kyllä tuossa alkaa jo fyysinenkin kunto rapistumaan, joko uni tai kehonhuolto kärsivät. Joidenkin - ilmeisesti sossun - mielestä tällainen on kuitenkin lapselle ihan inhimillinen tapa päästä kiinni elämäänsä, orjuuden ja perser aiskauksen kautta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä asun vanhemmilla ja samoin tyttöystävä. Säästetään näin rahaa omaan asuntoon. Kummatkin töissä. Muuten ei ikiä saatais asoa kasaan
Asuuko tyttöystävä omien vanhempiensa luona?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedättekö jonkun joku olisi kyennyt vielä itsenäistymään asuttuaan 30-vuotiaaksi äidin kanssa? Yleensä menetettyjä tapauksia.
Itsenäistymisen herkkyyskausi päättyy noin 25-vuotiaana. Jos ei siihen mennessä ole itsenäistynyt (erkaantunut vanhempien hoivasta), siihen ei yleensä kykene enää myöhemminkään.
Asumisratkaisut ei ole sama asia kuin itsenäistyminen. Voi asua lapsuudenkotona ja silti olla itsenäistynyt. Ja toisinpäin, näennäinen itsenäistyminen ei takaa kehitysvaiheen onnellista läpikäyntiä.
No ei ole. Kukaan muu kuin se kotona asuva peräkammarin poika ei ajattele näin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Välttämättä ei mitään.
Täällä Suomessa on vähän sairaskin itsenäistymisen ihanne, pitäisi muuttaa kotoa mahdollisimman aikaisin jotta voi sillä osoittaa itsellisyyttä ja tervettä kehitystä. Viimeistään 18-vuotiaana pois kotoa, mieluiten jo 16-vuotiaana, siinä vasta merkki onnistuneesta kasvatuksesta.
Väärin. Nuoren ei pitäisi kokea paineita mahdollisimman aikaiseen kotoa muuttoon. Kaikki eivät ole siihen valmiita ja aika monella liian aikaisin "itsenäistyneellä" on ongelmia ja niitä tulee, kun luonnollinen vuorovaikutus vanhempien kanssa jää vähäisemmäksi.
Sekä Aasiassa että Etelä-Euroopassa on normaalia, että vielä 30-vuotiaskin asuu kotona. Sieltä käsin käy töissä, ja samalla eletään ison perheen elämää. Vasta kun mennään naimisiin muutetaan lapsuudenperheestä erilleen, ei aina silloinkaan kovin kauas.
Mitä jos olisimme vähän avarak
Mitähän ihmettä :D ?
Tuo asiaton kommentti kertoi olennaisen. Sinä et ole itsenäistynyt vaan epäonnistuneen prosessin seurauksena haukut erilaisia ihmisiä palstalla päivät pitkät. Olen pahoillani puolestasi, toivottavasti sinäkin löydät onnen ja rauhan sisimmässäsi vielä joskus!
Vierailija kirjoitti:
Mulla on sos.toimessa nuori mies asiakkaana, jonka elämä oli pysähtynyt paikalleen siinä vaiheessa, kun perheen isä äkillisesti kuoli. Suht nuorena menehtyi ja siitä shokista ei pojdn äiti tuntunut selviävän ollenkaan. Poika jäi kotiin, koska äiti tarvii hänen apua ja äiti ei pärjää ja äiti ei voi jäädä ihan yksin.
Ikätoverit lähti opiskelemaan, mutta tämä ei voinut mennä minnekään toiselle paikkakunnalle, koska oli kuulemma ihan mahdotonta pärjätä opintotuella eikä missään asuntolassa voi asua jne jne. Kaikki selitykset sen mutsin sille syöttämiä.
Mihinkään työharjoitteluunkaan eu voinut mennä kun niissä vaan käytetään hyväksi eikä makseta kunnon palkkaa.
Kävi poika sääliksi ja syletti se mutsi. Miten niin ei tavallinen keski-ikäinen rouva jossain pikkukaupungissa voi asua yksin?? Koska siltä on mies menehtynyt vuosia sitten. Törkeesti roikkui pojassaan ja roikotti sitä isän äkillistä kuolemaa sy
Läheisriippuvainen pervomutsi teki pojasta itselleen uuden aviomiehen. Juuri noin sarjamurhaajat kehittyvät.
Folie aux deux-ilmiö.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedättekö jonkun joku olisi kyennyt vielä itsenäistymään asuttuaan 30-vuotiaaksi äidin kanssa? Yleensä menetettyjä tapauksia.
