Eläkeasiantuntija varoittaa: "Eläkeikä voi nousta yli 80 vuoden - maksupaineet kasvavat kestämättömiksi"
Suomen eläkejärjestelmä on historiallisen paineen alla, arvioi taloustieteen professori Sixten Korkman Helsingin yliopistosta. Hänen mukaansa väestön ikääntyminen, työurien lyhyys ja heikkenevä huoltosuhde voivat johtaa siihen, että eläkeikää joudutaan nostamaan jopa yli 80 vuoden tulevina vuosikymmeninä.
"Jos nykyinen kehitys jatkuu, eläkejärjestelmä ei yksinkertaisesti pysy pystyssä ilman merkittäviä muutoksia. Työikäisten määrä pienenee nopeasti ja maksajia on yhä vähemmän. Tämä johtaa siihen, että eläkeiän on noustava tai maksujen on kasvettava dramaattisesti", Korkman sanoo.
Hänen mukaansa laskelmat osoittavat, että kokonaiseläkemaksuja olisi nostettava 35-55 prosenttia nykyisestä, jotta järjestelmä säilyisi rahoituskelpoisena. Tämä tarkoittaisi, että työntekijän oma maksuosuus kasvaisi huomattavasti, kun taas työnantajapuolella vastustus olisi väistämätön.
"Työnantajat eivät todennäköisesti suostu lisäämään sivukulujaan, jotka ovat jo nyt korkeammat kuin työntekijän maksut. Tämä taas siirtää painetta yksittäisille palkansaajille - ja voi vähentää työnteon kannustavuutta", Korkman arvioi.
Yrittäjille helpotuksia, mutta palkansaajille kiristyksiä
Samaan aikaan hallitus valmistelee mallia, jossa yrittäjien eläkemaksuja pyritään säätämään vastaamaan tarkemmin todellisia ansiotuloja. Tavoitteena on poistaa keinotekoinen vähimmäismaksutaso ja antaa yrittäjille enemmän joustoa.
"Uudistus helpottaisi etenkin pienyrittäjiä ja toisi heidän maksunsa lähemmäs todellista tulotasoaan. Se luo myös yhden uuden kannustimen yrittäjyyteen aikana, jolloin palkkatyön verokiila ja sivukulut ovat kasvaneet liian suuriksi", toteaa Korkman.
Korkmanin mukaan valintoja ei voi enää lykätä
Asiantuntijan mukaan Suomi on "käännekohdassa", jossa joudutaan päättämään, halutaanko turvata nykyinen eläketaso tuleville sukupolville vai hyväksytäänkö, että eläkkeet tulevat olemaan pienempiä suhteessa työansioihin.
"Jos mitään ei tehdä, eläkkeiden reaaliarvo alkaa laskea, ja tulevaisuuden sukupolvet maksavat yhä enemmän saamatta vastineeksi samaa turvaa. Tämä on epäreilu yhtälö, jota ei voi enää lakaista maton alle", Korkman varoittaa.
Taustalla ikääntyvä väestö ja työvoimapula
Tilastokeskuksen ennusteiden mukaan yli 65-vuotiaiden määrä kasvaa Suomessa yli miljoonalla vuoteen 2060 mennessä, samalla kun työikäisten osuus väestöstä pienenee jyrkästi. Työperäinen máàhanmùùtto ja automaatio voivat helpottaa tilannetta, mutta eivät riitä poistamaan järjestelmän perusongelmaa.
"Järjestelmä perustuu siihen, että riittävän moni tekee työtä riittävän pitkään. Jos näin ei käy, on pakko joko nostaa maksuja, leikata eläkkeitä tai siirtää eläkeikää huomattavasti eteenpäin", Korkman kiteyttää.
Kommentit (735)
Vierailija kirjoitti:
Suuri ikäkuokka kusetti taas. Pa ska sakkia.
Vit u t ti niin, että oikoluku jäi tekemättä. Suuri ikäluokka ku setti taas.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työnantajat ei kyllä pidä yli 70v työntekijöistä, irtisanominen on nyt helppoa uuden lain myötä ja vanhat "alisuoriutujat" saavat lähteä mutta eläkettäkään ei tule. Kylmää kyytiä.
