Ei perhettä - mistä löytää merkitystä?

Olin perheellinen. Nyt olen täysin yksin. 

Lapset ilahduttavat, mutta ymmärrän, että aikuisilla lapsilla on omat elämät, menot, työt, ystävät, jne. Täytyy antaa heidän nauttia elämästään ja mennä eteenpäin. Tavataan säännöllisesti, mutta harvoin. 

Jäin yksin lasten kanssa, mutta nautin siitä ajasta. Olin aktiivinen järjestöissä. Järjestin muille toimintaa. 

Ei sieltä kavereita jäänyt. Huomaan, että autan muita paljon ja se on syy, miksi niin monet ovat yhteydessä. Ystäviä ei ole, jos minä haluaisin jollekin soittaa ihan missä tahansa asiassa. Tai lähteä tekemään jotain kivaa. Ei ole ketään. 

Eli perhe ja lapset eivät ole tae siitä, että  myöhemmin olisi yhteisöllisyyttä, eikä olisi yksin. 

Mieti, mitä haluaisit tehdä ja millaisessa seurassa. Kaipaatko ystäviä vai miestä. Etene sen mukaan. Yksinäisyyteen auttaa harrastekerhot. Voit vaikka järjestää haluamaasi toimintaa. 

Yhteisöllisyyttä löytyy yhteisöllisen asumisen kautta. Siinä ihmiset ovat sitoutuneet asumaan yhdessä eri ideologioiden mukaan, esim. ekologisuus ja omavaraisuus. Tällaisesta voit miettiä loppuelämän kotia, niin saat perhettä ympärille. 

Lapsi itsellisesti on vaihtoehto, mutta tuoko se aikuisia kavereita? Tekemistä kylläkin ja kivoja hetkiä. Voi myös muuttaa lapsiperheiden kommuuniin tai kaksi yh:ta toisiaan tukemaan. 

Ehkä perhekuviot löytyvät laajemmasta ajatusmaailmasta. 

Sinulla on lupa keskittyä myös omaan hyvinvointiisi ja olla vähän itsekäskin. Minä olen tehnyt sen virheen, että autan muita ja omat tarpeet jää syrjään. 

Mikä on sinulle tärkeintä: mies ja parisuhde, lapsi vai yhteisöllisyys, jos kaikkea ei saa. Aloita siitä tärkeimmästä ja sitten seuraavaan tavoitteeseen. 

Onko Suomessa naisille ei-kristillisiä luostareita? Tai yhteisöjä?

Kannattaa muistaa, että moni eroaa pikkulapsiaikana.

Viinasta ja irtosuhteista..

Mene deittimaailmaan ja koita löytää itsellesi kumppani. Jos hyvin käy, niin saat kumppanisi mukana bonuslapsia. He eivät missään tapauksessa korvaa omaa perhettä mutta tuovat kuitenkin seuraa ja mahdollisuuden luoda henkilökohtainen suhde nuoreen sukupolveen. Tuo viimeinen on yksi ihmisen kehitystehtävistä vanhemmalla iällä ja tuo merkitystä elämään. 

Kiitos ihan kaikille tähän mennessä tulleista vastauksista! Vuorovaikutus tuntuu hyvältä, kaipasin juuri sitä pelkän oman pään sisällä pyörittelyn sijaan.

Ensiksi näistä tuki- ja sijaisperhetoiminnoista ja jopa adoptiosta. Minun mielestäni niihin pitää lähteä tuettavan tarpeet edellä, eikä missään nimessä mitään omia tarpeita täyttämään. Tuettavat tulevat vaikeista tilanteista. Jos minulla olisi lämminhenkinen ja tasapainoinen perhe, silloin lähtisin tähän toimintaan mukaan. Koska kuitenkin olen ainakin tällä hetkellä yksinäisyydestä kärsivä ja ahdistukseen taipuva, pelkään että vaikutus tuettavaan ei olisi toivotunlainen. Vaikka kuinka tsemppaisin ja yrittäisin laittaa itseni syrjään, etenkin lapset ja nuoret tuntuvan aistivan tämän läpi.

