Lue keskustelun säännöt.
Tunnetko naisia, jotka elävät vuodesta toiseen sinkkuna?
10.10.2025 |
Millaisia persoonia he ovat? Mikä mahtaa olla syynä, etteivät löydä miestä?
Elävätlö he täysin "nunnan" elämää vai onko edes joskus ollut miesseuraa?
Kommentit (511)
Vierailija kirjoitti:
Otan vain miehen, joka yltää tasolleni koulutuksen, ulkonäön, terveyden, rahan, huumorin ja tunne älykkyyden osalta. Kemiaa pitää myös olla ja seksin pitää olla hyvää. Sitä yksisarvista odotellessa.
Vanhenet itse kaiken aikaa, ja tuskin pystyt päivittämään miesihannettasi samassa tahdissa. Eli todennäköisesti etsit ulkonäöllisesti sitä miestä vieläkin, jonka halusit 20-vuotiaana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Täällä. Huonoja kokemuksia suhdevirityksistä, jotka veivät uskon siitä, että joku hyvä mies voisi sieltä joukosta löytyä. Paljon emotionaalista ja fyysistä hyväksikäyttöä nykyajan deittimarkkinoilla. Jos voisi rakastua kuten jossain Jane Austenin romaaneissa, niin ehkä sitten voisi kiinnostaa elämänkumppani. Reaalimaailmassa meno on aika rumaa, joten kiitos ei.
Naisten käsikirjoittamat romanssit ovat laadultaan ihan erilaisia kuin miesten. Joskus nuorena huomasin tämän, sillä inhosin kaikkia miesten kirjoittamia kirjoja. Naisten kirjoittamia romanssejakin jaksoi lukea, miesten ei
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnen itseni. 43, en ole koskaan seurustellut enkä käynyt treffeilläkään kuin muutamat ekat treffit ehkä 5 vuoden välein (ja tokia ei koskaan tule miehen tahdosta). Olen periaatteessa hetero mutta aseksuaalisuuden kirjolla eikä kukaan odota sen asian kanssa niin kauaa että minä voisin tuntea oloni mukavaksi. Siispä elelen yksin, en edes yritä tavata ketään, mulla on kirjat ja lemmikit ja harrastukset ja naispuolisia ystäviä. Se riittää.
Lisään että mun unelmien suhde olisi Jane Austenin ajan tyyppinen englantilainen upseeri jonka kanssa kihlaudun juuri ennen kuin hänet lähetetään jonnekin kauas ja suhteemme on täysin kirjeenvaihdon varassa 😅. Eli selittänee miksi en löydä oikeassa elämässä parisuhdetta, tässä on se mun villi fantasia - käsin kirjoitettuja kirjeitä jotka ovat viipyneet kolme kuukautta matkalla!
Moni suhde taitaa olla parhaimmillaan, kun pariskunta ei näe toisiaan. Ei pääse tapahtumaan sitä seks.hyväksikäyttöä. Juuri katselin tiktokista erään aatelisen videota, missä kertoi rakastamastaan poikaystävästä, täys etäsuhde. Itse en kyllä jaksaisi tällaistakaan, se että mies olisi joku sotatappohullu (officer) veisi kaiken kiinnostuksen. Tai että tekisi "kovasti töitä" kuin joku orja. Parempi vaan kun ihan itsekseen pelaavat sotansa läpi ja katsotaan sitten kohdataanko missään rauhanomaisissa maastoissa. Tuskin kohdataan :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse lopetin kokonaan parisuhteet miesten kanssa, kun tajusin, että ne ottavat paljon enemmän kuin antavat. Elämän on tasaisempaa ja onnellisempaa ilman miestä.
Hassua, minulla on miehenä ihan sama kokemus naisista. Syytä etsin ennemmin itsestäni, enkä koko sukupuolesta. Olisiko sinun kokemuksiisi myös syy itseessäsi?
