Eläkeasiantuntija varoittaa: "Eläkeikä voi nousta yli 80 vuoden - maksupaineet kasvavat kestämättömiksi"
Suomen eläkejärjestelmä on historiallisen paineen alla, arvioi taloustieteen professori Sixten Korkman Helsingin yliopistosta. Hänen mukaansa väestön ikääntyminen, työurien lyhyys ja heikkenevä huoltosuhde voivat johtaa siihen, että eläkeikää joudutaan nostamaan jopa yli 80 vuoden tulevina vuosikymmeninä.
"Jos nykyinen kehitys jatkuu, eläkejärjestelmä ei yksinkertaisesti pysy pystyssä ilman merkittäviä muutoksia. Työikäisten määrä pienenee nopeasti ja maksajia on yhä vähemmän. Tämä johtaa siihen, että eläkeiän on noustava tai maksujen on kasvettava dramaattisesti", Korkman sanoo.
Hänen mukaansa laskelmat osoittavat, että kokonaiseläkemaksuja olisi nostettava 35-55 prosenttia nykyisestä, jotta järjestelmä säilyisi rahoituskelpoisena. Tämä tarkoittaisi, että työntekijän oma maksuosuus kasvaisi huomattavasti, kun taas työnantajapuolella vastustus olisi väistämätön.
"Työnantajat eivät todennäköisesti suostu lisäämään sivukulujaan, jotka ovat jo nyt korkeammat kuin työntekijän maksut. Tämä taas siirtää painetta yksittäisille palkansaajille - ja voi vähentää työnteon kannustavuutta", Korkman arvioi.
Yrittäjille helpotuksia, mutta palkansaajille kiristyksiä
Samaan aikaan hallitus valmistelee mallia, jossa yrittäjien eläkemaksuja pyritään säätämään vastaamaan tarkemmin todellisia ansiotuloja. Tavoitteena on poistaa keinotekoinen vähimmäismaksutaso ja antaa yrittäjille enemmän joustoa.
"Uudistus helpottaisi etenkin pienyrittäjiä ja toisi heidän maksunsa lähemmäs todellista tulotasoaan. Se luo myös yhden uuden kannustimen yrittäjyyteen aikana, jolloin palkkatyön verokiila ja sivukulut ovat kasvaneet liian suuriksi", toteaa Korkman.
Korkmanin mukaan valintoja ei voi enää lykätä
Asiantuntijan mukaan Suomi on "käännekohdassa", jossa joudutaan päättämään, halutaanko turvata nykyinen eläketaso tuleville sukupolville vai hyväksytäänkö, että eläkkeet tulevat olemaan pienempiä suhteessa työansioihin.
"Jos mitään ei tehdä, eläkkeiden reaaliarvo alkaa laskea, ja tulevaisuuden sukupolvet maksavat yhä enemmän saamatta vastineeksi samaa turvaa. Tämä on epäreilu yhtälö, jota ei voi enää lakaista maton alle", Korkman varoittaa.
Taustalla ikääntyvä väestö ja työvoimapula
Tilastokeskuksen ennusteiden mukaan yli 65-vuotiaiden määrä kasvaa Suomessa yli miljoonalla vuoteen 2060 mennessä, samalla kun työikäisten osuus väestöstä pienenee jyrkästi. Työperäinen máàhanmùùtto ja automaatio voivat helpottaa tilannetta, mutta eivät riitä poistamaan järjestelmän perusongelmaa.
"Järjestelmä perustuu siihen, että riittävän moni tekee työtä riittävän pitkään. Jos näin ei käy, on pakko joko nostaa maksuja, leikata eläkkeitä tai siirtää eläkeikää huomattavasti eteenpäin", Korkman kiteyttää.
Kommentit (224)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ei vain leikata eläkkeitä? Kaikille turvataan vain minimikansaneläke.
Siinä tilanteessa leikkaisimme myös maksuja vastaavasti joten se ei ratkoisi ongelmaa.
Silloin työnteon sivukulut pienenisivät. Se parantaisi työllisyyttä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En usko kovin suureen eläkeiän nostoon. Harva on hengissäkään enää 80-vuotiaana, puhumattakaan työkykyinen. Eli uskon eläkkeiden tason laskevan tulevaisuudessa. Jokainen voi sitten halujensa ja kykyjensä mukaan säästää itselleen lisäeläkettä tai kerryttää varallisuutta, jonka turvin kasvattaa elintasoaan eläkevuosille.
