Lue keskustelun säännöt.
Kun ystävät hylkäävät kriisissä
10.10.2025 |
Syöpädiagnoosi tuli ja samantien ystävät hylkäsivät. Olen kysellyt perään ja kertoivat minun olleen liian raskasta seuraa. Olen tietenkin halunnut puhua hoidoista, kuolemanpelosta ja muista aiheista, halunnut käsitellä näitä ystävien kanssa sen sijaan että olisin jäänyt yksin ajatusteni kanssa.
Tuntuu todella pahalta. Olen käymässä läpi kriisiä ja ne ystävät, joihin luotin, eivät halua olla tekemisissä enää. Ymmärrän että olen ollut raskasta seuraa ja heillä on varmasti omia ongelmia, lapset, työt, parisuhteet jne. Mutta olisin odottanut jotain tukea, sillä olisin itse valmis auttamaan raskaissa tilanteissa ja olen auttanutkin, mm. avioeron aikana hoitanut lapsia ja tarjonnut yösijaa.
Onneksi vähemmän tutut ihmiset ovat tarjonneet apua. Etäisempi työkaveri tarjosi keskusteluapua ja naapuri kaupassakäynti ja siivousapua. Terapiaan sain myös varattua ajan. En vain jaksaisi, käyn läpi raskasta elämänvaihetta ja samalla joudun kokemaan hylkäämisen tunnetta. Yritän mielessäni kuitenkin ajatella, että ystävillä on omat ongelmansa ja heille on liian raskasta tukea minua. Tämän viestinkin perusteella kuulostan raskaalta.
Kokemuksia?
Kommentit (82)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin kuulostat! Sairastuin itse vakavasti yli vuosi sitten ja minulla on ihana ystävä, joka ulkoilutti minua usein. Mutta emme puhuneet sairaudestani, itseasiassa en jaksanut juurikaan puhua mitään näillä kävelylenkeillä, koska olin niin poikki. Mutta kuuntelin mielelläni hänen juttujaan ja nautin ihanasta syyskesän säästä. En edes halunnut puhua sairaudestani, halusin hetken olla normaali. Sain mielestäni ihan tarpeeksi puhua lääkäreiden ja hoitajien kanssa, ystävien kanssa halusin puhua muusta.
En mäkään ole halunnut puhua sairaudestani, en edes kertonut kuin muutamille ihmisille asiasta. Jos joku kysyy niin tietysti kerron. Me ollaan erilaisia, mä tykkään olla rauhassa yksin ja "nuolla haavojani".
Sen kyllä sanon aplle, että kuolemanpelko on tosi raskas asia jaettavaksi muille kuin terapeutille/sielunhoidossa tms. Sä oot ehkä oikeasti taakoittanut liikaa
Minulle puhuminen on se keino jolla käsittelen asioita. Liikaa olen kyllä kuormittanut ystäviä mutta ilmeisesti täällä mielipide näyttää olevan että pitäisi yksin itkeä ja murehtia. Tietysti muistakin asioista puhun, ensimmäisellä kerralla kun kerroin diagnoosista purin paljon asioita ja olen tietysti kertonut miten hoidot etenee jne. kun ollaan tavattu. Eihän minulla ole mitään muuta elämässä tällä hetkellä, en halua valehdella että kuuluu hyvää ! Suhteissa ja kaikilla ihmisillä on huonoja ja hyviä kausia, tämä nyt on minun huono kauteni.
Voisin pyytää anteeksi ystäviltä mutta jos välit ovat jo menneet ? Hankin terapeutin ja olen menossa terapiaan.
Niin, tämän preusteella tiedät, kuka on ystävä ja kuka "ystävä". On tavallista.
Tsemppiä, ap, pärjäät kyllä.
Vierailija kirjoitti:
Ap sun tapauksessa sinä tarvitse ihan oikean terapeutin jolle puhua asiasta. Ystävältä ei voi olettaa tälläistä palvelua. Ensin puhut asiasi läpi terapeutin kanssa ja sitten asiasta voi puhua kevyesti ystävien kanssa niin ettei heidän tule kannatella sinua ja kokea itseään terapeutiksi. Syöpä on vaikea aihe, täysin eri kuin avioero jne. Siinä on kyse kaikesta mitä liittyy kuolemaan. Eivät sinun ystäväsi välttämättä halua keskustella kuolemaan liittyvistä asioista, ihmiset eivät yleensä halua kuin vasta kun ovat pakon saattelemina näin tekemään. Tästä syystä tarvitse terapeutin, ammattiauttajan jonka kanssa asiasta keskustella. Oletan että käytit ystäviäsi terapeuttina ja siksi he katosivat. Ei tavallisella pulliaisella ole kapasiteettia olla terapeutin roolissa. T. Syöpäsairaalle läheiselle omaishoitajaa toiminut.