Ei ole kyse siitä, että toisessa olisi jotain "vikaa" sillä miestä ja naista ei ole tarkoitettukaan elämään kuin sillit purkissa asunnossa tai nukkumaan edes samassa sängyssä. Katso joskus joku luontodokkari niin huomaat, että naaraat yleensä viihtyvät omissa laumoissaan max. alfan läsnäollessa ja joillakin lajeilla koiraita ei näy mailla halmeilla vaan ovat omalla tonteillaan muuten kuin paritteluajan. Pallit ja munasarjat toimivat eri tavalla ja vaikuttavat kaikkeen persoonasta mielihaluihin. Estrogeeni tekee rauhallisemmaksi ja tylsyyttä paremmin sietäväksi (=naiset viihtyvät kotona, arvostavat rauhaa, jne.) ja testosteroni levottomaksi sekä aggressiiviseksi. En minä ainakaan halua kotiini pallillista. Pari asunnon huoltomiestä on käynyt vuoden sisään ja se on juuri sopiva tahti ja mittasuhde: mies sisään, hoida homma, mies ulos, pysy poissa
Tunnen, itseni. Olen elänyt jo kokonaisen vuosikymmenen sinkkuna. Tulin yllättäen petetyksi ja jätetyksi, jolloin päätin, että yksinkin voi viettää ihan hyvää elämää. Lisäksi "unelmieni prinssi" ei varmasti tule minua kotisohvalta tai naisvaltaiselta työpaikaltani hakemaan. Elämä on ollut hyvää näinkin. Ehkä se voisi olla vieläkin parempaa sopivan kumppanin kanssa, mutta en jaksa häntä alkaa etsimään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Otan vain miehen, joka yltää tasolleni koulutuksen, ulkonäön, terveyden, rahan, huumorin ja tunne älykkyyden osalta. Kemiaa pitää myös olla ja seksin pitää olla hyvää. Sitä yksisarvista odotellessa.
Vanhenet itse kaiken aikaa, ja tuskin pystyt päivittämään miesihannettasi samassa tahdissa. Eli todennäköisesti etsit ulkonäöllisesti sitä miestä vieläkin, jonka halusit 20-vuotiaana.
Kuvaileeko tuo henkilö tuossa mielestäsi 20-vuotiaan ihannepoikkista? 😄 Miksi ylipäänsä ajattelet, ettei ihmisen maku kehittyisi luonnollisesti oman ikääntymisensä myötä?
Vierailija kirjoitti:
Itse lopetin kokonaan parisuhteet miesten kanssa, kun tajusin, että ne ottavat paljon enemmän kuin antavat. Elämän on tasaisempaa ja onnellisempaa ilman miestä.
Sama. Olen ollut jo vuosia sinkku, en enää suhteita ajattelekaan. Tulee korkeintaan inhon väristykset jos mieleen nousee miesten kanssa tekemisissä oleminen. Onneksi voi valita mitä elämältään haluaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikka tässä ketjussa pitäisi ilmeisesti kaikkien laulaa samaa laulua, miten onnellinen ja tyytyväinen on ilman parisuhdetta, niin minä en ainakaan ole. Olen usein todella vihainen ja katkera pariskunnille. Minulla on elämässäni kaikki kunnossa, käyn töissä, rahatilanne on hyvä, on omaisuutta ja jopa ulkonäköä, olen empaattinen ja melko kiltti, mutta silti saan olla sinkkuna vuodesta toiseen. Miehille olen kuin ilmaa, kaikenmaalaisille ja kaikenkokoisille. Kaikilla ilkeillä ja rumilla pirttihirmuilla on kyllä mies. Myös kaikilla tutuillani ja työkavereillani on mies, kaikilla ihan fiksut ja normaalit työssäkäyvät. Tiedättekö muuten miltä tuntuu kun on ainut sinkku työpaikallaan? Tai suvussa? Ei tunnu hyvältä, sanon sen. Niin että kaikki eivät ole onnellisia yksin.
Miesten kanssa on helppo tehdä töitä, kun ohjeistaa selkeästi ja ohjaa ja oikaisee lempeästi.
Parisuhteessa taas toivoisi, että voisi olla toisen aikuisen kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En etsi miestä.
Kaksi avoliittoa ja kihlausta riitti opettamaan, ettei miesten kanssa oleminen ole mistään kotoisin. Se ottaa enemmän mitä antaa, eikä sovi naiselle, joka haluaa oikeasti tasa-arvoisen suhteen, kunnioitusta ja rakkautta, rauhallista elämää.