En ole uskovainen, joten kirkko ja luostaritoiminta ei valitettavasti tule kyseeseen. Ei kylläkään toisaalta esim. viina ja irtosuhteet, mitä myös ehdotettiin. Jotakin taivaan ja ojanpohjan väliltä, mieluummin.

Lemmikkejä minulla on ollut. Niistä on iloa ja lohtua. Kaipaan kuitenkin ihmiskontaktia ja -kommunikaatiota, en pääse siitä mihinkään.

Olen tosiaan yrittänyt olla avuksi niin sukulaisille kuin tuntemattomille erilaisten toimintojen kautta. Yleisesti ottaen ihmiset ovat kiireisiä omissa täysissä elämissään, eikä tällaisen työelämässä olevan perheettömän ja perusterveen ehkä koeta tarvitsevan mitään "vastavuoroista". En sano tätä pahalla tai katkeruudella, vaan juurikin ymmärtäen. Joku vain kysyi, eikö merkitystä ja lohtua saa riittävästi tällä tavalla, niin sen hankaluutta yritän avata.

Minulla on tässä käsillä nyt hyvin tuore eroprosessi pitkästä seurustelusuhteesta. En tiedä, onko kyse minusta vai tästä nykyajasta, vai molemmista, mutta seurustelusuhteissani miehet eivät ole koskaan olleet "suuntautuneita sitoutumaan" kanssani, vaikka aikaa kuluu...ja kuluu. En löydä nyt parempaakaan sanaa ja ilmiötä on vaikea lyhyesti kuvata, mutta toisen lähelle pääsy on ollut vaikeaa. Mietin, onko vielä aika yrittää taas kerran uudestaan.

Terveisin ap

Adoptio

Tätä ei ole kai vielä mainittu, mutta jokin luova toiminta tuo kyllä sisältöä ja merkitystä elämään, ja nimenomaan niin, että heittäytyy siihen kunnolla. Onko se sitten sinun kohdallasi maalaaminen, keramiikka, valokuvaus, neuletyöt, dioraamat, nukkekotien rakentelu... Kehitä taitojasi ja käy kursseilla, lue aiheesta jne. resurssien mukaan. Ehkä kavereita tai yhteisöllisyyttäkin voi löytää sitä kautta, vaikka harrastuksista ja ylipäätään aikuisena on hankala saada ystäviä, etenkin jos on itse vähän vetäytyvä tai ujo, hiljainen tai epäkarismaattinen.

Henkinen herääminen avaa kyllä uusia ulottuvuuksia. Ei tarvitse olla kristitty tai kääntyä johonkin abrahamilaiseen uskontoon eikä ryhtyä edes hipiksi, vaan voi tutustua eri perinteisiin ja miettiä, mikä niistä puhuttelee eniten itseä. Kun saa mystisiä, selittämättömiä kokemuksia ja oma polku avautuu, se muuttaa suhtautumista elämään ja tuo lohtuakin. Tämä voi myös vähentää kaipuuta muiden ihmisten seuraan ja yksinäisyyttä ylipäätään. Tai ainakin itse olen huomannut sen.

Jotkut toki kokeilevat psykedeelejäkin. Itse en pidä niiden avulla saatuja "henkisiä" kokemuksia kovin luotettavina, mutta ne voivat muuten auttaa lukkojen avaamisessa. Toisaalta trippi voi olla myös negatiivinen, ahdistava kokemus.

Jumalasta. Et tule löytämään minkäänlaista tyydytystä elämään muualta kuin jumalasta. 

Vierailija kirjoitti:

En tiedä, mutta lapseton nainen hääräili ukkomiehen kanssa jonkin aikaa. Olikohan se hänelle merkityksellistä? Joka tapauksessa muutti lopulta toiselle paikkakunnalle. 

 

Tämä ei kuulu tänne, mutta kauankohan siihen menee aikaa, kunnes voi myöntää asian julkisesti?

Jos siitä syntyi lapsi,niin kai se naiselle ainakin oli merkityksellistä

Vierailija kirjoitti:

Lohdutukseksi voin kertoa,  että korkeintaan aikuisina ja silloinkin vain omasta halustaan lapset toisivat elämääsi yhteisöllisyyttä. Jos olet nainen ja haluat lapsen,  niin hedelmöityshoidot on keksitty jo vuosia sitten. Mutta varaudu siihen,  että mukuloista riittää työsarkaa vuosikausiksi. 

