Lue keskustelun säännöt.
Vanhalle äidilleni soittaminen on kerta kerralta sietämättömämpää! En jaksa!
08.10.2025 |
Asun vanhasta äidistä toisella puolella Suomea. Äiti on hyväkuntoinen, perusterve vanhus omassa asunnossaan.
Soitan hänelle ehkä noin kerran-kaksi kuukaudessa. Hän ei koskaan soita minulle, paitsi syntymäpäivänäni. Ei edes jouluaattona soittanut.
Puhelut ovat piinallista kiertelyä, manipulointia ja hänen itsensä vähättelyä ja huokailua, mistä ei tule kuin paskamainen olo. Hän esittää urheaa sillä tavalla kierteisesti, että tulee selväksi ettei hänellä olekaan asiat ollenkaan niin hyvin kuin hän puheissaan väittää. Tiedättekö sellainen tapa että "eiiiiihän mulle nyt mitään kuulu, ja eiiiiihän täällä nyt mitäääään tapahdu ja enhän minä mitään tarvitse tai halua". Ja samalla tulee selväksi miten tyytymätön on kaikkeen, en edes tiedä mihin kaikkeen.
Tiedän että hänellä on ystäviä ja vanhoja työkavereita joiden kanssa ovat tekemisissä paljonkin. Hänellä käy vieraita jatkuvasti ja hän on itse tämän tästä menossa jonnekin.
Kuitenkin puhuessani hänen kanssaan hän vähättelee itseään koko ajan ja joka asiassa. Mikään ei ole mitään ja hän ei ole mitään.
Tunnen että hän haluaa minut saamaan tuntemaan jotain syyllisyyttä, mutta en oikein pääse selville että mistä. Elän ihan tavallista viiskymppisen naisen elämää, enkä yritä esittää mitään.
Äiti on aina ollut piiloviestinnän, kiertoilmaisujen ja kaksoisviestinnän Suomen Mestari.
Ja tässä hän ei ole muuttunut tai yrittänyt opetella parempaa tapaa kommunikoida meidän lastensa kanssa.
Koko puhelu menee siihen, että minä yritän jotenkin "väistellä" sieltä tulevia piikkejä. Ja hän taas yrittää olla näyttämättä sitä, mitä todellisesti haluaisi sanoa ja mitä ajattelee.
Aivan sietämättömän voimillekäypää. Olen joka puhelun jälkeen valmis kävelemään baarikaapille ottamaan jonkun tukevan paukun.
50 vuotta vanhoja pelisääntöjä on mahdoton muuttaa. En varmasti osaa edes selittää, millaista se on.
Kommentit (438)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voitteko mennä itse takaamaan, että olette ikäihmisinä kaikin puolin fiksuja ja ette ainakaan samanlaisia kuin omat vanhempanne? Sitä sopii miettiä ja suhtautua vanhempiin hyväksyvämmin. Ihmisen persoona voi muuttua iän myötä monien tekijöiden vuoksi. Onneksi monet varsinkin hoitoalan ammattilaiset osaavat " luovia" ns hankalienkin ikäihmisten kanssa heitä kohdatessa. Sitä taitoa voi jokainen opetella ja miettiä miten haluan itseäni kohdattavan kun olen vanha ja en ole enää niin mukava ihminen. Olen sitten itsekin ikävä ihminen.
Todellakin voin mennä takuuseen! En ole ollut aitä tähänkään asti joten ei minusta sellaista tulekaan. Vanhempani taas ovat olleet koko olemassaoloni ajan samalla tavalla tympeitä, joten vanhuus menee toki samalla kaavalla.
Et voi mennä takuuseen. Kun kenelle tahansa voi tulla e
Asia, jota terveet tulevat harvoin ajatelleeksi....takuuseen ei voi mennä edes siitä, että ylipäätään elää vanhaksi, tai edes huomenna.