Ja ne jotka ovat sosiaalisesta paineesta rakastuneet rakkausunelmaansa, voivat lopettaa höpinät niistä hyvistä miehistä, niistä oikeista. Sitä likaista heinäsuopaa ei sen maagisen kultaneulan takia kukaan järkinainen jaksa raivata, siinä menee elämä hukkaan. Kannattaa vaan käyttää energia itseensä, kehittää itseään, uraansa, opiskella, matkustella ja harrastaa. Tehdä kaikkea, mistä on aina unelmoinut kun vielä voi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä. Huonoja kokemuksia suhdevirityksistä, jotka veivät uskon siitä, että joku hyvä mies voisi sieltä joukosta löytyä. Paljon emotionaalista ja fyysistä hyväksikäyttöä nykyajan deittimarkkinoilla. Jos voisi rakastua kuten jossain Jane Austenin romaaneissa, niin ehkä sitten voisi kiinnostaa elämänkumppani. Reaalimaailmassa meno on aika rumaa, joten kiitos ei.
Naisten käsikirjoittamat romanssit ovat laadultaan ihan erilaisia kuin miesten. Joskus nuorena huomasin tämän, sillä inhosin kaikkia miesten kirjoittamia kirjoja. Naisten kirjoittamia romanssejakin jaksoi lukea, miesten ei
Millä tavalla miesten ja naisten kirjoittamat romanttiset kirjat erovat toisistaan? Anna esimerkki. En ole lukenut kummankaan kirjoittamia romanttisia kirjoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vaikka tässä ketjussa pitäisi ilmeisesti kaikkien laulaa samaa laulua, miten onnellinen ja tyytyväinen on ilman parisuhdetta, niin minä en ainakaan ole. Olen usein todella vihainen ja katkera pariskunnille. Minulla on elämässäni kaikki kunnossa, käyn töissä, rahatilanne on hyvä, on omaisuutta ja jopa ulkonäköä, olen empaattinen ja melko kiltti, mutta silti saan olla sinkkuna vuodesta toiseen. Miehille olen kuin ilmaa, kaikenmaalaisille ja kaikenkokoisille. Kaikilla ilkeillä ja rumilla pirttihirmuilla on kyllä mies. Myös kaikilla tutuillani ja työkavereillani on mies, kaikilla ihan fiksut ja normaalit työssäkäyvät. Tiedättekö muuten miltä tuntuu kun on ainut sinkku työpaikallaan? Tai suvussa? Ei tunnu hyvältä, sanon sen. Niin että kaikki eivät ole onnellisia yksin.
Lähisuhdeväkivaltatilastot puhuvat karua kieltään parisuhteista.
Puolet pareista eroaa jossain vaiheessa.
Kulissien taakse et näe, joten turha kadehtia.
Onnellisuutta ei voi myöskään sysätä toisen vastuulle, onnellisuus täytyy löytyä itsestä, omasta elämästä. Muuten on aina onneton, se toisenkin kanssa.
Mutta toivotaan, että löydät etsimäsi. Ja että se on oikeasti hyvä tyyppi.
Kysymys: miksi sinkkunaiset eivät etsi miehiä ulkomailta? Laajenisi markkinat ja suomalaisiin verrattuna miehet ovat jopa komeita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vaikka tässä ketjussa pitäisi ilmeisesti kaikkien laulaa samaa laulua, miten onnellinen ja tyytyväinen on ilman parisuhdetta, niin minä en ainakaan ole. Olen usein todella vihainen ja katkera pariskunnille. Minulla on elämässäni kaikki kunnossa, käyn töissä, rahatilanne on hyvä, on omaisuutta ja jopa ulkonäköä, olen empaattinen ja melko kiltti, mutta silti saan olla sinkkuna vuodesta toiseen. Miehille olen kuin ilmaa, kaikenmaalaisille ja kaikenkokoisille. Kaikilla ilkeillä ja rumilla pirttihirmuilla on kyllä mies. Myös kaikilla tutuillani ja työkavereillani on mies, kaikilla ihan fiksut ja normaalit työssäkäyvät. Tiedättekö muuten miltä tuntuu kun on ainut sinkku työpaikallaan? Tai suvussa? Ei tunnu hyvältä, sanon sen. Niin että kaikki eivät ole onnellisia yksin.
