TABU: Kun ei koskaan tulekaan kiintymystä lapseen, vaan lapsi tuntuu vain suurelta rasitteelta eikä muulta

Lapset on ihan hirveitä, varsinkin omani.

M50, lapset 18 ja 22

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kamalaa jos lapsi joutuu kasvamaan ilman rakkautta. Sellainen ihminen ei osaa itsekään aikuisena rakastaa.

Rajat on lapselle tärkeämmät kuin rakkaus. Velvollisuutensa voi hoitaa hyvin. Jos lapsi saa rakkautta äidiltä ja kunnollisen miehen mallin sekä selkeät rajat isältään, hänellä on asiat paremmin kuin suurimmalla osalla lapsia.

Hänellä on asiat paremmin kuin lapsilla, jotka saavat rakkautta, mutteivat rajoja.

Minä olen kolmen lapsen äiti ja kuuden mummi. Ja sitä mieltä, että myös äidin pitää asettaa rajat ja jättää rakkaushömpöttely vähemmälle. Tämä ylenpalttinen lasten hemmottelu on syy sille, miksi nykyään iso osa lapsista voi pahoin. Lapsi ei voi luottaa vanhempaan, joka ei ole auktoriteetti ja joka pyyhkii elämästä pois kaiken ikävän. Rakkaus olkoot vanhempien keskinäi

Se kuuden mummi on tässä liikaa. Anna lastesi kasvattaa omansa. 

Minusta ap:n asenne on prseestä, MUTTA on tosiasia, että jotkut miehet sopivat paremmin isomman tai aikuisen lapsensa isiksi. Toivotaan, että aika korjaa.

Vierailija kirjoitti:

"Kadun että tein lapsen se oli elämäni suurin virhe ja nyt elämäni on pilalla."

 

Älä syytä lasta siitä ettei sinulla ole kaikki kunnossa. Mietipä hetki miltä sinusta tuntuisi jos oma vanhempasi suhtautuisi sinuun tuollaisella asenteella. 

Se on aina niin helppoa aukoa päätä ja huudella mitä huvittaa ilman, että oikeastaan edes sanoo mitään. Mitä sä kuvittelet tuollaisen auttavan ketään mitenkään? Vai tuleeko sulle itsellesi siitä hyvä mieli, että lyttäät muita? Mistä kukaan voi tietää miltä mikäkin tuntuu ennenkuin kokeilee? Tässä on vaan se paska ettei tuosta oikein enää voi perääntyä.

Vierailija kirjoitti:

Minusta ap:n asenne on prseestä, MUTTA on tosiasia, että jotkut miehet sopivat paremmin isomman tai aikuisen lapsensa isiksi. Toivotaan, että aika korjaa.

Monet naiset myös. Jos olisi mahdollista hypätä koko lapsuuden yli ja saada jo aikuinen lapsi niin sitten saattaisi sopia myös minulle. Pienissä lapsissa en nää mitään mielekästä tai mielenkiintoista.

"Mietipä hetki miltä sinusta tuntuisi jos oma vanhempasi suhtautuisi sinuun tuollaisella asenteella."

Sivusta, minun suhtautuivat. Siksi en tehnyt omia lapsia, koska näen että lapset ovat kaiken pahan alku ja juuri, enkä voi itsekään sietää lapsia. Plot twist: nyt minua syyllistetään siitä etten tee lapsia.

Ikinä ei voi voittaa, jos teet lapsia etkä tykkää niistä on se sun vika, jos ET tee lapsia koska todennäköisesti et tykkäisi niistä on sekin  väärin. Schrödingerin lisääntyminen... 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Kadun että tein lapsen se oli elämäni suurin virhe ja nyt elämäni on pilalla."

 

Älä syytä lasta siitä ettei sinulla ole kaikki kunnossa. Mietipä hetki miltä sinusta tuntuisi jos oma vanhempasi suhtautuisi sinuun tuollaisella asenteella. 

Se on aina niin helppoa aukoa päätä ja huudella mitä huvittaa ilman, että oikeastaan edes sanoo mitään. Mitä sä kuvittelet tuollaisen auttavan ketään mitenkään? Vai tuleeko sulle itsellesi siitä hyvä mieli, että lyttäät muita? Mistä kukaan voi tietää miltä mikäkin tuntuu ennenkuin kokeilee? Tässä on vaan se paska ettei tuosta oikein enää voi perääntyä.

Se on ihan vaan empatiaharjoitus kun ajattelee, miltä lapsesta tuollainen tuntuu. Pitäisi onnistua aika helposti. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta ap:n asenne on prseestä, MUTTA on tosiasia, että jotkut miehet sopivat paremmin isomman tai aikuisen lapsensa isiksi. Toivotaan, että aika korjaa.

Monet naiset myös. Jos olisi mahdollista hypätä koko lapsuuden yli ja saada jo aikuinen lapsi niin sitten saattaisi sopia myös minulle. Pienissä lapsissa en nää mitään mielekästä tai mielenkiintoista.