Itsenäistymisen herkkyyskausi päättyy noin 25-vuotiaana. Jos ei siihen mennessä ole itsenäistynyt (erkaantunut vanhempien hoivasta), siihen ei yleensä kykene enää myöhemminkään.
Asumisratkaisut ei ole sama asia kuin itsenäistyminen. Voi asua lapsuudenkotona ja silti olla itsenäistynyt.
Harvoin niin käy. Kyllä ne on tyypillisesti vaikeassa riippuvuussuhteessa vanhempaansa.
Poikkeuksena ehkä maatilaratkaisut/sukutilat, jossa tilaa on niin paljon että pystytään pyörittämään kahta erillistä taloutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Välttämättä ei mitään.
Täällä Suomessa on vähän sairaskin itsenäistymisen ihanne, pitäisi muuttaa kotoa mahdollisimman aikaisin jotta voi sillä osoittaa itsellisyyttä ja tervettä kehitystä. Viimeistään 18-vuotiaana pois kotoa, mieluiten jo 16-vuotiaana, siinä vasta merkki onnistuneesta kasvatuksesta.
Väärin. Nuoren ei pitäisi kokea paineita mahdollisimman aikaiseen kotoa muuttoon. Kaikki eivät ole siihen valmiita ja aika monella liian aikaisin "itsenäistyneellä" on ongelmia ja niitä tulee, kun luonnollinen vuorovaikutus vanhempien kanssa jää vähäisemmäksi.
Sekä Aasiassa että Etelä-Euroopassa on normaalia, että vielä 30-vuotiaskin asuu kotona. Sieltä käsin käy töissä, ja samalla eletään ison perheen elämää. Vasta kun mennään naimisiin muutetaan lapsuudenperheestä erilleen, ei aina silloinkaan kovin kauas.
Mitä jos olisimme vähän avarak
Miksi puhut, kuin se kotona asuva olisi aina miespuolinen? Kyllä naispuolisetkin asuvat kotona muualla maailmaa, eikä liity tississäroikkumiseen mitenkään.
On kaverikasvattamisen tulos. Lapselle ei olla opetettu välttämättömiä elämäntaitoja, joten hän ei osaa edistää asioitaan, vaan suoriutuu kaikesta mininieffortilla.
Japanissa tällä ilmiölle on nimi, hikikomori.
Tämä tulee yleistymään räjähdysmäisesti poikien keskuudessa lähitulevaisuudessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on sos.toimessa nuori mies asiakkaana, jonka elämä oli pysähtynyt paikalleen siinä vaiheessa, kun perheen isä äkillisesti kuoli. Suht nuorena menehtyi ja siitä shokista ei pojdn äiti tuntunut selviävän ollenkaan. Poika jäi kotiin, koska äiti tarvii hänen apua ja äiti ei pärjää ja äiti ei voi jäädä ihan yksin.
Ikätoverit lähti opiskelemaan, mutta tämä ei voinut mennä minnekään toiselle paikkakunnalle, koska oli kuulemma ihan mahdotonta pärjätä opintotuella eikä missään asuntolassa voi asua jne jne. Kaikki selitykset sen mutsin sille syöttämiä.
Mihinkään työharjoitteluunkaan eu voinut mennä kun niissä vaan käytetään hyväksi eikä makseta kunnon palkkaa.
Kävi poika sääliksi ja syletti se mutsi. Miten niin ei tavallinen keski-ikäinen rouva jossain pikkukaupungissa voi asua yksin?? Koska siltä on mies menehtynyt vuosia sitten. Törkeesti roikkui pojas
Ja sen lisäksi että tekee järjetöntä työviikkoa tietysti tunnesäätely ja kaikki muut itsenäistymiseen liittyvät jutut päälle. Todella moni tällä tavoin nuorena "pärjäilemään" kotoa ulos potkittu päätyy päihteiden pariin ja jää sinne.
Molempia, sekä läheisriippuvainen että kehityshäiriöinen. Kehityshäiriöinen joko vanhempien vuoksi eli että ei ole ikinä joutunut ottamaan mitään vastuuta elämästään, tai sitten vain oikeasti ja vanhemmat ymmärtävät, ettei hän koskaan tule pärjäämään omillaan.
Läheisriippuvaisuus ilmenee mm .jatkuvana soitteluna. Tunnin välein pitää kertoa vanhemmille, missä on. Normaali 50-vuotias voisi olla viikon tai kuukaudenkin soittamatta.
Yleensä tuohon liittyy vielä nuukuus, eli että ne omat puhelinlaskut ja parkkisakot maksatetaan vielä vanhemmilla. Kun ihminen on tottunut, että hän on maailman napa ja elämä pyörii vain hänen tahtonsa mukaan, niin aika vaikeata seuraa ovat.