Hallituksen politiikka suorastaan kannustaa irtisanomaan vanhemmat ihmiset. Nyt ne jakaa työllistämis seteleitä veronmaksajien piikkiin joilla maksetaan osa palkasta.
Tämä keinottelu myydään nimellä nuorison työllistäminen.
Pelkkää kusetusta vuodesta toiseen. Aina löytyy selityksiä miksi ei voida työllistää työttömiä, ja maksaa palkkaa, palkkaa, palkkaa. Ilmaiseksi pitäisi aina olla palvelemassa tätä ku si sta systeemiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi mun pitää maksaa näiden nykyisten eläkkeet mutta kukaan ei maksa mun eläkkeitä?
Jos hankit lapsia, niin saat eläkkeille maksajia.
Nuoret usein moittivat suuria ikäluokkia siitä, että nämä eivät tehneet lapsia ja siten aiheuttivat eläkepommin. Silti nuoret itse tekevät vielä vähemmän lapsia kuin buumerit, ja vielä leuhkivat lapsettomuudellaan. Oi ironiaa.
Tottakai lapsia syntyy vähemmän ja vähemmän kun suuret ikäluokat perivät veteraanisukupolvelta hyvinvointivaltion ja paskoivat sen 30 vuodessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pyramidihuijaus🤔
Perustuu siihen että ihmiset lisääntyy ja tekee lapsia. Tämä (hehkutettu) vela-yhteiskunta ei toimi.
Työpaikallani on enemmistö alle kolmekymppisiä nuorehkoja miehiä. Noin kymmenen heitä on. Vain yhdellä on perhe ja yksi poika. Olen kuullut keskusteluja että suurin syy ja este perheen perustamattomuuteen on raha. Epävarmuus taloudesta ja rahojen riittävyydestä. Kannattaa asua erillään vaikka seurustellaankin jos toisella ei ole töitä. Olen miettinyt samaa itsekin. Kun vuokratyöt loppuu lopullisesti niin vaikka löytäisin kumppanin niin yhteen ei kannattaisi välttämättä muuttaa jos toinenkin olisi työtön tai pienituloinen. Tai vaikka olisi hyvätuloinenkin. Järjestelmämme ei suosi perinteisiä lapsiperheitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työnantajat ei kyllä pidä yli 70v työntekijöistä, irtisanominen on nyt helppoa uuden lain myötä ja vanhat "alisuoriutujat" saavat lähteä mutta eläkettäkään ei tule. Kylmää kyytiä.
Hallituksen politiikka suorastaan kannustaa irtisanomaan vanhemmat ihmiset. Nyt ne jakaa työllistämis seteleitä veronmaksajien piikkiin joilla maksetaan osa palkasta.
Tämä keinottelu myydään nimellä nuorison työllistäminen.
Pelkkää kusetusta vuodesta toiseen. Aina löytyy selityksiä miksi ei voida työllistää työttömiä, ja maksaa palkkaa, palkkaa, palkkaa. Ilmaiseksi pitäisi aina olla palvelemassa tätä ku si sta systeemiä.
Sinä tuotat niin työtöntä tekstiä että näkee ettet mene töihin mistään hinnasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jumalleisson, jos on rahaa jatkuvana virtana muitten maitten sotiin ja ties mihin, mutta ei oman maan ihmisten eläkkeisiin kohtuulisen ajan kuluessa niin nyt on aika vaihtaa koko helevetin eduskunta.
Ei ole rahaa lapsikorotuksiinkaan ja töitä ei ole.
Oletko hakenut siivoamaan, ravintolaan, hen.koht.avustajan töitä, postia jakamaan, tehtaalle liukuhihnahommiin, mäkkäriin jne?
Olen eri mutta olen hakenut kaikkiin avoimiin paikkoihin lähistöllä, töihin joita pystyisin tekemään. Useimmiten ei tule edes vastausta hakemuksiin. Lisäksi mäkkärissä eikä postilla ollut töitä tarjolla kun juuri katsoin. Pikkukaupungin kaikissa ravintoloissa sanovat että ilmoittelevat sitten jos on tarvetta.