Vierailija kirjoitti:
Mun 78v faija soittaa mulle JOKA IKINEN päivä. Kertoakseen olevansa vielä hengissä. Ja tätä on jatkunut jo 8 vuotta hänen aivoinfarktiensa jälkeen
Olet ihana ihminen, kun olet jaksanut kuunnella noin kauan! Itse olen hiukan nuorempi ja minulla on aina hauskaa lasteni kanssa, kun yrittävät hoivata mua, vaikka ehkei niin tarttisikaan:)
Ihan noin yleisesti voin sanoa, että se sodanjälkeinen sukupolvi joutui elämään aikuisten kanssa, jotka olivat erittäin traumatisoituneita kaikinpuolin!! Perhe-elämä ei niin harmonista ollut, kun viina, mielen järkkyminen, pelko ja kauhu oli parhaat kaverit, niin kotona kuin rintamallakin.
Miettikääs sitä edes ne pari minuuttia!
Vierailija kirjoitti:
Ihan noin yleisesti voin sanoa, että se sodanjälkeinen sukupolvi joutui elämään aikuisten kanssa, jotka olivat erittäin traumatisoituneita kaikinpuolin!! Perhe-elämä ei niin harmonista ollut, kun viina, mielen järkkyminen, pelko ja kauhu oli parhaat kaverit, niin kotona kuin rintamallakin.
Miettikääs sitä edes ne pari minuuttia!
Niinpä, tätä paskaa uhriutumista on jauhettu ja tästä kuultu, äidin ulinaa terapoitu lapsuudesta asti. Koko saamarin 60-vuotisen elämäni ajan ja vielä varmaan 20 vuotta pahimmillaan tätä kestää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äiti on soittanut tänä aamuna kaksi kertaa. Moneltako tulette, olemme luvanneet poiketa huomenna kun menemme viikonlopuksi anopin mökille. Toisen kerran, laittaisko karjalanpaistia vai lohikeiton? Emme aio syödä emmekä huolia kahvia, yritin kyllä sanoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puhutko mun äidistä? Jos välimatka olisi lyhyt, niin ajattelisin kirjoittaneeni itse tuon.
Ainoat puheenaiheet on ihmisten kärsimys ja kuolema, kirjat jotka käsittelevät kärsimystä ja kuolemaa, tyhjänpäiväinen jeesustelu ajankohtaisista asioista "On kauhea se Ukrainen tilanne / Gazan lapset / Vilja Eerikan tapaus / tms", ei siis synny mitään oikeaa keskustelua aiheesta, ainoastaan se päivittely miten asia on kamalaa, sellaisista asioista tai näkökulmista mihin ei oikeastaan ole mitään muuta kuin myhäilyä. Esim. Palestiinan tilanteesta ei puhuta taustoista tai poliittisista ajatuksista, se jää sille "voi kun kauheaa ajatella niitä nälkäisiä lapsia"-tasolle. Muista tosielämän ihmisistä puhutaan pahaa, paitsi kuolleista tai sairaista, jotka ovat pyhimyksiä.
Jos hän käy meillä, tutkii paikat ja pudistelee hiljaa päätään.
Mun mies sanoo samaa. Jostain syystä ei vaan itseä jaksa naurattaa.
Jatkan vielä: Aina pitää valittaa rahasta. Esim. söimme joku kerta pizzaa meillä. Hän ei ollut syönyt pizzaa ikuisuuksiin, koska ei ole varaa. Satun tietämään, että eläke on hyvä, päälle 3000e/kk ja vuokra 600e/kk, joten kuvittelisi että silloin tällöin voisi pizzankin syödä jos haluaa.
Samainen äiti mökkeilee, tekee metsätöitä, kävelee, käy jumpissa, kuntosalilla, pilateksessa ja harrastuksissa. Mutta kun kysyn, mitä kuuluu, vastaus on: Täällä minä yksinäisyyttäni kärsin. Sisaruksilleni ja muille sukulaisille näyttää ihan eri puolta, jännä kuulla esim. serkkujen suusta että "Kun se Marjattakin on niin positiivinen ja energinen." Olen alistunut siihen, että äiti on tällainen eikä muuksi muutu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap tässä: äiti hallitsi koko perhettä sillä , miten hyvä mieli taikka paha mieli hänellä milloin mistäkin tuli.
Kaikki mitä isä teki oli tarkoitettu hänen mieltään pahoittamaan, mikä siinä vuosikymmenien mittaan varmasti jalostuikin juuri sellaiseksi. Pikku piikkiä siellä-sun-täällä, toisen ohittamista, ikuista huokailua: ei kait sitä tänäänkään sitten voi tehdä/saa laittaa/voi mennä jonnekin.