Me olemme säästäneet ja sijoittaneet jo pari vuosikymmentä tuota silmälläpitäen. On asuntoja ja osakkeita, joista tulee pääomatuloja ja tarvittaessa niitä voi myydä.
Elinikä tulee nousemaan tulevaisuudessa. Normaali elinikäinen tulee olemaan jo 10-20 vuoden kuluttua 100 vuotta. Sitten 150 vuotta jne.
Suomalaisten eliniän odote on alkanut laskea.
Niin? Ei vaikuta eläkeiän nostoon.
Ja toisekseen vielä ei ole mahdollisuutta sille että aletaan kasvattamaan elinikää manipuloimalla geenejä. Se kun toteutuu, elinikä nousee pysyvästi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ei vain leikata eläkkeitä? Kaikille turvataan vain minimikansaneläke.
Siinä tilanteessa leikkaisimme myös maksuja vastaavasti joten se ei ratkoisi ongelmaa.
Silloin työnteon sivukulut pienenisivät. Se parantaisi työllisyyttä.
Ei se vaikuta nytkään, ne menevät kaikki vähennyksiin jotka veronmaksaja korvaa työnantajalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pyramidihuijaus🤔
Tee lapsia niin ei olisi ongelmaa.
Vaikka Suomessa olisi ennätyslukemat syntyvyydessä niin ei se auta jos lapset työikään päästään eivät ole töissä - oli syy siihen mikä tahansa.
Matti Ala-Huhdan eläke on 80 000 eur/kk. Onko tämä teistä oikeudenmukainen järjestely. Minusta ei ole. Suomessa rikkaat rikastuu vielä eläkkeelläkin. Köyhät köyhtyvät. Poliitikot välittävät vain itsestään ja siitä että saavat ITSELLEEN mahdollisimman paljon rahaa ja hyötyä - Sanna Marin.
Tutkimuksen mukaan ulkomaalaisten ottaminen maahan ei ongelmaa ratkaise. Se siirtää ongelmaa, koska kyllä ne ulkomaalaisetkin vanhenee ja seuraavassa vaiheessa pitää ottaa entistä enemmän ulkomaalaisia tänne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pyramidihuijaus🤔
Tee lapsia niin ei olisi ongelmaa.
Vaikka Suomessa olisi ennätyslukemat syntyvyydessä niin ei se auta jos lapset työikään päästään eivät ole töissä - oli syy siihen mikä tahansa.
Auttaa se. Tuista maksetaan eläkemaksuja.
Ansiosidonnainen, työmarkkinatuki esimerkkinä.
Siksi niissä on oletuksena 20/25% ennakonpidätykseen, jonka saa laskettua 1-3% muutosverokortilla tuille.
Sen alemmaksi ei mene koska eläkemaksut sisältyy tuohon, tuloveroa ei käytännössä makseta ollenkaan. Eläkekertymää tulee myös tuista.
Vierailija kirjoitti:
Miksi mun pitää maksaa näiden nykyisten eläkkeet mutta kukaan ei maksa mun eläkkeitä?
Montako lasta olet synnyttänyt? He maksavat eläkkeesi.
P.s. mulla 3
N68
Suomeen on haalittu maa täyteen näitä kehitysmaalaisia, heidän elättäminen on kallista. Nämä rahat ovat pois SUOMALAISILTA. Miksi suomalainen olet lammas ja äänestät sellaisia puolueita, jotka haluavat näitä Kelaelättejä maan täyteen. Suomi tulee romahtamaan. En enää usko tähän maahan. Kaikkien, jotka pystyvät, kannattaa muuttaa täältä pois. Itse suunnittelen juuri tätä, muuttoa pois Suomesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ei vain leikata eläkkeitä? Kaikille turvataan vain minimikansaneläke.
No ainakaan takautuvasti ei voi eläkkeitä leikata, ne kuuluvat omaisuudensuojaan.
Totta kai voidaan. Vaikka luopumalla indeksikorotuksista tai käyttämällä verotuksen keinoja.