Kohta joku tääs on vit tulemassa lehdessä kuinka, minä pääsin mäkkärissä 5000 € palkoille. Voi älä vit tuilun ja pas ka uutisten tulvaa.
Tiesin tämän jo reilu 10 vuotta sitten, että näin tulee käymään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jumalleisson, jos on rahaa jatkuvana virtana muitten maitten sotiin ja ties mihin, mutta ei oman maan ihmisten eläkkeisiin kohtuulisen ajan kuluessa niin nyt on aika vaihtaa koko helevetin eduskunta.
Ei ole rahaa lapsikorotuksiinkaan ja töitä ei ole.
Oletko hakenut siivoamaan, ravintolaan, hen.koht.avustajan töitä, postia jakamaan, tehtaalle liukuhihnahommiin, mäkkäriin jne?
Olet naurettava. Nuo ovat osa-aikatöitä joiden perässä joutuu muuttamaan milloin mihinkin ja ko palkoilla ei perhettä elätetä. Tappiolle jää. Tyypillinen suomalainen taas ruikuttaa ihmisiä töihin, joista ei jää mitään käte
Ei ensinnäkään osa- aikatöitä tarvi edes hakea tai ottaa vastaan. Saati muuttaa työn perässä tai hankkia auto. Rouva lopetti kesällä osa- aikatyön kun ei siitä ollut muuta kuin harmia ja kuluja toisen auton kanssa.Tuttu työnantaja löysi uuden tekijän läheltä ja helposti. Halukkaita vapaita työntekijöitä riittää yllinkyllin. Mekin voitaisi lähteä ihan mihin vaan hommiin, osa- aikaisiinkin mutta eihän täällä ole mitään. Meidän kaupungissa on yli tuhat työtöntä, naapurikaupungissa on tuhansia. Että silleen. Ens kesänä on kesätyöt, siinä kaikki.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työnantajat ei kyllä pidä yli 70v työntekijöistä, irtisanominen on nyt helppoa uuden lain myötä ja vanhat "alisuoriutujat" saavat lähteä mutta eläkettäkään ei tule. Kylmää kyytiä.
Hallituksen politiikka suorastaan kannustaa irtisanomaan vanhemmat ihmiset. Nyt ne jakaa työllistämis seteleitä veronmaksajien piikkiin joilla maksetaan osa palkasta.
Tämä keinottelu myydään nimellä nuorison työllistäminen.
Pelkkää kusetusta vuodesta toiseen. Aina löytyy selityksiä miksi ei voida työllistää työttömiä, ja maksaa palkkaa, palkkaa, palkkaa. Ilmaiseksi pitäisi aina olla palvelemassa tätä ku si sta systeemiä.
Sinä tuotat niin työtöntä tekstiä että näkee ettet mene töihin mistään hinnasta.
Mene sinä työnarkomaani ilmaiseen puolen vuoden työharjoitteluun, kun näytät tietävän minun työmoraalini.
"Mene sinä työnarkomaani ilmaiseen puolen vuoden työharjoitteluun, kun näytät tietävän minun työmoraalini."
Perusta firma. Vasemmistolaisten mukaan rahaa tulee ovista ja ikkunoista.
Vierailija kirjoitti:
Työnantajat ei kyllä pidä yli 70v työntekijöistä, irtisanominen on nyt helppoa uuden lain myötä ja vanhat "alisuoriutujat" saavat lähteä mutta eläkettäkään ei tule. Kylmää kyytiä.
No näinhän monet firmat ovat toimineet jo vuosikymmeniä. Niille on ollut onnenpotku niin paha lama että ovat pitäneet YT- neuvottelut ja saneeranneet vanhemmat kokeneet hyväpalkkaiset ammattilaiset pihalle ja esim. eläkeputkeen. Kysynnän kasvaessa ovat palkanneet nuoria, alkuun aivan harjoittelijan palkoilla. Näin se menee. Puolisokin jotui tai paremminkin pääsi eläkeputkeen aikanaan, pidennetylle ansiosidonnaiselle raskaasta kolmivuorotyöstä.