Kaikkea ei voi ulkoistaa terapialla. Kyllä henkisesti aikuiseksi kasvanut ihminen tukee (ajansa esim. ajankäytölle vetäen) ystävää sairauden tai surun kohdatessa.
Kaikkea ei voi eikä saa medikalisoida. Surun ja kriisin kohdatessa ystävät ja jopa hyvän päivän tuttavat ovat merkityksellisiä. Juurikin normaalilla empatialla ehkäistään isompien mielenterveysongelmien kehittymistä. Valitettavasti me suomalaiset kasvamme aika itsekkäiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä te saatanan syäpäakat kaikki löydätte tänne av:lle???
Tiedätkö tilastot miten suunnaton määrä meitä on. Sinulle toivon että karma kouluttaisi.
Joka vuosi 5000 uutta tapausta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap sun tapauksessa sinä tarvitse ihan oikean terapeutin jolle puhua asiasta. Ystävältä ei voi olettaa tälläistä palvelua. Ensin puhut asiasi läpi terapeutin kanssa ja sitten asiasta voi puhua kevyesti ystävien kanssa niin ettei heidän tule kannatella sinua ja kokea itseään terapeutiksi. Syöpä on vaikea aihe, täysin eri kuin avioero jne. Siinä on kyse kaikesta mitä liittyy kuolemaan. Eivät sinun ystäväsi välttämättä halua keskustella kuolemaan liittyvistä asioista, ihmiset eivät yleensä halua kuin vasta kun ovat pakon saattelemina näin tekemään. Tästä syystä tarvitse terapeutin, ammattiauttajan jonka kanssa asiasta keskustella. Oletan että käytit ystäviäsi terapeuttina ja siksi he katosivat. Ei tavallisella pulliaisella ole kapasiteettia olla terapeutin roolissa. T. Syöpäsairaalle läheiselle omaishoitajaa toiminut.
Mitähän maailmassa tehtiin ennen kuin oli terapeutteja? Ihan naurettavaa että ihmiset pitävät ystävinään, YSTÄVINÄÄN, kirjaimellisesti hyvän päivän tuttuja. Varmaan tällaisiin *ystäviin* törmännyt suhtautuu hyvin paljon varauksellisemmin näihin ihmisiin jos paranee sairaudestaan, jos enää on lainkaan tekemisissä. Mitä tapahtui empatialle ja myötäelämiselle, eikö sellaiselle ole sijaa enää lainkaan? Ihminen passitetaan maksulliseen palveluun toimittamaan negatiivista elämäntilannettaan. Tää terapia-ajattelu on mennyt jo ihan liian pitkälle.
Mulla ei ole ystäviä ja tällaset jutut aina korostavat, että ei se niin haittaa.
Tuttavani, jolla on erittäin laaja sosiaalinen verkosto, johon kuuluu useita lapsuuden ystäviäkin, sairastui maaniseen psykoosiin. Osastopaikkaa piti odottaa viikonlopun yli, vaikka tyyppi oli megalomaniassaan hengenvaarassa (siis tyyliin kuvitteli pystyvänsä lentämään tornitalon katolta). Häntä vahtimaan kotiin tarvittiin siis joku. Yksikään ystävä tai kaveri ei siihen suostunut. Niinpä itse suunnilleen hyvänpäivän tuttuna vietin elämäni pisimmän viikonlopun psykoottisesti maanisen ihmisen kanssa. Tyypin vanhemmat, eri puolella Suomea, tarjosivat tuosta jopa rahaa, josta tietenkin kieltäydyin. Tämä kokemus oli itselleni niin silmiä avaava ystävien ja kavereitten merkityksestä elämässä.