On se jännä: suomalaisia ei synny, mutta 30 vuodessa porukkaa on tullut kuitenkin (jotenkin) lisää 600 000. Ja sitten raavitaan päitä kuorossa ihmetellen miksi yhteiskunta romahtaa? On se.
Se on noussut jo ajat sitten. Vuoden 1995 ja sen jälkeen syntyneille ei ole laskettu eläkeikää.
Ei pidä myöskään olettaa, että ihmiset elävät 80 vuotiaiksi: terveydenhoito on romahtanut ja varsinkin psyykkinen kuorma vie monet ennenaiksisesti hautaan.
Jo 10 vuoden kuluttua moni väestötieteen tilasto näyttää aika tyhjältä ja miinusmerkkiseltä, aloitetaan nyt sitten taas vaikka syntyvyydestä.
Itse edustan jo tässä vaiheessa häämöttävää luonnollista poistumaa, josta olen erittäin tyytyväinen. Auringonlasku häämöttelee. Koittakaahan pärjätä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ei vain leikata eläkkeitä? Kaikille turvataan vain minimikansaneläke.
Siinä tilanteessa leikkaisimme myös maksuja vastaavasti joten se ei ratkoisi ongelmaa.
Silloin työnteon sivukulut pienenisivät. Se parantaisi työllisyyttä.
Ei se vaikuta nytkään, ne menevät kaikki vähennyksiin jotka veronmaksaja korvaa työnantajalle.
Et ole tosissasi ?
Vierailija kirjoitti:
Miksi ei vain leikata eläkkeitä? Kaikille turvataan vain minimikansaneläke.
Sitten on syytä myös palautta ne eläkemaksut, joille ei saa vastinetta
Vierailija kirjoitti:
Järjetöntä.
Suuri osa noin vanhoista ei kykene työhön.
Se Tietenkin tiedetään ja ymmärretään. Heille ei vain makseta niitä eläkkeitä, siitä tässä on kysymys.
Vierailija kirjoitti:
Voidaan jo puhua huijauksesta, jos eläkeikä on 80 vuotta. Jo 70 vuodenkin ikä alkaa olla siinä rajoilla. Harva siinäkään iässä on enää työkunnossa eivätkä työnantajat muutenkaan halua palkata iäkkäitä.
Eihän nykyään palkata edes päälle 60- vuotiaita.
Tulevaisuusdystopia, jossa päälle 70-vuotias tekee duunia nuorten ollessa työttömänä..
Mitähän "asiantuntija" oikein valittaa, ei robotit ja tekoäly jää koskaan eläkkeelle vaan jauhavat rahaa vaikka kaikki ihmiset olisi eläkkeellä. Ai niin mutta verotetaankos koneiden tekemää työtä...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ei vain leikata eläkkeitä? Kaikille turvataan vain minimikansaneläke.
Siinä tilanteessa leikkaisimme myös maksuja vastaavasti joten se ei ratkoisi ongelmaa.
Silloin työnteon sivukulut pienenisivät. Se parantaisi työllisyyttä.
Ei se vaikuta nytkään, ne menevät kaikki vähennyksiin jotka veronmaksaja korvaa työnantajalle.
Et ole tosissasi ?
Kai nyt tiedät että ne on työnantajalle kuluja ja sitä kautta vähentävät verotettavaa tuottoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pyramidihuijaus🤔
Tee lapsia niin ei olisi ongelmaa.
Vaikka Suomessa olisi ennätyslukemat syntyvyydessä niin ei se auta jos lapset työikään päästään eivät ole töissä - oli syy siihen mikä tahansa.
Auttaa se. Tuista maksetaan eläkemaksuja.
Ansiosidonnainen, työmarkkinatuki esimerkkinä.
Siksi niissä on oletuksena 20/25% ennakonpidätykseen, jonka saa laskettua 1-3% muutosverokortilla tuille.
Sen alemmaksi ei mene koska eläkemaksut sisältyy tuohon, tuloveroa ei käytännössä makseta ollenkaan. Eläkekertymää tulee myös tuista.
No ei todellakaan tuet kerrytä eläkettä pois lukien ansiosidonnainen päiväraha joka ei kyllä ole edes varsinaisesti tuki.
Järjetöntä.
Suuri osa noin vanhoista ei kykene työhön.