Ikinä-koskaan-milloinkaan hänellä ei ole ollut mitään omaa osuutta tai vastuuta siitä, miten hän voi tai elämä menee.Perheen ns rintamalinjat oli selkeesti äiti ja me lapset vastaan isä. Lapsi tietysti yrittää luovia siinä välissä.
Kun isäukko vihdoin kuopattiin sai äiti siirtyä hetkeksi surevan lesken rooliin.
Nyt on jo mennyt senverran aikaa, ettei se oikein kanna. Ystäväpiirissäkin jo useita leskiä muitakin.Eli nyt onkin meidän lasten tehtävä kannatella äitiä, t
Taas kuulostaa ihan meidän äidiltä, sillä erotuksella että isä elää vielä.
t. se, jonka äiti kuulostaa sketsihahmolta
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puhutko mun äidistä? Jos välimatka olisi lyhyt, niin ajattelisin kirjoittaneeni itse tuon.
Ainoat puheenaiheet on ihmisten kärsimys ja kuolema, kirjat jotka käsittelevät kärsimystä ja kuolemaa, tyhjänpäiväinen jeesustelu ajankohtaisista asioista "On kauhea se Ukrainen tilanne / Gazan lapset / Vilja Eerikan tapaus / tms", ei siis synny mitään oikeaa keskustelua aiheesta, ainoastaan se päivittely miten asia on kamalaa, sellaisista asioista tai näkökulmista mihin ei oikeastaan ole mitään muuta kuin myhäilyä. Esim. Palestiinan tilanteesta ei puhuta taustoista tai poliittisista ajatuksista, se jää sille "voi kun kauheaa ajatella niitä nälkäisiä lapsia"-tasolle. Muista tosielämän ihmisistä puhutaan pahaa, paitsi kuolleista tai sairaista, jotka ovat pyhimyksiä.
Jos hän käy meillä, tutkii paikat ja pudistele
Tarkoitat ettei leski saa tuntea oloaan yksinäiseksi jos hänellä kuitenkin on töitä ja tekemistä? Että raivuusaha vastaa puolisoa ja maailman tuuliin haihtunutta perhettä.
Muista sit vanhana jos jäät leskeksi, lapsesi pitää huonosti yhteyttä, onhan sulla eläke, pölynimuri ja vanhusten kerho. Mikä yksinäinen semmonen ihminen on?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jospa ap sanoisit äidillesi jokaisen tällaisen vähättelyn jälkeen: Miksi vähättelet itseäsi?
Eikö äiti pikkuhiljaa kyllästyisi sinun kyselyysi ja muuttaisi puhetyyliään.
Äidit on niin last season. Ei ne katso lapsia, ostavat vaan halpoja värikyniä, ei anna ennakkoperintöä, eivät soita lapsilleen. Jos lapsi soittaa puhuvat vääriä asioita. Puhuvat vaivoistaan tai pitkistä päivistä tai sitten sanovat, mitäs tässä, samaa joka päivä. Aina väärinpäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet päässyt helpolla, jos puhelu kerran kaksi kuussa. Entäpä jos hän soittaisi esin 6 kertaa päivässä kertoen samat asiat joka kerta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta kun kysyn, mitä kuuluu, vastaus on: Täällä minä yksinäisyyttäni kärsin.
Tähän vastaus, lainaus ei toimi:
Minä lopetin kysymästä "mitä kuuluu", kun aina vastaus oli samankaltainen, "yksinäistä on", "täällä minä yksinäisenä istun päivät pitkät".
Ja äiti oli virkeä, paljon ystäviä ja harrastuksia. Minä kävin kaksi kertaa viikossa, muut sisarukset (meitä on neljä) vaihtelevasti, mutta olivat säännöllisesti yhteyksissä kuitenkin.
Jostain kuulin, kuinka oli valittanut ystävälleen, kuinka "Lauraakaan" (siis minua) ei enää paljoa näy.