Ei välttämättä auta yli nelikymppisellä, julkisella puolella ei taideta edes tehdä?

Vierailija kirjoitti:

Puolisosta, ystävistä, harrastuksista ja jopa työstä.

Työttömänä sinkkuna jää jäljelle harrastukset, kun ei ole puolisoa tai työtä ja ystävät ehtivät(/haluavat) nähdä sinkkuystävää harvoin.

Tämän ei ole tarkoitus olla suolaa haavoihin, mutta ap:n kannattaa miettiä, miksi on jäänyt parisuhteisiin miesten kanssa, jotka eivät ole olleet hänestä tarpeeksi kiinnostuneita tai halukkaita sitoutumiseen. Hyvä, vastavuoroinen parisuhde on  mahdollista löytää vielä. Mutta ilmeisesti olet tuhlannut aikaasi vääriin miehiin. Ennen kuin rupeat miettimään deittailun aloittamista uudelleen, pohdi ensin omia toimintatapojasi, kaavoja, joita olet toistanut, ja virheitä, joita olet tehnyt miesrintamalla ja suhdekuvioissa. Jatkossa vältät niitä.

No mulla on se perinteinen perhe ja silti tunnen elämäni tyhjäksi ja merkityksettömäksi. Että ei se mitään välttämättä ratkaise, vaikka niin kuvitteletkin.

N33

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Samankaltainen ongelma! Toivoisin voivani löytää sitä yhteisöllisyyttä ja läheisyyttä (ei seksuaalista) perinteisesti määritellyn perheen ulkopuolelta, mutta se tuntuu mahdottomalta.

Harrastuksista ei ole löytynyt harrastettavaa asiaa kummempaa.

Muita? Onko joku päässyt ulos tällaisesta ongelmasta?

Pikkuhiljaa ajan kanssa. Ystäviä löytyi toisista lapsettomista ja sellaisista perheellisistä, jotka ei oo kovin perhekeskeisiä.

 

Nykyään jopa nautin elämän vapaudesta näin.

 

N48

Minulla on lapsia ja välillä oli niin rankkaa, että mietin onko tässä mitään järkeä. Velat olivat mielestäni järkeviä.

Nyt kun minulla alkaa lapset olla itsenäisiä ja täysi-ikäisiä, minulle iskeekin paniikki🙄😑. Minusta tuleekin turha akka.

Tuohon yhteisöllisyyteen liittyy mielestäni myös se, että perheellinen kutsutaan helpommin tapaamisiin jne. On pariskuntaillallisia ja ystäväperhemökkeilyä jne. Nuorempana näissä on sinkut/lapsettomat mukana myös, keski-iässä enää harvoin sinkku/lapseton kutsutaan. 

Vierailija kirjoitti:

Olin perheellinen. Nyt olen täysin yksin. 

Lapset ilahduttavat, mutta ymmärrän, että aikuisilla lapsilla on omat elämät, menot, työt, ystävät, jne. Täytyy antaa heidän nauttia elämästään ja mennä eteenpäin. Tavataan säännöllisesti, mutta harvoin. 

Jäin yksin lasten kanssa, mutta nautin siitä ajasta. Olin aktiivinen järjestöissä. Järjestin muille toimintaa. 

Ei sieltä kavereita jäänyt. Huomaan, että autan muita paljon ja se on syy, miksi niin monet ovat yhteydessä. Ystäviä ei ole, jos minä haluaisin jollekin soittaa ihan missä tahansa asiassa. Tai lähteä tekemään jotain kivaa. Ei ole ketään. 

Eli perhe ja lapset eivät ole tae siitä, että  myöhemmin olisi yhteisöllisyyttä, eikä olisi yksin. 

Mieti, mitä haluaisit tehdä ja millaisessa seurassa. Kaipaatko ystäviä vai miestä. Etene sen mukaan. Yksinäisyyteen auttaa harrastekerhot. Voit vaikka järjestää

Yhteisöihin ja kerhoihin hakeutuvat yleensä juuri ne, jotka ovat yksinäisiä, ja kun menette niihin niin huomaatte yleensä myös nopeasti syyn, miksi heidän seuraansa ei kukaan kaipaa.