Sama. En halua synnyttää enkä hoivata pieniä lapsia. Voisin tilata ne netistä vähintään kouluikäisinä. Tai sitten olla isän roolissa. 😂😂

Vierailija kirjoitti:

Minusta ap:n asenne on prseestä, MUTTA on tosiasia, että jotkut miehet sopivat paremmin isomman tai aikuisen lapsensa isiksi. Toivotaan, että aika korjaa.

Mun mies pärjäs kyllä vauvan kanssa ihan siinä missä minäkin. Koska hän halusi pärjätä eikä jäänyt vaan voivottelemaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta ap:n asenne on prseestä, MUTTA on tosiasia, että jotkut miehet sopivat paremmin isomman tai aikuisen lapsensa isiksi. Toivotaan, että aika korjaa.

Mun mies pärjäs kyllä vauvan kanssa ihan siinä missä minäkin. Koska hän halusi pärjätä eikä jäänyt vaan voivottelemaan.

Lisään vielä että kummankin meistä mielestä se vauvan hoitaminen oli tosi epäkiitollista ja raskasta hommaa. Ei mitään ihanaa hattarahöttöä.

Raakaa työtä hirveän väsymyksen kourissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisko yksi syy siihen että lapsi tuntuu taakalta olla se että olet hänen myötä jumissa lapsen äidin kanssa? Millainen suhde sulla on häneen? 

Tai sitten nimenomaan tämä nainen on ap:lle niin rakas että hänen mielikseen taipui lapseen. Nyt ovat sitten kusessa koko kööri. Ei tuossa muuta voi kuin erota. 

Erota toki aina voi, mutta vanhemmuus säilyy silti.

vain elatusmaksuvelvollisuus säilyy ja se onkin ainoa asia, jota suominaiset miehestä haluavat

Moni äiti on vasta lapsen saatuaan huomannut, ettei isästä ole muuhun kuin elatusvelvolliseksi. 

"Mä olen monesti myös katunut. Mitään paljon puhuttua äidin rakkautta ei koskaan tullut. Lapsen ollessa 1-vuotias miehellä oli sivusuhde ja haaveeni normaalista ydinperheestä karsisi sen siliän tien. Tulin katkeraksi, enkä ole sen jälkeen nauttinut päivääkään tästä perhe-elämästä. Olen monta kertaa ajatellut, että olisi pitänyt valita toisin tai ainakin karata silloin, kun miehen salasuhde tuli julki. "

Annat sitten katkeruuden pilata koko elämäsi? Eipä kuule muutkaan saa elämässä kaikkea mitä haluavat, sitten vaan tehdään parhaamme sillä mitä on. Ei se ole lapsesi vika, että miehesi petti. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsi mitään "vaistoa" tai "ymmärrä" tai kärsi juuri nyt. Lapsella on elämänkokemusta tasan yhdestä isästä ja hän kokee, että "tällaisia kaikki isät ovat" eikä pidä sitä pahana että isä on etäinen. Se on lapsen kuvitelma, että hänen perheensä on normi, vaikka se perhe olisi mitä. 

Kaikkein traumatisoivinta on että se isä lähtee ja hylkää. Vaikka näkisi viikonloppuisin. Mitä ne viikonloput sitten muka olisi, yhtään parempaako kuin nyt?

Se on ihan konkreettinen oikea hylkäys, kun tulee ero. Nyt ei lasta sentään ole hylätty. Jos isä pystyy olemaan ihmisiksi ja on edes paikalla ja edes  joskus jotain lapsen kanssa tekee, sekin on parempi kuin "ei mitään" eli hylkääminen. 

Eri asia, jos mukana on aggressiivisuutta, tappelua, riitelyä, henkistä väkivaltaa. Silloin ero on pienempi paha, kuin jatkuva

On eri asia ettei osaa kuin ettei tunne ollenkaan. Mikä oli joskus normaalia ei ole yhtä hyvä kuin hyvä ja terve.

Kyllä olen sitä mieltä että menneessäkin on ollut aivan liian paljon todella epäterveitä suhteita ja epätasapainoisia suhdedynamiikkoja ihan tavallisen ja muuten järjellisen kansan keskuudessa vielä enemmänkin kuin nyt. Se on yksi syy siihen miksi niin monet näiden vanhempien nyt aikuisista lapsista voivat mielenterveydellisesti huonosti ja miksi he sitten siirtävät taas omat huonot mallinsa lapsiinsa. 

Vierailija kirjoitti:

Voisko yksi syy siihen että lapsi tuntuu taakalta olla se että olet hänen myötä jumissa lapsen äidin kanssa? Millainen suhde sulla on häneen? 