Mihin niitä sosiaalisia verkostoja tarvitsee, jos niissä jokainen roikkuu mukana vain hyötymistarkoituksessa, en ymmärrä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap sun tapauksessa sinä tarvitse ihan oikean terapeutin jolle puhua asiasta. Ystävältä ei voi olettaa tälläistä palvelua. Ensin puhut asiasi läpi terapeutin kanssa ja sitten asiasta voi puhua kevyesti ystävien kanssa niin ettei heidän tule kannatella sinua ja kokea itseään terapeutiksi. Syöpä on vaikea aihe, täysin eri kuin avioero jne. Siinä on kyse kaikesta mitä liittyy kuolemaan. Eivät sinun ystäväsi välttämättä halua keskustella kuolemaan liittyvistä asioista, ihmiset eivät yleensä halua kuin vasta kun ovat pakon saattelemina näin tekemään. Tästä syystä tarvitse terapeutin, ammattiauttajan jonka kanssa asiasta keskustella. Oletan että käytit ystäviäsi terapeuttina ja siksi he katosivat. Ei tavallisella pulliaisella ole kapasiteettia olla terapeutin roolissa. T. Syöpäsairaalle läheiselle omaishoitajaa toiminut.
Mitähän maailmassa tehtiin ennen kuin oli terapeutte
Mulle tulee sellainen käsitys, että moni aikuinen jää nykyään henkisesti lapsen tasolle. Ei vain saa olla mitään epämukavaa missään. Haukutaan jotain zoomereita kun he eivät osaa small talkia, mutta ei ole näissä vanhemmissakaan ihmisissä kehumista. Syövän tilalle voi vaihtaa raskaaksi tulon niin ketju täyttyy viesteistä siitä miten ketään ei kiinnosta toisten pärzehedelmät. Siis mikä näiden "ystävien" funktio sitten on?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Usein syöpäsairaat kertovat juuri siitä että pitää muita kannatella, harva tukee sairastunutta vaan toisinpäin. Ja kyllä tuollaiset ei ole mitään ystäviä ollutkaan
Ei voi ikinä tietää miten hyvinäkin pidetyt ystävät tai sukulaiset reagoivat. Äitini oli sosiaalinen, pidetty ihminen mutta kun hän sairastui muistisairauteen, 95 % ihmisistä katosi hänen ympäriltään. Edes sisaruksistaan ei pitänyt kuin yksi säännöllisesti yhteyttä. Meitä lapsia on kolme, minä hoidin äitiä ja muut soittelivat ehkä kolmen kuukauden välein. Hautajaisissa sitten voivottelivat kuinka nopeasti loppu tuli ja että olisi pitänyt olla enemmän yhteydessä äitiin. En minä konkreettista lisäapua olisi kaivannut mutta ihmetytti miten ei edes tekstiviestiä voitu lähettää tai jättää kunnollisia hyvästejä ennen kuolemaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei voi ikinä tietää miten hyvinäkin pidetyt ystävät tai sukulaiset reagoivat. Äitini oli sosiaalinen, pidetty ihminen mutta kun hän sairastui muistisairauteen, 95 % ihmisistä katosi hänen ympäriltään. Edes sisaruksistaan ei pitänyt kuin yksi säännöllisesti yhteyttä. Meitä lapsia on kolme, minä hoidin äitiä ja muut soittelivat ehkä kolmen kuukauden välein. Hautajaisissa sitten voivottelivat kuinka nopeasti loppu tuli ja että olisi pitänyt olla enemmän yhteydessä äitiin. En minä konkreettista lisäapua olisi kaivannut mutta ihmetytti miten ei edes tekstiviestiä voitu lähettää tai jättää kunnollisia hyvästejä ennen kuolemaa.
💙
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Raskaalta tosiaan kuulostat.
Hänellä on oikeuskin kuulostaa raskaalta. Vai miten kevyesti sinä käyttäydyt kun saat syöpädiagnoosin?