Ensimmäinen ajatukseni: Ehkä sinä näytät ja vaikutat (tyypilliseltä) parisuhteessa elävältä naiselta? Kun sulla on tavallaan ulkoisesti kaikki kunnossa, niin kellekään sinkkumiehelle ei tule mieleen, että myös sinä olet sinkku ja siksi ei kukaan lähesty? Ajattelevat, että tuollainen nainen ei voi olla sinkku, ei kannata edes yrittää? Vähän siis tilaisuuden tullen flirttiä peliin ja teet sinkkuutesi näkyväksi. 🙂
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Otan vain miehen, joka yltää tasolleni koulutuksen, ulkonäön, terveyden, rahan, huumorin ja tunne älykkyyden osalta. Kemiaa pitää myös olla ja seksin pitää olla hyvää. Sitä yksisarvista odotellessa.
Vanhenet itse kaiken aikaa, ja tuskin pystyt päivittämään miesihannettasi samassa tahdissa. Eli todennäköisesti etsit ulkonäöllisesti sitä miestä vieläkin, jonka halusit 20-vuotiaana.
Kuvaileeko tuo henkilö tuossa mielestäsi 20-vuotiaan ihannepoikkista? 😄 Miksi ylipäänsä ajattelet, ettei ihmisen maku kehittyisi luonnollisesti oman ikääntymisensä myötä?
Se on ikisinkkujen perusongelma. Käsitys omasta viehätysvoimasta ja ideaalikumppanista on epärealistinen. Sama juttu se on miesikisinkuilla. 5-kymppiset miehet ihastuvat vain 2-kymppisiin kassaneiteihin.
Tunnen, itseni.
Tuossa kysymyksen asettelussa on jo hyvin miesmäinen sävy "etteivät vaan löydä miestä".
Me naiset emme käytä miehen etsimiseen niin paljon energiaa kuin miehet naisten etsimiseen. Toki nuorena kun piti se eka kunnon suhde saada niin silloin sitä vähän jahtasikin miehiä. Toki myös jos lapsia haluaa.
Mutta meille naisille deittailu on aika ärsyttävää. Tulee aina vastaan ihan ihme juntteja, määräilijöitä ja muuten vaan epäsopivia, joten olen luopunut siitä. Huomatkaa, etten tässä arvostele kenenkään ulkonäköä tai varallisuutta.
Joten, en käytä elämästäni hetkeäkään miesten jahtaamiseen tai etsimiseen. Osaavat he itsekin tulla puhumaan jos kiinnostaa. Tosin mua kiinnostaa aika harvoin.
Lisäksi, mun asunto on aina siisti eikä koskaan kuulu pihaustakaan minkään urheiluselostajan karjuntaa ;)
Vierailija kirjoitti:
Olen tällainen. On kokemusta, mutta en halua enää paritella miehen kanssa. Se ällöttää ja nykymiesten seksiaddiktio tuntuu todella sairaalta, kun on ollut itse jokusen vuoden selissä. Voisin avioitua miehen kanssa ilman parittelua, mutta miestä todennäköisesti kiinnostaa naissuhteessa lähinnä oma munansa joten en pidä tätä kovin todennäköisenä. Miehen tulisi olla todella korkealle virittäytynyt. En myöskään ole kiinnostunut mistään pettämisdraamoista tai maskuliinisesta tunne-elämästä sotineen ja kilpailuineen. En vaan operoi enää nisäkästasolla ja se siitä.
Niin joo enkä myöskään kuuntele naisten parisuhdedraamoja. Tämä on ollut välttämätön sen mahdollistaja, että olen pystynyt itse vieroittautumaan tuosta sairaasta kulttuurista, ihan niin kuin huumeporukoistakin pitää irtaantua kokonaan.