Totta että yli viisikymppistä ei vakituisiin töihin palkata. Vuokratyötä ja keikkahommia enintään, ei niissäkään mitään vikaa senpuoleen ole.
Vierailija kirjoitti:
Jo 60 vuotias on liian vanha työmarkkinoille. Tällä hetkellä tosin nuoret jopa hyvin koulutetut nuoret ovat ilman töitä. Suomi on tällä hetkellä eu n korkeimman työttömyyden maa. Espanjan ohi päästiin juuri, siellä kun bkt kasvaa ja työpaikkoja syntyy. Eläkkeelle on vaikea päästää kun rahaa ei enää ole. Tuo yli 2400 brutto eläke per kk voisi leikata heti ja järkeistää eläkkeet sen pohjalta. Sitten raha riittäisi ja 60 v voisivat jäädä eläkkeelle tahtoessaan eikä roikkua työttöminä.
Kyllä. Asutaan pääkaupunkiseudulla mukavasti. Kassan raha ja ove on toista tonnia kuussa käteen reilusti, puoliso on peruspäivärahalla ja on pikku asunto Tallinnassakin ja ihan hyvin pärjätään. Hinnat ovat vaan sielläkin kallistuneet huimasti sodan aikana ja ehkä annetaan jompikumpi asunto pois. Kuitenkin vain työpaikka jommallekummalle antaisi syyn jäädä Suomeen. Tuntuihan se mukavalta saada elokuussa seitsemän tonnia kesätöistä lomarahoineen, veronpalautus, ove ja parin viikon kassan rahat tilille. Raha on hyvä ja ainoa oikea syy tehdä töitä. Tai kaverin talkoot. Sitä mieltä olen ollut aina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työvoimapula?
Työttömiä ennätysmäärä, töitä ei ole.
Mun puolesta voivat nostaa eläkeikää vaikka 100 ikävuoteen asti. Ei kosketa mua koska jään eläkkeelle kun sijoitan itse omani eläkkeeni. Kun jään omalle eläkkeelle, en maksa enää tuloveroja enkä eläkemaksuja
Näin tulee tekemään moni muukin.
Maksat pääomatuloveroa ja siinä vaiheessa lähes varmasti myös omaisuusveroa, jotta omaisuutesi saadaan tuottamaan hyvinvointia Suomalaisille uwu.
Eläköitymissuunnitelmaan täytyy sisältyä myös koko varallisuuden siirtäminen sellaiseen maahan, missä verotus on siedettävä. Tämä täytyy tehdä jo nyt, eli varallisuutta täytyy kartuttaa sinne missä verotus tulee tulevaisuudessa olemaan matalampi kuin Suomessa.
Kyllä. Kanattaa miettiä sitä aikaa jos tai kun työt jostain syystä loppuvat. Oma herätys tuli avioeron myötä, hullu exä lähti lapset mukanaan. Onneksi firma oli täysin omani eikä jäänyt velkoja. Lopetin ja myin pajani laskevien korkojen aikaan hyvään hintaan. On ollut monta tilannetta elämässä ja viimeksi luovuin osuudestani perintömökkiin ja annoin harrasteautoni ja traktorini kummipojilleni. Voin harrastaa ja käydä mökillä entiseen tapaan. Hyvällä säällä otan avoauton tallista ja lähden ajelulle.
Varallisuutta voi siirtää turvaan kotimaassakin pikku hiljaa. Minua motivoi etenkin se etten halunnut missään tilanteessa omaisuuteni päätyvän petollisen exäni tai hänen sukunsa haltuun.
Minä kannatan eläkeiän nostoa reilusti sataan vuoteen! Suoraan työpaikalta hautaan, ja jos joku sadan vuoden rajapyykin ylittää niin hänelle suotakoon leppoisa vanhuus hoitokodissa vaipoissa maaten.
t. Nalle W, ruotsalainen veronmaksaja