Minäkin epäilen ennemmin tätä kuin sitä etteikö Ap saisi muodostettua tunteita lapseen tilanteessa, joka ei näennäisesti, siis vain Ap:n omassa mielessä, pakottaisi asumaan yhdessä äidin kanssa ja olemaan huonossa parisuhteessa. Jos tilanne muuttuisi uskon myös hänen suhteensa lapseen muuttuvan. Ero voisi auttaa kun pääsisi luomaan suhdetta lapseen omana yksilönään eikä osana pakettia, jossa tulee myös hänen äitinsä, joka Ap:n mielessä yhdistyy siksi vanginvartijaksi, joka hänet tähän elämäntilanteeseen vasten tahtoaan pakottaa. Lisäksi pakettiin kuuluu luultavasti toimimaton parisuhde ja perhearjen pyöritys siitä lähtökohdasta. 

Ap voisi erottuaan helpommin rakentaa elämää, josta hänkin pitää, saa tyydytystä ja ajalla on parempi tasapaino lapsiarjen ja muun välillä. Voi rennosti luoda suhdetta lapseen ja toisaalta arki ei ole pelkkää lapsiperhearkea. Nyt Ap ei pääse koskaan pakoon ja levähtämään tilanteessaan sen henkistä kuormittavuutta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi sinulla oli naisystävä, jos et halunnut edes lapsia?

Miehet ei seurustele ollenkaan naisten kanssa jos ei halua lapsia?

Öööh??

Näinhän sen pitäisi olla. Seurustelu johtaa seksiin ja se johtaa ennemmin tai myöhemmin lapseen suurella todennäköisyydellä.

Järkevä velamies ei edes seurustele.

Metsästä, uros, metsästä, jotta pentu ja naaras pysyvät hengissä ja elämä jatkuu!

Ap.

Etsä tässä kuviossa ole se tärkeä vaan lapsesi on. Sun tärkeys mitataan nyt sillä, miten toteutat isyyttäsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kamalaa jos lapsi joutuu kasvamaan ilman rakkautta. Sellainen ihminen ei osaa itsekään aikuisena rakastaa.

Rajat on lapselle tärkeämmät kuin rakkaus. Velvollisuutensa voi hoitaa hyvin. Jos lapsi saa rakkautta äidiltä ja kunnollisen miehen mallin sekä selkeät rajat isältään, hänellä on asiat paremmin kuin suurimmalla osalla lapsia.

Hänellä on asiat paremmin kuin lapsilla, jotka saavat rakkautta, mutteivat rajoja.

Minä olen kolmen lapsen äiti ja kuuden mummi. Ja sitä mieltä, että myös äidin pitää asettaa rajat ja jättää rakkaushömpöttely vähemmälle. Tämä ylenpalttinen lasten hemmottelu on syy sille, miksi nykyään iso osa lapsista voi pahoin. Lapsi ei voi luottaa vanhempaan, joka ei ole auktoriteetti ja joka pyyhkii elämästä pois kaiken ikävän. Rakkaus olkoot vanhempien keskinäi

Olen täysin samaa mieltä kuin edellinen kirjoittaja. Olen mies jolla on lapsia kahdesta liitosta. Ensimmäinen puolisoni oli ns. ymmärtäväinen äiti joka kuunteli lasten kaikki murheet ja antoi usein periksi kun lapset ruinasivat ja kitisivät tarpeeksi kauan. Koin että jäin yksin "pahan poliisin" roolissani, kun yritin saada tolkkua ruoka-aikoihin ja TV:n katsomiseen. Nykyinen puolisoni osaa olla jämäkkä, käsittelee kitinän ja ruinaamisen häiriökäytöksenä josta pitää opettaa eroon, ymmärtäen kumminkin kun oikeasti on lohdutuksen tarve. Olemme johdonmukaisia säännöistä, telkkaria ei katsota edes joka viikko. Lapset ovat kasvaneet paljon reippaammiksi ja oma-aloitteisemmiksi kuin vanhemmat sisaruspuolensa.

Kitinä ja rutina ovat normaaleja tehokeinoja taaperoilla jotka eivät osaa vielä sanoittaa asioitaan. Sitten kun puhe on kehittynyt tarpeeksi, pitää kiinnittää huomiota siihen että äänensävy hioutuu. Valitettavasti se pitää usein opettaa ainakin kahteen kertaan, kun lapset poimivat ruinaamisen uudelleen nuoremmilta sisaruksiltaan. Valitettavasti monet vanhemmat erehtyvät uskomaan että se narina tulee jotenkin sydämestä ja siksi kokevat olevansa kykenemättömiä sanomaan ei. Tai sitten haluavat vain päästä helpolla ja jämäkkyys puuttuu.

Vanhemman ja lapsen välisen tunnesiteen kehittymistä ohjaa biologiset prosessit ja joskus jotain voi häiriintyä. On äitejäkin jotka eivät jostain syystä tunne mitään lastansa kohtaan ja tuntevat siitä suurta syyllisyyttä.

Mitäs jos kasvat aikuiseksi, kannat vastuun lapsestasi ja lopetat kitinän ja kiukuttelun? Hirveä ihminen pitää olla joka omaa lastaan inhoaa ja kehtaa sen asian nettipalstalla tunnustaa.