Mun perheessäni on eletty eri syöpien kanssa yhtäjaksoisesti nyt jo yli 20 vuotta, tällä hetkellä on viides diagnoosi menossa ja sen kanssa on eletty 14 vuotta, potilas on parhaillaan hoidoissa. Uskoisin omien ystävieni ja sukulaisteni kyllä sanoneen, jos olisin kaikkien näiden vuosien aikana käynyt raskaaksi näiden asioiden vatvomisella ja vellomisella mutta se on oikeasti mahdotonta koska tiedän etten ole heitä kuormittanut näillä asioilla tarpeettomasti, välillä vain sen verran kuin on ollut esim. henkeä uhkaavissa tilanteissa välttämätöntä, ts. kertonut vain sen millä on ollut siinä hetkessä olennaista merkitystä. Jos ja kun joku jotain kysyy ja haluaa tietää, toki kerron kuulumiset mutta nekin tiivistetysti, koska kuulijalla ei kovin usein ole samanlainen tietämys syöpäsairauksista ja kaikista niihin liittyvistä asioista kuin itselläni, kaikkien näiden vuosien kokemuksella.
Itselläni ei toistaiseksi ole osunut diagnoosia, jos joskus osuu niin ok, sillä sitten mennään. Suunta eteenpäin kohti hoitopolkua ja katsotaan mihin se johtaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap sun tapauksessa sinä tarvitse ihan oikean terapeutin jolle puhua asiasta. Ystävältä ei voi olettaa tälläistä palvelua. Ensin puhut asiasi läpi terapeutin kanssa ja sitten asiasta voi puhua kevyesti ystävien kanssa niin ettei heidän tule kannatella sinua ja kokea itseään terapeutiksi. Syöpä on vaikea aihe, täysin eri kuin avioero jne. Siinä on kyse kaikesta mitä liittyy kuolemaan. Eivät sinun ystäväsi välttämättä halua keskustella kuolemaan liittyvistä asioista, ihmiset eivät yleensä halua kuin vasta kun ovat pakon saattelemina näin tekemään. Tästä syystä tarvitse terapeutin, ammattiauttajan jonka kanssa asiasta keskustella. Oletan että käytit ystäviäsi terapeuttina ja siksi he katosivat. Ei tavallisella pulliaisella ole kapasiteettia olla terapeutin roolissa. T. Syöpäsairaalle läheiselle omaishoitajaa toiminut.
Mi
Mulle tulee sellainen käsitys, että moni aikuinen jää nykyään henkisesti lapsen tasolle. Ei vain saa olla mitään epämukavaa missään. Haukutaan jotain zoomereita kun he eivät osaa small talkia, mutta ei ole näissä vanhemmissakaan ihmisissä kehumista. Syövän tilalle voi vaihtaa raskaaksi tulon niin ketju täyttyy viesteistä siitä miten ketään ei kiinnosta toisten pärzehedelmät. Siis mikä näiden "ystävien" funktio sitten on?
Haaskata toisen aikaa. Samanlaisia ihmisenkuvia kuin parisuhdehuijarit. Kaiken tuon ajan jonka olet haaskannut tällaisten mukaystävien kanssa, olisit voinut etsiä oikeita ihmisiä. Näille pitäisi olla joku sakkomaksu, petoksesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitään negatiivista ei nykyään kestetä. Kaiken on oltava positiivista hypetystä.
Ei negatiivisia valittajia jaksa. Ap on siitä onnellisessa asemassa, että ainakin sai suoraan palautetta eli ystävät arvostavat häntä.
Älä sinäkään sitten valita, jos kohdalle osuu.
Sitä varten on terapia.
En itseasiassa edes ylläty tästä. Vanhoista ystävistä tulee jossain kohtaa helposti itsestäänselvyyksiä, jolloin ei haluta tulla vastaan missään asiassa. Näkisin että tämä on sinulle uuden alku ja mahdollisuus hankkia uusia (ehkä jopa parempia) ystäviä. Valitettavasti se tuntuu menevän usein niin, että ystävät ovat ystäviä vain silloin kuin se on heille itselle mukavinta.
Kokemukseni mukaan hyvin harva kykenee ja on halukas/valmis olemaan läsnä vaikeampien asioiden kanssa. Sairauteen liittyvät asiat on ollut paras jakaa vain ammattilaisten ja mahdollisesti vertaistuen kanssa.
Onneksi ei ole osunut omalle kohdalle, mutta olen kyllä todistanut vastaavaa.
Läheisen kuoleman tai sairastumisen johdosta olen nähnyt, kuinka "ystävät" hylkäävät. Tämä on valitettavan yleistä. Kannattaa tosiaan valita ne ystävät huolella.