Auttamismentaliteetti on raskas. En halua olla autettu ja jos nainen on täll tavoin "vetinen", eli ei osaa pitää hauskaa vaan kaikki on aina jotain draamaa ja jonkun ongelmissa vellomista, en vaan halua päästää tällaista ihmistä elämääni. Hän etsikööt auttamiskohteensa muualta.

Ystäviltä kaipaan lapsenkaltaista uteliaisuutta ja ihmettelyä. En mitään terapiasessioita, auttamisia, juoruilua, mitään tällaista.

Oman elämän onnellisuutta ei voi koskaan asettaa toisten ihmisten vastuulle. Ei lasten, ei puolison. Se on jokaisen omalla vastuulla. Pitää ensin osata elää onnellisesti itsensä kanssa. Kannattaa hankkia juttuseuraa, ystäviä, harrastuksia ympärille.

Vierailija kirjoitti:

Onko Suomessa naisille ei-kristillisiä luostareita? Tai yhteisöjä?

Olen itsekin miettinyt että tällainen voisi olla kiva. Ja tuo olisi tärkeää, ettei sinne saisi tulla miehiä, jotta turvallisuudentunne ja kodinomaisuus säilyvät. Mutta riskejä on naisissakin ja saattaa tulla konflikteja, jotka ajavat pois omasta kodista, mikä ei ole kivaa. Jos ei olisi, kaikkihan asuisivat äitiensä ja tyttäriensä, siskojensa kanssa. Siksi priorisoin niin kauan kuin se on mahdollista yksin asumisen. Toki se voi muuttua joskus, jos tulee joku tarve jonkinlaiseen tukeen. 

Kristillinen ideologia ei ole hyvä siksi, että se on niin meninistinen ja kontrolloitu. Kuitenkin monelle naiselle hengellisyys on varmasti tärkeää ja pitäisi olla joku tila harjoittaa hengellisyytä, mukaanlukien kristinuskoa.

Toisaalta tällainen yhteisö voi muodostua orgaanisestikin vaikkapa kerrostaloon tai vanhainkotiin.

Vierailija kirjoitti:

Kiitos ihan kaikille tähän mennessä tulleista vastauksista! Vuorovaikutus tuntuu hyvältä, kaipasin juuri sitä pelkän oman pään sisällä pyörittelyn sijaan.

Ensiksi näistä tuki- ja sijaisperhetoiminnoista ja jopa adoptiosta. Minun mielestäni niihin pitää lähteä tuettavan tarpeet edellä, eikä missään nimessä mitään omia tarpeita täyttämään. Tuettavat tulevat vaikeista tilanteista. Jos minulla olisi lämminhenkinen ja tasapainoinen perhe, silloin lähtisin tähän toimintaan mukaan. Koska kuitenkin olen ainakin tällä hetkellä yksinäisyydestä kärsivä ja ahdistukseen taipuva, pelkään että vaikutus tuettavaan ei olisi toivotunlainen. Vaikka kuinka tsemppaisin ja yrittäisin laittaa itseni syrjään, etenkin lapset ja nuoret tuntuvan aistivan tämän läpi.

En ole uskovainen, joten kirkko ja luostaritoiminta ei valitettavasti tule kyseeseen. Ei kylläkään toisaalta esim. viina ja irtosuhteet, mitä myös ehdotettiin. Jotakin taiv

Erosi on tuore, joten on luonnollista kokea yksinäisyyttä ja kaivata silmäparien huomiota. Anna itsellesi aikaa. Yksin elämiseen adaptoituu ja siinä on omat mainiot puolensa, mitä ei tule edes ajatelleeksi kun elää suhteessa. Vapautesi on miltei rajaton

Olen naimaton ja lapseton,mutten haluaisi luostariin. Eikä vapaaehtoistyöt kiinnosta. Sijais-/tuki perheenä toimimista olen miettinyt,mutta niihin lapsiinkin voi kiintyä.