Olipa fiksusti ilmaistu, en olisi osannut yhtä hyvin kuvata, mitä heteroseksuaalisesta pariutumiskulttuurista tunnen. Sana sanalta olen kanssasi täysin samoilla linjoilla. Kiitos hengenheimolaisuudesta.
Ja vielä lisäyksenä, joskus kirjoitukset merkitsevät lukijalle enemmän, mitä ehkä kirjoittaja itse osasi ajatella. Tämä kirjoituksesi merkitsi minulle todella paljon. Toivon elämääsi kaikkea hyvää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikka tässä ketjussa pitäisi ilmeisesti kaikkien laulaa samaa laulua, miten onnellinen ja tyytyväinen on ilman parisuhdetta, niin minä en ainakaan ole. Olen usein todella vihainen ja katkera pariskunnille. Minulla on elämässäni kaikki kunnossa, käyn töissä, rahatilanne on hyvä, on omaisuutta ja jopa ulkonäköä, olen empaattinen ja melko kiltti, mutta silti saan olla sinkkuna vuodesta toiseen. Miehille olen kuin ilmaa, kaikenmaalaisille ja kaikenkokoisille. Kaikilla ilkeillä ja rumilla pirttihirmuilla on kyllä mies. Myös kaikilla tutuillani ja työkavereillani on mies, kaikilla ihan fiksut ja normaalit työssäkäyvät. Tiedättekö muuten miltä tuntuu kun on ainut sinkku työpaikallaan? Tai suvussa? Ei tunnu hyvältä, sanon sen. Niin että kaikki eivät ole onnellisia yksin.
Lähisuhdeväkivaltatilastot puhuvat karua kieltään parisuhteista.
Puolet pareista eroaa j
Alapeukut eivät korjaa lähisuhdeväkivaltatilastoja eivätkä laske eroprosenttia. Mutta alapeukuttakaa pois vaan.
Nykynaisen "rakkauden" ei tule kestää ja kärsiä aivan kaikkea, kuten joskus ennen muinoin kun naisella ei ollut omaa pankkitiliä eikä ero ollut aina mahdollista eikä seks uaalinen väk. Ivalta avioliitossa ollut edes rikos. Alapeukut eivät myöskään muuta näitä historiallisia faktoja. Mutta siitä vain alapeukuttamaan.
Minä. Olen viisikymppinen, korkeasti koulutettu ja kaikin tavoin täysin itsenäinen ihminen. Nuorempana olin kahdessa avoliitossa, mutta kun jälkimmäinen päättyi ollessani 37-vuotias, menetin kaiken mielenkiintoni romanttisiin suhteisiin ja seksiin. En vaan halua elämääni sitä säätöä ja epävarmuutta. Lapsia en ole halunnut tehdä, minulla on perinnöllinen sairaus jota en halua siirtää eteenpäin (enkä muutenkaan ole kaivannut äitiyden kokemusta).
Koen eläväni riittävän hyvää elämää, joskus on yksinäisiä hetkiä, mutta kestän yksinäisyyttä paremmin kuin parisuhteen mukanaan tuomia hankaluuksia. Työni on mielenkiintoista mutta psykososiaalisesti hyvin kuormittavaa, kun tulen työpäivän jälkeen rauhalliseen ja hiljaiseen kotiin, olen tyytyväinen kun saan vain olla omissa oloissani. Ihan yksin en asu, minulla on kissa ja koira. Koiran kanssa vaeltelen lähimetsissä ja nautin seesteisestä elämästäni. Minulla on muutama läheinen ystävä, iso liuta mukavia työkavereita sekä hyvät välit lapsuudenperheeseeni (ikääntynyt äitini ja kaksi veljeäni).
En koskaan vertaile itseäni muihin ihmisiin, totesin sen täysin turhaksi jo ollessani nuori: Aina löytyy joku jolla menee paremmin tai vaihtoehtoisesti huonommin kuin minulla. Uskon periaatteen mahdollistaneen minulle tietynlaisen perustavanlaatuisen mielenrauhan.
Minä ajattelen niin että on vain kaksi sukupuolta mutta monia identiteettejä enkä pidä mt ongelmana jos ei ole enemmistöä