Ja tosiaan, minä, töissäkäyvä kahden pienen lapsen äiti, kävin säännöllisesti kaksi kertaa viikossa, juotiin kahvit ja juteltiin. Yritin joskus tämän lisäksi poiketa pikaisesti, mutta jos vaan poikkesi esim. tuomassa kaupasta jotain, sai kuulla kuinka "sinäkin olet aina niin kiireinen".
Mistä tämä syyllistäminen, negatiivisuus, kumpuaa? Miksi näin? Koko käyminen muuttui velvollisuudeksi. Huoh.
ÄLKÄÄ ANTAKO VANHUSTEN MANIPULOIDA ITSEÄNNE! He ovat siinä mestareita, ovat harjoitelleet sitä vuosikymmeniä!
Vierailija kirjoitti:
Mutta kun kysyn, mitä kuuluu, vastaus on: Täällä minä yksinäisyyttäni kärsin.
Tähän vastaus, lainaus ei toimi:
Minä lopetin kysymästä "mitä kuuluu", kun aina vastaus oli samankaltainen, "yksinäistä on", "täällä minä yksinäisenä istun päivät pitkät".
Ja äiti oli virkeä, paljon ystäviä ja harrastuksia. Minä kävin kaksi kertaa viikossa, muut sisarukset (meitä on neljä) vaihtelevasti, mutta olivat säännöllisesti yhteyksissä kuitenkin.
Jostain kuulin, kuinka oli valittanut ystävälleen, kuinka "Lauraakaan" (siis minua) ei enää paljoa näy.
Ja tosiaan, minä, töissäkäyvä kahden pienen lapsen äiti, kävin säännöllisesti kaksi kertaa viikossa, juotiin kahvit ja juteltiin. Yritin joskus tämän lisäksi poiketa pikaisesti, mutta jos vaan poikkesi esim. tuomassa kaupasta jotain, sai kuulla kuinka "sinäkin olet aina niin kiireinen". <
En ymmärrä juttujanne. Virkeät äidit ja te sitten käytte heille ja kaupassa jne. Taidatte puhua puppuja.
Olen just 80 lähdössä käymään kauppaan. En edes jaksais jos 4 lasta kävis monta kertaa viikossa kahvilla. Ihmettelisin eikö niillä ole mitään elämää?
Kaupat on täynnä vanhoja naisia, rollaattoreilla tai huonosti kävellen tai pipsakoitakin mummuja? Eivät sitten ainakaan vauvapalstan pilateksessa käyviä äitejä joille kuitenkin pitää pienten lasten äidin käydä kaupassa? Tää on vitsipalsta.
Oletteko ajatelleet että myös äitinne voi kokea teidät rasittaviksi?
Vierailija kirjoitti:
Mutta kun kysyn, mitä kuuluu, vastaus on: Täällä minä yksinäisyyttäni kärsin.
Tähän vastaus, lainaus ei toimi:
Minä lopetin kysymästä "mitä kuuluu", kun aina vastaus oli samankaltainen, "yksinäistä on", "täällä minä yksinäisenä istun päivät pitkät".
Ja äiti oli virkeä, paljon ystäviä ja harrastuksia. Minä kävin kaksi kertaa viikossa, muut sisarukset (meitä on neljä) vaihtelevasti, mutta olivat säännöllisesti yhteyksissä kuitenkin.
Jostain kuulin, kuinka oli valittanut ystävälleen, kuinka "Lauraakaan" (siis minua) ei enää paljoa näy.
Ja tosiaan, minä, töissäkäyvä kahden pienen lapsen äiti, kävin säännöllisesti kaksi kertaa viikossa, juotiin kahvit ja juteltiin. Yritin joskus tämän lisäksi poiketa pikaisesti, mutta jos vaan poikkesi esim. tuomassa kaupasta jotain, sai kuulla kuinka "sinäkin olet aina niin kiireinen". <
Äitisi on muistisairas jos sanoo istuvansa yksin päivät pitkät jos kerran on paljon harrastuksia, ystäviä, lapset käy monta kertaa viikossa. Muistitutkimuksiin .
Et voi mennä takuuseen. Kun kenelle tahansa voi tulla erinäisiä sairauksia, jotka muuttavat jopa perinpohjin ihmisen persoonaa. Siksi ei kukaan voi taata, että en minä ainakaan noin kun olen vanha. Muistakaa tämä tosiseikka.